Author Archives: valiverr

Vapaan ajattelun ja tutkimuksen tila kaventuu maailmalla

Tieteen vapauden rajoitukset ovat yhä näkyvämpi ilmiö eri puolilla maailmaa. Kyse ei ole pelkästään diktatuurivaltioiden ongelmasta, vaan tutkimuksen poliittinen ja taloudellinen ohjailu on arkipäivää monissa maissa varsinkin autoritaarisen hallinnon uuden nousun myötä.

Tieteen vapaus ja sananvapaus liittyvät olennaisesti toisiinsa, sillä tiede ei voi kunnolla kehittyä ilman sananvapautta.

Kirjassa Tieteen vapaus ja tutkijan sananvapaus tarkastellaan tieteen vapautta ja tutkijoiden sananvapautta kansainvälisessä ja yhteiskunnallisessa kontekstissa. Historiallisten esimerkkien kautta tuodaan esille, miten yliopistot ja tiede ovat aina osa yhteiskuntaa. Aiemmin tutkijoita on vaiennettu varsinkin uskonnollisten ja poliittisten syiden takia, nykyään taloudelliset ja hallinnolliset paineet ovat nousseet poliittisten tekijöiden rinnalle.

Yliopistojen hallinnon keskittäminen ja tutkimuksen kaupallistuminen synnyttävät tieteen poliittista ja taloudellista ohjailua. Tiedeviestinnässä on omaksuttu yritysviestinnän käytäntöjä ja tutkimuslaitoksissa tutkijoiden sananvapautta kavennettu.

Myös tutkijoiden vähättely ja uhkailu on yleistynyt. Yhteiskunnallisen keskustelun ilmapiirin kiristyminen ja poliittinen polarisaatio on tehnyt tutkimustiedon kyseenalaistamisesta muodikasta. Toimittajien tavoin myös tutkijat ovat joutuneet uhkailun ja vainon kohteeksi varsinkin sosiaalisessa mediassa, myös Suomessa.

Tutkijoiden ei pidä pelätä yhteiskunnallista osallistumista. Akateemisten yhteisöjen on otettava aktiivisempi yhteiskunnallinen rooli ja puolustettava vaientamisen kohteiksi joutuneita tutkijoita ja tieteen julkisuutta.

Esa Väliverronen & Kai Ekholm (toim.): Tieteen vapaus ja tutkijan sananvapaus 360 s., Vastapaino 2020

Katso:  Janne Hukkinen ympäristötutkimuksen vaientamisesta

Lena Näre vaistutkijoiden uhkailusta

Severi Hämäri verbaalisesta väkivallasta

Tiedebarometri kyseenalaistaa tieteenvastaisuuden kasvun

Viime vuosina ja vuosikymmeninä on toistuvasti varoiteltu tieteenvastaisuuden yleistymisestä ja pseudotieteiden suosiosta. Esimerkkejä on haettu mm. ydinvoiman ja geenitekniikan epäsuosiosta, kehitysopin torjunnasta tai rokotuskriittisyydestä. Suomessa tämä keskustelu sai uutta puhtia hallituksen leikkauspolitiikan ja ministerien yliopistoväkeä vähättelevien möläytysten ansiosta. Populististen johtajien ja liikkeiden suosion kasvaessa on jopa epäilty, että olemme siirtymässä totuuden jälkeiseen aikaan.

Tuore Tiedebarometri 2016 tarjoaa vastalääkettä näille epäilyille. Sen mukaan tieteen arvostus suomalaisten silmissä on korkea ja pikemminkin nousussa kuin laskussa. Samaan aikaan humpuukin ja pseudotieteiden kannatus laskee.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että mielipidetutkimukset Suomessa ja muuallakin, esimerkiksi Eurobarometri tai NSF:n kysely Yhdysvalloissa ovat osoittaneet saman jo pitkän aikaa. Tieteen arvostus ja suosio on pysynyt hyvin vakaana ja tällä vuosikymmenellä se on ollut pikemminkin nousussa kuin laskussa. Käsittelen näitä tutkimuksia tarkemmin kirjassani Julkinen tiede. 

Väitteet tieteenvastaisuuden kasvusta ovat perustuneet useimmiten yksittäisiin anekdootteihin tai sitten jonkin yksittäisen tieteen ja teknologian sovelluksen herättämään kritiikkiin. Tiedebarometristakin käy ilmi, että väitteen ’geeniruoan’ turvallisuudesta hyväksyy vain 15% vastaajista ja 42% on eri mieltä. Britanniassa tehdyssä vastaavassa kyselyssä enemmistö vastaajista suhtautui kriittisesti geeniruoan lisäksi myös eläinkokeisiin ja ydinvoimaan.

