Keskustelu rasvoista on eräs sitkeimmistä julkisista tiededebateista Suomessa, ja se pulpahtaa vähän väliä uudelleen pintaan. Koska syöminen on arkinen ja kaikkia koskettava asia, rasvasodille on ominaista, että keskustelussa limittyvät yksilölliset kokemukset ja tieteellinen tieto.

Rasvasodat ovat saaneet paikoin äärimmäisiäkin piirteitä. Varsinkin sosiaalisen median aikakaudella ravitsemustutkijat ovat kokeneet joutuneensa epämiellyttävään asemaan julkisessa keskustelussa ja saaneet vihapostia. Toisaalta esimerkiksi vähähiilihydraattiseen ruokavalioon myönteisesti suhtautuvia on myös leimattu tietämättömiksi tai tiedevastaisiksi, vaikka monet heistä ovatkin valveutuneita ja suhtautuvat tieteeseen periaatteessa myönteisesti.

Rasvasodat ovatkin paraatiesimerkki kiivaista tieteeseen kietoutuneista julkisista keskusteluista, joissa lukkiutuneiden asemien avaaminen edellyttää keskustelevampaa tiedeviestintää. Debattia ei ”voiteta” vain tiedollisilla argumenteilla, vaan yksilölliset kokemukset ja tieteellinen tieto on saatettava rakentavaan vuoropuheluun.

Tiedollisistakin kysymyksistä on kyettävä keskustelemaan avoimesti ja kriittisesti myös tiedeyhteisön ulkopuolella ‒ vaikka keskustelu olisikin paikoin vähemmän rakentavaa. Epävarmuudet ovat myös tieteen logiikan ja kehityksen ytimessä ‒ keskustelu niistä on tärkeää  myös julkisuudessa, erityisesti kriittisten yleisöjen kanssa. Myös toimittajilla on monta harkinnan paikkaa käsitellessä tieteellistä epävarmuutta.