Vastine pyöräilykirjoitukseni kommentteihin

Hei kaikki, ja kiitos kommenteista! Erityiskiitos Marjutille uutterasta kommentoinnista.

Toissapäiväinen kirjoitus osui näköjään näin kevään korvilla johonkin pinnan alla tykyttäneeseen hermoon, sillä teksti on levinnyt hämmästyttävällä tavalla – keskiviikon ja torstain aikana blogissa on vieraillut lähes 10 000 kävijää!

Kommenttien pohjalta tahdon tehdä kirjoituksestani muutaman asian selväksi.

Tekstini ei ole manifesti sen puolesta, että joka uutiseen pitäisi raportoida kaikki yksityiskohdat ja syyllinen sillä siunaaman sekunnilla, kun onnettomuus on sattunut. Se, että poliisi tai muu vastaava taho antaa virallisena kantanaan jonkin puolivillaisen arvauksen tapahtuneesta, ei palvele mitään tarkoitusta.

Moni on kommenteissa huomauttanut, että sen paremmin minä kuin mediakaan ei voi itsenäisesti tehdä päätöstä tai julkilausumaa kenenkään syyllisyydestä onnettomuustilanteessa. Tämä pitää paikkansa aivan täysin. Huomautankin, että en ole tekstissäni käyttänyt sanaa ”syyllinen” (paitsi suorassa lainauksessa Ylen uutisesta), ja tämä on täysin tietoista ja tarkoituksellista.

Olen kylläkin eksplisiittisesti sanonut, että Espoon-onnettomuuden aiheutti autonkuljettaja. Tämän pohjustan siihen, mitä kaksi uutista (Iltalehden ja Metron) on raportoinut asiasta samalla tavalla – myönnän, että uutisointi on vain toisen käden tietoa, eli en ollut itse paikalla enkä ole saanut poliisilta itse virallista selostusta, mutta muuta tietoa ei ollut saatavilla. Tällä siis mennään. Mikäli molemmat lehdet eivät ole kertoneet asiasta jotain perinpohjaisen väärää – esimerkiksi sekoittaneet, kumpi osapuoli kääntyi – tilanne on yksiselitteinen. Autoilijalla oli väistämisvelvollisuus. Mikäli suora lainaukseni TLL:sta ei vakuuta, jokainen voi itse tarkistaa Finlexistä, mitä kääntyvän ajoneuvon väistämisvelvollisuudesta 14 §:n 2 momentissa sanotaan.

”Miksi kypärää ei saisi mainita? Mitä hyötyä tällaisesta syyllistämisestä on? Vähentääkö tämä kirjoitus samankaltaisia onnettomuuksia vastaisuudessa?”

Kommenteissa vallitsee vahva konsensus siitä, että kypärä on hyvä suojaväline. En ole tästä eri mieltä – totesin itsekin, että kypärästä todellakin voi olla ratkaisevaa hyötyä, jos pyöräilijä syystä tai toisesta kaatuu pahasti. (Tämän toteamuksen huomaaminen kylläkin olisi edellyttänyt kirjoitukseni lukemista loppuun.)

Käänteisesti moni on myös sitä mieltä, että on typerää olla käyttämättä kypärää, ja että moisesta hölmöilystä kyllä on perusteltua mainita uutisissa, jotta muut voivat ottaa varoittavasta esimerkistä vaarin.

Tämä kyseinen onnettomuus johtui siitä, että autoilija ei noudattanut väistämisvelvollisuuttaan. Kypärä olisi saattanut lieventää pyöräilijän vammoja, mutta kypärättömyys ei aiheuttanut mitään. Kypärättömyys ei myöskään ole rike minkään lain tulkinnan mukaan. Väistämisvelvollisuuden laiminlyönti sen sijaan on. Kuten Ylen uutisessa todettiin, väistämissääntöjä tunnetaan huonosti puolin ja toisin – autoilijat luulevat usein, että pyöräilijä on aina väistämisvelvollinen, vaikka se ei pidä paikkaansa. Kääntyvä ajoneuvo väistää aina risteyksessä risteystä suoraan ylittävää.

