Ilmeeni kun…

… kahteen viikkoon survoutuu kuusi tärkeää kalmanlinjaa. Niistä neljä oli erilaisia apuraha-hakemuksia, joista kahteen sentään pystyin käyttämään samaa tiivistelmää JA tutkimussuunnitelmaa, joten laskettakoon määrän olevan noin 5,5. Mutta noin yleisesti tutkimussuunnitelman pituus vaihteli kolmen ja kymmenen sivun välillä, ja tiivistelmä 1 000–3 000 merkin välillä.

Kuvittelisi, ettei maksimissaan kymmensivuisten tutkimussuunnitelmien tekemiseen menisi ihan hirveästi aikaa, vaikka niitä olisikin useampia erimittaisina. Samaa asiaahan siinä jauhaa, vain vähän eripituisena, eiks? Ja hei, jos on jo lähettänyt apurahahakemuksia niin siinähän on jo tutkimussuunnitelmat yms. valmiina, eiks?

VÄÄRIN. (Ainakin allekirjoittaneen tapauksessa.) Viimesyksyiset tutkimussuunnitelmani muistuttavat ennemminkin yläastelaisen yhteiskuntaopin esseitä kuin vakavastiotettavia tutkimussuunnitelmia, suomenkieliset ainakin. Niillä en siis tee oikeastaan yhtään mitään (korkeintaan voin häpeänsekaisin tuntein todeta, että olen hyvin marginaalisesti vähemmän pihalla), eivätkä myöhemmät englanninkielisetkään versiot järin ajantasaisia ole. Ja nyt tietysti vaadittiin suomenkielistä tekstiä, joten eipä niillä enkunkielisillä sitten tee senkään vertaa. Pitää siis aloittaa melkein alusta koko suunnitelman kirjoittaminen.

Ajattelisi, että vähemmän tekstiä = vähemmän vaivaa, mutta itselleni ne 3–5-sivuiset suunnitelmat ovat kaikkein pahimpia. Vihaan tiivistämistä ja olen siinä ihan hirvittävän huono. On varmaan sanomattakin selvää, että suurimman ahdistuksen aiheuttavat tiivistelmät.

Jos minä olisin maailman diktaattori, määräisin tutkimussuunnitelmille ja tiivistelmille vakiopituudet. Mutta kun en vielä ole, niin nytpähän on taas kolme eripituista versiota, joita voin käyttää seuraavissa apurahahauissa. Olettaen, että ne eivät ole siihen mennessä vanhentuneet, mikä on valitettavan optimistinen oletus.

Mutta juuh, on ollut aika intensiiviset pari viikkoa. Olen samalla kirjoittanut teoria- ja menetelmäosuutta, ja vapaa-aikani on lähinnä koostunut tanskalaisen Borgen-sarjan katsomisesta. On muuten aivan kipeän hyvä sarja, suosittelen lämpimästi!

Pari päivää sitten katsoin jaksoa, jossa vastaperustetussa puolueessa pohdittiin puolueen periaatteita, tavoitteita, arvoja ja niin edelleen. Kuulin pääni sisällä nenä-äänistä tuumailua, miten miiiielenkiiiiintoista tätä jaksoa onkaan seurata sosiaalisten ongelmien määrittelyn analyysin kautta. Siinä vaiheessa totesin, että jahka saan viimeisenkin dediksen hoidettua alta pois, en aio avata Wordia tai lukea sanaakaan tieteellistä tekstiä pariin päivään. Rajansa virkaintoisuudellakin.