Kansainväliset tutkimustulokset tuovat esiin sen, että toisin kuin joskus väitetään, joistakin rokotuksista kieltäytyminen ei vielä yleensä tarkoita tieteenvastaisuutta. Yhdysvalloissa on jopa havaittu, että edes useimmat kiihkeimmät uskovaiset eivät ole yleisesti ottaen tieteen vastustajia, vaikka he suhtautuvat nuivasti evoluutioteoriaan.

Tulevaisuudessa tämä valikoiva suhtautuminen tieteeseen ja sen tuloksiin tulee todennäköisesti – ikävä kyllä – yleistymään. Yksilöllistyvässä kulttuurissa ihmisen shoppailevat erilaisia mielipiteitä vakaumuksensa tai yksittäisten mielihalujensa mukaan, vaikka luottavatkin edelleen useimmissa asioissa tieteeseen ja yleisesti hyväksyttyihin tutkimustuloksiin.

Joissakin kysymyksissä tieteen kritiikki ja asiantuntijoiden kyseenalaistaminen todennäköisesti yleistyy entisestään. Ilmiö on tuttu poliittisesta päätöksenteosta: poliitikot perustelevat päätöksiään valikoimalla tutkimustietoa omien intressiensä tueksi – ja hylkäävät asiantuntijoiden enemmistön näkemyksen. Jos populististen poliitikkojen suosio entisestään kasvaa, on toki mahdollista, että myös tiedekritiikki nousee enemmän valtavirtaan.

Mielenkiintoista kyllä, yksi eniten lisää kannatustaan lisännyt väite Tiedebarometrissa oli: ”poliittisessa päätöksenteossa käytetään aivan liian vähän hyväksi tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa”. Väitteen kannatus oli noussut 69 prosenttiin ja väitettä vastusti enää 4 prosenttia vastaajista. Myös kyselyn uudet tiedepolitiikkaa koskevat kysymykset voi halutessaan tulkita tueksi hallituksen tiedepolitiikan kritiikille. Kyselyssä esitettyä väitettä ”koulutuksesta leikkaaminen on lyhytnäköistä varastamista tulevaisuudelta” kannatti 89% vastaajista. Sen sijaan väitteen ”leikkaukset ovat vain hyväksi, sillä ’löysiä’ ja tehostamisen varaa on paljon” hyväksyi vain 21% vastaajista ja 50% oli eri mieltä. Ylipäätään Tiedebarometrissä näkyy selkeästi se, että vastaajat epäilevät, että tieteen rahoitusmahdollisuudet heikkenevät ja sitä myötä myös tieteen tasoa laskee.

Siitä, mitä tiedebarometrin kaltaiset kyselyt oikein kertovat mielipideilmastosta, kannattaa suhtautua tietyllä varauksella. On mahdollista, että vastaajat esittävät mielellään ’kunnon kansalaista’, jonka kuuluu arvostaa tiedettä. Yksittäisen kyselyn perusteella ei kannata tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, vasta samanlaisia toistuvien kyselyjen aikasarjat kertovat hieman enemmän. Brexitin ja Trump-jytkyn jälkeen voidaan myös entistä enemmän epäillä mielipidetutkimusten kykyä tavoittaa kaikkia kansalaisia.

Sen tiedebarometrin tulokset kuitenkin osoittavat, että puhe tieteenvastaisuuden kasvusta on usein kovin epämääräistä ja historiatonta. Tiede yleensä ja jokin tutkimusala jossain erityisessä kontekstissa tarkoittavat eri asioita. Lisäksi on otettava huomioon, että ne asiat, jotka tieteessä herättävät eniten intohimoja kietoutuvat moniin taloudellisiin ja poliittisiin valtapeleihin ja arvovalintoihin. Jos joku suhtautuu epäilevästi geeniruokaan, epäily kohdistuu todennäköisesti enemmän alan suuryrityksiin kuin tutkijoihin.

Uuden Tiedebarometrin myötä voidaan myös unohtaa epäilyt siitä, että evoluutioteorian hyväksyntä olisi meillä heikoissa kantimissa verrattuna muihin pohjoisen Euroopan maihin. Vuonna 2006 aiheesta syntynyt kohu perustui turhan yksioikoiseen tulkintaan yhdestä vuoden 2005 Eurobarometrin kyselyvastauksesta.

