Helsingin yliopisto
Valtion virkamiehen on aina pitänyt hallita kirjoittamisen taito, ja ministeriön viranhaltijoiden työnkuva onkin paljolti tekstityötä. Uusi säädös, eli laki tai asetus, saa muotonsa lainvalmistelijan kynästä, tulevaisuudessa jopa tekoälyn avustuksella.
Vaikutusarvioita, johtoryhmämuistioita, hallitusohjelma, luettelee Silja Ruokola, liikenne- ja viestintäministeriön hallitusneuvos ja lainsäädäntöjohtaja. Ministeriön viranhaltija käsittelee työssään monenlaisia tekstejä, sillä ministeriöiden työ kytkeytyy suoraan suomalaiseen yhteiskuntaan. Tekstit kantavat erilaisten toimijoiden, kuten yritysten ja kansalaisten, ääntä. Siksi ei ole aivan yhdentekevää, millä tavalla ministeriö tekstien kirjoa hallitsee.
Ministeriöille tyypilliset tekstilajit eivät ole byrokraattista kiusaa, vaan ne ovat syntyneet käytännön tarpeeseen. Esimerkiksi säädöshankepäätös-niminen asiakirja tehdään aina uuden säädösprojektin alussa, jotta projektin puitteet olisivat kaikille lainvalmistelijoille selvät. Hankkeen yksityiskohdat, kuten aikataulu ja työnjako, ovat selvitettyinä ja tarkistettavissa sitten yhdestä asiakirjasta. Tällä tavoin vältetään turhat tietokatkokset. Virallisimpiin asiakirjoihin liittyy myös erilaisia normeja. On esimerkiksi määrättyä, kenen nimiä tekstissä voi näkyä vai näkyykö niitä ollenkaan.
Tärkeimmät tekstit kulkevat eduskuntaan, jossa käsitellään jopa 15 000 asiaa vuodessa. Niinpä asiakirjojen tulee olla rakenteeltaan niin selkeitä, että kiireinenkin kansanedustaja löytää olennaisen tiedon nopeasti tekstien virrassa. Ja kun tekstejä tuotetaan kahdessatoista eri ministeriössä, on kiinnitettävä erityistä huomiota tekstien yhtenäisyyteen. “Meillähän periaatteessa on samat säännöt kaikissa ministeriöissä, mutta kaksitoista eri toteutustapaa. Meillä onkin nyt tavoitteena yhtenäistää ministeriöiden valmisteluprosessit, jotta saadaan aina yhdenmukainen tuotos siellä prosessin loppupäässä”, Ruokola toteaa.
Kuinka sitten yksittäinen viranhaltija onnistuu tuottamaan juuri sellaista tekstiä kuin tilanne vaatii? Lainsäädäntöjohtajana Ruokola kertoo olevansa se tuki, ”Leelian lepotuoli”, jonka luokse ministeriön työntekijä voi suunnata, kun lainvalmistelutyössä jokin seikka askarruttaa. Lainsäädäntöjohtajan tehtävänä on varmistaa, että lainvalmistelu tapahtuu ajallaan ja lopputulos on sopusoinnussa muun lainsäädännön kanssa. Ruokolan mukaan hänen työnkuvaansa kuuluukin keskeisesti tekstien tarkistamista: lainsäädäntöjohtaja vastaa siitä, että valmisteltu laki täyttää kriteerit eikä palaudu eduskunnasta uudestaan ministeriön pöydälle.
Hyvä lainvalmistelija pitää huolta kielestään
Vaikka juristin koulutus valmistaa lakitekstien kanssa toimimiseen, Ruokolan mukaan yliopistot tarjoavat hyvin vähän kursseja itse lainvalmistelusta. Lainvalmisteluun osallistuu myös henkilöitä, joilla ei ole oikeustieteellistä koulutustaustaa lainkaan. Ministeriössä kaikki opastetaan alkuun, ja erityistä apua tekstien tuottamiseen tarjotaan sitä tarvitseville esimerkiksi valtionhallinnon sisäisillä kursseilla.
