Tieteen päivät

Tieteen päivät on vuodesta 1977 järjestetty, maksuton tiedetapahtuma, joka on suunnattu suurelle yleisölle.  Se järjestetään joka toinen vuosi. Päätapahtumassa on vieraillut yli 15 000 kiinnostunutta kävijää viime vuosina.

Päivät sisältävät monenlaista ohjelmaa erilaisissa ympäristöissä: on perinteisiä luentotyyppisiä sessioita yliopistolla ja osallistavampia ohjelmanumeroita kauppakeskuksissa. Lisäksi päivät sisältävät paneelikeskusteluja, kirjamyyntiä ja ”Päivän paini”-väittelyitä, joissa tutkijat ottavat mittaa toisistaan.

Tieteen päivien osana järjestetään myös pääasiallisesti nuorille suunnattua ohjelmaa nimellä Nuorten päivät sekä yhtenä päivänä ns. Tieteiden yö. Useita tapahtuman tilaisuuksia myös tallennetaan ja ne ovat saatavilla videoina.

Viime vuosina Tieteen päivät on levittäytynyt myös muualle Suomeen. Lisäksi muissa yliostokaupungeissa järjestetään omia tiedetapahtumia. Esimerkiksi Tampereella on järjestetty jo useana vuonna Valoa pimeyteen.