University of Helsinki
“Avoin data on ainoastaan yhtä hyödyllistä kuin siitä tehdyt analyysit” –joku viisas mies.
Ainakin Hesari on tehnyt vaalikonedatastaan julkisia. Tämä on mahtava kehityssuunta jonka soisi jatkuvan. Paljosta datasta on hyvä rakentaa visualisointeja, kuten Juha Törmänen ansiokkaasti HS:n vaalikonedatasta on tehnyt. Visualisoinnit ovat kuitenkin vasta ensimmäinen askel – seuraavaksi pitäisi niiden avulla päätellä jotain ehdokkaista, puolueista ja poliittisesta todellisuudesta. Tässä minun muutama senttini tähän soppaan. (Päivitys 9.4. 13:34: Yle ei ole julkaissut dataa, mutta se ei ole estänyt Jens Finnäsiä kaivamasta sitä dataa esiin ja verkostoanatomiaa analysoimasta sitä. Haloo YLE! Tässä olisi julkisen palvelun paikka.)
Yleisenä huomiona alla olevissa kuvissa ja analyyseissa käytetään kaikkien vaalipiirien ehdokkaita. Törmänen etsi tilastollisilla menetelmillä ehdokkaita vahvasti erottelevien kysymysryppeiden muodostamat akselit. Käytännössä nämä muodostuivat noudattelemaan vasemmisto-oikeisto-jakoa (vaaka-akseli) ja konservatiivi-liberaali-jakoa (pystyakseli, liberaali ylhäällä). En tiedä, mistä kysymyksistä akselit muodostuvat enkä ovatko ne fiksuja. Kuvat (ja ehkä myös tekstit? kuka näistä lisensseistä tietää.) ovat Creative Commons -lisenssillä Nimeä-epäkaupallinen-tarttuva 3.0 alkuperäisen HS.fi -datan ja Törmäsen visualisoinnin tapaan. Datan julkaiseminen on muuten Hesarilta ja siellä Esalta aivan eeppisen mahtava veto.
(Selvennyksenä 9.4. kello 12:35,: tilastollinen analyysi ja ehdokkaiden ryhmittely ovat siis kokonaan Juha Törmäsen tekemiä, samoin visualisaatio – tällä merkinnällä yritän rakentaa mielekkäitä tulkintoja Törmäsen ryhmittelyn pohjalta. Kuvat perustuvat kokonana Törmäsen visualisaatioon.)
Tässä analysoin lähinnä sitä, miten eri puolueet ovat tai eivät ole samanlaisia. Monet havainnoista ovat lievästi itsestäänselviä, mutta mun lempinimi onkin Captain Obvious. Toisaalta on jännittävä huomata, miten puolueiden ehdokkaat mielipiteissään toistavat mielikuvia puolueen paikasta maailmassa. Lisäksi on syytä huomata, että nämä eivät siis ole laskettuja vaan visualisoinnin perusteella tehtyjä päätelmiä.
Vihreät eivät ole Kokoomuksen puisto-osasto.
Ehdokkaiden vastausten perusteella Vihreillä ei pitäisi olla mitään tekemistä Kokoomuksen kanssa. Muutamaaoutlieriä lukuunottamatta kaikki Vihreiden ehdokkaat ovat vasemmistolaisempia ja liberaalimpia kuin yksikään Kokoomuksen ehdokkaista. Jännittävästi ja yleisen mielikuvan vastaisesti suurempi ero on nimenomaan vasemmistolaisuudessa. Kokoomuksen liberaalimpi puolikas on yhtä liberaali kuin konservatiivisempi puoli Vihreistä mutta koko Suomen 2000 ehdokkaasta ainoastaan kymmenen on yhtä oikeistolaisia kuin Kokoomuksen vasen laita. Vasemmisto-oikeisto ei ole kuollut jaottelu, ja vihreätkin voisivat muistaa sen seuraavaa hallitusta kasattaessa. Hallitusyhteistyön vaikeudelle on syynsä, jos koko puolue on vasemmistolaisempi kuin koko toinen puolue.
(Piirsin ton viivan ihan itse – sellaisenhan voisi kyllä myös laskea. Huomionarvoista on muuten se, että tuo Kokoomuksen vasemmaisin pallura on Merikukka Forsius…)
Vihreät ja Vasemmisto – niin lähellä, mutta niin kaukana.
