“Nosotros” y “los otros” en la literatura finlandesa

En el siguiente coloquio, organizado por la Asociación de la Literatura Finlandesa (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS) en mayo, habrá tres ponencias sobre el tema de “nosotros” y “los otros” en la literatura finlandesa:

Juhlakollokvio SKS:n tutkimusosaston 10-vuotisen toiminnan kunniaksi

Aika: 14.5.2019 klo 10:0015.5.2019 klo 17:30
Paikka: SKS:n juhlasali, Hallituskatu 1, Helsinki

Keskiviikko 15.5.2019 klo 13–15: Kuka kuuluu joukkoon? “Me” määrittelyn kohteena, pj. Kukku Melkas

  • Mehdi Ghasemi: Work and Workability of Finnish Immigrant Women in Paula Ivaska Robbins’ Below Rollstone Hill and Lauri Lemberg’s St. Croix Avenue
  • Johanna Leinonen: Meitä ja muita ylirajaisissa parisuhteissa
  • Kati Mikkola: Vähemmistöjen perinne ja suomalaisuuden rajat – SKS:n arkiston perinneaineistojen “me” ja “muut”

Hukkuneet: Un nuevo libro sobre los migrantes muertos en el Mediterráneo

https://kustantamo.sets.fi/assets/uploads/sites/2/2018/11/the-drowned_lifevest_graveyard_lesbos_creece_1-1.jpg
Imagen: Anna Autio (https://kustantamo.sets.fi/assets/uploads/sites/2/2018/11/the-drowned_cemetery_catania_italy_1.jpg)

Descripción del libro en la página web de la editorial (S&S):

Taina Tervonen & Anna Autio: Hukkuneet

Voimmeko kääntää katseemme pois?

Huhtikuussa 2015 lähes 800 henkilöä kuljettanut kalastaja-alus haaksirikkoutui Libyan rannikolla, matkalla kohti Italiaa. Vain 28 jäi henkiin. Kyse oli Italian historian pahimmasta haaksirikosta, keskellä Eurooppaa ravisuttavaa pakolaiskriisiä. Vuotta myöhemmin Italian viranomaiset nostivat hylyn merenpohjasta ja aloittivat valtavan työn uhrien tunnistamiseksi. Yksikään Euroopan valtio ei ollut aikaisemmin rahoittanut tällaista operaatiota. Useimmat uhrit jäävät nimettömiksi vainajiksi, joista kukaan ei tunnu kantavan huolta.

Kirjassa liikutaan Välimeren rannoilla, Italiassa, Kreikassa ja Espanjassa. Äänessä ovat henkilöt, jotka työnsä puolesta joutuvat tekemisiin haaksirikkojen uhrien kanssa: oikeuslääkärit, pelastusoperaatioihin joutuneet merimiehet ja palomiehet, syyttäjät, satamatyöntekijät, hautausurakoitsijat, kunnanjohtajat, jotka joutuvat etsimään tilaa hautausmailta nimettömille vainajille. Jokainen heistä joutuu tavalla tai toisella kohtaamaan kuolleet. Millaisia jälkiä tästä kohtaamisesta jää?
Välimerestä on tullut Euroopan suurin joukkohauta. Noin 30 000 ihmistä on menettänyt henkensä sitä ylittäessä. Monille meistä hukkuneet ovat vain lukuja lehtiartikkeleissa. Jokainen numero on kuitenkin jonkun isä tai äiti, lapsi, veli tai sisko.

Hukkuneet koostuu valokuvista ja haastatteluihin perustuvista teksteistä, jotka kertovat Välimeren ylityksen aikana kadonneista ja heidän jättämistään jäljistä. Se kertoo pakolaiskriisistä niiden kautta, jotka eivät koskaan päässeet perille.

