Jollei jouluna tule unta

Image by vectorpocket on Freepik.

 

Joulu poikkeaa kaikista muista suomalaisten vuotuisjuhlista siinä, että se on innoittanut lukemattomia joululaulujen tekijöitä. Joululauluista on tullut erottamaton osa joulunviettoa ja jouluun valmistautumista, ja tutuimpien sanat muistetaan ulkoa. Sitä vastoin esimerkiksi pääsiäis- tai juhannuslaulut tunnetaan huonommin eikä niillä olekaan samaa sijaa juhlanvietossa. Joululauluja sitä vastoin soitetaan ja lauletaan monissa eri tilaisuuksissa ja tilanteissa pikkujoulukaudesta alkaen. Niitä voi joutua kuuntelemaan vastentahtoisestikin, esimerkiksi kaupassa asioidessa. Joululauluille on myös oma radiokanavansa, Jouluradio, joka soittaa niitä tauotta vuoden ympäri. Joulukautena sillä on internetissä monta eri teemallisesti erikoistunutta rinnakkaiskanavaa, joista voi valita sen mukaan, haluaako kuunnella esimerkiksi pelkästään lasten joululauluja vaiko virittäytyä vaikkapa ”indiejoulun” tunnelmaan.

Joululaulujen pääasiallinen teema on tietysti joulunvietto tai ainakin jouluun valmistautuminen, mutta monet suomalaiset joululaulut sivuavat myös nukkumista, valvomista ja unia. Vaikka joululaulujen mukaan jouluna on sopivaa juhlia vielä iltasellakin, monet klassikkolaulut selvästikin heijastavat maatalousvaltaisen yhteiskunnan vuorokausirytmiä, sillä kaikki työ on päättynyt lukuun ottamatta karjan paimentamista: ”Paimenil yksin työ”  (Jouluyö, juhlayö). Mutta melkein kaikki muut nukkuvat: ”Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu” (Tonttujen jouluyö), ”Kansa kartanon hiljaisen yösydän untaan kiskoo” (Tonttu) ja ”Mökit nukkuu lumiset, nukkuu hankitanteret” (Mökit nukkuu lumiset). Joulupäivän aamuna odottaakin varhainen herätys, koska on lähdettävä joulukirkkoon: ”Kello löi jo viisi, lapset herätkää!” (Joulukirkkoon).

Uskonnollisissa joululauluissa kuvataan Jeesus-lapsen nukkumista: Heinillä härkien kaukalon -laulun kolmessa ensimmäisessä säkeistössä kuvataan vastasyntyneen Jeesuksen turvallista unta äitinsä hoivissa, ja sama teema on myös vähemmän tunnetuissa lauluissa, joissa Maria valvoo ja katselee nukkuvaa pienokaistaan. Mutta Heinillä härkien kaukalon -laulun päättävässä neljännessä säkeistössä siirrytään pääsiäisen tapahtumiin: Jeesus ”nukkuu” eli kuolee ristille.

Tähtilaulussa pieni tähti väsyy, ja muutkin tähdet nukkuvat. Maria ja hänen miehensä Joosef kuuluvat niihin harvoihin, joiden kerrotaan olevan valveilla jouluyönä: ”Kaks vain valveil on puolisoa lapsen herttaisen nukkuessa” (Jouluyö, juhlayö). Jouluyö valvottaa myös tonttua, joka ei saa unta, koska sen ajatukset askaroivat ihmiselämän katoavaisuudessa (Tonttu). Tosin rempseämpien sävelmien mukaan tontut eivät vaivaa tällaisilla asioilla päätään, vaan käyttävät jouluyön hauskanpitoon (Sinivuorten yö ja Tonttujen jouluyö).

Pukin nuorin tonttu on kuitenkin yhtä nuori kuin leluja saaneet lapsetkin, ja siksi se viettää jouluyön Nukkumatin maassa (Helkkää pienet tiu’ut). Lasten jouluiloon osallistuva mutta jouluyön nukkumalla viettävä pieni tonttu näyttää olevan maallinen vastine uskonnollisten laulujen Jeesus-lapselle. Mökit nukkuu lumiset -laulussa enkeli täydentää Joulupukin suorittamaa materiaalista lahjanjakokierrosta kulkemalla kodista kotiin jouluyönä ja tuomalla ”puhtahia aatteita, kultaisia kuvia Suomen lasten sydämiin, mökkihin ja palatsiin”. Pikkutontun joululippaassa enkelin paikan ottaa pieni tonttu, joka ei saa unta, koska se muistaa vielä yhden tehtävän, kun muut joulupukin pajassa ja lahjanjakomatkalla ahertaneet tontut jo nukkuvat väsymystään pois. Pieni tonttu käy hakemassa salaisen lippaan ja sirottaa sen sisällön – rakkautta, ystävyyttä ja vapautta – taivaalle ja jouluaamuun heräilevän ihmiskunnan iloksi.

