Avainkäsitteet-sarja (osa 1b): Rotuhygienia, kansanterveys ja asiantuntijavalta – kontrollin moniulotteisuus

Edellinen: Osa 1a.

Kansanterveys

Aatehistorioitsija Roger Qvarsell on muotoillut sanonnan ”terve sielu terveessä ruumiissa” muotoon ”terve kansa terveessä yhteiskunnassa”. Jälkimmäinen muoto kuvaa hyvin yksilön ja yhteisön välistä suhdetta niin rotuhygieenisessä kuin kansanterveysajattelussakin 1900-luvun alkupuoliskolla. Ajattelutavan mukaan kansalla ja yhteiskunnalla on suora suhde – jos kansa on sairas, yhteiskuntakin on sairas. Kansa puolestaan koostuu yksilöistä, joten sosiaalisesti tai biologisesti sairaat yksilöt sairastuttavat kansan ja sitä kautta koko yhteiskunnan.

Lääketieteen ja hyvinvointivaltion historiaan erikoistuneen Minna Harjulan mukaan rotuhygienia ja muut hygieniakäsitteet korvautuivat toisen maailmansodan jälkeen virallisessa kielenkäytössä toisilla käsitteillä, kuten kansanterveys ja väestöpolitiikka. Ranja Aukee puolestaan on sosiaalityön väitöskirjassaan kuvannut, miten sosiaalilääketiede, toiselta nimeltään sosiaalihygienia, muuttui 1970-luvulla kansanterveystieteeksi. 1940–60-luvun kansanterveyteen siis liittyi myös väestöpolitiikka ja erilaiset hygieniakäsitteet.

Harjulan mukaan käsitteiden korvautuminen uusilla ei kuitenkaan välttämättä heijastellut ratkaisevaa muutosta ajattelutavassa tai käytännöissä – kuten minäkin edellä totesin, rotuhygieenisiä käytäntöjä Suomessa kyllä oli sodan jälkeenkin. Kyse ei myöskään välttämättä ollut sinänsä täysin uusista käsitteistä, sillä esimerkiksi kansanterveyden käsite oli ollut käytössä Pohjoismaissa ainakin 1900-luvun alusta. Sodanjälkeiset vuosikymmenet olivat kuitenkin eräänlainen ideologinen ja käsitteellinen ylimenokausi: alettiin hiljalleen siirtyä yhteisökeskeisestä ajattelusta 1970–80-luvulla vakiintuneeseen ajattelu- ja politiikkamalliin, jossa fokus on yksilön terveyden edistämisessä sekä yksilön autonomiassa ja vastuussa (tähän viitataan usein New Public Health ‑käsitteellä).

1940–50-luvun kansanterveysajattelussa katse oli kuitenkin vielä kohdistunut yhteisöön, jota yksilön nähtiin palvelevan – kuten rotuhygieniassakin. Kuten mainitsin tekstin alustuksessa, näen rotuhygienian ja kansanterveyden olevan sisarkäsitteitä. Molemmat ovat käsitettävissä positiivisen tai negatiivisen lähestymistavan kautta, missä toiminnan kohteena ovat sosiaalisesti ja biologisesti kelvot yksilöt (positiivinen rotuhygienia/kansanterveys) tai epäkelvot yksilöt (negatiivinen rotuhygienia/kansanterveys). Molempien perimmäisenä tarkoituksena oli siis vaalia yhteisön (”rodun” tai ”kansan”) hyvää, joko kannustamalla kelpoja yksilöitä lisääntymään ja sen kautta parantamaan yhteisön laatua, tai estämällä epäkelpoja yksilöitä levittämästä huonoa sosiaalista ja biologista perimäänsä ja siten rappeuttamasta yhteisöä. Myös ”rotu” ja ”kansa” olivat toisin sanoen eräänlaisia sisarkäsitteitä – esimerkiksi Folkhälsan puhui suomenruotsalaisesta väestöstä sekä rotuna että kansana, eikä tässä ollut mitään ratkaisevaa muutosta 1920-luvulta 50-luvulle. (Tästä myöhemmin lisää kansan käsitettä käsittelevässä jutussa.)

Tämä ajattelu näkyi myös siinä, miten käsitteiden käyttö ei muuttunut kaikkialla sotien jälkeen kuin veitsellä leikaten tai samalla tavalla. Folkhälsan korvasi ”rotuhygienian” ”perinnöllisyyshygienialla” (arvshygien), koska järjestön johtohahmo Harry Federleyn mukaan natsit olivat pilanneet ”aidon” rotuhygienian maineen ja sotkeneet siihen politiikkaa. Federleyn mukaan rotuhygieniassa oli kyse puhtaasti tieteestä, joka pyrki parantamaan ihmislajia perinnöllisyyden hallinnan kautta, ”rodusta riippumatta”. Muista hygieniakäsitteistä Folkhälsan sen sijaan piti kiinni ilman mitään pohdiskelua aiheesta, vaikka niistä muutoin Suomessa pitkälti luovuttiin. Vuonna 1941 perustettu Väestöliitto ei käyttänyt hygieniakäsitteitä, mutta sen edustajat kyllä puhuivat esimerkiksi ”rodullisesta” aineksesta tai laadusta. Kumpikaan näistä järjestöistä eivät olleet marginaalisia tai radikaaleja, joten niiden kielenkäytön voi katsoa heijastelevan sangen valtavirtaista ajattelua Suomessa.

Kuten positiivinen/negatiivinen-jaottelusta voi huomata, keskiössä oli yksilöiden lisääntyminen. Rotuhygienia ja kansanterveys limittyivätkin pronatalistisen (eli syntyvyyttä ja väestönkasvua kannustavan) väestöpolitiikan kanssa, eli huomio keskittyi ennen kaikkea naisiin ja lapsiin. Äitiys nähtiin sosiaalisesti ja biologisesti kelvollisen naisen kansalaisvelvollisuutena, ja korkeaa äitiys- ja lapsikuolleisuutta puolestaan pidettiin vakavina kansanterveydellisinä ja väestöpoliittisina ongelmina. Tältä pohjalta ovat syntyneet monet nykyiset perhepoliittiset sosiaali- ja terveysturvan muodot, kuten neuvolajärjestelmä, lapsilisä ja äitiyspakkaus. Myös suuret ikäluokat ovat osaltaan heijastuma tämän ajan propagandasta ja politiikasta.

Viimeiseen osioon: 1c.

Leave a Reply

Your email address will not be published.