Vuodet 2015 ja 2016 olivat minulle vaikeita, todella vaikeita. Ei pelkästään työn takia vaan myös kansalaisena. Se oli En tiedä, miten osaisin kuvailla niitä kuukausia. Ihmisiä saapui saarelle kaiken aikaa, ihan kaiken aikaa, joka puolelle saarta. Täältä satamasta saattoi nähdä kymmenen tai kahdenkymmenen veneen saapuvan yhtä aikaa. Niitä vain tuli ja tuli. Meidän piti siirtää ihmisiä pois rannoilta, hoitaa busseja kuljettamaan heitä kauemmas. Kenelläkään meistä ei enää ollut työaikoja, paperityöt oli hoidettava illalla kotona, koska päivällä ei ehtinyt. Yritimme antaa kaikkemme, mutta mikään ei riittänyt. Elämä oli pelkkää työtä, työtä, työtä. Kotona odotti kolmevuotias poikani, joka ei ymmärtänyt, miksi äiti oli niin väsynyt.
Nyt ihmisiä tulee vähemmän, ehkä satakunta päivässä. Eilen saarelle rantautui kumivene, jossa oli 78 ihmistä. Neljäkymmentäviisi heistä oli lapsia.

Aggeliki Vrioni, rannikkovartija,
Mytilini, Lesbos, Kreikka

Hukkuneet

 

El powerpoint de clase & materiales adicionales

Encontraréis el powerpoint de la clase de hoy sobre Tela de sevoya aquí.

El documental El último sefardí, que mencioné en clase, del director Miguel Ángel Nieto:

Podéis escuchar aquí el programa de radio Emisión en sefardí de la RTVE. 

Si os interesa la lengua y la cultura sefardí, os recomiendo también echar un vistazo a la Sefardíweb.

También os dejo aquí la canción sefardí “Un kavretiko”, que también aparece en la novela de Moscona (pp. 254-256):

Nueva publicación del proyecto “Comic and Migration”

Si queréis leer el artículo, tengo la revista en el despacho.

Dos artículos sobre Tela de sevoya

Os dejo enlaces a dos artículos sobre Tela de sevoya. Si queréis saber más sobre la cultura y la literatura sefardíes, os recomiendo el de Lockhart. En ese artículo también se discuten brevemente las dificultades que surgen a la hora de traducir textos multilingües.

 

Tanya Tynjälä en la biblioteca de Laajasalo el jueves 11 de abril

 

La imagen puede contener: 2 personas
Title: Tanya POP ART Patchwork Autor: Ramón Siverio (AKA: Niño Jesús) https://www.facebook.com/169246349843821/photos/a.169248189843637/872035269564922/?type=1&theater

Kirjailijavieraana Tanya Tynjälä

  • Laajasalon kirjasto
  • 11.4.2019 klo 17:30 – 18:30

Perulaissyntyinen, espanjaksi kirjoittava Tanya Tynjälä kertoo kirjailijan työstä. Hänen kirjoituksia on ilmestynyt useammassa antologioissa eri maissa.

Tynjälän novelli Rituaali (suom. Jyrki Lappi-Seppälä) on julkaistu kirjassa Suomalaisia saunanovelleja: Juhani Ahosta Mikko Rimmiseen (Aviador, 2017).

Tilaisuudessa voi ostaa Aviador-kustantamon kirjoja.

Tervetuloa!

Teoksessa Suomalaisia saunanovelleja on koottu yksiin kansiin kahdenkymmenen suomalaisen kirjailijan saunanäkemykset. Kirja sisältää kirjallisuutemme varhaisten mestareiden Juhani Ahon, Maria Jotunin ja Pentti Haanpään lisäksi kattavan valikoiman nykykirjallisuutemme valioiden, kuten Hannu Salaman, Mikko Rimmisen ja Tanya Tynjälän novelleja. Tyylillisesti rikas ja aikajänteeltään pitkä teos kuvaa elävästi sitä syvää ja koko elämän kattavaa suhdetta, mikä suomalaisilla on saunakulttuuriinsa.

Tanya Tynjälä on journalisti, kirjailija, kulttuuripromoottori sekä ranskan ja espanjan kielen ja kulttuurin opettaja. Vuonna 2003 hän oli Norma-kustantamon vuoden kirjailija. Hän on kirjoittanut teoksen ”La Ciudad de los Nictálopes”, jota käytetään oppimateriaalina equadorilaisissa, chileläisissä sekä perulaisissa kouluissa. Tanya on perulaisen kirjallisuuslehden kirjeenvaihtaja ja kirjoittaa myös kuukausittain Suomea käsitteleviä artikkeleita argentiinalaiseen nettilehteen. Suomessa hän on järjestänyt kirjallisuustapahtumia ja lukuiltoja kulttuurikeskuksissa. Hän järjestää myös luovan kirjoittamisen työpajoja. Tanyan kielet ovat espanja, ranska, englanti ja auttava suomi.

