Arvostetussa Nature –tiedelehdessä ilmestyi äsken synkkä artikkeli siitä, mitä tapahtuu kun tutkijoilta viedään sananvapaus. Eikä kyse ollut edes mistään autoritaarisesta valtiosta, vaan enemmänkin demokratian mallimaana pidetystä Kanadasta. Siellä hallituksen vaihduttua on vähitellen alkanut paljastua karu totuus edellisen hallituksen tiedepolitiikasta, joka Naturen artikkeli kutsuu ”yhdeksän vuoden sensuuriksi”.
Tutkijoiden ahdinko alkoi Kanadassa vuonna 2006 kun konservatiivipuolueen pääministeri Stephen Harper muodosti uuden hallituksen. Harperin tavoitteena oli edistää talouskasvua ympäristöstä piittaamatta. Tämä tarkoitti sitä, että valtiollisissa tutkimuslaitoksissa ympäristö- tai ilmastotutkimusta tekevät biologit, geneetikot, meteorologit ja monet muut menettivät sananvapautensa. Tutkijoilla ei ollut enää oikeus vapaasti antaa haastatteluja toimittajille ja tutkimuslaitosten viestintäpäälliköistä tuli sensoreita.
Hallituksen näkökulmasta sensitiivisiä ympäristöaiheita tutkineet joutuivat ahtaalle. Eräs heistä on geneetikko Kristi Miller-Saunders, joka julkaisi artikkelin Science-lehdessä lohien virustaudeista 2011. Koska tutkimuksen tulokset kalakuolemien syistä brittiläisessä Kolumbiassa eivät olleet kalankasvatusta edistävän hallituksen mieleen, tutkijaa estettiin pitämästä aiheesta lehdistötilaisuutta. Science-lehden tiedotteet tutkimuksesta poikivat joukon haastattelupyyntöjä, mutta niistäkin tutkija pakotettiin kieltäytymään.
Nature kertoo joukon vastaavia esimerkkejä sensuurista, jonka takia monet tutkijat joutuivat lopulta jättämään työnsä kun työilmapiiri kävi mahdottomaksi. Lehden mukaan karu totuus edellisen hallituksen tiedettä ja tutkijoiden sananvapautta rajoittavista toimista alkaa vasta nyt vähitellen paljastua. Suurin ongelma oli viime kädessä moraalinen rappio kun tutkimuslaitokset ja tutkijat alistuivat itsesensuuriin.
Mutta Suomessa ei tietenkään voi käydä näin? Valitettavasti tätä on tapahtunut meilläkin ja ilmassa on merkkejä siitä, ilmiö saattaa yleistyä. Kirjassani Julkinen tiede käyn läpi Teknologian tutkimuskeskus VTT:n muutaman vuoden takaisen tapauksen, jossa tutkijoiden sananvapautta pyrittiin rajoittamaan. Eduskunnan oikeusasiamies on antoi tästä VTT:lle aikanaan huomautuksen. Yliopistoihin ja niiden viestintään on viime aikoina tullut yritysmäisiä piirteitä ja pr-henkistä viestintää. Tämä saattaa johtaa siihen, että professori tai tutkija saa toimittajan tapaamiseen päällystakin organisaation johdosta, jos haastattelun aihe koetaan sensitiiviseksi.
Viime kädessä tutkijoiden sananvapaus riippuu paljolti yhteiskunnallisen keskustelun ilmapiiristä. Tutkijoiden näkökulmasta muutamat viime aikojen esimerkit eivät ole rohkaisevia. Tämä tuli ilmi myös Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan viime vuonna tehdystä kyselystä.
Yhden esimerkin ilmapiiristä tarjoaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsinin kirjoitus 9.5. Siinä Appelsin moittii yliopistoväkeä ja taiteilijoita negatiivisen ilmapiirin lietsomisesta ja säveltäjä Kalevi Ahoa jopa väkivallalla uhkailusta.
Appelsin nostaa tikun nokkaan professori Jaakko Hämeen-Anttilan, joka ”käyttää media-aikaansa valittamiseen ja syyttelyyn”. Hämeen-Anttilan twitter –tiliä seurannut Appelsin on havainnut, että ”hänellä on varsin vähän asiaa tieteestä”. Appelsin toivottaa Hämeen-Anttilalle hyvää matkaa Edinburgiin, jonne lähdön yhdeksi syyksi Hämeen-Anttila on sanonut suomalaisen yliopistopolitiikan. Suomessa kriitikoita ja negatiivisen ilmapiirin lietsojia ei kaivata.
Niinpä. Professorit keskittyköön vain tutkimaan. Muista kuin tieteellistä asioista ei pidä sanoa mitään. Ei ainakaan mitään negatiivista. Ei ainakaan istuvan hallituksen tekemisistä. Näin ajateltiin Kanadassakin kun valtion laitosten tutkijoita alettiin sensuroida.
Esa Väliverronen
*julkaistu alunperin: https://medykblog.wordpress.com/