Vaikka Tiedebarometrissa ei varsinaisesti yritetä selvittää kansalaisten tiedettä koskevaa tietotasoa tai tieteen lukutaitoa, siitä voi epäsuorasti päätellä, että suomalaisilla on suhteellisen realistinen käsitys tieteestä. Väitteen ”ristiriitaisetkin näkemykset kuuluvat tieteeseen” hyväksyi 76% vastaajista ja 17% oli eri mieltä. Väitteen ”tieteeseen ei voi luottaa, koska saman alan asiantuntijat voivat olla jostakin asiasta täysin eri mieltä” hyväksyi vain 17% vastaajista ja 53% oli eri mieltä. Myös Eurobarometri –kyselyissä on noussut esiin suomalaisten realistinen käsitys tieteen mahdollisuuksista ja rajoista.

Esa Väliverronen

 

 

 

 

Mitä tapahtuu kun tutkijoilta viedään sananvapaus*

Arvostetussa Nature –tiedelehdessä ilmestyi äsken synkkä artikkeli siitä, mitä tapahtuu kun tutkijoilta viedään sananvapaus. Eikä kyse ollut edes mistään autoritaarisesta valtiosta, vaan enemmänkin demokratian mallimaana pidetystä Kanadasta. Siellä hallituksen vaihduttua on vähitellen alkanut paljastua karu totuus edellisen hallituksen tiedepolitiikasta, joka Naturen artikkeli kutsuu ”yhdeksän vuoden sensuuriksi”.

Tutkijoiden ahdinko alkoi Kanadassa vuonna 2006 kun konservatiivipuolueen pääministeri Stephen Harper muodosti uuden hallituksen. Harperin tavoitteena oli edistää talouskasvua ympäristöstä piittaamatta. Tämä tarkoitti sitä, että valtiollisissa tutkimuslaitoksissa ympäristö- tai ilmastotutkimusta tekevät biologit, geneetikot, meteorologit ja monet muut menettivät sananvapautensa. Tutkijoilla ei ollut enää oikeus vapaasti antaa haastatteluja toimittajille ja tutkimuslaitosten viestintäpäälliköistä tuli sensoreita.

Hallituksen näkökulmasta sensitiivisiä ympäristöaiheita tutkineet joutuivat ahtaalle. Eräs heistä on geneetikko Kristi Miller-Saunders, joka julkaisi artikkelin Science-lehdessä lohien virustaudeista 2011. Koska tutkimuksen tulokset kalakuolemien syistä brittiläisessä Kolumbiassa eivät olleet kalankasvatusta edistävän hallituksen mieleen, tutkijaa estettiin pitämästä aiheesta lehdistötilaisuutta. Science-lehden tiedotteet tutkimuksesta poikivat joukon haastattelupyyntöjä, mutta niistäkin tutkija pakotettiin kieltäytymään.

Nature kertoo joukon vastaavia esimerkkejä sensuurista, jonka takia monet tutkijat joutuivat lopulta jättämään työnsä kun työilmapiiri kävi mahdottomaksi. Lehden mukaan karu totuus edellisen hallituksen tiedettä ja tutkijoiden sananvapautta rajoittavista toimista alkaa vasta nyt vähitellen paljastua. Suurin ongelma oli viime kädessä moraalinen rappio kun tutkimuslaitokset ja tutkijat alistuivat itsesensuuriin.

Mutta Suomessa ei tietenkään voi käydä näin? Valitettavasti tätä on tapahtunut meilläkin ja ilmassa on merkkejä siitä, ilmiö saattaa yleistyä. Kirjassani Julkinen tiede käyn läpi Teknologian tutkimuskeskus VTT:n muutaman vuoden takaisen tapauksen, jossa tutkijoiden sananvapautta pyrittiin rajoittamaan. Eduskunnan oikeusasiamies on antoi tästä VTT:lle aikanaan huomautuksen. Yliopistoihin ja niiden viestintään on viime aikoina tullut yritysmäisiä piirteitä ja pr-henkistä viestintää. Tämä saattaa johtaa siihen, että professori tai tutkija saa toimittajan tapaamiseen päällystakin organisaation johdosta, jos haastattelun aihe koetaan sensitiiviseksi.

Viime kädessä tutkijoiden sananvapaus riippuu paljolti yhteiskunnallisen keskustelun ilmapiiristä. Tutkijoiden näkökulmasta muutamat viime aikojen esimerkit eivät ole rohkaisevia. Tämä tuli ilmi myös Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan viime vuonna tehdystä kyselystä.