Raamatullisten ja kansanperinteen tuntemien jouluyönä valveilla olevien hahmojen lisäksi joissain joululauluissa kuvataan unettomia ja valvovia ihmisiä. Syynä voi olla jouluyön hiljaisuudessa koettu hengellinen kokemus (Sydämeeni joulun teen) tai lapsen pääsy joulun salaisuuksien äärelle (Kun joulupukki suukon sai). Uudemmissa lauluissa syyksi esitetään perheriita (Jouluriita) tai kuolleen ystävän kaipuu (Nyt on joulu ja Toive). Mutta normina tuntuu olevan edelleen se, että jouluyönä nukutaan ja että valvominen on tuolloin jotain poikkeuksellista.

Joululauluissa ei kuitenkaan kuvata nukkuvien ihmisten unia lukuun ottamatta harvemmin kuultua Joululaulua Finnmarkenissa, jossa nähdään unia puroista. Laulussa Kolme yötä jouluun malttamaton pieni lapsi nukahtaa ja näkee unta, että joulu on jo tullut, vaikka ollaan vasta Tuomaan päivässä. Koska uni monessa yhteydessä rimmaa lumen kanssa, joidenkin laulujen sanoituksissa joulun maagisuus rinnastuu unenomaisuuteen (Jossain on kai vielä joulu ja Joulupukin maa).  Joulun todellisuus kuitenkin todetaan lauluissa Joulumaa ja Joulu ei ole unta.

Painajaisunet eivät kuulu ilon juhlaan. Uusiin joululauluihin kuuluvassa Joulupukin painajaisessa käsitelläänkin valvemaailman tapahtumia eli Joulupukin harmia siitä, kun hän hukkasi kesken pahimpien kiireiden aitan avaimen. Joulunalusajasta kertovassa laulussa Mistä tuntee joulun? jouluvalmistelujen kanssa kamppaileva perheenäiti kertoo, että ”öisin unta rauhaisaa ei saa”, mikä voi viitata niin unettomuuteen kuin pelättyjä epäonnistumisia työstäviin painajaisiin. Koska laulaja päätyy myöntämään, että joulu on kuitenkin juhlista parhain, hänen kiireensä ja unettomuutensa ilmeisesti päättyvät jouluyöhön tultaessa.

Tee työtäs unissas

Suomalaiseen vuotuisrytmiin kuuluu, että elokuu päättää lomakauden koululaisilta, opiskelijoilta ja useimmilta työntekijöiltä. Monille koittaa paluu arkeen. Kaiken arkisen tavoin myös työnteko voi näkyä unissa ja painajaisissakin.

angry, businesswoman, conflict, complaint, appeasement, avoid, bad, balance, boss, bother, break, breath, breathing, business, company, concept, contemplation, control, controlling, corporate, coworkers, customer, disregard, disturbing, dream, emotion, employee, entrepreneur, executive, female, girl, good, group, hands, health, ignorance, job, human behavior, conversation, communication, public speaking, standing, businessperson, collaboration, handshake, management, white collar worker, gentleman, orator, organization, suit

Vanhin säilynyt suomalainen unikuvaus käsittelee työssä epäonnistumisen pelkoa: birgittalaisveli Jöns Budde pelkäsi pettävänsä luostariyhteisön odotukset, koska nunnien toivoma käännöstyö eteni hitaasti ja vaivalloisesti. Kertomansa mukaan hän näki unen, jossa istui ahdistuneena kirjoituspöytänsä äärellä pimeyden keskellä. Stressiunena alkanut unennäkö päättyi kuitenkin onnellisesti. Vaikka meillä ei ole mahdollisuutta varmentaa Jöns Budden kuvauksen todenperäisyyttä yhtä vähän kuin minkään muunkaan unikuvauksen paikkansapitävyyttä, jälkimaailmalle taltioitu kertomus on yleisinhimillisyydessään uskottavan oloinen.

Töissä kuormittuminen ja epäonnistuminen tulevat esiin myös useassa unikuvauksessa, joita Pohjoiset painajaiset -projekti keräsi SKS:n ja SLS:n kautta. Ansiotyö rytmittää monen nykysuomalaisen elämää ja myös määrittää monen identiteettiä. Painajaisunissa tulevat esiin töihin liittyvät kiireen ja alisuoriutumisen pelot, joko suoraan tai vertauskuvina, kuten tulvivana jokena tai meressä ajelehtimisena. Mutta työssä uupumisesta voi uneksia myös sellainen, joka valveilla ollessaan kokee työtahtinsa sopivaksi eikä omasta mielestään tunne työhönsä liittyvää stressiä.

