Mikä ihmeen kumppanuusmaatalous?

Teksti: Terhi Suvilehto. Julkaistu alunperin ruokaloisto.fi-sivulla 5.1.2022. Kirjoittaja on Kaupunkilaisten oman pellon jäsen.

Satokassin sisältöä Kaupunkilaisten omalta pellolta. Kuva: Teija Heikkinen

Lähiruoka, luomuruoka sekä palstaviljely tai muulla tavoin itse tuotettu ruoka kiinnostaa yhä enemmän myös kaupunkilaisia. Arvostetaan laatua ja ympäristöystävällisyyttä. Kumppanuusmaatalousmalli on yksi keino olla lähempänä ruokansa alkutuotantoa ja osallistua myös itse ruoan kasvattamiseen.

Jatka lukemista ”Mikä ihmeen kumppanuusmaatalous?”

Kumppanuusmaatalouden merkitys muuttuu yhteiskuntien muutoksen myötä

Kumppanuusmaatalous syntyi 70–80-luvuilla Japanissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa vastaten ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kehityskulkuihin. 

Japanissa teollisen maatalouden ja agrokemikaalien käytön voimakas kasvu nostattivat liikkeen huolestuneiden perheenäitien keskuudessaHe ryhtyivät järjestäytymään ja palkkaamaan viljelijöitä tuottamaan heille luonnonmukaisin menetelmin ruokaahoitaen usein itse esimerkiksi sadonkorjuun ja tuotteiden toimituksen toisilleen Jatka lukemista ”Kumppanuusmaatalouden merkitys muuttuu yhteiskuntien muutoksen myötä”