Month: February 2010

Posted on

Mikä maksaa – paljonko maksaa?

Korkeakoulujen maksullisuutta vastustava facebook-ryhmä kerätä lotkautti hiukan päälle vuorokaudessa 23 000 jäsentä. Aika paljon. Koska ryhmän otsikossa on syyttävä sormi joka osoittaa kohti Kokoomusta, on ko. puolueen ja sen kannattajien keskuudessa syntynyt valtaisa halu saivarrella, ettei Kokoomus oikeasti kannata maksullista koulusta suomalaisille opiskelijoille. Katsotaanpa.

“Korkeakoulusäädöstöä olisi kuitenkin kehitettävä siten, että korkeakouluilla olisi mahdollisuus osallistua joustavasti liiketoimintaan sekä kohdentaa varojaan tuotteistamiseen. Työryhmän mielestä korkeakoulujen lukukausimaksut lisäisivät koulutusviennin mahdollisuuksia. Kysymys korkeakoulujen maksullisuudesta esitetään otettavaksi osaksi seuraavan hallitusohjelman valmistelua. ”

“Suomalaisen koulutusviennin edistämiseksi on pidettävä yllä toimivia kotimarkkinoita.”

“Suomessa koulutusala on kansallisesti rahoitettua julkista palvelua eikä sitä vielä kunnolla
tunnisteta julkisessa rahoituksessa liiketoiminnaksi edes ulkomaille suuntautuessa”

“Korkeakoulujen maksullisen toiminnan laajentaminen (ml. lukukausimaksut) lisäisi koulutusviennin mahdollisuuksia ja korkeakoulujen toiminnan resursseja. Yhteiskunnallisesti merkittävään kysymykseen maksullisuuden laajentamisesta on otettava kantaa seuraavaa hallitusta muodostettaessa.”

“Samojen maiden [Australia, Uusi-Seelanti] kokemukset ovat osoittaneet, että korkeakoulujen maksullisen toiminnan mahdollisuus (ml. lukukausimaksut) on ollut merkittävin yksittäinen tekijä korkeakoulujen aktivoimisessa kansainväliseen vientitoimintaan ja myös vientitoiminnan avulla uusien taloudellisten resurssien hankkimiseen.”

“Korkeakoulujen maksullisen toiminnan laajentaminen otetaan osaksi seuraavan hallitusohjelman valmistelua.”

(lainaukset OPM:n raportista ja siitä kirjoitetusta tiedotteesta).

Joka voi noiden lainausten jälkeen tulla eteeni vakavalla naamalla sanomaan, että “Opetusministeriö ei ole esittänyt lukukausimaksuja“, saa kyllä jonkun Mikael Lilius-erikoismitalin kultaisten lehvien ja Mannerheimin sääriluiden kera.

Raportissa kohdissa, joissa lukukausimaksuista puhutaan, ei rajata niitä koskemaan ainoastaan EU/ETA-maiden ulkopuolelta tulevia opiskelijoita. Tällä hetkellä yliopistojen on mahdollista myydä tilauskoulutusta ja periä ainakin tutkinoonjohtavista maisteriohjelmista maksuja EU/ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta. Mitä mahtaa tarkoittaa “maksullisen toiminnan laajentaminen (ml. lukukausimaksut)” tässä kohtaa, ellei lukukausimaksuja? Mihin muuhun suuntaan sitä voisi laajentaa?

Lisäksi mikäli tässä raportissa oltaisiin haluttu olla ottamatta millään tavalla kantaa kotimaisten opiskelijoiden koulutuksen maksullisuuteen, se olisi onnistunut helposti. Olisi tarvinnut ainoastaan puhua ulkomaisille opiskelijiolle suunnatuista lukukausimaksuista yleisesti lukukausimaksujen sijaan. Raporttissa ei suinkaan oteta kantaa ainoastaan koulutuksen ulkomaille suuntautuvaan myyntiin, vaan painotetaan myös “vahvojen sisämarkkinoiden olevan kysynnän perusta”.

Asiat eivät tapahdu sattumalta. Tällä hetkellä valtiohallinnon  työryhmät pohtivat ja kohta ehdottavat toisen tutkinnon maksullisuutta (Tanskanen, joka ei halua olla “ulkopuolinen” yliopistolla)  ja ylipäätään kandin jälkeisten opintojen maksullisuutta. Koko  ajan pedataan tietä entistä maksullisempaan koulutusjärjestelmään. Tässä rapotissa vaaditaan yliopistoille yleisesti laajempaa oikeutta maksulliseen toimintaan. Koulut saisivat siis itse päättää maksullisuudestaan. Käytännössä puhe lienee Aalto-korkeakoulusta.