Vasemmiston vasen laita kurkottaa ylos kohti liberaaliuden vihreitä laitumia. Kartalta löytyy kohta (olen ympyröinyt sen), jota kutsun punavihreyden onnelaksi. Se on mun skene, ja sieltä löytyvät käytännössä suurin osa niistä ehdokkaista, joita olen harkinnut tai suositellut tai jotka on mun fb-kavereita.
Noin yleisesti vihreät eivät ole maanlaajuisesti erityisen lähellä Vasemmistoliittoa, sillä…
Vihreät ovat liberaalidemareita.
Vihreät ehdokkaat ovat pääosin selvästi vasemmistoliiton ehdokkaita oikeistolaisempia – mutta eivät kovin oikeistolaisia. Käytännössä vihreät ovat samassa paikassa demareiden kanssa. Vihreitä pitäisi siis lakata kutsumasta Kokoomuksen puisto-osastoksi ja ruveta kutsumaan demareiden liberaalisiiveksi.
Persut ovat konservatiivikeskusta.
Datan perusteella Perussuomalaiset ovat vasemmisto-oikeisto-akselilla selvästi Kokoomusta vasemmammalla, käytännössä tismalleen samoissa lukemissa keskustan kanssa. Persujen ehdokkaat tuntuvat siis painottuvan nimenomaan kepu/smp-akselille, puolue niille, joille Keskusta on tullut liian city-liberaaliksi.
Konservatiivisuudessa PS menee kuitenkin kirkkaasti Keskustan yli (tai siis ali, tässä kuvassa.) Käytännössä kaikki persujen ehdokkaat koko Suomessa ovat konservatiivisempia kuin juuri kukaan Keskustan ehdokkaista.
Kristillisdemokraatteja ja Keskustaa on vaikea erottaa toisistaan.
Tämä lienee yllättävää lähinnä helsinkiläiselle. Meikäläiset kepulaisetkin kun tuppaavat olemaan melko liberaalia jengiä. Mutta krisut siis ihan tosissaan ovat tismalleen samaa porukkaan kepun kanssa (ok, ehkä ihan vähän konservatiivisempia). Näiden puolueiden väliset erot kaiketi siis selittyvät lähinnä sillä, kuinka paljon arvojen taustalla molemmilla olevalla uskonnollisuudella vouhkataan.
Vas-SDP-Vihr-Kesk-RKP olisi hyvin järkevä hallituspohja.
Tällainen “ideologisesti” demareiden ympärille kasautuva rypäs muodostaa oikeastaan hallitusyhteistyön kannalta hyvinkin loogisen kokonaisuuden. Tällainen hallituspohja olisi ilmeisesti myös lukujen perusteella mahdollinen.
Pers-Kesk-Kok-RKP-KD olisi myös.
Kuten kuvasta näkyy. Mutta selkästi huonompi, tästä kuvasta piti jättää pois 13 sopimatonta palluraa (koska ei mahu sivulle muuten, internetistä loppuu tila). Pois jäi pari konservatiivisinta persua, neljä(!) oikeistolaisinta kokkaria ja neljä liberaaleinta RKP:laista. + muutama vääriin puolueisiin eksynyt vasemmistolainen.
SDP on merkittävästi vasemmistolaisempi puolue kuin Kokoomus.
Vaikka demareita ja heidän tekemäänsä politiikkaa on monesti lyöty (aiheesta) jopa Kokoomusta oikeistolaisemmaksi puolueeksi, tämä ei näytä pitävän paikkaansa. Ainakin puolueen ehdokkaat ovat selvästi vasemmistolaisempia (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Myös tässä ja seuraavassa kuvassa on muutama äärilaita (neljä oikeistolaisinta kokkaria, konservatiivisen demari) jätetty pois.
Keskusta on keskusta.
No kattokaa nyt ite.
Väite “suurilla puolueilla ei ole eroja” pätee ainoastaan konservatiivi-libeerali-akseliin.
