Arkistot kuukauden mukaan: April 2016

Julkinen tiede haastaa keskusteluun

Mielipidetutkimusten mukaan suomalaiset arvostavat vankasti tiedettä. Tämän päivän julkista keskustelua seuratessa tästä ei tosin aina voi vakuuttua. Tieteellisiä asiantuntijoita haastetaan yhä herkemmin esimerkiksi ruokaan ja terveyteen liittyvissä asioissa. Ministerit vitsailevat professorien kesälomista ja kaikenmaailman dosenteista samaan aikaan kuin leikkaavat rankalla kädellä yliopistojen ja tutkimuslaitosten menoja. Suurien yhteiskunnallisten uudistusten valmistelussa tutkimustieto tuntuu joskus olevan vain yksi mielipide muiden joukossa.

Kirjassani Julkinen tiede yritän perustella, miksi tieteen tekijöiden ei kritiikin takia kannata loukkaantua ja käpertyä itseensä. On luonnollista, että myös tiedettä kuten kaikkia muitakin yhteiskunnan instituutioita haastetaan tänä päivänä. Kaikkea tieteen kritiikkiä ei kannata myöskään leimata tieteenvastaisuudeksi.

Yliopistoilla ja muilla tieteen organisaatioilla on paljon opittavaa avoimuudessa ja viestinnässä. Perinteinen holhoava ja yksisuuntainen tiedevalistus ei enää toimi. Tutkijoiden on antauduttava keskusteluun ja vuoropuheluun erilaisten tieteestä kiinnostuneiden yleisöjen kanssa.

Nykyään tiedettä perustellaan paljon erilaisilla käytännön hyödyillä, varsinkin lupauksilla siitä, miten tutkimus on tärkein taloudellisen kasvun tärkein moottori. Yliopistot ja laitokset perustelevat tehokkuuttaan vetoamalla menestykseen erilaisissa rankingeissa. Rankingien yleistyminen ja painoarvon kasvu on lisännyt ”huippuuden” retoriikkaa yliopistoissa.

Pyrkimys huipulle näyttää kuitenkin tuovan yliopistoihin yrityksistä omaksuttuja käytäntöjä, jotka eivät aina ole linjassa yliopistojen avoimuutta, julkisuutta ja yhteisen hyvän tuottamista koskevien tavoitteiden ja periaatteiden kanssa.

Tutkimustieto on luonteeltaan kollektiivista, kaikkien yhteistä omaisuutta. Tieteen tekemisen taustalla vaikuttavat tiedenormit, jotka korostavat tieteen luonnetta julkisena toimintana ja sen tuloksia kaikkien yhteisenä omaisuutena.

Yliopistot eivät ole vain tietoa ja tutkintoja tuottavia laitoksia, vaan julkisia instituutioita, jotka tuottavat yhteistä hyvää. Tätä tavoitetta uhkaa yliopistojen muuttuminen yritysmäisesti toimiviksi organisaatioksi, jotka kilpailevat kuvitteellisilla ”huippuuden” markkinoilla. Samalla tieteen organisaatioita rasittavat menneisyydestä juontuvat salailukäytännöt, mikä näkyy esimerkiksi suhtautumisessa vilppiepäilyihin.

Yritysmäisesti toimivissa yliopistoissa kollegiaaliset perinteet on korvattu johtajavaltaisella, hierarkkisessa organisaatioilla. Tämä oli yksi keskeinen piirre myös Suomessa 2010 voimaan tulleessa yliopistolaissa. Äsken joukko tähän kehitykseen kyllästyneitä Helsingin yliopiston professoreja käynnisti toiminnan lain muuttamiseksi.

Yritysmäisten piirteiden tulo yliopistoon ja muihin tutkimusorganisaatioihin vaikuttaa myös käsityksiin tieteen julkisuudesta. Esimerkiksi Suomessa vuonna 2010 Teknologian tutkimuskeskus VTT kielsi tutkijoitaan esiintymästä julkisuudessa tavalla, joka on ristiriidassa organisaation virallisen linjan kanssa.

Tutkijoilla on kuitenkin oikeus – ajoittain jopa velvollisuus – osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Jos tutkijat loukkaantuvat ja vetäytyvät keskustelusta silloin kuin heitä arvostellaan, muut ottavat keskustelun haltuunsa. Tutkijat ja toimittajat voisivat tehdä paljon nykyistä enemmän yhteistyöstä tutkimukseen ja faktoihin pohjautuvan keskustelun edistämisessä.

Esa Väliverronen

(lue ensimmäinen luku Julkinen tiede –kirjasta)