Yhden esimerkin ilmapiiristä tarjoaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsinin kirjoitus 9.5. Siinä Appelsin moittii yliopistoväkeä ja taiteilijoita negatiivisen ilmapiirin lietsomisesta ja säveltäjä Kalevi Ahoa jopa väkivallalla uhkailusta.

Appelsin nostaa tikun nokkaan professori Jaakko Hämeen-Anttilan, joka ”käyttää media-aikaansa valittamiseen ja syyttelyyn”. Hämeen-Anttilan twitter –tiliä seurannut Appelsin on havainnut, että ”hänellä on varsin vähän asiaa tieteestä”. Appelsin toivottaa Hämeen-Anttilalle hyvää matkaa Edinburgiin, jonne lähdön yhdeksi syyksi Hämeen-Anttila on sanonut suomalaisen yliopistopolitiikan. Suomessa kriitikoita ja negatiivisen ilmapiirin lietsojia ei kaivata.

Niinpä. Professorit keskittyköön vain tutkimaan. Muista kuin tieteellistä asioista ei pidä sanoa mitään. Ei ainakaan mitään negatiivista. Ei ainakaan istuvan hallituksen tekemisistä. Näin ajateltiin Kanadassakin kun valtion laitosten tutkijoita alettiin sensuroida.

Esa Väliverronen

*julkaistu alunperin: https://medykblog.wordpress.com/

https://twitter.com/exumusic

Julkinen tiede haastaa keskusteluun

Mielipidetutkimusten mukaan suomalaiset arvostavat vankasti tiedettä. Tämän päivän julkista keskustelua seuratessa tästä ei tosin aina voi vakuuttua. Tieteellisiä asiantuntijoita haastetaan yhä herkemmin esimerkiksi ruokaan ja terveyteen liittyvissä asioissa. Ministerit vitsailevat professorien kesälomista ja kaikenmaailman dosenteista samaan aikaan kuin leikkaavat rankalla kädellä yliopistojen ja tutkimuslaitosten menoja. Suurien yhteiskunnallisten uudistusten valmistelussa tutkimustieto tuntuu joskus olevan vain yksi mielipide muiden joukossa.

Kirjassani Julkinen tiede yritän perustella, miksi tieteen tekijöiden ei kritiikin takia kannata loukkaantua ja käpertyä itseensä. On luonnollista, että myös tiedettä kuten kaikkia muitakin yhteiskunnan instituutioita haastetaan tänä päivänä. Kaikkea tieteen kritiikkiä ei kannata myöskään leimata tieteenvastaisuudeksi.

Yliopistoilla ja muilla tieteen organisaatioilla on paljon opittavaa avoimuudessa ja viestinnässä. Perinteinen holhoava ja yksisuuntainen tiedevalistus ei enää toimi. Tutkijoiden on antauduttava keskusteluun ja vuoropuheluun erilaisten tieteestä kiinnostuneiden yleisöjen kanssa.

Nykyään tiedettä perustellaan paljon erilaisilla käytännön hyödyillä, varsinkin lupauksilla siitä, miten tutkimus on tärkein taloudellisen kasvun tärkein moottori. Yliopistot ja laitokset perustelevat tehokkuuttaan vetoamalla menestykseen erilaisissa rankingeissa. Rankingien yleistyminen ja painoarvon kasvu on lisännyt ”huippuuden” retoriikkaa yliopistoissa.

Pyrkimys huipulle näyttää kuitenkin tuovan yliopistoihin yrityksistä omaksuttuja käytäntöjä, jotka eivät aina ole linjassa yliopistojen avoimuutta, julkisuutta ja yhteisen hyvän tuottamista koskevien tavoitteiden ja periaatteiden kanssa.

Tutkimustieto on luonteeltaan kollektiivista, kaikkien yhteistä omaisuutta. Tieteen tekemisen taustalla vaikuttavat tiedenormit, jotka korostavat tieteen luonnetta julkisena toimintana ja sen tuloksia kaikkien yhteisenä omaisuutena.

Yliopistot eivät ole vain tietoa ja tutkintoja tuottavia laitoksia, vaan julkisia instituutioita, jotka tuottavat yhteistä hyvää. Tätä tavoitetta uhkaa yliopistojen muuttuminen yritysmäisesti toimiviksi organisaatioksi, jotka kilpailevat kuvitteellisilla ”huippuuden” markkinoilla. Samalla tieteen organisaatioita rasittavat menneisyydestä juontuvat salailukäytännöt, mikä näkyy esimerkiksi suhtautumisessa vilppiepäilyihin.

