Tekijä: Marja Salkosuo

Julkaistu

Hallintoa, hengellisyyttä ja hurmosta – piispan moninaiset tekstitaidot

Helsingin piispa Teemu Laajasalo työskentelee tuomiokapitulissa, hiippakunnan korkeimmassa toimielimessä. Tuomiokapitulista lähtevät niin perinteiset piispan kiertokirjeet kuin ajan hermolla olevat twiititkin. Agricolalaisesta etanapostista on siirrytty reaaliaikaiseen reagointiin.

 

Piispa Teemu Laajasalolla on oltava Sana hallussa – monessakin merkityksessä.   Piispan on tunnettava, kirjoitettava, puhuttava ja luettava tekstilajeja laidasta laitaan. Korkean kirkollisen viran tekstityö lonkeroituu monelle tasolle, ja Laajasalo itse jakaa tekstityön neljään osaan. Nämä ovat kirkonsisäiset opilliset ja hallinnolliset kannanotot, juridiset tekstit, saarnat ja lyhyet kansalle suunnatut viestit.

Kuinka suuri osa piispan työstä on toimintaa juuri tekstien kanssa? ”Puolet”, Laajasalo toteaa pitkään mietittyään.

Dokumentoituja puheita, iankaikkisesti

Miten puhua – tämä on Laajasalolle selkeästi intohimo. Puhuessaan hän kokeekin olevansa ekonominen ja tuottavansa ”fiksua tavaraa kohtuullisen vähällä vaivalla”, kun taas kirjoittaessa hän kokee nyhertävänsä. ”Se on epäekonomista, hidasta, lauseisiin juuttumista.”

Kansallisarkisto kerää piispojen puheita taltioitaviksi. Laajasalon suhtautuminen saarnoihin onkin muuttunut niistä ajoista, jolloin hän saarnasi Etelä-Helsingissä pappina tai Kallion seurakunnan kirkkoherrana. ”Teksti harvoin lentää, koska taustalla on jatkuvasti ajatus siitä, että kyseessä on arkistoitava dokumentti.”

Kirkollisessa virassa tehtävä tekstityö siis vaatii monitahoista suunnittelua, tietoisuutta kielenkäytön vaikutuksesta muihin ja semanttisten taustojen pohdiskelua. Harkituista prosesseista huolimatta kaikki tuomiokapitulin tuottamat dokumentit eivät ole tarpeellisia. Kirkon organisaatioon kuuluu 21 000 työntekijää, joten ”joskus paperia tuotetaan myös paperin vuoksi”.

Piispan ääni ja taustajoukot

Eri teksteissä oman äänen ja moniäänisyyden painotus vaihtelevat. Tavoitteiltaan hallinnollis-juridisilla teksteillä on useita kirjoittajia. Tällainen teksti on esimerkiksi Kirkkohallituksen tuomiokapitulilta pyytämä lausunto hiippakuntavaltuustojen kokoonpanosta.

Saarnataso, eli opetuksellis-hengelliset tekstit, ovat Laajasalolle oma-äänisimpiä. On merkityksellistä omistautua hyvälle puheelle. Hän kaipaa niihin tiettyä hurmosta ja välittää entisen opettajansa ajatuksen: ”Papin olisi hyvä vähän liikuttua omista teksteistään.”

Tuomiokapitulissa tuotettu teksti on näkemyksellisesti latautunutta. Kantaa ottavat tekstit ovat yksi keskeinen osa nykypiispan työnkuvaa. “Kirkon on pysyttävä Sanassa, ajassa ja kasassa”, kiteyttää Laajasalon piispanvaalien slogan. Kokonaiskirkollisista suurista teologisista tai hallinnollisista kysymyksistä on siksi esitettävä mielipiteitä. Yksi toistuva keskustelunaihe on esimerkiksi suhde katoliseen kirkkoon ja paaviin.

Onneksi tekstejä ei tarvitse tuottaa yksin. Laajasalo vilkaisee työpuhelimensa näyttöä ja lukee juuri saamansa viestin: ”Luin tasa-arvoteesisi. Vedät mutkia suoriksi siitä aiemmasta problematisoinnista. Otsikko ainakin pitäisi muuttaa.”

