Kerrankin joku onnistui jossakin!
(miten niin “pollea pessimismi” on ristiriitainen käsite?)
Katsokaapa näitä kuvia Helsingin yliopiston tulevasta über-yhdiste-death star -kirjastokompleksista. Loistava, jos saan sanoa. (ja täällähän mä saan.) Toi on sika massiivinen, mutta kuitenkin kevyt, onnistuu maisemallisesta sekä istumaan noihin ympäristön taloihin, mutta kuitenkin samalla nousemaan selvästi niiden ympärille. Jos lähtisi jatkofiilistelemään, voisi ehkä sanoa, että noi kaaret tuossa julkisivussa toistaa melko hienosta sen kadun mutkan muodon.
Eduskunnan lisärakennushan yrittää vähän samaa: muodoillaan ja materiaalillaan se yrittää olla osa ympäristöä. Siinä on samaa tummaa tiiltä kun kadun toisella puolella olevassa talossa, mikä innotalo lienee, ja toisaalta Töölön suunnasta tullessa lasiosa kaartuu hyvinkin taustalla olevaan Kiasman kaarteisiin sopivasti. Se ei kuitenkaan ole ollenkaan yhtä onnistunut ja viehkeä. Okei, paikka on ehkä vähän paha, mutta se joka tapauksessa näyttää melko lailla massiiviselta ja tylsältä. Viivakoodijulkisivukin on vähän turhan monessa talossa, ja sekin oikeastaan paljon makeempana kuntien eläkevakuutuksen talossa Krunassa.
Tämän saa ihan rauhassa lukea kommenttina meidän oman ylioppilaskuntamme tämänhetkiseen suurhankkeeseen, Leppätaloon tai kolmanteen ylioppilastaloon. Ei arkkitehtikilpailua, ei edes muutaman toimiston kutsukilpailua, vaan suora tilaus joltakin, jollakin perustein. Ja mitä saadaan? Laatikko, jonka siisti asia on yksi lasiseinä jonkalainen on vain jokaisessa viimeiseen kymmeneen vuoteen rakennetussa talossa. En tiedä teistä, mutta mun mielestä se ei ihan pärjää Uudelle eikä Vanhalle. (Joku voisi nyt napista, että ihan samalla tavalla tuon kirjaston siisti juttu on yksi lasiseinä. On kuitenkin olemassa lasiseiniä ja lasiseiniä. Lisäksi kehottaisin katsomaan noita kaarimuotoja tuossa sisäänkäynnin kohdalla, tota holvia. Se on kyllä vähän enemmän kuin pelkkä lasiseinä.)
Ylioppilaskunnan olisi ehdottomasti pitänyt järjestää arkkitehtikilpailu ja pyrkiä, vaikka sitten vitun kalliilla, rakentamaan sellainen todella kaupunkikuvaan jäljen jättävä, päräyttävä rakennus, jonka voisi liittää meidän muiden talojen ketjuun. Olin kiinteistöjohtokunnan kanssa tutustumassa kolmannen ylioppilastalon työmaahan, ja kyllä sinne tulee ihan kivoja juttuja, ja se kattosauna on kyllä ihan oikeasti siisti härskeine terasseineen. Mutta ei se sitä perusjuttua muuta miksikään, että kyseessä on ennen kaikkea hukattu mahdollisuus. Vituttaa jo valmiiksi.
Palaan vielä hetkeksi tuohon Kaisa-kirjastoon. Arkkitehdit Jussi Kalliopuska ja Vesa Oiva Anttinen ovat kyllä todella onnistuneet. Näin saadaan ehkä vähän elävöitettyä tuotakin rotanloukkoa. Mesta on pohjimmiltaan todella keskeinen ja potentiaalisesti kiva, mutta siinä on autoliikennettä niin paljon, että hengailu on todella sietämätöntä. Jotain pitäisi tehdä niille tuhansille busseille ja autoille, jotka siitä blastaavat lävitse. Ja en kyllä jää juurikaan kaipaamaan sitä kodin ykköstä. Tutkijoita varmaankin vituttaa, kun niiden suloiset kotikirjastot poistuvat, mutta jos sillä saadaan aikaan tuollaisia vaikutuksia katukuvaan, niin ehkä… Tai sitten ei. Mutta loistava joka tapauksessa. Sinänsä sääli, että sivaritoveri Ilkan toimisto Verstas Arkkitehtien ehdotus tuli “vain” toiseksi. Toisaalta, enpä ole koko duunia nähnyt, että toisin kuin nykyään on tapana, en ehkä kommentoi sitä enemmän.
Jos tästä haluaisi nyt kirjoittaa auki sen yhteiskunnallisen pointin, se kuuluisi seuraavasti: arkkitehtuurin kanssa ei saisi leikkiä, eikä missään nimessä ainakaan sniiduilla. Kaupunkisosiologian professori Matti Kortteinen lainasi luennolla jotakuta, en muista ketä, ja sanoi että Kivi on kauan. Se, mitä rakennetaan, pysyy vähintäänkin kymmeniä vuosia joko pilaamassa tai riemastuttamassa meidän kaupunkikuvaamme. Ja tämä ei missään nimessä tarkoita pelkästään esteettisiä asioita: joku tuollainen kirjasto tuossa kohtaa, huonon kauppakeskuksen ankeiden tilojen tilalla, on paljon enemmänkin kuin makea kaartuva lasi-ikkuna. Ennen kaikkea se, että Fabianinkadulta poistuu se kammoittava parkkitalo tuon jumalaisuuden tieltä, on oikeasti tärkeä asia koko kaupunginosan kannalta.
Mut siis, kuten kaikki tietää, kaikessa on pohjimmiltaan vaan kyse siitä, mikä kolahtaa “tunteellisella” tasolla, ja mikä ei. Ja muhun kolahtaa toi ihan satasella.