Pari viikkoa on jo kulunut vuoden 2015 puolella, joten tuli mieleen tehdä katsaus ensimmäiseen vuoteeni jatko-opiskelijana. Semminkin, kun en ole tainnut kovinkaan tarkkaan eritellä täällä blogissa, mitä oikeastaan tutkin.
Mutta ihan ensimmäiseksi tuuletan, että sain vielä puolen vuoden apurahan Svenska Litteratursällskapetilta \o/ Turvallisilla vesillä siis seilataan kesäkuun loppuun.
Ja sitten vuosikatsaukseen: ensimmäiset kuukaudet menivät aika pitkälti ihmetellessä, että mitäs nyt oikeastaan olen tekemässä, eli valmistelevaan vaiheeseen. Käytännössä siis luin tutkimuskirjallisuutta sekä teoria- ja menetelmäkirjallisuutta ja viilasin tutkimuskysymyksiä sekä teorioita ja menetelmiä omaa tutkimusta varten. Aika paljon ”eiku ehkä sittenkin” – ”hmm tai no” – ”ei, edellinen versio oli parempi” – ”eikun kumminkin” -vatvomista. Lopulta kuitenkin pääsin aika hyvin selvyyteen siitä, mihin tutkimuksellani vastaan ja miten.
Tynkäversio tutkimusasetelmastani: tutkin suomalaisia sosiaalialan järjestöjä asiantuntijoina ja tiedontuottajina. Tutkittaviksi järjestöiksi olen valinnut Väestöliiton, Folkhälsanin, Sosiaalihuollon Keskusliiton (josta sittemmin tuli Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ja sittemmin osa nykyistä SOSTEa) ja Sosiaalipoliittisen yhdistyksen, ja tutkimusjakso on n. 1940–60-luvut. Teoria- ja menetelmäotteeni on konstruktivistinen (konstruktivistinen tiedon sosiologia, episteemisten yhteisöjen l. asiantuntijayhteisöjen tutkimus), eli keskityn paljolti miten-kysymykseen, kattokysymyksinä ”miten järjestöt rakensivat ja kehittivät asiantuntijuuttaan?” ja ”miten järjestöt tuottivat tietoa?”
Koska sosiaalialan asiantuntijajärjestöt lähtökohtaisesti pyrkivät vaikuttamaan johonkin epäkohtana ja olennaisena pitämäänsä yhteiskunnalliseen seikkaan, valitsin menetelmiksi sosiaalisten ongelmien konstruktivistisen analyysin sekä kehysanalyysin (Benford & Snow). Kumpikaan näistä menetelmistä ei analysoi sosiaalisia ongelmia itsessään, vaan keskittyvät analysoimaan, miten toimijat ovat tunnistaneet ja määritelleet jonkin asian ongelmaksi. Tähän analyysiin liittyy myös diskursiivinen piirre, eli analyysissa kiinnitetään huomiota retoriseen ja diskursiiviseen puoleen: millä tavalla toimijat perustelevat näkemyksiään? Ja koska tutkittavat järjestöt ovat asiantuntijajärjestöjä, näihin prosesseihin liittyy tiedontuottamista muodossa tai toisessa, ja samalla järjestöt myös rakentavat, kehittävät ja vakiinnuttavat omaa asiantuntemustaan.
Tässä kohtaa on jo huomattava ero, kun vertaan työskentelyyni gradun kanssa. Oli minulla tietysti gradussakin menetelmä jne., mutta oli se paljon päälleliimatumpi, vaikka välillä pääsikin esiintymään edukseen. Nyt teoriat ja menetelmät ovat kuitenkin paljon elimellisempi osa koko työtä.
Jes. Selvillä vesillä siis sen suhteen, mitä olen tekemässä, vihdoinkin. Loppukeväästä oli sitten vuorossa materiaalinkeruuvaihe, osa 1 (Väestöliitto). Tässä iski aika karusti vasten kasvoja, miten periaatteellinen valmistelutyö ei takaa mutkatonta käytännön työtä. Se tiedon määrä! Olin todella häkeltynyt eteeni avautuneesta informaatiomassasta, enkä oikein osannut erottaa, mikä on olennaista ja mikä ei, eikä rajausten tekeminen onnistunut alkuunkaan. Tein hysteerisesti muistiinpanoja ja kävin läpi materiaaleja, ennen kuin Väestöliitto pisti ovet säppiin heinäkuun lomien ajaksi. Jätin asian hautumaan ja toivoin, että saan ajatuksiani järjestykseen.
Niin onneksi kävikin. Kun palasin tauon jälkeen materiaalin pariin, minulla oli paljon selkeämpi visio siitä, mitä aion tehdä. Sainkin tehtyä rajauksen kolmeen kiintopisteeseen, joiden kautta tutkin VL:n asiantuntijuutta: 1) Väestöliiton perustamisvaihe. Miksi VL perustettiin – mihin sosiaaliseen ongelmaan perustajat halusivat vaikuttaa ja miksi? Ennen kaikkea: miten tämä ongelma, sen syyt ja sen ratkaisukeinot tunnistettiin ja määriteltiin? 2) Väestöpoliittinen tutkimuslaitos. Miksi se perustettiin? Minkälaista tietoa tuotettiin ja miten? 3) Väestöliiton asuntopolitiikan ja valtakunnansuunnittelun alkuvaiheet. Edelleen kiinnostaa sosiaalisen ongelman tunnistus- ja määrittelyprosessit sekä siihen liittyvä tiedontuotanto prosesseineen.
