Month: January 2013

Parkkiluolan rakentaminen Helsingin Jätkäsaareen maksaa 54 miljoonaa euroa. Jaettuna kaikille asunnonomistajille tämä tarkoittaa 550 euroa per neliö. 30 neliön asunnon hinta nousee noin 20 000 euroa, 70 neliön peruskolmion jopa 47 000 euroa. Tämä ilman arvonlisäveroa.

Melko kallista, varsinkin jos on keskimääräinen helsinkiläinen. Helsingissä 55% asuntokunnista ei ole lainkaan autoa (kuvaaja Martti Tulenheimon), kantakaupungissa luku on jopa 60-70 prosenttia ja Kalliossa 80 %. Pelloille ja tyhjille kentille autojen pysäköiminen on halpaa, kaupunkiin kalliimpaa. Pitää porautua syvälle kiveen ja rakentaa parkkihalleja korkealle taivaaseen, jotta myös ihmisasumukset mahtuvat sekaan.

Kyse on kuitenkin huomattavasti asumisen hintaa isommasta asiasta. Mikäli asumisen hinnan pitäminen järkevänä olisi Helsingissä politiikan keskiössä, autopaikkoja ei todellakaan rahoitettaisi tällä tavalla.

Kyse on arvoista – siitä, mitkä ovat ne palvelut, jotka tässä yhteiskunnassa on turvatta jokaiselle, varallisuudesta riippumatta.

Kaupungit ovat kivestä hakattua ja teräksestä taivutettua yhteiskuntamuotoa ja valtaa. Ja kivi on kauan: me kirjoitamme kaikkein kestävimmän testamenttimme arvoistamme siihen  kaupunkisuunnitteluun, jota teemme. Tämä havainnollistuu parkkipaikoissa erittäin selvästi. Kerralla tehdään ratkaisuja, jotka muuttavat kaupunkikuvaa vuosikymmeniksi. Asuntomarkkinoiden hetkellisen tilanteen vaikutus on oikeastaan pieni sen rinnalla.

Tekemällä parkkipaikkojen rakentamisesta pakollista jokaiselle alueelle ja vieläpä pakottamalla kaikki alueen asukkaat maksamaan tämän kustannuksen tasan riippumatta siitä, käytetäänkö autopaikkaa vai ei, edistetään tiettyjä poliittisia arvoja.

Parkkipaikkojen rakentamisen rahoittaminen jakamalla se tasan kaikkien alueen asukkaiden kanssa on saman tyyppinen ratkaisu kuin terveydenhuollon rahoittaminen verovaroista, äitiyspakkauksen lähettäminen kaikille lapsille tai maksuton koulutus.

Kokoomuksen mielestä siis jokaisella Jätkäsaarella pitää olla subjektiivinen oikeus autopaikkaan (tai ei tietenkään kokonaan omaan autopaikkaan, vaan tiettyyn prosenttiosuuteen siitä). Sillä on toki hyvätkin puolensa – muuten Jätkäsaaren autopaikat varmasti olisivat varakkaamman kansanosan erityisoikeus.

Näin jätkäsaarelaisten autopaikka nousee samanlaiseen asemaan suomalaisen yhteiskunnan arvoasteikossa kuin terveyskeskukset (joudut maksamaan niiden ylläpidosta vaikka olisit Suomen Tervein Ihminen), yliopistokoulutus (kustannukset kaikkien kesken, maistereita vain osasta) ja äitiyspakkaukset (lapsettomat maksavat samat verot kuin lapsellisetkin).

Siis meillä pitää olla mahdollisuus saada hoitoa sairauksiimme, kouluttautumiseen, lastenhankintaan ja …autopaikkaan?

Tämäkö on se periaate, jonka haluamme hakata kiveen ja taivuttaa teräkseen?

Toki kaikista palveluista voidaan sanoa, että niistä on hyötyä myös niille, jotka eivät niitä käytä. Koulutus nostaa koko kansakunnan henkistä tasoa, kehittää kulttuuria ja ehkä myös parantaa jotain, mitä kutsutaan kilpailukyvyksi. Kukaan ei tiedä etukäteen, sairastuuko. Ellei joku saisi lapsia, ei kohta olisi enää ketään.

Autopaikkaa, tai oikeutta parkkeerata auto lähelle kotiaan, on vaikea pitää samanlaisena julkishyödykkeenä, josta kaikkien on yhdessä maksettava. On vaikea ajatella, että autottomalle helsinkiläiselle olisi erityistä hyötyä jätkäsaarelaisen autopaikasta, pikemminkin päinvastoin. Jätkäsaaressa kun ei myöskään ole omia asuntomarkkinoitaan, vaan tällaiset operaatiot nostavat asuntojen hintoja koko kaupungissa.

Markkina-argumentit ovat kuitenkin aina toissijaisia kun puhutaan arvoista. Myös kokoomukselle. Tämän paljastaa Tatu Rauhamäki, kaupunginhallituksen tuleva puheenjohtaja: “(autopaikkojen hinta)taso on suhteellisen korkea, mutta on hyvin vaikea kuvitella, että tekisimme sellaista asukasvalintaa, ettei Helsingin uusilla alueilla asuisi lainkaan autonomistajia.”

Sellainen tilanne siis, jossa autonomistajat itse rahoittaisivat parkkipaikkansa, ei ole mahdollinen. Tässä nimenomaisessa tilanteessa ei ole kysymys valinnasta autottomuuden ja autojen käytön välillä (mikä olisi oma kiinnostava tilanteensa), vaan keskustelusta yhteiskunnan peruspalveluista. Ovatko autopaikat sellainen palvelu, jonka saatavuus Helsingin pitää tulontasauksilla varmistaa?

Käytännössä nämä tulonsiirrot vielä kulkevat köyhemmiltä rikkaammille. Autoja omistavat harvemmin työttömät, maahanmuuttajat, opiskelijat ja pienituloiset . Käytännössä siis yhteiskunnan pienituloisimmat maksavat autopaikoista kaikkein eniten, saamatta siitä itse mitään hyötyä. Suhteellisesti vaikutus on vielä suurempi: mitä pienemmät tulot, sitä suuremman osan tuloista autopaikan kustannus muodostaa. Tässä olisi demareille pohtimista.

Mutta tärkeintähän on, että meillä kaikilla on erottamaton oikeus autopaikkaan.

(Kiitokset Martti Tulenheimolle, Ville-Veikko Mastomäelle ja Jussi Nuortimolle kommenteista ja avusta!)