Banaaninlastaajien maa

(Julkaistu kolumnina Ylioppilaslehdessä 6.9.2013)

2000-luvun piti olla Suomen kukoistuksen vuosituhat. Nokiasta virtasi maito ja hunaja. Koululaiset täyttivät monivalintatehtäviä ja todistivat, että Suomen peruskoulu on maailman paras. Pääsimme viimein eroon vaatteisiimme kiusallisesti tarttuneesta Itä-Euroopan tuoksusta. Halusimme olla Euroopan Japani ja Yhdysvallat.

Kunnes tultiin 2010-luvulle. Nyt maamme uudet painopisteet ovatkin koulutuksen ja huipputeknologian sijaan alkutuotanto, halpatyövoima ja koulutustason laskeminen. Nämä ovat niitä ”rakenteellisia uudistuksia”, joita meistä manataan esiin kuin saatanaa kuoripojasta.

Usko alkutuotantoon lähtee jefe-gallerian ylimmältä hyllyltä, kuten banaanivaltiossa kuuluukin. Presidentti Niinistön mukaan kaivosteollisuus on uusi Nokia. Sauli on tosissaan, sillä hän on itsekin sijoittanut rahojaan Talvivaaraan. Kaivosyhtiö käyttää sellaista biokasaliotusprosessia, jota ei ole vielä saatu toimimaan missään muualla maailmassa. Mutta meillä se onnistuu, ehkä!

Posiva sen sijaan haluaa haudata puolet Euroopan ydinjätteestä Suomen kallioperään nikkaroimaansa Onkaloon – tämä on banaanivaltion käsitys palvelutuotannosta.

Lisäksi käynnissä on liuta sosiaalisia uudistuksia, joilla Suomesta saadaan uskottavasti korkeintaan Euroopan Liberia.

Urpilainen, Katainen, EK ja Akava vaativat lähes yksissä tuumin yleistä ansiotason laskua, jotta suomalainen teollisuus muuttuisi kilpailukykyisemmäksi. Samaan aikaan Valtion taloudellista tutkimuslaitosta johtava Juhana Vartiainen ja vihreä tilastomaahinen Osmo Soininvaara kaipaavat Suomeen lisää matalapalkkatyötä. Valtiovarainministeriö puolestaan haluaa muuttaa opintotuen opintolainaksi, ja näkee siitä väistämättä seuraavan koulutustason laskun oikeastaan ihan hyvänä asiana.

Yksittäin tarkasteltuina jokainen näistä ehdotuksista on vain ajatus tuhansien muiden joukossa. Mutta yhdessä niistä muodostuu uusi uljas suunta koko Suomelle. Laskekaamme koulutustasoa, panostakaamme halpatyövoimaan, hautokaamme muiden ydinjätteet kallioperäämme. Hylätkäämme kaikenlainen haihattelu yliopistoissa ja startupeissa ja ryhtykäämme toimeen!

Kyllä Suomesta näillä eväillä banaanivaltion saa.