Viesti on tullut yhdeltä avustajista, jotka yhdessä tuomiokapitulin muiden työntekijöiden kanssa ovat mukana tekstiprosesseissa. He esittävät näkemyksiään sisällöistä ja huoltavat kieltä.  Kuitenkin lopulta juuri Laajasalon hyväksyntä sinetöi tekstit valmiiksi – edustavathan ne kaikki piispan näkemystä. Jokainen teksti on hänen omansa.

Murroksessa olemus, ei määrä

Tekstityö on aina ollut oleellinen osa piispan virkaa. Kautta aikain tuomiokapitulissa on oltu ”sanan palvelijoita”, mikä juontuu kapituli-sanan merkityksestä ’lukukappaleena’. Omistautuminen oppiin kuvastuu piispan vihkimisessä. Virassa sitoudutaan valvomaan sitä, että evankeliumia saarnataan puhtaasti.

Tekstuaalisesti tämä sääntely näkyy esimerkiksi piispan kiertokirjeessä, joka on ollut seurakuntien ”kaitsennan väline” jo kauan. Kiertokirje ohjailee ja tiedottaa seurakuntia. Nykyään se lähetetään sähköpostitse. Piispan kaitsentatehtävään kuuluvat myös lausunnot oman hiippakunnan pappien puheista, jos niistä on valitettu.

Piispa on paitsi kaitsija kirkon sisällä, myös vaikutusvaltainen henkilö organisaation ulkopuolella. Pinnalla oleviin ilmiöihin on otettava kantaa myös sosiaalisessa mediassa, vaikka hänellä tuleekin – puolileikillään – somesta mieleen sana ”kauhee”. Piispa reagoi ajankohtaisiin kysymyksiin esimerkiksi Twitterissä, ja tässä kohtaa hän vakavoituu. ”Omissio eli hiljaisuuskin on valtaa.”

Ja toisaalta – välillä tulee myös kommentoitua sellaista, mitä ei ehkä pitäisi. Nykyään tietoisuus omista etuoikeuksista ja omasta valtapositiosta ovat seikkoja, joihin täytyy kiinnittää huomiota sanavalinnoissa. Kaikessa on mietittävä tarkasti, mitä ja miten sanoa asiat. Lukijoitahan on monenlaisia, ja esimerkiksi herätysliiketaustainen lukija saattaa tulkita vaikkapa twiitin aivan eri tavalla kuin miten Laajasalo on tarkoittanut. On siis tärkeää, että piispan tekstejä lukevat ja kommentoivat hyvin erilaiset ja eritaustaiset ihmiset.

Kieltä on kommentoitu paljonkin jo lapsuuden perheessä. Laajasalo muistelee äitinsä, äidinkielenopettajan, kiinnostusta Juicen lyriikoihin ja sanaväännöksiin. Mekin leikittelemme haastattelun aikana kielellä sana-assosiaation muodossa. Mitä piispalla tulee mieleen lausekkeesta suomen kieli?

”Ihana.”

 

Sanna Jahkola, Eeva-Leena Karihtala, Heli Viksten

Julkaistu

”Mä oon kustannustoimittaja, mut parempi nimi olis ehkä projektipäällikkö”

Vuonna 2018 luokanopettajaksi Helsingin yliopistosta valmistunut Ville Halonen ei ole sijaisuuksia lukuun ottamatta tehnyt opettajan töitä päivääkään. Sanoma Prolla oppikirjojen kustannustoimittajana työskentelevä Halonen kertoo, että kiireisen työn oppii parhaiten käytännössä. Lopullinen vastuu tuotoksista on kuitenkin tekijöillä.

Ville Halonen aloitti työt alakoulun matematiikan kustannustoimittajana vuoden 2019 alussa. Hänen vastuullaan ovat Milli-sarjan lisämateriaalit, joihin kuuluvat opettajan opas, monisteet, kokeet ja digiopetusmateriaalit. Hieman yllättäen selviää, että perinteisestä kustannustoimittajan työstä ei kuitenkaan ole kyse, vaan Halosen työnkuva on ennemminkin projektin johtamista ja koordinoimista: ”Projektit koostuvat erilaisista palasista. Jonain päivänä teen jotain ja toisena jotain täysin muuta. Paljon se on sähköpostiin vastailua, aikatauluttamista ja kulujen katsomista.”

