”’Lisää ei ole sidottu mihinkään indeksiin. Vaikka yleistä asumistukea parannetaan ensi vuoden vaihteessa, opiskelijan asumislisään ei tule muutoksia’, Kauhanen kertoo. […]
Myös Kelan etuuspäällikkö Regina Ollila puoltaa asumislisän parantamista: ’Asumisen kalleus ajaa töihin ja voi venyttää opiskeluajat pitkiksi.’
Kela onkin viestittänyt ministeriöille, että yksi, kaikille kansalaisille tarkoitettu asumistuki olisi paras ratkaisu.
’Silloin päästäisiin myös vähemmällä byrokratialla. Nyt elämäntilanteen muutokset siirtävät opiskelijaa tuelta toiselle.’”
(HS 13.9.2014: Monen opiskelijan kaikki tuet kuluvat kotiin)
Khrm. NIIN. Niin kutsuttu asumislisä oli täysi vitsi jo silloin kun minä aloitin opinnot 8 vuotta sitten. Koska sitä ei ole sidottu mihinkään indeksiin, nykyisellään se on jo suoranaista vittuilua, sillä sen väitetään kattavan ”80 % asumiskustannuksista” mutta kuitenkin enintään 201,60 €. Kimppakämpästäkin saa helposti pulittaa 500–600 € ja yksiöstä 700–900 €, vaikkei asuisi Helsingin keskustassa (kuten jostain syystä monet tuntuvat olettavan, ainakin päätellen siitä, että ratkaisuksi luksuselämää viettäville opiskelijoille niin usein ehdotetaan kauemmaksi muuttamista).
Eikä se työntekokaan niin yksinkertaista ole, kiitos noin kymmenen vuotta jäljessä olevien tulorajojen. Opiskelijan käytettävissä olevien rahatulojen enimmäismäärä (opintoraha + asumislisä + maksimiansiotulot tulorajojen puitteissa) on vähän päälle tuhat euroa. Vertailun vuoksi kerrottakoon Suomen köyhyysraja, joka huitelee vajaassa 1 200 eurossa. Opiskelijoita pidetään siis väkisin ja keinotekoisesti köyhyysrajan alapuolella ilman mitään järjellistä syytä. Pääkaupunkiseudun asumiskustannuksiin suhteutettuna tulotaso on kestämätön. Töitä ei kuitenkaan voi juurikaan tehdä enempää, sillä tulorajat voi ylittää 220 eurolla vuodessa, mistä ei ole sanottavammin apua jos tulot ovat kuukaudessa parisataa miinuksella. Ja jos tuon 220 euroa ylittää sentilläkin, pitää maksaa koko opintotuki takaisin, jolloin käytännössä budjetti menee työnteon vuoksi miinukselle lähes 300 euroa. Vieläkin enemmän, jos ei pysty palauttamaan koko tukea takaisin seuraavan vuoden toukokuuhun mennessä, silloin nimittäin perittävään summaan lisätään aivan kohtuullinen 15 prosentin korko. Eikä kyseistä opintotukikuukautta enää saa uudestaan käyttöönsä, toisin kuin vapaaehtoisesti (ts. 31.5. mennessä) palautetulla tuella. Vallan edullista lainaa, vähän kuin kalliimmanpuoleinen kulutusluotto!
”No onhan opiskelijoilla opintolaina.” Niin. Laina. En suostu laskemaan opintolainaa tuloksi, sillä velka määritelmällisesti ei ole tuloa, vaikka olisi kuinka edullista lainaa. Opintolainan nostamisen pitäisi olla vapaaehtoinen päätös eikä itsestä riippumattomien, mielivaltaisten byrokraattisisten syiden sanelema pakko. Neljänkin vuoden opiskelusta niittää kontolleen lähes 20 000 euron velan (9 kk/v, rohkeasti olettaen että kesäksi aina siunaantuu kesätyöpaikka), mikä ymmärrettävästi on melko pelottava summa näillä työllisyysnäkymillä. Vakituinen (tai edes säännöllinen), järkevästi palkattu työ ei ole tämänhetkiselle varhaistyöikäiselle sukupolvelle millään muotoa itsestäänselvyys, ja työllistymismahdollisuudet vaihtelevat alasta toiseen villisti.
Ja ei, ei kiinnosta että Jenkeissä/Briteissä/Saksassa/missä ikinä on asiat vielä huonommin. Se, että muualla on vielä huonommin, ei ole peruste ohittaa malkaa omassa silmässä.
