Kevätaurinko lämmittää hankia ja kasvukausi lähestyy. On juuri oikea aika miettiä, mitä kesällä syötäisiin! Yksi vaihtoehto on hankkia kasviksia ja muuta ruokaa osallistumalla kumppanuusmaatalouteen. Sato-osuuksien myynti tulevalle kaudelle on alkanut! Tutustu kumppanuustiloihin ja löydä itsellesi sopiva!

Useimmat kumppanuusmaataloudet Suomessa tarjoavat kasviksia kasvukauden ajan. Satokasseja voi olla saatavilla myös ympäri vuoden vaikkapa jatkojalosteiden ja kananmunien kera, kuten luomuosuuskunta Oma Maassa. Tai esimerkiksi omena- tai hunajasadosta pääsee nauttimaan kauden päätteeksi.
Kumppanuusmaataloutta on tarjolla monessa muodossa niin osuuskunnissa, yhteisöviljelynä kuin tuottajien tarjoamana. Toiminta ja tuotteet vaihtelevat, jakelutapoja on erilaisia, jokaisella kumppanuusmaataloudella on oma luonteensa. Mikä niistä sopisi juuri sinulle?

Tutustu tarkemmin yllä mainittuihin ja muihin kumppanuusmaatalouksiin – luettelon ja kartan löydät täältä ja sitä kautta myös toimijoiden omia verkkosivuja. Kampanjoitakin on tai kokeilujaksoja, esim. liittymistarjouksesta Kaupunkilaisten oman pellon toimintaan kerrotaan Lähiömutsin ”Ruokaa ja multaa ilman välikäsiä” -blogitekstissä.
Kevään mittaan täällä Ajankohtaista-sivulla tullaan kertomaan vielä lisää kustakin kumppanuustilasta. Tervetuloa seuraamaan!
P.S. Jos lähialueiltasi ei löydy kumppanuusmaataloutta, vielä ehtii viritellä uutta toimintaa kesäksi. Lisätietoja toiminnan aloittamisesta kuluttajana tai tuottajana