Työperäisen painajaisen voi laukaista myös uneksijan käsitys työpaikkansa ilmapiiristä: muita parempaa palkkaa nauttiva voi toistuvasti nähdä unissaan työkaverinsa kateellisina juonittelijoina tai uudessa työpaikassa aloittava joutuu unessaan kuuntelemaan, miten tuleva työtoveri haukkuu häntä muille. Jotkut painajaiset liittyvät työhön liittyvien etujen huonontumiseen: uneksija esimerkiksi menettää oman työhuoneensa tai työnantaja päättää leikata naispuolisten työntekijöiden palkkoja miespuolisten työntekijöiden eduksi.

Luonnollisesti painajaisia tuottaa myös huoli työpaikan pysyvyydestä tai työllistymisen epävarmuus. Työhaastattelut ovat tilanteita, joita moni ymmärrettävästi jännittää etukäteen. Painajaisissa haastatteluun meno tyssääntyy, koska tielle nousee jos minkälaista mutkaa ja estettä. Tai sitten haastatteluun menijä huomaa vaatteidensa olevan liian arkiset ja lähtee vaihtamaan ylleen jotain soveliaampaa eikä sitten enää ehdi haastatteluun.

Myös työpaikkojen vaihtaminen ja eläköityminen voivat tulla esiin unissa. Työtehtäviin liittyvät painajaiset ja stressiunet voivat toistua vielä vuosia sen jälkeen, kun yksilö on vaihtanut työpaikkaa tai jäänyt eläkkeelle.

Työhön liittyvä painajainen saattaa yhdistyä myös unihalvaustilaan: yksi keruuseen vastannut kertoi kokemuksestaan, jossa hän oli sairauspäivänään herännyt siihen, ettei kyennyt liikuttamaan itseään ja että esimies oli leijunut hänen yläpuolellaan. Pomo saattaa siis ottaa maran paikan nykyihmisen painajaisessa.

Esimodernin ajan suomalaisilta ei tietenkään ole mahdollista kerätä tietoja työn vaikutuksesta heidän unikuvastoonsa. 1600-luvun noituusoikeudenkäyntien yhteydessä tallennetut todistajanlausunnot piirtävät kuitenkin kuvaa yhteiskunnasta, jossa sen ajan pätkätyöläiset eli rengit ja piiat työstivät pelkojaan ja kaunojaan painajaisunissaan ja tulkitsivat niitä osoitukseksi työnantajiensa ja ylipäänsä maata omistavien yhteiskuntaryhmien epäluotettavuudesta ja haitallisuudesta. Monessa unikuvauksessa renki tai piika kertoo nähneensä talonpojan tai porvarin tai tällaisen vaimon vahingoittavan häntä ruumiillisesti tai harjoittavan noituutta: erään piian unissa vahingonteko ilmeni siten, että talonpojan vaimo viskeli hänen päälleen käärmeitä ja tämän mies antoi hänelle sormukset, jotka muuttuivat hiiriksi ja rotiksi. Eräs toinen piika näki puolestaan unta siitä, että hänen entinen emäntänsä nouti hänet keskellä yötä vuoteesta ja lennätti hänet Blåkullaan, missä piika joutui lypsämään niin paholaisen kuin toisten ihmisten karjaa.

Hajanaisuudestaan, suuremmasta tulkinnanvaraisuudestaan ja vähäisestä määrästään huolimatta esimodernin ajan unikuvaukset osoittavat, että työnteko on tavalla tai toisella kuulunut vuosisatojen ajan suomalaisten painajaisiin. Asia tuskin tulee muuttumaan ainakaan lähitulevaisuudessa. Työperäisistä painajaisista kärsivät voivat kuitenkin lohduttautua sillä, että he eivät todellakaan ole ainoita, joita työasiat vaivaavat vielä unissakin.

Jos näet unta sodasta

Useassa tutkimuksessa on osoitettu, että monet suomalaiset näkivät sotaan liittyviä painajaisia vuosien 1939–1945 aikana ja jotkut vielä kauan sen jälkeenkin. Myös Pohjoiset painajaiset -projektin vuosina 2019–2020 keräämissä aineistoissa on viitteitä sotaunien näkemisestä. Koska monet aikaisemmatkin Suomessa eläneet sukupolvet ovat kohdanneet sotia, on todennäköistä, että sotaisat kuvastot ovat tuottaneet ahdistustusta suomalaisten uniin myös varhaisina vuosisatoina. Niitä koskevia tietoja on ymmärrettävästi paljon vähemmän, ja ne ovat hajallaan erityyppisissä lähteissä.