Miksi siis kypärättömyydestä saisi ja jopa pitäisi mainita (jopa otsikkotasolla), mutta vaarallisen monelle epäselvästä väistämisvelvollisuudesta ei? Epäselvyys väistämissäännöistä voi pahimmillaan johtaa jonkun loukkaantumiseen ja kuolemaan. Perustelkaapa siis, miksi liikennesääntöjen määrittelemien velvollisuuksien esille nostaminen on tarpeetonta? Miksi kypärättömyysmaininta on tarpeellista valistusta, mutta väistämissääntöjen esille tuominen on syyllistämistä?

Tämä kirjoitus yksinään tuskin vähentää ratkaisevasti samankaltaisia onnettomuuksia (jos kohta toivon/luulen, että edes joku auton ratin takana aikaa viettävä havahtuu tämän tekstin myötä tähän nimenomaiseen väistämissääntöön). Mutta jos uutisoinnissa mainittaisiin, kuka oli tilanteessa väistämisvelvollinen, se toivottavasti omalta osaltaan lisäisi tietoa pyöräilijän ja autoilijan välisistä velvollisuuksista. Se, että asiasta ei mainita yhtään mitään yhdessäkään uutisessa, ei takuuvarmasti lisää kenenkään ymmärrystä Tieliikennelaista.

Korostan tässä vielä kerran, että uutisten tehtävä EI ole saattaa päitä vadille. Liikenneonnettomuus on aina kaikille osapuolille järkyttävää, oli oikeassa tai väärässä, uhri tai päälleajaja. Tarpeeton syyllistys ei ole onnettomuuden osapuolille eikä varsinkaan uhria kohtaan reilua. Tästä näkökulmasta kypärättömyysjeesustelu esimerkiksi tässä tapauksessa on sangen tahditonta: pyöräilijä noudatti liikennesääntöjä, eikä hän rikkonut mitään lakia tai asetusta olemalla käyttämättä kypärää, mutta silti autoilija ajoi hänen päälleen. Kypärättömyyden nostaminen tärkeimmäksi asiaksi tässä yhteydessä on uhrin syyllistämistä, jos mikä.

Median tehtävänä ei siis ole toimia tuomioistuimena. Medialla sen sijaan on tärkeä rooli liikennevalistajana – rooli, jonka se on laiminlyönyt perusteellisesti. Tärkeä syy siihen, että väistämissääntöjä tunnetaan niin huonosti puolin ja toisin, on luokattoman huono tiedotus ja uutisointi Liikenneturvan, poliisin ja uutisten taholta. Viittaan tässä nyt uudestaan Marjut Ollitervon kirjoitukseen Kaupunkifillari-blogissa: Suojatie ei tarkoita autoilijan etuajo-oikeutta.

Jos mennään vieläkin syvemmälle syiden ytimeen, voi todeta, että liikennesääntömme ovat huonot. Se, että niin monet ovat pihalla kuin lumiukot pyöräilijöiden oikeuksista ja velvollisuuksista, on tästä osoitus. Kuten käyttöliittymäsuunnittelussa kuuluu totuus: jos käyttäjät eivät osaa käyttää ohjelmistoa, vika on ohjelmiston suunnittelussa, ei käyttäjissä. Sama pätee nykyiseen TLL:iin.

Omalta osaltaan monimutkaisen liikennesäännöstön tarvetta vähentää toimiva infra. On kaikille osapuolille turvallisempaa ja selkeämpää, jos jalankulkijat, pyöräilijät ja moottoriajoneuvot kulkevat jokainen omassa tilassaan.

