University of Helsinki
Mitä ylioppilasliikkeen olisi tehtävä ollakseen merkittävä tässä ajassa? Ennen kaikkea, millainen Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan pitäisi olla? Tai vielä oikeammin, millainen se voisi olla ja miten siitä voisi tehdä sellaisen?
Oikeastaan tämän merkinnän aluksi olisi syytä kysyä, miksi ylioppilaskuntapolitiikasta pitäisi edelleen olla kiinnostunut. On selvää, että ylioppilasliikkeen suuruuden päivät ovat jokseenkin takanapäin. Ei liene suunnatonta liiottelua sanoa, että Ylioppilaskunta (eli nykyinen HYY) on yksi niistä kivijaloista, joiden varaan suomalainen kansalaisyhteiskunta on aikanaan rakentunut – se kaupunkilais-elitistinen kivijalka verrattuna työväenliikkeeseen, raittiusliikkeeseen ja osuuskauppaliikkeeseen. Kun Suomessa ei oikein ollut muita paikkoja akateemisen ja uudistushaluisen nuorison törmätä ja kohdata, tapahtui se ylioppilasliikkeen kautta.
Tätä funktiota HYY ei enää aja, tai ainakaan sillä ei ole minkäänlaista yksinoikeutta siihen. Kaikenlaista kiinnostavaa tapahtuu myös muussa kehyksessä.
Korjaus: kaikenlaista kiinnostavaa tapahtuu lähinnä muissa kehyksissä.
Ylioppilasliikkeen kauhukuva on muuttuminen jonkinlaiseksi opiskelijoiden ammattiyhdistysliikkeeksi. Etujen valvominen on ihan kiva juttu, mutta tarvitsee tuekseen lakkoaseen ja solidaarisuuden sekä ylipäätään vahvemman koneiston. Emme pystyisi muodostamaan kovin vahvaa ay-liikettä opiskelijoille.
Eikä sillä oikealla ay-liikkeelläkään nyt niin kovin ruusuisesti mene. Yhteiskunnallisessa keskustelussa pätee seuraava totuus: mikäli jokin taho ei onnistu keksimään itseään uudestaan ja tuottamaan raikkaita avauksia, tuoretta analyysiä ja radikaaleja ajatuksia, se kuolee. Kaunis ruumis saattaa nytkähdellä vielä pitkään, mutta palo on poissa. Vrt. iso osa nykyisestä vasemmistosta.
Tämä ay-kehitys on ensisijaisesti kansallisen ylioppilasliikkeen ongelma, mutta kyllä sen kaiut kuuluvat myös HYYssä. Meidän ylioppilaskuntamme tilanne on muita parempi, sillä olemme sekä taloudellisesti riippumattomampia että kiinnostuneempia ympäröivästä maailmasta. Myös solidaarisuus heikompia kohtaan elää vahvana. Tämä kaikki on HYYssä hyvää.
Kuitenkin meidänkin ylioppilaskuntamme muumioituu hengiltä.
Ylioppilaskunta on kaunis ajatus – ei yhdistys, vaan kunta, itsehallinnollinen rakenne joka sekä käyttää pientä valtaa jäseniinsä että mahdollistaa koko yliopiston opiskelijapopulaation kokoamisen yhteen. Mahdollistaa yhteisen voiman, mahdollistaa ajatusten ristiinpölytyksen, mahdollistaa paremman tulevaisuuden tavoittelun.
Mikäli yliopistot perustettaisiin nyt, ei niihin tehtäisi ylioppilaskuntia. Ammattikorkeakouluihin ei tehty. Meidän pitäisi nyt olla tämän demokraattisen, itsehallinnollisen ja HYYn tapauksessa vielä varakkaankin yhteisön arvoisia.
Meidän pitäisi uudelleenluoda HYY siten, että sen piirissä tapahtuisi kiinnostavaa uutta ajattelua, siten, että se mahdollistaisi monitieteisen yliopistomme eri alojen kohtaamisen, siten että yhteiskunnallinen vaikuttavuutemme ei perustuisi historialliseen asemaan vaan aitoon kontribuutioon. Uudeleenluoda HYY siten, että ideoiden pata kiehuisi jälleen – vaikka se johtaisikin siihen, että välillä liemi roiskuu liedelle.
Tämä tarkoittaa fokuksen siirtämistä pois järjestöistä, tilan tarjoamisesta ja tiukasta edunvalvonnasta hämmentämiseen ja uusien ajatusten kehittelyyn, projekteja ja ehkä jopa vähän tutkimusta. Tämä rahoitetaan pistämällä ylioppilaskunnan omistama HYY Yhtymä hyvään tuloskuntoon – jos omistaa kokonaisen korttelin keskustassa, ei pitäisi olla taloushuolia.
Yhteisöä ja yhteisöllisyyttä koko yliopistolla ei pidä unohtaa ja monet järjestöt tekevät siinä hyvää työtä. Pelkkä tämän tukeminen on kuitenkin hyvin kapea visio HYYn kaltaiselle yhteisölle. Sisäänpäin ei saa käpertyä. HYYllä on noin 30 000 jäsentä, niinpä ainakin yhden tapahtuman vuodessa pitäisi olla sellainen, joka tavoitteleen noin 10 000 kävijää. HYY voisi esimerkiksi vallata (tai vaikka vuokrata, läpällä) Senaatintorin kerran vuodessa jumalattomille karnevaaleille.
Oli tulevaisuuden ylioppilaskunta mitä vaan, se syntyy ainoastaan kunnianhimosta ja halusta kyseenalaista olemassaolevat rakenteet. Näiden pitäisi olla itsestäänselvä osa myös HYYn itsensä toimintaa.
Olen ehdolla edustajistovaaleissa Sitoutumattoman vasemmiston listalta numerolla 207. Äänestyspäivät 18. ja 19.10.