Yksi sotaunien näkemistä valottava lähde ovat unienselitysoppaat eli unikirjat, joita kollega Kirsi Kanerva esitteli tässä blogissa aikaisemmin.  Useimmat suomalaisten ulottuvilla olleet unikirjat edustavat kuitenkin yleiseurooppalaista perinnettä, eikä niitä ole välttämättä mukautettu lainkaan pohjoisen kohdeyleisön ja -kulttuurin olosuhteisiin. Asia havaitaan muun muassa keskiaikaiseen unioppaaseen sisältyvästä selityksestä, jonka mukaan itsensä näkeminen gladiaattorina merkitsee menetystä, tai vuonna 1680 painetusta unioppaasta, jonka mukaan elefantin näkeminen tarkoittaa syytöstä. Voidaan esittää villi arvaus, että teosten laatimisajankohtina harva suomalainen näki unessa elefantin puhumattakaan siitä, että olisi nähnyt unessaan itsensä  gladiaattorina.

Varhaiset unikirjat eivät siis varsinaisesti kerro suomalaisten näkemistä unista, mutta ne välittävät kuitenkin tietoja siitä, minkälaisia uniaiheita teosten levittäjät pitivät mahdollisina. Se, että kuta kuinkin kaikissa unikirjoissa selitetään myös sotaunen näkemistä, kertoo puolestaan siitä, että teemaa pidettiin universaalina. Samalla saadaan tietoja siitä, millaisia selityksiä sotaunia näkevien suomalaisten tai ainakin ylempiin yhteiskuntaryhmiin kuuluvien suomalaisten oli mahdollista saada. On myös muistettava, että sekä katolinen että luterilainen kirkko suhtautuivat virallisesti torjuvasti unien selittämiseen, vaikka käytännössä asia kiinnosti myös hengenmiehiä. Nuiva asenne johtui ennen kaikkea siitä, että unista voitiin etsiä enteitä tulevasta. Kaikissa unioppaissa tätä ei kuitenkaan aina sanota suoraan, vaan selitys voidaan tulkita myös kuvaukseksi unennäkijän mielentilasta ja sen taustalla jo olevasta tai tapahtuneesta asiasta, joka on saanut jonkin ilmiasun uneksijan unessa.

Vadstenan birgittalaiset jäljensivät erään kokoelmakäsikirjoituksensa osaksi latinankielisen unioppaan. Se lienee ollut ainakin luostarissa vierailleiden naantalilaisveljien ulottuvilla sikäli kuin siitä ei suorastaan laadittu jäljennöstä tytärluostariin. Oppaan mukaan sodan tai barbaarien näkeminen unessa merkitsi kansan vihastumista. Ulkoisen vihollisen työntyminen uneen olisi siis tulkittava yhteisön sisäisen eripuran ilmentymäksi.

1500-luvulta ei ole säilynyt suomalaisia unikuvauksia eikä suomalaisten ulottuvilla olleita unikirjojakaan, mistä saanee kiittää reformaattoreiden ja Kustaa Vaasan kielteistä suhtautumista uniin ja näkyihin ja varsinkin niistä kertomiseen. Seuraavalla vuosisadalla unikirjoja alettiin kuitenkin taas levittää Ruotsin valtakunnassa ja nyt kirjapainotekniikkaa hyödyntäen. Unioppaita painettiin Turussakin. 1600- ja 1700-luvun unikirjojen mukaan sotauni merkitsi vihaa, vahinkoa tai suurta onnettomuutta. Sota siis nähtiin kaikenlaisten onnettomuuksien ja vuorovaikutusta haittaavan kielteisen tunnekokemuksen tai kielteisen asenteen symbolina, mutta ei varsinaisena sotana, mikä on hieman yllättävää, kun ottaa huomioon sotien ja sodan uhkan yleisyyden esimodernin ajan Euroopassa.

Mutta unikirjojen selityksille onkin tyypillistä unessa nähtyjen asioiden selittäminen jonkin toisen asian symboleiksi. Sen vuoksi jotkut muut asiat unessa nähdyt asiat voitiin selittää sodan enteiksi: tämä koski esimerkiksi raekuuroa, suuria käsivarsia, raa’an lihan syömistä ja jopa pitojen järjestämistä. Toisaalta unikirjat tarjosivat rauhanomaisia selityksiä unille, joissa koettiin väkivaltaa: nainen, jota unessaan pistettiin miekalla, sai odottaa pääsevänsä suureen kunniaan ja synnyttävänsä pojan. Tulkintaa voi pitää esifreudilaisena. Eri asia sitten, kuinka laajalle tällaiset tulkinnat levisivät varhaismodernissa Suomessa ja rauhoittivatko ne mieliä esimerkiksi ison vihan kauhuntäyteisinä vuosina.