Representación de Europa y de los europeos en ”Näkymättömät kädet”

“Eurooppaan voisi melkein ojentaa käden ja kouraista kultahiekkaa. Harraga [*la migración ilegal a Europa] on köyhän ainoa mahdollisuus”, comenta Nadim (p.18) cuando está con Rashid viendo Europa al otro lado del mar, y añade que es mejor morir una vez que sentir vergüenza el resto de la vida.

Näkymättömät kädet” de Ville Tietäväinen trata la migración en Europa a través de historia de migrantes norteafricanos quienes van al sur de Europa, al país prometido de prosperidad, en busca de una vida mejor. En este trabajo me interesa analizar cómo se representa a Europa y a los europeos en la obra y qué simbolizan. Al mismo tiempo que la obra nos abre las causas de la migración, nos revela la realidad triste y aplastante que puede esperar a los migrantes en Europa por causa de cómo son recibidos y tratados.

Europa simboliza en la obra claramente tanto la salvación como la ruina, el paraíso y el infierno. En mente de Nadim y luego de Rashid, como también de muchos otros migrantes, Europa es un sitio de posibilidades y de riqueza y por eso intentan viajar allí. Las razones pueden variar, por ejemplo Nadim alberga esperanzas de mujeres y coches y otras cosas de lujo y Rashid solo quiere poder sostener a su familia, pero todos se quitan Marruecos porque consideran Europa como una salvación a su situación desesperada. Los traficantes de personas prometen trabajo y dinero en Europa y Europa es visto tan atractivo que merece llegar allí por cualquier medio y precio. “En Europa se aprecia a quien intenta”, piensan. Pero desgraciadamente la realidad llega a ser bien diferente: Nadim ahoga ya en el viaje de barco, y Rashid termina primero en Almería trabajando en invernaderos en condiciones inhumanos, luego en Barcelona como vendedor ambulante sin suceso, y al final cuando pierde su trabajo, su alojamiento y todo lo que le queda, pierde finalmente también su mente y se suicida. Aunque intenta y trabaja muy duro, no encuentra nada que miseria e injusticia y vive incluso peor que en Marruecos, vive en “un cuarto mundo”. La única persona a quien le va finalmente bien es el primo de Rashid, pero para las otras personas hubiera sido mejor quedarse en Marruecos.

Hay algunos personajes que tienen una imagen más pesimista de Europa ya desde el principio y que intentan advertir de los peligros de Europa, como el padre de Rachid y un otro hombre marroquí:

”Löytäisit sieltä vain valheen joka tuhoaisi sinut. […] Siellä [Euroopassa] jumalalla on kahdet kasvot. Siellä hän rakastaa ahneita menestyjiä.” (p.55-56)

”Pääsy nöyryyttävästä kurjuudesta ja paluu vauraana sankarina. Se kaikki on PETOSTA! Älkää uskoko kehenkään, joka sanoo löytäneensä sieltä Paratiisin. Hän on kadottanut itsensä ja on lähempänä helvettiä! […] Minäkin lähdin Eurooppaan vain ”muuttaakseni olosuhteita”. Mutta kun näin kirkkaat valot ja materian, unohdin velvollisuuteni. Kaivoksissa tuhosin terveyteni hiilipölyllä ja viinalla. Raadoin vuosia erossa perheestä vain, jotta saisin joskus asua heidän kanssaan rakennuttamassani talossa. Sinä aikana läheiset hävisivät tahoilleen.” (p.26-27)

 Así que en realidad el paraíso de Europa es una ilusión o un paraíso solo para los europeos. A los migrantes se les lleva a la ruina, o de manera que uno se va a morir allí o ya en el viaje allí, o que obtiene riquezas, pero pierde el sentido de la realidad olvidado los valores de su propio país y dando prioridad a las vanidades. A Europa se representa así también como un lugar de vicios y pecado, y a los europeos se describe como egoístas, voraces y viles quienes hacen lo que les dé la gana e intentan ser dueños del mundo. También en Marruecos todavía después de la independización poseen todo lo más valioso, como fábricas, tiendas, y minas.