En myöskään jaksa kuunnella sankaritarinoita, miten ”minä kyllä opiskelijana asuin mukisematta kellarissa ja söin sammalta seinästä ja satunnaisia rottia ja torakoita, vettä hörpin rikkinäisestä vessanpöntöstä. Oli se rankkaa mutta myös elämäni ihaninta aikaa, ei ollut huolen häivää maailmassa!” En ymmärrä, miksi opiskeluaikaan halutaan väkisin ympätä kurjuutta ja kärvistelyä ja kuorruttaa se marttyyroivalla ylpeilyllä ja glorifioinnilla. Aineellinen puute ei muutu yhtään sen miellyttävämmäksi, vaikka kirjoissa komeilisikin opiskelijastatus – huoli toimeentulosta on harvinaisen yleisinhimillinen stressin aihe.
Opiskelua tunnutaan pitävän jonkinlaisena ylellisenä ja turhanpäiväisenä huvitteluna, josta sietääkin rangaista. Kyseessä on kuitenkin sekä opiskelijoiden itsensä että yhteiskunnan investointi tulevaan työvoimaan. Ei ole kenenkään etu, että opintoja keinotekoisesti vaikeutetaan ja venytetään riittämättömien etuuksien, kireiden tulorajojen ja jatkuvasti kiristyvien opintosuoritusvaatimusten kautta. Hyvässä lykyssä opiskelijat ovat jo valmistuessaan velkaantuneita ja maksuvaikeuksissa. Paras ratkaisu olisi nostaa opintotuki sellaiselle tasolle, että se kattaisi asumismenot kokonaan (mikä edellyttäisi asumislisän porrastamista asuinpaikkakunnan mukaan sekä indeksiin sitomista). Jos ja oletettavasti kun tämä ei tule lähivuosikymmeninä tapahtumaan, voisi edes tulorajoja kohtuullistaa niin, että enimmäistuloilla olisi mahdollista tulla toimeen myös pk-seudulla.
Olen monessa tämän tekstin kanssa samaa mieltä, mutta näiden kahden lauseen välillä tuntuu olevan ristiriita:
“Kyseessä on kuitenkin sekä opiskelijoiden itsensä että yhteiskunnan investointi tulevaan työvoimaan. ”
ja
“Vakituinen (tai edes säännöllinen), järkevästi palkattu työ ei ole tämänhetkiselle varhaistyöikäiselle sukupolvelle millään muotoa itsestäänselvyys, ja työllistymismahdollisuudet vaihtelevat alasta toiseen villisti.”
Jos kyseessä on investointi, ei lainan pitäisi olla ongelma: investoinnit tyypillisesti rahoitetaan nimenomaan lainalla. Jos taas joillain aloilla on niin huono työllisyys, ettei lainaa oletettavasti voi maksaa takaisin… voiko sitä kutsua investoinniksi lainkaan?
Kirjoituksen logiikka itseasiassa johtaa päinvastaiseen loppupäätelmään kuin tarkoituksena ilmeisesti oli:
1) Jos opiskelu on investointi, voi sen rahoittaa lainalla. Opintolaina on siis ratkaisu.
2) Jos opiskelu taas EI ole investointi, ei siitä ole yhteiskunnallekaan hyötyä, vaan sitä voisi kutsua jonkinlaiseksi sivistystyöksi tai harrastukseksi, ja sen voi rinnastaa vaikka Työväenopiston kursseihin. Koska näihin kursseihin osallistumisesta ei makseta mitään tukea, ei yliopisto-opiskeluakaan ole erityisesti syytä tukea. Opintolaina on siis TAAS ratkaisu.
Opintotuki olisi tehokkaampi ratkaisu kuin opintolaina vain tilanteessa, jossa opiskelusta on yhteiskunnalle hyödyllisiä ulkoisvaikutuksia vaikka se ei merkittävästi parannakaan opiskelijoiden työnsaantimahdollisuuksia. On MAHDOLLISTA, että meidän yhteiskunnassamme vallitsee tällainen tilanne, mutta asian osoittaminen olisi aika hankalaa.
Hei Antti ja kiitos kommentistasi!
Mielestäni investointia ei pidä ajatella ainoastaan rahallisessa mielessä. Investoinnin tuotto ei koostu ainoastaan euroista, joita koulutus tuo sekä opiskelijalle että valtiolle valmistumisenjälkeisen työllistymisen kautta. Investoinnin tuotto on myös aineetonta: asiantuntijuutta, jota koulutuksen myötä syntyy. Yhteiskunta tarvitsee monenlaisia asiantuntijoita, ja tämä on vähintään yhtä tärkeää kuin valtion saamat verotulot korkeakoulutettujen (tilastollisesti) parempipalkkaisista töistä. Asiantuntijuus ei kylläkään valitettavasti automaattisesti korreloi erinomaisten tulojen tai vakituisen työpaikan kanssa, varsinkaan nykypäivänä, ja olisi naiivia olettaa toisin varsinkaan yksilötasolla.