Halosen mielestä parhaiten kustannustoimittajan työhön voisi valmistaa esimerkiksi projektinhallintataitoja sisältävät opinnot. Näitä taitoja Halonen pitääkin aloittelevan kustannustoimittajan voimavarana. Lisäksi työssä on hyötyä siitä, että on opiskellut kustantamansa kirjan oppiainetta, vaikkei se välttämätöntä olekaan: Halonenkaan ei ole opiskellut matematiikkaa muuten kuin sen, mitä luokanopettajaopiskelijoille pakollisena kuuluu.

Aikataulu sanelee työn ehtoja

Aikataulu on tiivis, sillä nyt työstettävien tuotteiden tulee olla ensi syksynä koulussa. Tiivis aikataulu näkyykin siinä, ettei Halonen kiireen vuoksi ehdi lukea kaikkia sisältöjä niin tarkasti kuin haluaisi, vaan hänen on luotettava kirjan tekijöihin. ”Ei mulla mitään käyttökielioppikirjaa ole työpöydän reunalla. Pitää luottaa siihen, että kirjan tekijä miettii sisällön tuottaessaan sen.” Vaikka loppupeleissä onkin noudatettava kirjan tekijän näkemyksiä, Halonen voi tarvittaessa kommentoida tai tarkentaa hieman sisältöä.

Projektin koordinoijana Halosen on myös tiedettävä tuotteen aikataulu: milloin esimerkiksi opettajan opas menee taittajalle ja painoon. Työhön kuuluukin kokoustamista sekä kirjantekijöiden että Sanoma Pron muiden työntekijöiden kanssa.  Kustannustoimittajana Halonen on linkki kirjantekijöiden ja kustantamon välillä: hän vastaa lisämateriaalien etenemisestä aikataulussa ja välittää tietoa eri tahojen välillä. Tähän kuuluu myös muiden työn sujuvoittaminen: ”Matematiikassa käytännössä kaikki se materiaali, joka tekijöiltä tulee, on piirretty A4:lle. Meidän pitää tilata kuvia ja laittaa eteenpäin taittajalle. Me kirjoitetaan tekstiosuudet puhtaaksi, koska taittajan työstä halutaan mahdollisimman sujuvaa ja nopeaa.”

Tekstitaidot kustannustoimittajan työssä

Myös tarvittavat tekstitaidot eroavat opettajan ja kustannustoimittajan työssä: ”Sijaisena on pitänyt olla tosi tarkka, miten kirjoittaa ja opettaa, ja millaista esimerkkiä näytän tekstin tuottamisessa. Käsialan pitää olla selvää, ja pitää kirjoittaa kieliopillisesti oikein, eli kaikki pilkut ja muut on katsottava kuntoon. Nyt kustannustoimittajana nuo asiat ovat enemmän kirjan tekijän vastuulla, vaikka toimituksessa pyritäänkin korjaamaan mahdolliset virheet.” 

Kustannustoimittajan tekstityö on Halosen arvion mukaan vaihtelevaa toimitettavasta oppiaineesta riippuen. Esimerkiksi matematiikan kirjoissa tekstit ovat lyhyitä ja yksinkertaisia, minkä lisäksi kuvia käytetään paljon. ”Mitä nuoremmasta oppilaasta on kysymys, sitä enemmän tekstin pitää olla simppeliä, että kuvasta saa esimerkin ja idean, mitä tehtävässä pitää tehdä. Teksti on oppikirjassa hyvin lyhyttä ja lähinnä ohjaavaa. Esimerkiksi aapisessa on enemmän tekstiä, vaikka siinäkin harjoitellaan lukemista”, Halonen selittää.

Tekstejä läpikäydessä Halosen luottotyökalu on Word, joka on kätevä juuri matematiikan kirjojen parissa, kun kaikkien merkkien on oltava kohdillaan. ”Kiinnitän erityistä huomiota siihen, että numerot ja välimerkit ovat oikein, eli että käytetään kertomerkkiä eikä x-kirjainta. Näitä teen paljon Wordin korvaa-toiminnolla, koska sillä saan monta sivua yhdellä komennolla.”