(Hauskana [tai siis erittäin surullisena] välihuomautuksena, olenko minä ainoa, jonka mielestä nämä sivut tuovat aivan mieleen nämä sivut?)

Summa summarum: kokoomuslaisen valtiosihteerin laatima, kokoomuslaisen miinisterin tilaama raportti esittää, että korkeakouluille pitäisi antaa suurempi valta maksullisuuden, ml. lukukausimaksujen käyttämiseen. Raportin fokus on koulutusviennissä, mutta myös sisämarkkinat huomioidaan. Missään kohtaa (tätä raporttia) ei rajata kotimaisia opiskelijoita maksujen ulkopuolelle, puhutaan ainoastaan “julkisrahoitteisesta yliopistosta” Suomen korkeakoulujärjestelmän hyvänä puolena.

Loppu on poliittista peliä. Samalla tavoin kuin Suomi voi vallan mainiosti olla EU:n jäsen allekirjoittamatta Maastrichtin sopimusta voi Suomi ottaa käyttöön lukukausimaksut ulkomaisille opiskelijiolle niiden valumatta myös suomalaisten opiskelijoiden iloksi ennen pitkää. Kokoomuspoliitikot sanoutuvat nyt julkisesti irti näistä omista ehdotuksistaan, mikä on toki ihan somaa. Minkään arvoisena sitä ei kuitenkaan tule pitää, sillä jostakin nämä ehdotukset syntyvät.

Posted on

Onko lukukausimaksurahat säästössä?

Suomen korkeakoulujärjestelmän tulevaisuus taitaa olla sitten selvitetty. Heljä Misukan luotsaama opetusministeriön työryhmä ehdottaa lukukausimaksuja korkeakouluihin koulutusviennin helpottamiseksi. Hesarin uutisesta ei suorastaan käy ilmi, hakeeko Misukka oikeutta periä nimenomaan koulutusviennin yhteydessä lukkukausimaksua, vai ylipäätään kaikilta halukkailta. Voipi olla, ettei tällä kysymyksellä ole sinänsä mitään väliäkään – tilanne, jossa toiset maksavat paljon ja toiset eivät mitään hajoaa joka tapauksessa nopeasti. Voin esittää veikkauksen, mihin suuntaan se hajoaa.

Olenko ainoa, jonka mielestä koko operaation logiikka on hiukan kummallinne? Että lukukausimaksut tekevät koulutuksesta sinänsä haluttavampaa? Itse olen jotenkin antanut kertoa itselleni, että yliopistot eivät usko lukukauimaksuista voivan tulla millään tavalla merkittävää tulonlähdettä yliopistoille – kysymys on imagopuuhastelusta. Minkälaisia ulkomaisia opiskelijiota me haluamme? Haluammeko keskinkertaisia ja maksukykyisiä vai lahjakkaita varallisuudesta riippumatta?

Miten olisi sellainen malli, jossa opiskelu Suomessa olisi ilmaista, mutta kriteerit ulkomaalaisille opiskelijoille olisivat kovat? Sisäänpääsy olisi vaikeaa, mutta sisään päästyään olisi opiskelu ilmaista ja järkevää.

Tässä ajatuksessa on yksi ilmeinen ongelma – se edellyttäisi niin laadukasta korkeakoulutusta, että joku oikeasti lahjakas haluaisi tulla tänne kylmän ja pimeään kärsimään. Kyllähän Californiaan menee huonompaankin kouluun – saati niihin loistaviin.

En myöskään tiedä, miksi haluaisimme kerätä sellaista ok-perusporukkaa ulkomailta sillä kustannuksella, että kotimainen ok-perusporukka jäisi enemmän pois yliopistoista. Näin lähes varmasti kävisi, jos opiskelulla olisi aiempaa rankempi hintalappu.

Hallinnossa trendi tuntuu olevan koulutukse ja luokka-aseman yhä tiukempi yhteensitominen. Valtiovarainministeriö on jo pitkään haikaillut “koulutuksen investointiluonteen” selkeämpää esilletuomista – siis ajatuksen siitä, että koulutus on yksilön investointi itseensä eikä yhteiskunnan investointi itseensä. Mikäli Misukan raportti on indikaattori Opetusministeriön tulevasta linjasta, ollaan muutamien vaalien päästä tilanteessa, jossa meillä on sekä lukukausimaksut että lähinnä lainasta koostuva opinto”tuki”.

