University of Helsinki
Ennen kulunutta surullista kaksiviikkosta en tiennyt olevani EU-ihminen. Nyt se on päivänselvää. Tänä kohti sotaa hitaasti mönkivänä aikana EU:n kaltaiset projektit ja rakenteet ovat olleet niitä hyviä asioita, joihin ripustaa toivoa – nimenomaan ideoiden ja uskon tasolla, päivänpoliittisen idiotismin yläpuolella.
Asiantilojen sijaan me havaitsemme aina muutoksen, ja niin nytkin. EU:n edustama toivo on ollut luonteeltaan kuin happi, sen olemassaolon huomaa vasta kun se imetään pois huoneesta ja hengittäminen käy asteittain vaikeammaksi.
On surullista nähdä kuinka Syriza epäonnistui, vaikka se lieni kirjoitettu keltaisiin tähtiin sinisellä pohjalla jo ennen kuin Ateenassa äänestettiin. Neuvottelutaktiikasta ja persoonallisuuksista voi olla mitä mieltä vaan, mutta ainakin Syriza ryhtyi mielettömään yritykseen koko EU:n asenteen ja toiminnan muuttamiseksi astetta inhimillisemmäksi. Sehän heidän tavoitteensa koko ajan oli, pelastaa itsensä pelastamalla meidät kaikki. Nyt kuitenkin käy toisin päin, he tuhoavat itsensä ja meidät siinä samalla.
Jälkeenpäin on aina hyvä sanoa, oliko jokin taktinen liike hyvä vai huono. Tällä viisaudella varustettuna on ilmiselvää, että Syrizan kansanäänestys oli karmiva virhe, vaikka sen puolesta olisikin mahdollista löytää myös hyviä argumentteja. Alexis Tsipras kiroaa itseään lopun ikäänsä, ettei eronnut kaksi viikkoa sitten. Tai kuka tietää, neuvotteluissa nimittäin esiintyvät edelleen Schrödingerin velkahelpotukset, jotka ovat samaan aikaan vahvasti elossa ja täysin kuolleet. Aikanaan aaltofunktio kaatuu ja vapautuvat vesimassat hukuttavat meidät kaikki.
Nyt Saksa ajaa Kreikan ulos, ehkä eurosta, ehkä EU:sta. Syrizan eurooppaprojekti oli kunniakas, mutta puolueen vanhakantaiselle venäjämieliselle siivelle Moskova saattaa sittenkin olla Brysseliä lähempänä. Tätä odotan lähinnä kauhulla ja toivon olevani väärässä.
Täällä Suomessa havaitsemme vasta nyt, mitä Soini sai hallitusneuvotteluissa suostumalla kaikkeen perussuomalaisten periaatteden vastaiseen kyykytykseen. Soini sai Suomen EU-politiikan johtajuuden. Tämä sai kokoomuksen ja ennen kaikkea Stubbin pettämään koko eurooppalinjansa, samalla tavalla kuin Syrizan pöydälle nyt antama tarjous käytännössä pettää koko Syrizan vaalikampanjan ja olemassaolon tarkoituksena. Tarjous on lähes identtinen kansanäänestyksessä hylätyn ehdotuksen kanssa, mutta silti hymynsä ja itsekunnioituksensa kadottaneen Stubbin mielestä kelpaamaton.
Pitää muistaa myös, että ei Suomi näitä päätöksiä tee. Olemme ikuinen mallioppilas, eivätkä mallioppilaat tee itsenäisiä päätöksiä vaan seuraavat. Vaikka kantamme olisi Euroopan tiukin, sen sanelevat Saksan Schäublen ilmeet. Seuraamme Saksaa, kuten olemme aina tehneet, riippumatta siitä kuinka viisasta se on ollut. Ehkä Schäuble voisi eläköityä Suomen kuninkaaksi?
Meidän tiukka linjamme voi aiheuttaa meille ainoastaan vahinkoa. Ajoin junalla autioituvan Salon läpi, joka oli varmaankin aikanaan ihan hyvä paikka globaalissa kapitalismissa toimimiseen, mutta joka kannattaisi nyt lähinnä sulkea. Toivottavasti me keksimme jotain kännyköiden jälkeen, jotain paperin jälkeen, jotain tavaroiden liikuttelun jälkeen. Toivottavasti me keksimme itsellemme tulevaisuuden Meitä kohtaan ei tulla armoa tuntemaan. Päästäisiköhän Tsipraksen Kreikka Suomen Naton jäseneksi Venäjältä saamansa avun jälkeen?
Nyt odotamme. Euroopan tuulet ovat arvaamattomat, ehdottomat aikarajat ehdollisia ja euroseteleissä lukee edelleen ΕΥΡΩ. Ehkä tuulet tänään, huomenna, 20.7. puhaltavat muutaman niistä myös Attikan niemimaalle, ehkä eivät. Ehkä näemme drakman paluun ja huudamme tuskasta sairaaloihinsa ilman lääkkeitään kuolevien vanhusten kanssa.
Ja ehkä yksi näistä vanhuksista, harmaa, rypistynyt, kunnianpäivänsä kauan sitten nähnyt, ratsasti aikanaan Kreetalle jumalaisen valkoisen härän selässä, auringon pyyhkiessä hänen valtakuntansa rantoja. Hänen nimensä oli Europa.