Kenellä on vastuu lopullisesta tuotoksesta?

Vaikka Halonen on ollut työssään vasta vuoden alusta, hän osaa nimetä tekstinkäsittelyyn liittyvät haasteet helposti. Päänvaivaa tuottaa erityisesti jo mainittu työn tiivis tahti. ”Oman työn organisoimisen kannalta olisi kiva, että saisin kaiken tulevan tavaran aina selkeästi niputettuna. Nyt sitä tulee ripotellen, ja joudun itse yhdistelemään niitä. Haastavaa on tietää, mikä osa tulee minnekin näissä tuotteissa, jotka ovat mun vastuulla.”

Vaikka Sanoma Pro ottaakin pedagogisen kokonaisuuden hahmottamisen takia kustannustoimittajiksi mielellään opettajaksi kouluttautuneita, ovat kirjantekijät kuitenkin vastuussa lopullisesta tuotoksesta. ”Kyllä se suurin pedagoginen ajattelutyö tapahtuu jossain muualla kuin mun työpöydällä”, Halonen toteaa.

 

Cornér, T., Vasile, S. & Ylämäki, L.

Julkaistu

Kansalaisten kertomuksista ja lakikirjoista esitutkintapöytäkirjaan

Poliisin työssä tekstejä ja kirjallista dokumentointia riittää. Työ on kiireistä ja vaatii kykyä keskittyä olennaiseen. Hyvin kirjoitettu teksti on rikostutkijalle ammattiylpeyden symboli.

 

On vilkas aamupäivä Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Vantaalla. Ala-aulassa on paljon kansalaisia, joiden joukossa lienee rikosten asianomistajia, kuulusteluihin kutsuttuja sekä muita poliisin palveluita tarvitsevia. Odotustilaan pääsyä edeltää turvatarkastus: laukut luovutetaan vartijalle tutkittavaksi, minkä jälkeen kuljetaan metallinilmaisinportin läpi. Vartija tiedustelee tarvetta vuoronumerolle, mutta tapaaminen on sovittu jo etukäteen vanhemman konstaapelin kanssa. Hetken kuluttua hissistä astuu Johanna, joka tervehtii iloisesti ja kutsuu mukaansa työhuoneelleen.

Perusrikostutkintayksikössä tehdään lyhyt- ja pitkäkestoista tutkintaa. Lyhytkestoisessa tutkinnassa työskentelevä Johanna selvittää esimerkiksi rattijuopumuksia, liikennerikkomuksia ja pahoinpitelyjä sekä erilaisia anastusrikoksia näpistyksistä varkauksiin. Poliisiksi Johanna valmistui kymmenkunta vuotta sitten ja toimi sen jälkeen kenttäpoliisina. “Nuorena halusin olla aina kentällä. En halunnut tehdä tätä hommaa.”

Myöhemmin Johanna muutti mieltään, ja nyt hänellä on tutkinnasta opiskeluaikainen harjoittelu mukaan lukien noin kolmen vuoden kokemus. Työ on itsenäistä ja vastuullista, mutta tarvittaessa saa apua tutkinnanjohtajalta, ryhmänjohtajalta sekä muuten kollektiiviselta työyhteisöltä. Lukemista ja kirjoittamista on paljon. Johanna arvioi, että hänen työajastaan vähintään 80 prosenttia on erilaista tekstityötä.

Tutkinta alkaa rikosilmoituksesta

Rikostutkijan työpohja on rikosilmoitus. Jos poliisilla on sen perusteella syytä epäillä rikosta, aloitetaan esitutkinta. Rikosilmoituksessa on tapahtumakuvausta ja siihen päivitetään tutkinnan eteneminen, se, mitä kuulusteluissa tai muutoin tulee ilmi. “Me kuulustellaan ihmisiä kasvokkain, puhelimitse tai sähköpostitse. Tämä on ehdottomasti tutkinnan suurin osuus.”