 

Lisälukemista

Bregenhøj, Carsten, Den nordiska drömboken 1641–1991. Teoksessa Annikki Kaivola-Bregenhøj & Ulf Palmenfelt (toim.), Drömmar och kultur. Stockholm: Carlssons 1992, 187–272.

Een nyy förbättrat dröme-book. Thet är: Uthläggelse på Drömer och hwilka Drömmer man skal achta. På nytt förswänskat ocjh vplagd. Tryckt åhr 1680. [Johan Larsson Wall, Turku.]

En ny drömmebok, det är: utläggelse på drömmer och vilka drömmer, man skall akta (1641). Teoksessa Jöran Sahlgren (toim.), Svenska folkböcker, 8. Stockholm: A.-B. Bokverk 1956.

Gejrot, Claes, Daniel’s dreams. An edition and translation of a medieval Latin book of dreams. Teoksessa Monika Asztalos & Claes Gejrot (toim.), Symbolae Septentrionales. Latin Studies Presented to Jan Öberg. Stockholm: Sällskapet Runica et mediævalia 1995, 173–202.

[Ibn Sīrīn, Muhammad]. Ny Apomasaris dröm-book, thet är en upsats på allehanda slags drömmar hwilka man icke allenast effter the indianers, persers och aegyptiers lära, har befunnit sanne, utan och af långlig förfarenheet och noga upteknande förmärkt, ofehlbart träffa in med sine uthtydningar allom dem som gärna åstunda weta, hwad i framtijden hända skall, och icke äro grekiskan, latinen och tyskan, uppå hwilka hon för sin sanfärdigheet skull åtskillige gånger är utkommen, mächtige, til tienst och nytta öfwersatt af Heliander. Ruotsiksi kääntänyt Gustaf Peringer Lillieblad. Stockholm, tryckt i Nathanael Goldenaus tryckerij medh egen bekostnad. 1701. LINKKI

Oneiromantien, Eller konsten at tyda Drömar. Förra delen. Stockholm, Stolpiska Tryckeriet 1783.

Unien logiikasta ja kartallistamisesta – esimerkkinä talvinen odysseia vuodelta 1689

Alkuvuodesta 1689 alkaen Pietarsaaren pitäjässä asuva talonpoika kummastutti ja myös ärsytti kotiseutunsa väkeä puheillaan, joiden mukaan olisi kotimatkallaan kohdannut suuren määrän paholaista palvomaan menossa olleita ihmisiä – kaikki Pietarsaaren pitäjän tai kaupungin asukkaita, osa hänen omia naapureitaan. Anders oli harhaillut talvisella maaseudulla ja joutunut useisiin uhkaaviin tilanteisiin – hänet oli kerran jopa temmattu riviin, kun paholaisen palvojat olivat järjestäytyneet katselmukseen järven jäälle, ja siitä pulasta hän oli onnistunut pelastautumaan vain taivaallisten voimien väliintulon ansiosta. Toisenkin kerran hän oli saanut apua taivaasta.

Anders Matsson Nixin puheita käsiteltiin seuraavina kuukausina käräjillä ja kirkkoneuvostossa ja kirjelmöitiinpä niistä Turun hovioikeudellekin. Tallella on seikkaperäinen pöytäkirja, joka laadittiin laamanninkäräjien erityisistunnossa kesällä 1690. Anders sai vielä kerran kertoa esivallalle kokemastaan, ja se kertomus täyttikin monta sivua. Lukuisat muutkin todistivat – kaikki Andersia vastaan. Hänen oma vaimonsakin todisti miehensä kummallisesta käytöksestä ja harhaisista ajatuksista. Istunnon lopputulemaksi muodostui luonnehdinta Andersista mieleltään järkkyneenä melankolikkona. Anders olisi ehkä otettu vakavammin, jos hän olisi puhunut samanlaisia asioita noin parikymmentä vuotta aikaisemmin, jolloin Suomessakin levisi huhuja noitien salaisista kokoontumisista, ja jos hän ei olisi syyttänyt niin montaa kunnialliseksi tiedettyä ihmistä, heidän joukossaan aateloitu kihlakunnantuomari.