Alan kielestä tarjotaan ministeriön työntekijöille myös joitakin täsmäkoulutuksia. Säädöstekstin tuottamiseen harjaantuu kuitenkin parhaiten sitä tekemällä. ”Lainvalmistelu ei ole sentään rakettitiedettä”, Ruokola virkkoo. Oman alansa käytännöistä ja omista kieliresursseista on hyvä pitää myös itsenäisesti huolta esimerkiksi lukemalla kaikkea mahdollista säädösteksteistä kaunokirjallisuuteen. Äidinkielen pitää olla kunnossa.
Vaikka kirjoittaminen on alalla merkittävä taito, omaan tekstiinsä ei kuitenkaan saa ripustautua. Tekstin on palveltava lukijaa, ja siksi sitä täytyy pystyä hiomaan ja muokkaamaan. Lainvalmistelijan on osattava ottaa tekstistään vastaan palautetta ja korjausehdotuksia. Työtä pyritään aina tekemään työryhmissä, ja palautetta antavat myös esihenkilöt, ennen kuin teksti lähtee organisaatiossa eteenpäin.
Lainvalmistelijan työssä myös kiinnostus säädösten muotoilua kohtaan on tärkeää. Työssä täytyy osata kirjoittaa tarkoituksenmukaista kieltä ja sisäistää tekstejä, jotka saattavat olla monimutkaisia ja jopa epäselviä. Tämä vaatii lainvalmistelijalta pitkäjänteisyyttä. “Jos tällainen työ on tervanjuontia, työskentely käy vaikeaksi.”
Tekoäly lainvalmistelun tueksi
Ruokolan mielestä kansalaisten on pystyttävä selvittämään lakiin perustuvat oikeutensa ja velvollisuutensa ilman juristiapua. Selkeän ja ymmärrettävän kielen velvoite mainitaan myös viranomaisten toimintaa ohjaavassa hallintolaissa. Paremman kielenkäytön myötä myös viranomaisille osoitetut oikaisupyynnöt vähenisivät, kun viranomaisratkaisut olisivat kielellisesti selkeämpiä.
Hyvänä esimerkkinä selkeästä säädöksestä Ruokola pitää tämän vuoden kesäkuussa voimaan tulevaa uutta tieliikennelakia. ”Kyseessä on kansalaisten laki, joka sisältää lyhyitä pykäliä ja isoja otsikoita. Tämän lain muistan loppuelämäni”, Ruokola tokaisee innostuneesti. Mistään mutkattomasta prosessista ei lainvalmistelussa kuitenkaan aina ole kyse, ja toisinaan esimerkiksi käsitteiden valinnasta joudutaan neuvottelemaan. Ruokola muistelee, että erään lain yhteydessä esimerkiksi käsitteelle “palvelun tarjoaja” oli esillä jopa kuusi vaihtoehtoa.
Säädöskielen tulevaisuuteen Ruokola kuitenkin suhtautuu myönteisesti. Ministeriön ja Itä-Suomen yliopiston marraskuussa2018 käynnistämä yhteinen hanke tekoälyn hyödyntämisestä lainvalmistelussa tuotti rohkaisevia tuloksia: on mahdollista, että osa kustakin säädöksestä voidaan jatkossa laatia koneellisesti. Tämä vapauttaisi lainvalmistelijan resursseja muihin työvaiheisiin ja erityisesti hyvän kielen tuottamiseen. Laajemmissa lakimuutoshankkeissa tietyt lakitekniset vaiheet ovat tällä hetkellä niin suuritöisiä, että koneoppimiseen pohjautuva apu on tervetullutta. “Tällöin korostuisi lainvalmistelijan rooli tekoälyn tuottaman jäljen tarkastajana”, Ruokola kaavailee.
Annika Myllyaho, Anniina Leskelä ja Oskari Stenius