Kesällä 2013 Haaga-Helian lehtori joutui epälyksenalaiseksi plagioinnista. Keskustelu alkoi sosiaalisessa mediassa, kun lehtoria epäiltiin Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan tehdyn gradun kopioimisesta hänen tuoreessa kirjassaan. Otteet kirjan auktorisoimattomiksi väitetyistä tekstinkohdista levisivät vauhdilla sosiaalisessa mediassa. Valtamedia tarttui juttuun, ja pian “plagiointikohu” oli valmis. Sekä kirjoittaja että kirjan kustantaja joutuivat ottamaan asiaan julkisesti kantaa. Tuli oli kuitenkin jo irti, ja pian valtamediassa nostettiin esiin toinenkin lehtoriin kohdistuva plagiointiepäily.

Verkon logiikka on tuonut mukanaan ilmiön, joka liittyy tavallisten ihmisten ja joukkojen kykyyn kaivaa esille verkon uumenista erilaisia asioita sekä yhdistellä tietoa. Tämän ”joukkoistamisen” ohella verkon avulla voi myös kätevästi jäljittää henkilöitä ja tarkkailla toisten tekemisiä. Tällainen uusi julkisuus ja tarkkailu voi tuntua kiusalliselta monesta tutkijasta, joka ei halua tutkimuksiaan tai niiden taustoja kaivettavan esiin. Tieteen uusi avoimuus kuitenkin edellyttää, että tutkimuksen ja sen tulosten tulisi olla mahdollisimman läpinäkyviä myös muille kuin tiedemaailman jäsenille.

Tutkijan kannalta tarinan opetus on, että plagiointiepäilyksillä on mahdollisuus nousta nykypäivänä entistä herkemmin julkisuuteen. Kun yhä suurempi osa materiaalista julkaistaan digitaalisessa muodossa, kopioitujen tekstien jäljittämiseen ei tarvita hakukonetta kummempaa apuvälinettä. Tämän vuoksi huolimattomallakin lainaamisella ja lähdeviitteiden poisjättämisellä on mahdollisuus johtaa ikäviin epäilyksiin, vaikka ei olisikaan tarkoituksellisesti kopioinut luvatta toisen työtä. Linkkaaminen ja lainaaminen on verkon logiikan kannalta keskeistä, ja tiedon integroinnille ja kokoamiselle on nykypäivänä yhä enemmän tarvetta. Siksi myöskään kevyissä verkko- ja blogiteksteissä ei kannata unohtaa hyvän tavan mukaista linkkaamista alkuperäiseen lähteeseen (ks. “Bloggaajan huoneentaulu“).