Onneksi minä valmistun sitä ennen – tämähän tuntuu olevan koko systeemin eetos. En usko stipendijärjestelmiin. Mikäli tämä on kehityssuunta, tulevat köyhemmistä perheistä tulevat lahjakkaatkin nuoret entistä todennäköisemmin valitsemaan jonkun toisen vaihtoehdon, toisen maan tai amk-tutkinnon.

Ja miksi nimenomaan muutamien vaalien päästä? Koska Bob Helsinki lienee edelleen Suomen paras mainostoimisto, ja se lienee ainoa asia, jolla on mitään merkitystä.

Posted on

Suo siellä, vetelä täällä

Uusimman Ylkkärin Nokkapokka-palsta oli riemastutavaa luettavaa. Tyylinäytteet antavat Suomen lukiolaisten liiton (joka ainakin aikanaan tunnettiin lähinnä ruiskukantuoksusta) puheenjohtaja Teppo Säkkinen ja KansYn (HYYn kokkarit) nouseva tähti Antti Häkkänen. Ensin Säkkinen:

Ylioppilastutkinto on pätevä pohja jatko-opiskeluun. Se on yleissivistävä, mutta samalla sen voi rakentaa hyvin monenlaiseksi. Voi painottaa yhtä lailla humanistisia aineita tai luonnontieteitä. Opiskelija pystyy jo lukiossa valitsemaan oman pakettinsa niin, että se tukee omia jatkosuunnitelmia.

Ja sitten Häkkänen:

Lukiolla tulee olla yleissivistävä tarkoitus. Kattavan yleissivistyksen hankkiminen on vaikeaa, jos jo 16-vuotiaan pitää tähdätä oikeaan reaaliaineeseen, jossa menestyminen takaisi yliopistotutkinnon ja 15-vuotiaana valitun työuran.

Höhö, sanon vaan. Lukiolaiset vaativat järjestelmää, joka tosissaan pakottaisi tekemään aika tiukkoja elämänvalintoja jo heti lukion alussa (tai ainakin rankaisisivat niitä, jotka tutustuvat itseensä vasta vähän myöhemmin). Tähän kokoomuslainen vastaa sivistyksen ja haahuilun puolesta. Maailmankirjat ovat sekaisin.

Eipä sillä, olenkin ihmetellyt, minne nk. sivistysporvarit ovat tyystin kadonneet. Viimeaikainen koulutuspoliittinen keskustelu on ollut sellaista, että oikealta on tullut yliopistoille lähinnä järjettömiä kontrolli-, tehokkuus- ja supistusvaatimuksia, ja vasemmalta näiden provosoimia vastaylilyöntejä. Luulisi, että kaupunkilaisessa liberaaliporvaristossa olisi tosiaan edes muutamia rohkeita ääniä, jotka ymmärtäisivät myös yliopistojen tietyn vapauden päälle. Siis niitä on olemassa, on oltava. Ovat vaan olleet aika hiljaa viime aikoina.

Suo siellä, vetelä täällä. Sinänsä pääsykokeissa voi vain hävitä. Ne tarkoittavat joka tapauksesatuhansille ihmisille turhaa töitä, murskaantuneita unelmia, hajonneita itsetuntoja. Tehdään ne sitten kokeilla tahi yo-kirjoituksilla, sama lopputulos. Mutta ei oikein ilmankaan voi elää, jos haluaa millään tavalla laadukasta tai kirjekurssista poikkeavaa koulutusta.

Tässä olisi nyt huutava analyysitarve.

Posted on

Hotakaisen osa

Näkyi Kari Hotakainen voittaneen Runeberg-palkinnon, tai tarkemmin sanoen Hotakaisen Ihmisen osa voitti. Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi kirjoitti palkinnon inspiroimana blogissaan seuraavaa:

Ihmisen osa on yksi viime vuoden parhaita romaaneita, mm. siksi, että se onnistuu olemaan ajankohtainen yrittämättä väkisin olla ajankohtainen. Se ei ole ns. “aiheproosaa”, se ei “käsittele jotakin teemaa”, vaan se on sanataideluomus, jonka olennaisena juonteena on meidän aikaamme leimaava rahan logiikka ja mielikuvien markkinat.