Suomen kolme suurinta puoluetta (sori Pers, se pätee vasta kun äänet on laskettu) eivät eroa toisistaan käytännössä ollenkaan liberaaliuden suhteen. (Poikkeuksiakin on, mm. maailman liberaalein mies Matti Niemi! Terkkuja Masalle!) Vasemmisto-oikeisto-linjalla saadaan kuitenkin melko suurta eroa puolueiden välille. (Wille Rydman ja Elina Lepomäki ovat muuten KOKO AINEISTON kaikkine hulluine päivineen toiseksi ja kolmanneksi oikeistolaisimmat ehdokkaat.)
Tästä voidaan vetää kaksi johtopäätöstä. Joko puolueiden johto ja siten puolueet käytännössä olemassaolevina valtarakennelmina toimivat eri tavalla kuin ehdokkaiden keskiarvot. Tämä pitää osittain paikkansa, kyllä esimerkiksi demarit ovat vetäneet oikeistolaisempaa politiikkaa kuin tällä jengillä oikeastaan pitäisi. Myös Kokoomuksen postmoderni mainonta sotkee tilannetta – kun puolue puhuu paljon hyvinvointivaltion säilyttämisestä, on vaikea havaita, että iso osa ehdokkaista on näinkin oikealla.
Toinen vaihtoehto on, että kun sanotaan, että kolmea suurta puoluetta on vaikea erottaa toisistaan, sillä viitataan nimenomaan johonkin muuhun kuin vasemmisto-oikeistojaotteluun.
Liberaali-konservatiivi-akselin kysymykset ovat semi-usein omantunnon kysymyksiä, joissa kansanedustajat voivat joka tapauksessa äänestää miten lystäävät. Vasemmisto-oikeisto-kysymykset ovat sellaisia, joita me vasemmistolaiset kutsumme ideologisiksi, ja joita oikeistossa kutsutaan miellään rationaalisiksi oikean vastauksen kysymyksiksi. Voi olla, että ideologisuuden huono huuto johtaa puolueiden näyttäytymiseen samanlaisina.
Käytännössä näiden palluroiden mukaan Perussuomalaisten nousu selittyisi kokonaan sillä, että suuret puolueet ovat unohtaneet konservatiiviäänestäjänsä.
Vihreys ei pääse näkymään akseleilla.
Käytännössä vihreiden läpyskä siitä, miten he eivät ole vasemmalla eivätkä oikealla vaan vihreitä, siis sekä pitää paikkansa että ei pidä paikkaansa. Nämä akselit on muodostettu tilastollisesti. Jos vaalikoneissa olisi enemmän “vihreyteen” eli siis luontoon liittyviä kysymyksiä, varmasti yksi akseleista olisi vihreä-ei-vihreä. Sosiaalipoliittisten kysymysten perusteella on mahdollista muodostua tämänkaltaisia vasemmisto-oikeisto-akseleita.
Myös mikäli perussuomalaisten herkkukysymyksiä maahanmuutosta olisi enemmän, voisi tulla erilaisia akseleita. Toisaalta kun katsoo puolueen sijoittumista ja RKP:n ja Vihreiden sijoittumista, voi olla, että maahanmuuttokysymykset ovat käytänössä mukana siinä summamuuttujassa, jonka mukaan toi kons-lib-akseli syntyy – mahdollisesti jopa melko tärkeässä osassa. (En jaksa lähteä itse analysoimaan dataa 🙂
Ehdokkaiden mielipiteet kertovat vain osan totuudesta.
Tämä on ehkä koko tämän merkinnän tärkein huomautus. Kaikki edellä tehdyt huomiot ja kuvat kertovat ainoastaan siitä, minkälaisia ihmisiä hakeutuu/pääsee/hankitaan puolueiden listoille ehdolle. Tällä on yhteys siihen, miten puolue ymmärtää itsensä ja siihen, millaista politiikkaa se tekee, mutta se ei määräydy suoraan tästä. (Eikä sen pitäisikään). Läpimenneet määrittävät puolueitaan merkittävästi enemmän kuin muut ehdokkaat. Samoin puheenjohtajat ja muut avainpelaajat. Mikael Jungner on käytännössä puolueensa pääjoukon oikeistolaisin ehdokas.
Kiinnostavaksi analyysi muuttuu vaalien jälkeen, kun nähdään, millaiset ehdokkaat suhteessa puolueeseensa ovat menneet läpi. Siitä tulee kiinnostavaa.