Andersin puheita on luonnollisesti käsitelty paikallishistoriallisessa kirjallisuudessa ja noituusoikeudenkäyntejä käsittelevissä tutkimuksissa. Antero Heikkinen katsoo, että juopottelu, noituuden pelko, ylempiä yhteiskuntaryhmiä kohtaan tunnettu epäluulo sekä mahdollisesti myös komeetta, joka oli nähty joitain vuosia aikaisemmin taivaalla ja tulkittu varoitukseksi, olivat suistaneet Andersin mielen epätasapainoon. Omasta mielestään Anders kuvasi todellisia valvetilassa kokemiaan asioita. Hän puhui kyllä unistaankin: eräälle toiselle talonpojalle hän oli juuri ennen oikeudenkäyntiä kuvannut viimeisintä untaan, jossa noita-akka oli lentänyt hänen savupiipustaan ulos. Sitä hän piti hyvänä enteenä. Sellainen puhe lujitti oikeuden tulkintaa hänen henkisistä ongelmistaan.

Mutta miten pitäisi suhtautua hänen pitkään kertomukseensa: puhuiko Anders harhoistaan vai unistaan vaiko molemmista? Vai ehkä sittenkin valvemaailman tapahtumista?

Psykologian oppiaineessa tehtävässä unitutkimuksessa on tarkasteltu unien logiikkaa tai oikeammin logiikan ajoittaista poissaoloa. Kutakuinkin kaikki ovat varmaankin edes joskus kokeneet, että unissa voi tapahtua hyvinkin kummallisia asioita. Ne asiat ovat kummallisia sen vuoksi, että ne ovat erilaisia kuin valvetilassa koettuina: jokin esine voi äkkiarvaamatta vaihtua erilaiseksi, tapahtumapaikka voi muuttua hetkessä toiseksi, unessa voi kohdata vaikkapa filmitähtiä tai jo kuolleita ihmisiä jne. Varsinkin unien paikat ja ympäristöt ovat psykologian tutkijoiden mukaan alttiita muutoksille ja katkoksille. Asialla on ilmeisesti yhteys aivojen ja muistin toimintaan eri univaiheiden aikana.

Anders Nixin mukaan hänen kokemansa asiat tapahtuivat yhden ja saman päivän aikana loppiaisen jälkeisenä päivänä 7. tammikuuta 1689. Anders oli osallistunut hääjuhlaan kaupungissa ja jäänyt sinne yöksi. Anders sanoo lähteneensä liikkeelle majapaikastaan Pietarsaaren kaupungista valoisan aikaan eli aikaisintaan kymmenen aikoihin, jolloin aurinko nousee Pietarsaaren korkeudella tuohon vuodenaikaan (jos seurataan nykyisten aikavyöhykkeiden mukaisia kellonaikoja). Kotiinsa Kalvholmeniin hän ehti illallisajaksi. Maantietä pitkin reitin pituudeksi olisi tullut noin 12 kilometriä eli hän olisi voinut olla  perillä jo ennen auringonlaskua, mutta Anders harhaili kertomansa mukaan paljon pitemmän matkan.

Kuvauksessa on lukuisia eri tapahtumapaikkoja, ja lisäksi siinä mainitaan useita paikkoja joko tavoiteltuina määränpäinä tai paholaisen liittolaisten kotipaikkoina. Episodien välissä koetaan kaksi täydellistä pimeyttä ja kolmaskin hämärä, kun aurinko laskee. Viime mainittu voisi olla luonnollinen ilmiö, ja Pietarsaaren seudulla aurinko laski klo 15 aikoihin tuona päivänä (edelleen nykyisen aikavyöhykejaon mukaan ilmoitettuna). Kaksi säkkipimeää jaksoa ennen auringonlaskua ovat kuitenkin epäluonnollisia ilmiöitä. Heikkinen selittää pimeät hetket Andersin juopottelun ja harhojen aiheuttamilla katkoksilla. Kyse voi myös olla unessa tapahtuneista epäselvistä paikkasiirtymistä, jotka Anders mielsi pimeyksiksi.

Unia tai ainakin niistä tehtyjä kuvauksia voidaan myös kartallistaa. Tutkimukset ovat vahvistaneet arkisen kokemusperäisen havainnon siitä, että unissa useimmiten kuljetaan periaatteessa samoissa tiloissa ja paikoissa kuin valveilla oltaessa. Mutta tututkin paikat voivat näyttäytyä erilaisina ja häilyväisinä.