Sain romaanin aikanaan joululahjaksi ja lukaisin saman tein. En tiedä millä mömmöllä Papinniemi kirjoitustaan vauhdittaa, muta minulle asti jakelu ei riittänyt. Onnistuin itse tulemaan asteen toisenlaiseen tulkintaan.

Kirja on hyvä, paikoin jopa erinomainen. Hotakainen kirjoittaa nerokasta sanailua kuin joku toinen johonkin toiseen aikaan. Romaanin perusidea on hyvä, siinä mun mukana vahva meta-juonne, romaani kirjoittaa itse itsensä kuin maagisesti. Synnytys ei ole neitseellinen, sieltä se kirjailijan naama Remingtonin varsien välistä kurkistaa.

Teksti on kyllä loistavaa.

Sitten Helena teki sen virheen, jota ei saisi tehdä: hän katsoi Kimmon ohi horisonttiin, eikä Kimmolle tehdä niin.
-Sä et nyt kuuntele.
Lause tuli äkkiarvaamatta ja kovaa ja siitä uupui edellisten lauseiden keveys ja pehmeys. Tuota lausetta Kimmo ei ollut vaivautunut mährehtimään ja marinoimaan, siksi sen tuoreus toi mieleen juuri järvestä nostetun lahnan, joka läsähtä muoviveneen pohjalle.
– Sori. Jäin miettimään sitä kaikkea mitä sä puhuit.
Se ei ollut totta, mutta vastaukssa oli yksi oikea sana, sä, ja sillä Kimmo leppyi.
Sä.
Eli mä.
Ihanaa.

Ihmisen osa nimenomaan on aiheproosaa. Koko kirja tuntuu tutkielmalta, miltä näyttää kapitalismi 2000-luvulla. Hotakainen kontrastoi lähes kömpelösti vanhan hyvän ajan pienen kapitalismin (pienyrittäjä maaseudulla 60-luvulla) ja modernin, puhumiseen pelkistyvän mielikuvien myynnin korkealla peilitaloissa, mutta esittää kyllä monta kiinnostavaa aisaa omistamisesta, totuudesta, puhumisesta ja pyrkyryydestä.

Hotakaisella on tapana kärjistää teoksensa ns. yli. Juoksuhaudantie ei ollut hauskaa luettavaa, sillä päähenkilön toiminta kävi lopussa nin creepyksi, oudoksi ja jollakin lailla epäuskottavaksi, että kokemus rupesi oikeastaan vähän kärsimään. Tälle kirjalle käy samoin. (Taudista ei ole vapaa myöskään Vadelmavenepakolainen, tuoreehkoista suomalaisista).

Kärjistää saa ja pitää, mielumin överit kuin vajarit (kuten Rosa Meriläinen sanoo), halu viedä tutkielmansa loogiseen ääripisteeseensä on lähes vastustamaton. Hotakaisen kannattaisi kuitenkin olla mies ja jättää se tekemättä. Teksti kadottaa parhaan teränsä siirtyessään uskomattomammille urille. Sen huomaa jo varhaisessa vaiheessa, lainauksessa mainittu Kimmo toimii taustakankaana romaaniin Suurelle Kehitelmälle – ja hahmo on helposti koko kirjan huonoin, ärsyttävin ja kaikkein hankalimmin ostettava. Hotakaisen kirjat olisivat parempia, jos mopo pysyisi ihan vaan muutaman piirun paremmin käsissä.

Miksi oletan sen liittyvän nimenomaan Hotakaiseen? Koska Bret Easton Ellis tekee sen niin paljon paremmin. Jopa Tervo tekee sen paremmin. Hotakaisen kärjistyksessä on liikaa yrittämisen tuntu. Hei Kari! Kirjoita seuraava samoin, mutta vähän pienemmäksi! Silloin siitä tulee aivan aidosti todella, todella suuri teos!

– –

Papinniemen tekstille on kyllä toinenkin lukutapa. Hotakaisen teos ei  tyhjene pelkästään kapitalismin analyysiin. Kertominen ja totuus ovat toisia tärkeitä teemoja. Sikäli kirja on suorastaan ansiokas. Sen lukeminen ei jätä oikeastaan hyvää oloa – ylläri, jos kyseessä on vuoden 2009 ajankuva – mutta jollakin tapaa enemmän maailmasta tietävän.

Mutta kun se voisi niin vähällä olla vielä niin paljon parempikin!