Tekstien tuottamisen ohella tutkija saa aineistoa, johon on perehdyttävä. Toisinaan todistusaineistona on kansalaisen kertomuksen lisäksi esimerkiksi Kelan tai vakuutusyhtiöiden papereita. Poliisi joutuu työssään perehtymään myös erilaisiin lakiteksteihin. Rikoksen tunnusmerkistöjen täyttyessä esitutkinnan lopuksi valmistuu esitutkintapöytäkirja, jonka tulee sisältää kaikki olennainen tieto tutkinnan sujumisesta.

Kuulusteluissa pitää olla tarkkana

Kuulusteluun valmistaudutaan etukäteen laatimalla tukisanalista tai kysymyksiä, joihin on tutkinnan kannalta tärkeää saada selvyys. Lyhytkestoisessa tutkinnassa kuulusteluja ei yleensä nauhoiteta, vaan kuulusteltavan kanta kirjataan suoraan hänen kertomuksensa pohjalta. “Mun ei tarvitse kirjoittaa suoraan, mitä hän sanoo. Toisaalta, en mä voi laittaa sanoja hänen suuhunkaan.”

Kuulustelupöytäkirja valmistuu kuulustelun aikana. Kuulusteltava hyväksyy kuulustelupöytäkirjan allekirjoituksellaan, mitä ennen hän voi halutessaan muuttaa tai täydentää sanomisiaan. Lisäyksistä tehdään merkintä kuulustelupöytäkirjan loppuun, mutta aikaisempia sanomisia ei kuitenkaan poisteta. Kuulustelija käyttää kielen muokkauksessa ja sisällön kirjaamisessa omaa harkintakykyään.

“Kuulustelusta tekee haastavaa se, että kuulustelun edetessä pitää samanaikaisesti tehdä montaa asiaa: puhua, kuunnella sekä analysoida, mikä on relevanttia ja kirjoittaa se kuulustelupöytäkirjaan.”

Poliisi tekstin taitajana

Nykyisessä työssään Johanna antaa arvoa käsiinsä tuleville hyvin laadituille rikosilmoituksille ja pyrkii myös itse tuottamaan selkeää, johdonmukaista ja hyvin jäsenneltyä tekstiä.

“Tekstit, joita tuotamme, peilaavat meidän ammattiosaamista ja -ylpeyttä. Itselläni on tapana viilata tekstejä, ja saatan myös korjata käsiini tulevia rikosilmoituksia. En voi puuttua niiden sisältöön, mutta voin korjata kirjoitusvirheet ja tehdä kappalejakoja”, Johanna kertoo. “Jonkun toisen mielestä tämä saattaa olla turhaa, koska se vie enemmän aikaa, mutta jos esimerkiksi pöytäkirjassa on mun nimi, haluan, että teksti on hyvin kirjoitettu.”

Johanna muistaa omasta poliisikouluajastaan, että jo pääsykokeeseen liittyi aineistopohjainen tekstintuottamistehtävä. Se saattoi olla kompastuskivi niille, jotka eivät kirjoittamisesta pitäneet tai olleet siihen riittävästi harjaantuneet. Poliisikoulussa oli äidinkielen tunteja, ja esimerkiksi tiivistelmien ja muistioiden kirjoittamista harjoiteltiin. Koulutuksessa erilaisten asiakirjojen kirjoittaminen kytkeytyi usein käytännön toimintaan: harjoituskuulusteluissa tehtiin kuulustelupöytäkirjoja, ja kenttäharjoittelussa opittiin tekemään rikosilmoitus. Myös lopputyö edellytti hyvään kirjalliseen ilmaisuun panostamista.

Poliisikoulutus on muuttunut Johannan valmistumisen jälkeen. Vuonna 2014 poliisin ammatillisesta perustutkinnosta tuli ammattikorkeakoulupohjainen. Teoriaa on aikaisempaa enemmän, mutta tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että erilaisten tekstien laatimisen opetusta olisi lisätty.

Kirjaamisesta aidompaan vuorovaikutukseen

Jos Johanna jotain työltään toivoisi, niin enemmän aikaa. Ihanteellista voisi olla suorittaa kuulustelut yhdessä työparin kanssa, mihin resurssit eivät nykyisellään riitä.