Ei tarvitse ratin takana yrittää sekunnin sadasosassa miettiä, onko pyöräilijä nyt kevyen liikenteen väylää käyttävä pyöräilijä vai ajoneuvo ajoradalla. Pyöräilijän ei tarvitsisi olla varuillaan, tuleeko autoilija päälle vai ei. Tai yrittää muistella monimutkaista säännöstöä, että mikä väistämissääntö nyt pätee tähän nimenomaiseen tilanteeseen kymmenistä eri vaihtoehdoista. Pelko ja epävarmuus ajavat aremmat pyöräilijät jalkakäytävälle, mikä on vaarallista jalankulkijoille. Toimivilla eriytetyillä väylillä jalankulkijoiden ei tarvitsisi pelätä niskaan rysähtävää jalkakäytäväpyöräilijää.

Huonossa liikennekulttuurissamme vika ei ole yksilöissä. Vika on huonossa infrassa, huonoissa liikennesäännöissä ja huonossa tiedotuksessa ja uutisoinnissa.

12 thoughts on “Vastine pyöräilykirjoitukseni kommentteihin”

  1. “On kaikille osapuolille turvallisempaa ja selkeämpää, jos jalankulkijat, pyöräilijät ja moottoriajoneuvot kulkevat jokainen omassa tilassaan.”

    Tämä särähtää muuten ansiokkaissa teksteissä. Ymmärtääkseni pyöräilijöiden erottaminen eri teille kuin autot on aiemmin heikentänyt pyöräilijöiden turvallisuutta eri väylien kohdatessa ja polkupyörien tuominen samoille väylille ajoneuvoiksi nimenomaan autojen kanssa lisää liikenneturvallisuutta, koska autoilijat tajuavat sitten huomioida ja havainnoida pyöräilijöitä. Luultavasti joku muu osaa linkata tähän asiaa koskevan selvityksen tai tutkimuksen tai tutkimukset.

    Täytyy samalla palata kolariuutisointiin vielä sen verran, että printtilehdistössä otsikoiden sananmuotoihin vaikuttavat usein paljon myös otsikoiden pituuksia koskevat rajoitukset, ja siksi lehdissä joudutaan usein pakosta suosimaan muotoiluja, joissa on lyhyitä sanoja ja karuja yksinkertaistuksia, kuten “auto ajoi” tai “pyöräilijä jäi auton alle”. Toki leipätekstissä asia pitäisi näissä tilanteissa saada avattua paremmin.

  2. Voisin tähänkin linkata tämän Hesarin jutun. Jostain syystä tässä autojen välisessä kolarissa on jo muutama tunti onnettomuuden jälkeen voitu uutisoida, että päälleajajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Ei sanaakaan siitä, oliko onnettomuudessa kuolleella turvavöitä, tai hänen pysähtyneessä autossaan valoja, hätävilkkuja tai varoituskolmiota. http://www.hs.fi/kaupunki/a1305947183206

  3. Se nainen on rattijuoppo, silloin on automaattisesti törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

  4. Kyllä yksi merkittävä osasyy huonossa liikennekulttuurissa on ihmisten (yksilöiden) vastuuntunnottomuus, välinpitämättömyys ja itsekkyys. Tämä on nähtävissä ihan kaikilla elämän osa-alueilla ja nuo piirteet ovat yleistyneet viime vuosikymmenten aikana.

  5. Mielenkiintoista, kun osa alkuperäiseen kirjoitukseesi vastanneista vetosivat pyöräilijän tilannenopeuteen. Pyöräilijöitä koskevat samat nopeusrajoitukset kuin autoilijoita. Oma kokemukseni on, että harva pyöräilijä ajaa ylinopeutta. Toisaalta auto kääntyy nopeasti eteen ja täten varautuminen tilanteeseen on vaikeaa. Vika on siis infrassa ja autoilijoiden piittaamattomuudessa. Yhtenä lähtökohtana ajokortin saamiselle tulee olla kyky havainnoida liikenteessä myös autoa pienemmät kulkuneuvot ja myös autoilijan tulee varautua haastavan infran tarjoamiin yllättäviin tilanteisiin varsinkin ollessaan väistämisvelvollinen.

