University of Helsinki
42 vuotta on suomalaisten mediaani-ikä. Se tarkoittaa, että jos kaikki suomalaiset asetettaisiin jonoon vauvimmasta vaareimpaan, keskimmäinen kansalainen olisi juuri 42-vuotias. (Luku on kotoisin Tilastokeskuksesta, vaikka sitä ei suoraan verkkosivuilla luekaan.) Suurin osa suomalaisista on siis syntynyt vuoden 1970 jälkeen.
Ajatus tuntuu lähes mullistavalta. Välitön mielikuva “tavallisesta suomalaisesta” tai “suomalaisten suuresta massasta” johtaa edelleen ajatukseen yli viisikymppisestä ihmisestä. Sellaisesta, jolla on juuret maaseudulla ja omakohtainen yhteys ainakin yhteen maailmansotaan. Syytkin tälle ovat olemassa – lapsia ei yleensä ajatella ihmisinä olenkaan, vaan huomiota kaipaavina toukkina. Ehkä niistä jokin päivä kasvaa oikeita ihmisiä, kuka tietää.
Pac-man, Hugo ja Angry Birds ovat parempi kuvaus nykysuomalaisten lapsuudesta kuin käpylehmät.
Suurin osa suomalaisista aikuisista, niistä jotka äänestävät vaaleissa, käyttävät rahaa ja tekevät utiliteettifunktionsa mukaisia kulutuspäätöksiä, on toki yli 42-vuotiaita. Ikä on vahvasti epäsymmetristä: vanhalla on rahaa ja valtaa, nuorella ei. Se on kuitenkin myös kaksiteräinen miekka. Vanha ihminen on väistämättä aiemmin kuoleva ihminen. Niin suuria kuin suuret ikäluokat ovatkin, samaan myllyyn nekin jälkiä jättämättä katoavat, ja paljon meitä nopeammin.
Mikäli liikeidea, sosiaalipoliittinen malli tai poliittinen liike, perustuu ainoastaan suurille ikäluokille, sillä voi mennä hyvin juuri nyt, mutta kyllä se kestävyysvaje vielä suut suppuun nuijii. Kaiken kestävän pitää perustua sille, että alle nelikymppisetkin pääsevät rattaille mukaan.
Vaan kuinkas käykään. Ainakaan Helsingin Sanomat tai Valtiovarainministeriö eivät ole ottaneet tästä ajatuksesta vaaria. Toistan itseäni viime vuodelta: mikäli laatujournalismi kohtelee kaikkia alle nelikymppisiä vaarallisena ja omituisena toisena, ei ole ihme, jos kielitaitoiset ja koulutetut alle nelikymppiset hylkäävät moiset lehdet.
Helsingin Sanomat kunnostautui tässä taas 2.6. tutkimalla kahden aukeaman verran tietokonepelien mystistä maailmaa – ne voivat olla hyvästä, mutta myös aiheuttaa vakavia ongelmia! Tästäpä ei ollut puhetta vielä 90-luvulla. Lasten peliaddiktio on vaarallinen, mutta harrastus voi olla myös hauska!
Haloo.
(Nuorisolaisten Nyt-liite sensijaan on samassa veneessä meidän muiden kanssa: eläkkeet kiinnostavat nyt, kun suurten ikäluokkien eläkemaksuihin ei voi enää puuttua.)
Politiikassa suomalaisten mediaani-ikää voidaan miettiä tulevaisuuteen varautumisen kannalta. Tästä näkökulmasta kaikki sellainen politiikka, jonka tarkoituksena on ensisijaisesti tukea mediaanisuomalaista nuoremman kansalaisen elämän edellytyksiä on järkevämpää kuin sellainen, jolla siirretään tuloja nuoremmalta puolikkaalta vanhimmalle.
Tehdään ajatuskoe: mikä olisi pahin asia, mitä tapahtuisi, jos vanhustenhuolto lopetettaisiin tästä maasta kokonaan? Inhimillistä kärsimystä seuraisi valtavasti, monen perheen elämä menisi uuteen uskoon kun lastenhuoneeseen muuttaisikin isovanhempi huollettavaksi. Monet yksinäiset vanhukset kuolisivat kunniattoman ja kivuliaan kuoleman, liian aikaisin.
Mutta toisaalta. Mikä olisi pahin asia, mitä tapahtuisi, jos kaikki yhteiskunnan lapsille suuntaamat palvelut lopetettaisiin? Jos ei olisi enää neuvolaa, päivähoitoa, koulutusta. Silloin ei olisi enää sitä, mitä me kutsumme suomalaiseksi yhteiskunnaksi. Koko elämänmuotomme romahtaisi.
Suurin osa politiikan eliitistä ja ministereistä on iältään nelikymppisiä. He kuitenkin tietävät, että heidän mandaattinsa ja valtansa eivät tule nuoremmalta vaan vanhemmalta puolikkaalta. Kukaan ei tiedä tätä paremmin kuin toveri sosiaalidemokraatti.
Tämä näkyy hyvin hallituksen ja valtiovarainministeriön toiminnassa. Kun mandaatti tulee vanhemmilta, ei “rakenteellista sopeuttamista” voi kohdistaa heihin. Kun VM julkaisee raportin, joka pohtii julkisen talouden kestävyyttä ja rakenneuudistuksia, se ei SANALLAKAAN puutu vanhoille ihmisille suunnattuihin palveluihin, vaan pohtii tulevien sukupolvien koulutustason laskua, huonompaa sosiaaliturvaa nuoremmille ihmisille, vähäisempää kodinhoidon tukea ja niin edelleen. Siis varallisuuden siirtoa kansan nuoremmalta puolikkaalta sen vanhemmalle puolikkaalle. Sitähän koko kestävyysvaje sananakin tarkoittaa.
Kiitoksia vain meidän alle 42-vuotiaan kansanpuolikkaan puolesta.
Kiitokset Pekka Tolvaselle, Tuukka Ylä-Anttilalle, Senja Laaksolle ja Erkka Mykkäselle kommenteista ja oikoluvusta!