Johanna on pohtinut kuulustelujen sisällön audiovisuaalista tallentamista. Tallenteista näkyisivät myös eleet ja ilmeet, vaikka poliisin työnkuvaan ei kuulukaan Netflix-sarjojen tapaan analysoida “että nyt kaveri valehtelee, kun silmäkulma nykii”. Kuulusteltavan näkeminen ja sanaton viestintä auttaisivat kuitenkin arvioimaan kuulustelun sujumista, ja riitatilanteissa voisi tarkistaa, mitä kuulusteltava on sanonut. Nykyisellään kuulustelijan aika menee kirjoittamiseen, eikä kuulusteltavaan välttämättä saa edes katsekontaktia.

“Toivon, ettemme tulevaisuudessa olisi enää tietokoneen orjia, vaan kuulustelusta tulisi aito vuorovaikutustilanne.”

 

Johannan nimi on muutettu.

 

Venla Suojala ja Anni Tyrisevä

Julkaistu

Politiikassa tekstit muuttavat maailmaa

Fatim Diarra haluaa teksteillään vaikuttaa: potkaista ovet auki ja rikkoa lasikatot.

Kuva: Tiitus Petäjäniemi

 

Katsaus Helsingin kunnanvaltuutetun Fatim Diarran, 32, kotisivujen tekstiosioon osoittaa, että hän tarttuu teksteillään ajatuksia herättäviin ja ajankohtaisiin aiheisiin: tyttöjen ympärileikkaukseen, hyvinvointivaltioon ja yhteiskunnan epäkohtiin. Oman kohderyhmänsä Diarra kuvailee tällä hetkellä helsinkiläisiksi, nuoriksi naisiksi. Teksti on Diarralle työkalu vaikuttamiseen, päätöksentekoon ja rohkeaan kannanottoon. Teksti on muutakin kuin vain sanoja. Se on keino muuttaa maailmaa.

Diarra sekoittaa teetään samalla kun kertoo, miten ajankohtaiset tekstit nettisivuille ja erilaisiin somekanaviin syntyvät. ”Mulla on kalenteri, jossa on muistutukset ja selkeät suunnitelmat siitä, mistä milloinkin aion kirjoittaa.” Lisäksi Diarra kantaa aina mukanaan pientä muistivihkoa. Kun hän näkee jotain, johon haluaa teksteillään tarttua, tai saa idean esimerkiksi palaverissa, vihko saa täytettä.

Poliittisen vaikuttamisen lisäksi Diarra työskentelee viestinnän asiantuntijana, mikä tekee päivittäisestä tekstityöstä monimuotoista. ”Kun mietitään viestintää ja tekstiä, en ajattele enää vain työkalua. En omassa viestinnässäni mieti, onko se teksti vai kuva, jonka teen. Mietin, mitä haluan saada aikaan ja mikä työkalu on se, jota käytän siihen.” Pelkkien tekstien rinnalle ovat nousseet voimakkaina kuvat, videot ja podcastit, joita ei sovi unohtaa puhuttaessa vaikuttajan tekstityöstä. ”Kuva on se, joka pysäyttää katseen. Otsikosta pitää pystyä nappaamaan kiinni ja tekstin pitää luoda sanoma. Pelkkä teksti yksinään on vahva, mutta mielestäni on hyvän tekstin haaskaamista, jos siihen ei laita kuvaa. Hyvä teksti jää usein huomaamatta ilman sitä”, Diarra summaa.

Vaikuttava teksti antaa parannusehdotuksen

Diarra kokee, että tekstien vaikuttavuus syntyy aiheesta. Aiheen pitää olla koskettava ja sillä tulee olla yhteiskunnallista merkitystä, eikä hän voi olla puuttumatta epäoikeudenmukaisuuteen.

Hän haluaa vaikuttavaan tekstiin merkityksellisen aiheen lisäksi parannusehdotuksen: ”Mä en pidä siitä, että kirjoitetaan vaikuttava teksti, jossa vain alleviivataan, että jokin asia on huonosti. Se on valittamista. Olen ihmisenä hyvin ratkaisukeskeinen. Vaikuttavassa tekstissä tulee tuoda esille ongelma ja esittää siihen ratkaisu. Se motivoi ihmisiä.”