Investointeihin sisältyy lisäksi aina riskejä, ja tässä tekisin nyt erittäin selvän eron yksittäisen henkilön riskistä verrattuna valtion ottamaan riskiin. Opiskelijalla on suhteellisesti paljon enemmän pelissä: kyseessä on hänen henkilökohtainen aineellinen ja aineeton sijoituksensa omaan tulevaisuuteensa, kun taas valtion silmissä opiskelija on yksi monien joukosta. 20 000 euroa (opiskelijalle maksettua opintotukea tai opiskelijan ottamaa lainaa) on yksilötasolla aivan eri mittaluokan summa kuin mitä se on valtiolle. Valtiolle koulutus on sitä paitsi tilastollisestikin kannattava investointi. Koulutus ja työllistyminen korreloivat selvästi: mitä matalampi koulutus, sen suurempi riski joutua työttömäksi.
Koulutus on toisin sanoen varsinkin valtiolle hyvä ja varsin varma investointi, jonka tuotto on sekä aineellista että aineetonta. En siis ymmärrä päätelmiä, jonka mukaan opiskelijan henkilökohtainen velka olisi jokin ratkaisu.
Semminkään, kun ehdotin joko opintorahan + asumislisän korottamista TAI tulorajojen höllentämistä, jotta töitä tekemällä pystyisi ylläpitämään kohtuullista elintasoa (ts. pääsisi edes köyhyysrajalle tai sen yli). En ole missään vaiheessa puoltanut lainapainotteista opintotukea ja tuskin tulen puoltamaan tulevaisuudessakaan. Velan ottamisen pitäisi AINA olla yksilön oman harkinnan ja halun mukainen teko – kuten sanoin tekstissäkin, ”[o]pintolainan nostamisen pitäisi olla vapaaehtoinen päätös eikä itsestä riippumattomien, mielivaltaisten byrokraattisten syiden sanelema pakko”. Keneltäkään muulta yhteiskunnan jäseneltä ei edellytetä velaksi elämistä, miksi siis opiskelijoiltakaan pitäisi sitä vaatia?
Varmastikin joku nyt älähtää, että työnteko venyttää opintoja – niin venyttääkin, entä sitten? Vaikka Kela väittääkin, että opintotuki turvaa opiskelijan toimeentulon, tämä yksinkertaisesti ei pidä paikkaansa. Opintotuki on ainoa perusturvan piirissä oleva etuus, jonka n. 500 euron summaan SISÄLTYY asumisen tuki. Kaikki muut perusturvan piirissä olevat etuudet ovat itsessään n. 500 euroa, ja lähtökohtaisesti sen päälle on mahdollista saada asumistukea. Ja usein myös toimeentulotukea, mikä jo itsessään kertoo jotakin etuuksien riittävyydestä. Opintotuki on näitä etuuksiakin selvästi matalampi, joten osa-aikatyön välttämättömyys on useimmille pk-seudun opiskelijoille ilmeinen.
Valtion olisi siis korkea aika tunnustaa, että opintotuki ei kata elämisen kustannuksia vaan ainoastaan helpottaa toimeentuloa. Valtio voi siis saada jommankumman: a) riittävän korkea opintotuki, joka aidosti mahdollistaa täysipäiväisen opiskelun (ansiotyöstä vapaana) + opiskelijat valmistuvat ajallaan tai jopa etuajassa, tai b) matalampi opintotuki, jonka ohessa on usein välttämätöntä käydä töissä + valmistumiseen voi mennä vuosi tai pari enemmän. Vaihtoehto a tulee tuskin koskaan tapahtumaan, joten vaihtoehto b on realistisempi. Opiskelijat siis käyvät joka tapauksessa töissä, joten miksi pitää tulorajat kestämättömällä tasolla ja sitouttaa opiskelijat köyhyyteen?
En edes itse henkilökohtaisesti ymmärrä, miksi työnteko opiskeluiden ohessa koetaan automaattisesti kamalana skenaariona (jos siis ei edellytettäisi samanaikaisesti täysipäiväistä opiskelua, mikä on henkisesti kuormittava yhdistelmä). Työntekohan tuottaa valtiolle verotuloja ansiotuloverotuksen kautta, minkä lisäksi opiskelijoiden kasvanut kulutusvoima tuo välillisiä verotuloja. Eikä sovi unohtaa, että kuluttaminen ja varsinkin palveluiden ostaminen tukee työllisyyttä. Lisäksi työkokemus opiskelujen aikana on parhaimmillaan erittäin hyödyllistä opiskelijalle itselleen, sillä hän saattaa sitä kautta saada kontakteja omalle alalleen, mikä parantaa työllistymismahdollisuuksia valmistumisen jälkeen.