Jos Anders Nixin kertomus yritetään kartallistaa unitutkijoiden metodeja jäljitellen, se voidaan purkaa 12 peräkkäiseksi episodiksi. Andersin antamien paikkakuvausten perusteella ne voidaan paikallistaa enemmän tai vähemmän luotettavasti Pietarsaaren kaupungin ja sitä ympäröineen Pietarsaaren pitäjän aluetta kuvaavan kartan avulla. Alempana oleva kartta on hieman Andersin kertomusta myöhemmältä ajalta, vuodelta 1709.

Kuva: Pietarsaaren pitäjä (ja kaupunki). Piirtänyt C. C. Mört vuonna 1709. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/23948

Edetkäämme Andersin kotimatka episodi episodilta:

1. Jakobstad. Anders herää kaupungissa, lähtee majapaikastaan ja pistäytyy tuttavan luona ryyppäämässä. Tuttava näkee oluesta, että Andersin pitäisi pysyä kaupungissa vielä seuraava yö, mutta koska on valoisaa, Anders lähtee kotimatkalle tallien kautta.

2. Kyrkostranden. Andersin hevonen on ollut täällä tallissa mutta karannut. Anders juoksee sen kiinni ja kuulee rengeiltä, että hänen tyttärensä on tullut kaupunkiin toisella hevosella etsimään häntä. Anders kääntyy takaisin kaupunkia kohti. Vaikka asiaa ei mainita suoraan, hän ilmeisesti on reellä liikkeellä.

3. Södra tullporten. Portti on tukossa hevosten paljouden takia. Paikalla olevilta rengeiltä Anders kuulee, että kirkkoherra ja hänen veljensä kihlakunnantuomari ovat sisällä tullituvassa. Anders ei tohdi yrittää tunkea hevosten läpi, vaan kiertää toiselle tulliportille.

4. Notbergsflagan (-fladan?). Anders ratsastaa kohti toista tulliporttia, kun pimeys yllättää hänet ja hän ja hänen ratsunsa eksyvät.

5. Kopparbergssundet. Valoisuus palaa ja Anders hahmottaa tulleensa salmen rantaan ja kääntyy takaisin kohti kaupunkia.

6. Anders kohtaa reen, jossa istuu kolme tuttua miestä ja jota vetää hänen toinen hevosensa. Andersia harmittaa, että hänen hevostaan kuormitetaan sillä tavalla. Miehet kertovat olevansa matkalla Pirilöön kihlakunnantuomarin luokse hakemaan valtiopäivämiehen tarvitsemaa kirjettä. Yksi miehistä lähtee Andersin oppaaksi neuvomaan hänelle tietä.

7. Svedjenabban. Andersin opas pyytää tältä reestään laudan ja lähtee sillä kulkemaan kaupunkiin, ilmeisesti hiihtäen sen avulla. Anders jatkaa matkaansa, kun pimeys yllättää hänet toistamiseen.

8. Anders havaitsee lahden, josta näkyy valoa ja jonka jäällä noidat pitävät katselmusta. Andersilta viedään hevonen ja hänetkin pakotetaan riviin. Kolme tuttua miestä on lähdössä Kokkolaan hakemaan palkkioita laivamiehinä palvelemisesta, ja he aikovat ottaa myös Andersin mukaansa, koska tämä on köyhä mies. Miehet ovat kuitenkin erimielisiä, koska on vaara, että hän livahtaisi pappilaan kertomaan näkemästään. Katselmusta johtava ratsumies yrittää pakottaa Andersin vannomaan vaitiolovalan, mutta taivaasta saapuva valkopukuinen hahmo pelastaa Andersin ja väkijoukko katoaa. Valkopukuinen hahmo käskee Andersin mennä pappilaan kertomaan näkemästään.

9. Anders kohtaa tutun miehen, tutun naisen ja tutun pojan, jotka pakottavat väkivalloin Andersin takaisin lahdelle. Kun Anders kysyy, minne he ovat menossa, hän saa kuulla, että Pirilön järvelle – Pirilö on isohko saari Pietarsaaren kaupungin itäpuolella. Hän saisi kuulemma nähdä kihlakunnantuomarin istumassa siellä pöydän päässä. Andersilla on ilmeisesti taas hevosensa ja rekensä, ja muut matkaavat hänen kanssaan.