  6. Kaiken kaikkiaan ihan jokaisen olisi hyvä varautua liikenteessä siihen, että kaikki ei aina mene sääntöjän mukaan ja pitäisi noudattaa yleistä varovaisuutta. Vaikka syyllinen onkin se, joka sääntöjä rikkoo, niin ei se kauheasti lohduta, jos onnettomuudessa loukkaantuu fyysisesti. Ajoneuvon vauriotkaan ei tietenkään kiva asia ole. Mieluummin vältetään onnettomuuksia kuin, että haetaan vakuutusyhtiöiltä korvauksia

  7. Jamppa, pointtini olikin, että linkkaamassani uutisessa poliisilta oli kysytty tai poliisi oli antanut jo onnettomuuspaikalla tietoja esim. epäiltävistä rikosnimikkeistä, ei suinkaan mistään turvavälineistä, joita kuollut ihminen oli käyttänyt tai jättänyt käyttämättä. Eiköhän väistämisvelvollisuuden laiminlyöminen ja pyöräilijän vakavasti vammauttaminen täytä sekin vähintään liikenneturvallisuuden vaarantamisen kriteerit. Kuitenkin pyöräilijää koskevassa jutussa ainoaksi esiin nostetuksi seikaksi jäi loukkaantuneen ihmisen kypärättömyys.

  8. Jahe, erillisiä pyöräilyväyliä tosiaan myös kritisoidaan ennen muuta tuolla perusteella, että risteykset voivat olla hankalia. Tämä näkemys on kuitenkin vähemmistössä. Ns. pyöräilykaupungeissa nimenomaan on eriytetyt väylät, esim. Kööpenhaminassa sekä Alankomaissa laajemmaltikin – Kööpenhaminassa on peräti kolmitasokäytäntö, eli jalankulkijat, pyöräilijät ja jalankulkijat ovat fyysisestikin eri tasossa. Ja näissä pyöräilykaupungeissa tunnetusti onnettomuudet ovat suhteellisesti harvinaisempia.

    Pyöräilyn turvallisuus ja liikenteen yleinen sujuvuus ei kuitenkaan ole vain yhdestä asiasta kiinni. Ratkaiseva tekijä on yksinkertaisesti pyöräilijöiden määrä. Jos pyöräilijä on liikenteessä satunnainen kummajainen, ei liikennekulttuurikaan sopeudu pyöräilijöitä kunniottavaksi, vaan pyöräilijät koetaan hidasteena ja aina väärässä paikassa oleviksi, eivätkä välttämättä pyöräilijät itsekään osaa toimia osana liikennettä.

    Pk-seudulla (ja käsitykseni mukaan myös pitkälti muualla Suomen kaupungeissa) risteykset ja sekavat väistämissäännöt eivät ole ainoa asia, jotka toimivat negatiivisina kannustimina pyöräilyn osalta. Turvattomuuden tunne on ongelma, ja siinä pyöräväylät auttaisivat ratkaisevasti. Tällä hetkellä turvaväli on esimerkiksi Helsingin kantakaupungissa pitkälti muiden ajoneuvojen kuljettajien armolla, ja siitä armosta jätetyt välit ovat säännönmukaisesti liian pieniä. Asfalttiin piirretty viiva on selkeä merkki autoilijoille ja luo pyöräilijöille turvallisuuden tunteen, kun (ainakin lähtökohtaisesti) voi luottaa siihen, ettei autoilija ylitä ko. rajaa.

    Näkisin siis, että erilliset pyöräilyväylät tekisivät Suomen jälkeenjääneelle liikennekulttuurille vain hyvää, sillä ne omalta osaltaan kannustaisivat etenkin arempia ja kokemattomampia pyöräilyyn. Ja mitä enemmän pyöräilijöitä, sen turvallisempaa pyöräilystä tulee.