Yritysmäisesti toimivissa yliopistoissa kollegiaaliset perinteet on korvattu johtajavaltaisella, hierarkkisessa organisaatioilla. Tämä oli yksi keskeinen piirre myös Suomessa 2010 voimaan tulleessa yliopistolaissa. Äsken joukko tähän kehitykseen kyllästyneitä Helsingin yliopiston professoreja käynnisti toiminnan lain muuttamiseksi.

Yritysmäisten piirteiden tulo yliopistoon ja muihin tutkimusorganisaatioihin vaikuttaa myös käsityksiin tieteen julkisuudesta. Esimerkiksi Suomessa vuonna 2010 Teknologian tutkimuskeskus VTT kielsi tutkijoitaan esiintymästä julkisuudessa tavalla, joka on ristiriidassa organisaation virallisen linjan kanssa.

Tutkijoilla on kuitenkin oikeus – ajoittain jopa velvollisuus – osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Jos tutkijat loukkaantuvat ja vetäytyvät keskustelusta silloin kuin heitä arvostellaan, muut ottavat keskustelun haltuunsa. Tutkijat ja toimittajat voisivat tehdä paljon nykyistä enemmän yhteistyöstä tutkimukseen ja faktoihin pohjautuvan keskustelun edistämisessä.

Esa Väliverronen

(lue ensimmäinen luku Julkinen tiede –kirjasta)

 

Tervetuloa

Viime vuosina on puhuttu paljon yliopiston kolmannesta tehtävästä ja yhteiskunnallisesta ja vuorovaikutuksesta. Tutkijoita on kannustettu astumaan ulos kammioistaan ja osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tämän sivuston tarkoituksena on rohkaista tutkijoita ja antaa vinkkejä yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Tiedeviestinnällä on monia muotoja ja areenoita, joihin tutustuu parhaiten itse kokeilemalla.

Yhä useammat pitävät populaaria tiedeviestintää tärkeänä, mutta valittavat, että siitä ei palkita millään tavalla. Siksi varsinkaan nuorella tutkijalla ei tahdo olla aikaa ”ylimääräisiin harrastuksiin” kun pitää luoda uraa ja julkaista vain parhaimmissa kansainvälisissä journaaleissa. Tämä ei välttämättä pidä paikkansa. Menestyvät tutkijat ovat usein myös ahkeria tieteen popularisoijia. Parhaimmillaan tiedeviestintä antaa tutkijalle uusia kokemuksia, onnistumisen tunteita tai palautetta ja virikkeitä oman tutkimuksen tekemiseen.

Tämä sivusto ei ole tarkoitettu valmiiksi oppaaksi, vaan eläväksi kokonaisuudeksi, joka muuttuu ja täydentyy koko ajan. Siksi otammekin mielellään palautetta. Kerro siis meille, jos haluat ehdottaa uusia aiheita, korjata virheitä tai päivittää linkkejä.

Tekijät:

Sivuston suunnittelu ja tekstit: Esa Väliverronen, Petro Poutanen ja Sampsa Saikkonen. Suunnittelussa mukana myös Elina Kuorelahti.

Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos, tiedeviestinnän tutkimusryhmä.

Videot: Jaakko Laasanen

Piirrokset: Leena Ahvenniemi

Sivusto on toteutettu Tieteen Tiedotus ry:n apurahalla.

Tekijät

Sivuston suunnittelu ja tekstit: Esa Väliverronen, Petro Poutanen, Sampsa Saikkonen ja Elina Kuorelahti. Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos, tiedeviestinnän tutkimusryhmä.

Videot: Jaakko Laasanen

Piirrokset: Leena Ahvenniemi

Sivusto on toteutettu Tieteen Tiedotus ry:n apurahalla.

 

 

Kommentoi

Tämä sivusto ei ole tarkoitettu valmiiksi oppaaksi, vaan eläväksi kokonaisuudeksi, joka muuttuu ja täydentyy koko ajan. Siksi otammekin mielellään palautetta. Kerro siis meille, jos haluat ehdottaa uusia aiheita, korjata virheitä tai päivittää linkkejä.

Tekijät:

Sivuston suunnittelu ja tekstit: Esa Väliverronen, Petro Poutanen ja Sampsa Saikkonen sekä Elina Kuorelahti. Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos, tiedeviestinnän tutkimusryhmä.

Videot: Jaakko Laasanen

Piirrokset: Leena Ahvenniemi

Kiitokset: Sivusto on toteutettu Tieteen tiedotus ry:n apurahan turvin.