”Eurooppalaiset ovat halpamaisia ja sydämeltään kovia […] perhe ei merkitse niille mitään. Vanhukset häädetään kotoa, sukulaisuussuhteet katkaistaan, vaimoja ja tyttäriä… […] Hän [Jumala] on luonut koko Euroopan vain koetellakseen meidän uskoamme. […] Palvovat rahaa ja muita epäjumalia, eivät rukoile, paastoa, päihtyvät ja syövät saastaa, varastavat, tappavat toisiaan jopa itsensä, koettavat nousta jumalan yläpuolelle! Mutta jumalan pohjoiset kasvot vain hymyilevät.” (p.57)

Los grupos más representados de europeos en la obra son las autoridades y los que dan trabajo a los migrantes ilegales, entonces los que realmente actúan muy terriblemente humillando y abusando los migrantes, tratándoles como animales o prisioneros de guerra. Los únicos europeos representados como no racistas ni egocéntricos en la obra son los trabajadores de la Cruz Roja quienes intentan dar razón a los guardias de fronteras, quienes a su vez son representados extremadamente racistas. “¿Y ustedes clasifican las personas a ellos a quienes se permite la circulación libre y una vida digna, y a ellos a quienes no?” les preguntan los dos trabajadores de la Cruz Roja. No aparecen muchos europeos comunes y corrientes, pero la definición de “personas decentes”, europeos decentes, es dado a las personas que “golpean la bola blanca en un campo de golf”, como describe Rashid en una escena. Estas personas no son violentas, pero tampoco hacen nada para evitar las injusticias. Son los que concentran en su propia vida cerrando sus ojos de los migrantes y de sus manos invisibles. Los que juegan golf justo al lado de la miseria se los invernaderos, los que compran tomates los que han cultivado los migrantes en condiciones inhumanos y con un sueldo de miseria.

Tampoco visualmente Europa (en este caso más concretamente España) no es representado muy atractivo, no hay hermosas imágenes de tarjetas postales o de lugares turísticos que se ve normalmente, sino que regiones alejadas y muchos callejuelas y escenarios de noche. Casi única representación bonita es en el final con la estatua y con la vista que tiene desde arriba cuando Rashid se suicida. La combinación de colores de gris, marrón, negro y amarillo hacen que las imágenes parecen sucias y este ambiente parecido poco a un fin del mundo pertenece a través toda la obra. Y todo parece bastante parecido, Europa no parece nada más atractivo que Marruecos, sino que a veces incluso aún menos atractivo.

En resumen, Europa y los europeos no son representados de una manera muy halagüeños en la obra y reciben crítica bastante duro. Evidentemente algunas descripciones o representaciones son muy generalizados y exagerados, pero se puede encontrar una semilla de verdad en ellos y nos hace notar que Europa no es igual para todas las personas. La Europa que conocen los europeos puede ser muy diferente de la Europa que llegan a conocer los migrantes. Yo creo que los europeos sí que somos un poco egocéntricos y que la obra nos intenta sacudir un poco y despertarnos de nuestra burbuja.

Un migrante ilegal en los invernaderos acusa a los europeos de abrir las fronteras solo para recibir mano de obra necesario, de haber gastado miles de millones de euros para que los pobres se quedaran pobres, de gastar todo el dinero en quitar las consecuencias de la migración y no las causas, de no querer cambiar el sistema porque el sistema y la economía funciona para ellos mismos. Los europeos no quieren que nadie rompe la perfección de su paraíso. Y muy tristemente todo esto es un poco de verdad. Vivimos nuestra propia vida sin mirar alrededor, somos “las personas quienes golpean la bola blanca en un campo de golf”. Cerramos las fronteras y dejamos la pobreza y miseria fuera para proteger los valores europeos que resultan muchas veces reservados solo para los europeos. Europa tiene dos caras y los europeos tienen un poco de doble moralidad.

 

Bibliografía

Tietäväinen, Ville (2011). Näkymättömät kädet. WSOY.