Tässä välissä on paikallaan lausua kiitokset Väestöliiton väelle avusta ja tuesta! On ollut ilo uppoutua Liiton arkistomateriaaliin, viettänemme vielä monta mielenkiintoista hetkeä yhdessä.
Marraskuussa osallistuin ensimmäiseen kansainväliseen konferenssiini, nimittäin Social Science History Associationin vuosikonferenssiin Torontossa. Pidin siellä esitelmän Väestöliiton perustamisvaiheesta, eli siihen mennessä olin jo saanut kirjoitettua ensimmäisen version Väestöliitto-luvun ensimmäisestä alaluvusta, olkoonkin että englanniksi. Esitelmä meni osaltani hyvin! Hieman erikoista oli kommentaattorin oharit ilman erillistä ilmoitusta, mutta ei voi mitään. Kommenttien osalta homma jäi siis hieman laimeaksi, mutta keskustelu ja esitelmäsession toinen esitelmä olivat oikein mielenkiintoisia, ja kokonaisuutena kokemus oli hyvinkin positiivinen. Ylipäätään konferenssi oli jännittävä ja mielenkiintoinen elämys! Palasin kotiin uusia kokemuksia ja tuttavuuksia rikkaampana. Ja kiitos Kanslianeuvos Kaarlo Koskimiehen ja Irma Koskimiehen stipendirahastolle sekä Historiatieteiden valtakunnalliselle tohtoriohjelmalle matka-apurahoista!
Lokakuussa olin myös ensimmäisessä suomalaisessa konferenssissani, nimittäin Sosiaalipolitiikan päivillä. Sielläkin pidin esitelmän, kylläkin graduni pohjalta. Esitelmäni aiheena oli vuoden 1956 kansaneläkelaki; tarkalleen ottaen miten sattumanvarainen ja poliittinen sen syntyprosessi loppujen lopuksi oli, mutta sangen eri tavalla kuin tutkimuskirjallisuudessa usein esitetään. Tämäkin konferenssi oli oikein antoisa kokemus, ja sieltäkin niitin mukaani uusia tuttavuuksia. Kiitos järjestäjille, ensi syksynä sitten nähdään Helsingissä!
Syksy oli muutoinkin kokemusrikasta aikaa. Edellä mainittujen lisäksi tein debyyttini opettajana, kun vedin fukseille yhteiskuntahistorian praktikumia. Keskustelimme lukumateriaalin avulla henkeviä tiedon, totuuden ja historiantutkimuksen syvästä ja mutkikkaasta olemuksesta. Minulla oli oikein hauskaa, toivottavasti opiskelijoillakin oli :)
Missä sitten menen nyt?
Olen kirjoittanut Väestöliitto-luvun ensimmäisen alaluvun (ts. perustamisvaihetta käsittelevän osion) suomeksi ja muokannut sitä jonkin verran jatko-opintoseminaarissa saamieni kommenttieni perusteella. Valmis se ei varmasti ole vielä, mutta aika kirkastanee, mitä muutoksia se vielä kaipaa. Pian siirryn vaiheisiin kaksi ja kolme.
Juuri nyt kuitenkin kerään materiaalia erästä artikkelia varten. Olen tästä sangen innoissani! Totta puhuen lähetin abstraktin hieman sokkona, sillä huomasin CfP:n todella myöhään, enkä ehtinyt tarkistaa, onko Väestöliitolla aiheeseen sopivaa materiaalia. Aihe on kuitenkin sellainen, että olisin ollut todella yllättynyt, jos ei olisi. Ja nyt tosiaan näyttääkin siltä, että aihe on aivan toteutuskelpoinen.
Se huono puoli tässä materiaalien kahlaamisessa on, että keksin koko ajan uusia ja uusia tutkimusaiheita! Mutta paras nyt vain pidättäytyä jo tekemässäni rajauksessa, koska siinä ei ole mitään vikaa. Eikä sitä koskaan tiedä, jos tarjoutuisi jotain uusia tutkimus/julkaisuväyliä artikkeleiden tms. muodossa…
Kaiken kaikkiaan kuluneen vuoden jälkeen on todella vahvasti olo, että olen oikealla alalla. Motivaatio on katossa, ja oma tutkimusaihe tuntuu hyvin mielekkäältä. HISTORIANTUTKIMUS ON PARASTA. Terveisin toisen vuoden innokas jatko-opiskelija.
Ps. Jos otsikko meni ohi, se oli viittaus John Irvingin romaaniin A Widow for One Year (suom. Leski vuoden verran). Mainio opus, suosittelen.
