Kirjoittajat: Petro Poutanen & Salla-Maaria Laaksonen

Koulutimme hiljattain Helsingin yliopiston tutkijoita, hallintoa ja jatko-opiskelijoita tiedeviestinnän ja tutkijan verkostoitumiseen liittyvistä teemoista. Koulutuspäivän aikana nostimme esiin joitakin polttavia kysymyksiä liittyen akateemisen maailman trendeihin sekä siihen, millä tavalla nämä trendit heijastuvat tutkijoiden viestintään. Suuri osa trendeistä on jo arkipäivää, kuten kova kilpailu akateemisista työurista, tutkimuksen vaikuttavuuden arviointi, tieteen legitimiteetin kyseenalaistaminen yhteiskunnallisissa keskusteluissa tai verkottumisen – myös akatemian ulkopuolelle – merkityksen korostuminen esimerkiksi tutkimushankkeita rakennettaessa.

Kysymys joka toistuu koulutuksissa ja tiedeviestinnän kursseilla yksittäisten tutkijoiden suusta on “miksi vaivautua?” Mitä hyötyä on osallistumisesta keskusteluihin sosiaalisessa mediassa, bloggaamisesta tai opetusmateriaalien jakamisesta yksittäisen tutkijan kannalta? Tähän kysymykseen löytyy monta hyvää vastausta. Luettelemme seuraavaksi muutamia mielestämme keskeisimpiä haasteita, joita nykyajan tutkija kohtaa, sekä ajatuksia siitä, millä tavalla onnistunut viestintä voisi tarjota ainakin osittaisia vastauksia.

Akateemisen tutkimuksen määrä on kovassa kasvussa ja suuri osa tutkimuksesta jää lukematta ja siis hyödyntämättä (ks. esim. Poutanen, 2014). Tutkimuksen hyödynnettävyys ja vaikuttavuus riippuvat suurelta osin siitä, kuinka laajalle tutkimustulokset tai sen tuottamat uudet ideat ja ymmärrys leviävät. Jos tuotokset päätyvät vain yksittäisen tutkjan tai tutkimusryhmän julkaisulistan kaunistuksesi, tutkimuksella ei ole sanottavaa vaikuttavuutta. Sosiaalinen media mahdollistaa tutkimukselle suuremman näkyvyyden ja edistää tutkimustiedon ja sitä tarvitsevien kohtaamista. Yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja tutkimuksen vaikuttavuus ovat myös yliopistojen ja rahoittajien julkilausumia tavoitteita.

Kilpailu akateemisista työurista on kovaa ja kovenee entisestään. Sosiaalinen media voi toimia onnistuneen henkilöbrändin rakennuksen välineenä, ja sitä kautta edistää tutkijan työuraa. Mielikuvat ja luotu näkyvyys ovat tärkeitä tekijöitä myös tutkijalle. Varsinkaan akatemian ulkopuolelta tuleva yhteistyötaho ei välttämättä eksy julkaisutietokantaan asti. Instituutiot puolestaan voivat hyödyntää yksittäisten asiantuntijoidensa näkyvyyttä ja osallistumista yhteiskunnallisen keskusteluun osana niiden markkinointiviestintää. Sosiaalinen media ja verkottuminen esimerkiksi akateemisia “facebookkeja” käyttäen lisää myös uusien kontaktien synnyn todennäköisyyttä.

Tutkimus on vaativaa yhteistyötä. Tutkimusprosessit ovat nykyään korostuneen monitieteisiä ja kollaboratiivisia. Kuinka hyötyä kaikkien osapuolten panoksesta optimaalisella tavalla? Yhteisölliset tiimityöskentelyalustat ja sosiaalisen median tarjoamat palvelut voivat tehostaa huomattavasti tutkimusprosessia ja yhteistä ideointia. Tarjolla on tiimityötä varten luotuja alustoja, mutta usein myös perinteisesti yksityiselämän tontille ajatellut palvelut toimivat yhtä hyvin – esimerkiksi Facebook-ryhmä on oiva väline tiedonjakoon ja keskusteluun myös tutkimusryhmän kesken.

Raja-aita akateemisen maailman ja muun maailman kanssa pysyy selkeänä. Akateeminen maailma on suljettu systeemi, joka ei päästä ulkopuolisia osallistumaan itse tutkimusprosessiin tai tee sitä kovin läpinäkyväksi kansalaisille. Tiede mielletään sulkeutuneeksi linnakkeeksi ja tutkijat tavallisten ihmisten arjesta etäällä oleviksi (esim. Tiedebarometri, 2013). Samaan aikaan tutkimusta tehdään verovaroin ja suurta osaa tutkimusorganisaatioista pidetään yllä kansalaisten varoin. Sosiaalinen media mahdollistaa uudella tavalla tutkimustulosten “jalkauttamisen” sekä tutkimusprosessista viestimisen myös itse prosessin aikana. Avoimen tieteen liikehdintä ja uudet avoimet arviointiprosessit madaltavat raja-aitaa ja voivat johtaa radikaaleihin muutoksiin tieteen arviointi- ja julkaisukäytännöissä.

Sosiaalisen median käyttö vie aikaa ja resursseja. On totta, että uusien viestintävälineiden käytön opettelu ja rutiinien syntyminen vie aikaa ja vaatii panostusta. Palvelut ovat kuitenkin tyypillisesti paljon helppokäyttöisempiä kuin erilaiset tietojärjestelmät, joihin korporaatiokäytössä on totuttu. Pienen opettelun jälkeen viestiminen alkaa sujua rutiinilla, ja oppimisprosessin apuna voi myös käyttää erilaisia työkaluja.

Yhtenä tällaisena työkaluna voi käyttää esimerkiksi alla olevaa Tutkijan viestintätyökalua, jonka kehitimme koulutuspäiväämme varten. Työkalun perusajatuksena on aloittaa oman viestimisen suunnittelu tavoitteellisesti sidosryhmien kautta: pohdi siis ensin, kenet haluat tavoittaa ja miksi ja millaisia tiedontarpeita ryhmän jäsenillä on. Tämän jälkeen voit suunnitella laatikko laatikolta eteenpäin: miten ja missä tavoitat ryhmän jäsenet parhaiten? Minkälaisten teemojen kautta kutakin ryhmää voit lähestyä? Millä aikataululla viestintää kannattaa toteuttaa?

Tsemppiä tutkimusviestintään, se voi olla paitsi vaivan arvoista, myös kivaa!

Linkki PDF-versioon Tutkijan viestintätyökalu -kuvasta.

(Tämä kirjoitus on julkaistu Onnistuneen viestinnän jäljillä ja Rajapinta -blogeissa sekä Tiedeviestintä – Opas tutkijalle -verkkokirjassa.)