”’Lisää ei ole sidottu mihinkään indeksiin. Vaikka yleistä asumistukea parannetaan ensi vuoden vaihteessa, opiskelijan asumislisään ei tule muutoksia’, Kauhanen kertoo. […]
Myös Kelan etuuspäällikkö Regina Ollila puoltaa asumislisän parantamista: ’Asumisen kalleus ajaa töihin ja voi venyttää opiskeluajat pitkiksi.’
Kela onkin viestittänyt ministeriöille, että yksi, kaikille kansalaisille tarkoitettu asumistuki olisi paras ratkaisu.
’Silloin päästäisiin myös vähemmällä byrokratialla. Nyt elämäntilanteen muutokset siirtävät opiskelijaa tuelta toiselle.’”
(HS 13.9.2014: Monen opiskelijan kaikki tuet kuluvat kotiin)
Khrm. NIIN. Niin kutsuttu asumislisä oli täysi vitsi jo silloin kun minä aloitin opinnot 8 vuotta sitten. Koska sitä ei ole sidottu mihinkään indeksiin, nykyisellään se on jo suoranaista vittuilua, sillä sen väitetään kattavan ”80 % asumiskustannuksista” mutta kuitenkin enintään 201,60 €. Kimppakämpästäkin saa helposti pulittaa 500–600 € ja yksiöstä 700–900 €, vaikkei asuisi Helsingin keskustassa (kuten jostain syystä monet tuntuvat olettavan, ainakin päätellen siitä, että ratkaisuksi luksuselämää viettäville opiskelijoille niin usein ehdotetaan kauemmaksi muuttamista).
Eikä se työntekokaan niin yksinkertaista ole, kiitos noin kymmenen vuotta jäljessä olevien tulorajojen. Opiskelijan käytettävissä olevien rahatulojen enimmäismäärä (opintoraha + asumislisä + maksimiansiotulot tulorajojen puitteissa) on vähän päälle tuhat euroa. Vertailun vuoksi kerrottakoon Suomen köyhyysraja, joka huitelee vajaassa 1 200 eurossa. Opiskelijoita pidetään siis väkisin ja keinotekoisesti köyhyysrajan alapuolella ilman mitään järjellistä syytä. Pääkaupunkiseudun asumiskustannuksiin suhteutettuna tulotaso on kestämätön. Töitä ei kuitenkaan voi juurikaan tehdä enempää, sillä tulorajat voi ylittää 220 eurolla vuodessa, mistä ei ole sanottavammin apua jos tulot ovat kuukaudessa parisataa miinuksella. Ja jos tuon 220 euroa ylittää sentilläkin, pitää maksaa koko opintotuki takaisin, jolloin käytännössä budjetti menee työnteon vuoksi miinukselle lähes 300 euroa. Vieläkin enemmän, jos ei pysty palauttamaan koko tukea takaisin seuraavan vuoden toukokuuhun mennessä, silloin nimittäin perittävään summaan lisätään aivan kohtuullinen 15 prosentin korko. Eikä kyseistä opintotukikuukautta enää saa uudestaan käyttöönsä, toisin kuin vapaaehtoisesti (ts. 31.5. mennessä) palautetulla tuella. Vallan edullista lainaa, vähän kuin kalliimmanpuoleinen kulutusluotto!
”No onhan opiskelijoilla opintolaina.” Niin. Laina. En suostu laskemaan opintolainaa tuloksi, sillä velka määritelmällisesti ei ole tuloa, vaikka olisi kuinka edullista lainaa. Opintolainan nostamisen pitäisi olla vapaaehtoinen päätös eikä itsestä riippumattomien, mielivaltaisten byrokraattisisten syiden sanelema pakko. Neljänkin vuoden opiskelusta niittää kontolleen lähes 20 000 euron velan (9 kk/v, rohkeasti olettaen että kesäksi aina siunaantuu kesätyöpaikka), mikä ymmärrettävästi on melko pelottava summa näillä työllisyysnäkymillä. Vakituinen (tai edes säännöllinen), järkevästi palkattu työ ei ole tämänhetkiselle varhaistyöikäiselle sukupolvelle millään muotoa itsestäänselvyys, ja työllistymismahdollisuudet vaihtelevat alasta toiseen villisti.
Ja ei, ei kiinnosta että Jenkeissä/Briteissä/Saksassa/missä ikinä on asiat vielä huonommin. Se, että muualla on vielä huonommin, ei ole peruste ohittaa malkaa omassa silmässä.
En myöskään jaksa kuunnella sankaritarinoita, miten ”minä kyllä opiskelijana asuin mukisematta kellarissa ja söin sammalta seinästä ja satunnaisia rottia ja torakoita, vettä hörpin rikkinäisestä vessanpöntöstä. Oli se rankkaa mutta myös elämäni ihaninta aikaa, ei ollut huolen häivää maailmassa!” En ymmärrä, miksi opiskeluaikaan halutaan väkisin ympätä kurjuutta ja kärvistelyä ja kuorruttaa se marttyyroivalla ylpeilyllä ja glorifioinnilla. Aineellinen puute ei muutu yhtään sen miellyttävämmäksi, vaikka kirjoissa komeilisikin opiskelijastatus – huoli toimeentulosta on harvinaisen yleisinhimillinen stressin aihe.
Opiskelua tunnutaan pitävän jonkinlaisena ylellisenä ja turhanpäiväisenä huvitteluna, josta sietääkin rangaista. Kyseessä on kuitenkin sekä opiskelijoiden itsensä että yhteiskunnan investointi tulevaan työvoimaan. Ei ole kenenkään etu, että opintoja keinotekoisesti vaikeutetaan ja venytetään riittämättömien etuuksien, kireiden tulorajojen ja jatkuvasti kiristyvien opintosuoritusvaatimusten kautta. Hyvässä lykyssä opiskelijat ovat jo valmistuessaan velkaantuneita ja maksuvaikeuksissa. Paras ratkaisu olisi nostaa opintotuki sellaiselle tasolle, että se kattaisi asumismenot kokonaan (mikä edellyttäisi asumislisän porrastamista asuinpaikkakunnan mukaan sekä indeksiin sitomista). Jos ja oletettavasti kun tämä ei tule lähivuosikymmeninä tapahtumaan, voisi edes tulorajoja kohtuullistaa niin, että enimmäistuloilla olisi mahdollista tulla toimeen myös pk-seudulla.