Lisäksi tekstin kirjoittajan pitää olla empaattinen. Ylimielistä otetta ei kestä kukaan, vaan tekstin pitää olla rehellinen ja ottaa vastaanottajan tunteet huomioon. Poliittisessa viestinnässä olisikin enemmän tilaa tunteille. Myös poliitikon tunteet saavat näkyä.

Vaikuttajan tekstityö on yhteisöllisyyttä

Ammattinsa perusteella Diarrasta ei uskoisi, että hän kamppailee toisinaan tekstien kanssa. Hänellä on lukihäiriö, josta hän on valinnut puhua avoimesti. ”Mulla on ystäviä, jotka oikolukevat tekstejäni. He tekevät sen niin, että oma ääneni säilyy. Jotkut ovat kysyneet, miten uskallan antaa ystävieni korjata mun tekstejä. Ajattelen, että jos missiona on pelastaa maailma ja joku haluaa auttaa, täytyy osata luottaa niin paljon, että pelottaa.”

Tekstityö on muutenkin vaikuttajan ammatissa hyvin yhteisöllistä. Ennen kunnallisvaltuuston kokouksia Vihreät jakavat keskenään kokousasiakirjat ja tekevät niistä tiivistelmät. ”Demokratia on yhteispeliä, ja siksi tiivistelmät jaetaan koko ryhmälle”, Diarra kertoo. Näin luku-urakka ei muodostu ylivoimaiseksi.

Aiemmin opettajana työskennellyt Diarra on nähnyt tekstien tuottamisen monet puolet. Hän nimeää opettajan ja poliitikon tekstityön suurimmaksi eroksi sen, mikä rooli vuorovaikutuksella on tekstin tuottamisessa. Nykyisessä tekstityössään Diarra saa apua muilta, opettajana hän tuki oppilaiden tekstin tuottamista. ”Tehtäväni oli kannustaa ja antaa työkaluja. Politiikassa pitää itse olla se, joka luo asioita ja motivoi muita luodun tuotteen kautta.”

Kun Diarralta kysytään, kuka on ollut hänen opettajansa poliitikon tekstityössä, hän nimeää heti ”kävelevän performanssin” Rosa Meriläisen, joka ei pelkää räväkkyyttä. ”Rosa on opettanut mulle sen, että täytyy uskaltaa kirjoittaa aiheista, jotka kokee itselleen tärkeiksi. Jossain muualla joku toinen saattaa ajatella asiasta samalla tavalla, mutta ei uskalla sanoa sitä ääneen. Jos sut on valittu kaupunginvaltuustoon, et voi olla hiljaa.”

”Tekstien valta on sitä, että niillä voidaan muokata todellisuutta”

Diarra on nähnyt monia tilanteita, joissa vastapuolen mielipide on muuttunut tekstien ja luettujen dokumenttien myötä. Kaupungissa muutoksen näkee helposti. Esimerkkinä Diarra kertoo keskustelun ”turvallisista piikityshuoneista”, jotka lopulta päätettiin tarjota narkomaaneille, vaikka hanketta ensin vastustettiin. Äänestystulos oli muutamasta äänestä kiinni, ja tekstit vaikuttivat tulokseen ratkaisevasti. ”Politiikassa tutkimusten ja hyvin analysoitujen tekstien valta on sitä, että niillä todella voidaan muokata todellisuutta”, Diarra sanoo ja herkistyy. ”Kun sanoo ääneen asioita, jotka kokee tärkeäksi, todellisuus muuttuu. Hyvällä tekstillä voi muuttaa toisten mielipiteitä. Se on hurjaa. Muutoksen takia teksti on työkaluna mahtava!”

Netissä julkaistut tekstit ja kannanotot olivat ratkaisevassa roolissa Diarran kuntavaalikampanjassa vuonna 2017, sillä hän teki vaalityötä ulkomailta käsin. Diarraa ei nähdäkään vaikuttamassa ”räntäsateessa torilla”, vaan pääsääntöisesti sosiaalisessa mediassa ja internetissä, koska siellä on myös hänen kohderyhmänsä. Juuri ne ihmiset, joiden kanssa hän haluaa olla muuttamassa maailmaa myös tulevaisuudessa.

 

Heini Hoikkala, Jenni Luukka, Mira Muhonen