    Pyöräilyväylistä kannatan itse lämpimimmin kolmitasoväyliä tai pyöräkaistoja (so. väylä ajoradalla). Jalkakäytävän vieressä kulkevat pyörätiet ja varsinkin yhdistetyt kevyen liikenteen väylät ovat toimimattomia. Jalankulkijat ja pyöräilijät eivät mielestäni sovi samalle väylälle; vaikka olisikin erillinen pyörätie, pyöräilijänä saa aina olla varuillaan, milloin tulee “oho emmä kattonu” ja pyörätielle harhailee jalankulkija taakseen/sivulle katsomatta.

    Eikä mikään tietenkään estä myös muuttamasta liikennesääntöjä selkeämmiksi ja johdonmukaisemmiksi, vaikka pyöräilyinfraa parannettaisiinkin. Päinvastoin.

  9. Jahe: krittiikki pyöräilijöiden ja autoilijoiden erottelua koskee nimenomaan sitä, että pyöräilijät on niputettu samaan jalankulkijoiden kanssa. Se on suuri ongelma.
    Toki pyöräilijöitä voisi nykyistä enemmän ohjata myös ajoradalle – kunhan nopeudet ovat alhaisia ja liikennemäärät kohtalaisia. Tämä lisäisi turvallisuutta, sillä pyöräilystä tulisi selkeämmin osa liikennettä.
    Minusta on aina hauska verrata kahta noin puolen miljoonan asukkaan pohjoismaista kaupunkia:
    Kööpenhaminassa on 350 km pyöräteitä ja lähes 40 % arkimatkoista pyöräillään.
    Helsingissä on 1200 km pyöräteitä ja reilu 10 % matkoista pyöräillään.
    Eli pyöräteiden määrä ei ratkaise vaan niiden laatu.

  10. Jahe (ja osin Sophy): On totta, että erillisiä väyliä kritisoidaan siksi, että niissä risteämät ovat hankalia. Valtaosa näistä vaikeuksista johtuu siitä, että aivan valtaosa pyöräteistä on kaksisuuntaisia, jolloin väistettävä fillari tulee “yllättävästä” suunnasta. Tämän puolesta puhuvat myös kolaritilastot, joiden mukaan huomattava osa pyörätien ja ajoradan risteyksistä sattuneista onnettomuuksista tapahtuu kolmion takaa tulevan, oikealle kääntymässä olevan auton ja autosta nähden oikealta tulevan pyöräilijän välillä. Kas kun oikealle kääntyvän autoilijan ensisijainen intressi on tarkkailla vain vasemmalta tulevaa (ajoradan) liikennettä, ja helposti unohtuu, että oikealta voi myös tulla väistettävä esim. kohtuullista 25 km/h vauhtia – ajoradan nopeuteen verrattuna hitaasti, mutta kuitenkin viisinkertainen nopeus kävelijään nähden.

    Näissä “kehittyneissä pyöräilymaissa” on käsittääkseni myös nimenomaan kiinnitetty huomiota siihen, että pyörätieltä risteykseen tuleva fillari on helposti autoilijan näkyvillä. Kun pyörätiet ovat yksisuuntaisia, ne on myös helppo tarvittaessa laskea ennen risteystä ajoradan tasoon pyöräkaistaksi. Suomessa taas risteysnäkyvyyttä valitettavan harvoin näytetään etenkään vanhemmissa risteyksissä pohditun. Uusissa suunnitteluohjeissa seikka on huomioitu, kunhan joku sitten myös ko. ohjeita noudattaisi.

  11. TV, erinomainen tarkennus, kiitos! Myös Matin huomio pyöräilyteiden laadusta oli paikallaan; jos pyöräteitä on, mutta ne ovat katkonaisia, sekavia, huonokuntoisia ja kiertävät kohtuuttomasti, ne voivat melkeinpä yhtä hyvin olla olemattakin.

    Ja tosiaan tuo Maarian linkkaama uutinen havainnollistaa uutisointien välistä eroa hyvin. Ei muuten vieläkään yksikään Espoon-onnettomuuden uutinen sisällä mitään mainintaa väistämisvelvollisuuksista.

Leave a Reply

Your email address will not be published.