10. Seurue saavuttaa Markus Ersholmenin tilan, jossa kerrotaan asuvan jumalaapelkääviä ihmisiä. Taivaasta kuuluu ääni, minkä jälkeen seurue katoaa Andersin reestä. Iltahämärä laskeutuu, ja samalla hetkellä Anders kohtaa viisi tuttua miestä, jotka ovat olleet kokemassa nuottiaan. Anders kertoo olevansa eksyksissä ja lähtee miesten mukana kulkemaan kohti pappilaa. Matkalla miehet keskustelevat, ja yksi miehistä kertoo haluavansa avioitua Andersin tyttären kanssa, mutta Andersin mielestä mies ei ole tosissaan. Miehet antaisivat Andersille osan kaloistaan, mutta hänellä ei ole reessään mitään, mihin ne voisi panna. Muut miehet erkanevat kohti pappilaa, mutta yksi nuoremmista jatkaa Andersin kanssa.

11. Andersin seuralainen erkanee järven luona. Anders jatkaa kotiin.

12. Anders saapuu kotiin Kalvholmeniin illallisaikaan.

Andersin kuvauksen päätavoitteena on siis päästä kotiin ja löytää tie kotiin, mutta unessa on stressiunen, seikkailu-unen ja painajaisen sävyjä, koska kotimatka vaarantuu  tuon tuostakin. Anders joutuu huolehtimaan myös hevosistaan ja etsimään tytärtään. Merkittävin este ovat kuitenkin Saatanan konventtiin (Andersin tai oikeuden käyttämä ilmaus) saapuneet ja sinne pyrkivät noidat. Kertomuksen edetessä syntyneet tärkeät sivutavoitteet – tyttären löytäminen samoin kuin kulkeminen pappilaan ja noitien vehkeilyjen paljastaminen – jäävät toteuttamatta ilman, että syytä kerrottaisiin.

Kuvauksessa on paljon sellaista, mitä voi pitää valvetodellisuudesta poikkeavana: yllättäviä pimeitä hetkiä, ihmisten yllättäviä katoamisia, hevosten tukkima kaupunginportti, kirkkoherra ja kihlakunnantuomari tullituvassa (vaikkakin vain suusanallisesti saatuna tietona), oma hevonen toisten reen eteen valjastettuna, reestä irrotetulla laudalla hiihtämään lähtevä mies, noitien sotilaallinen katselmus, taivaasta saapuva hahmo, kihlakunnantuomari istumassa järven jäällä pöydän päässä (tosin tämäkin vain uneksijan kuulemana suusanallisena kuvauksena) ja taivaasta kuuluva ääni. Anders Nixin selonteon voisi puutteellisen logiikan, kerronnan katkosten ja sisältöjen heittelyjen vuoksi tulkita kuvaukseksi yhdestä tai useammasta unesta, esimerkiksi sellaisesta, jonka hän näki Pietarsaaren kaupungissa nukkuessaan, rekeen nukahdettuaan tai kotiin palattuaan.

Vaikka kaikkia tapahtumapaikkoja ei voida sijoittaa kartalle aivan varmasti, kuvauksesta piirtyy yllättävän selkeä ja mahdollinen harhailureitti paikallisessa fyysisessä tilassa. Andersia ei lennätetä Blåkullaan eikä hän kerro mistään fantastisista ympäristöistä, vaan hänen harhailujensa näyttämö pysyy vankasti tämänpuoleisessa ja oman kotiseudun maantieteessä. Ympäristöt vaihtuvat taajaan, mutta tavalla, joka voisi toistua valvetodellisuudessakin. Itse kulkemisen suhteen Andersin talvinen odysseia vaikuttaa yllättävän realistiselta.

Andersin elokuussa 1690 oikeudelle antama selonteko ei tietenkään ole sellainen uniraportti, jollaisia psykologian tutkijat keräävät informanteiltaan. Kertomuksen on merkinnyt muistiin toinen ihminen eli oikeuslaitoksen palveluksessa työskennellyt kirjuri. Kuvaus on myös huomattavan myöhäinen eli laadittu yli puolitoista vuotta väitetyn kokemuksen jälkeen. Andersin muistikuvat ovat siis saattaneet muuttua. Mutta hän lienee silti puhunut kokemuksestaan varsin samalla tavalla kuin vuonna 1689, sillä noituusoikeudenkäyntien yhteydessä tuomarit kyllä osasivat useinkin kiinnittää huomiota, jos joku muutti kertomustaan. Kaupunginnotaari, joka oli läsnä elokuun 1690 istunnossa, oli jututtanut Andersia jo ennen elokuun 1689 käräjiä, ja pian niiden jälkeen kirkkoneuvosto oli kuulustellut häntä. Ainakin alkusyksystä 1689 alkaen hän kertoi kokemuksestaan todennäköisesti pääpiirteissään samansisältöisesti. Silti hänen kuvaukseensa pätee sama lähdekriittinen varaus kuin mihin tahansa unikuvaukseen: muistettu uni voi tuskin koskaan olla ihan samanlainen kuin koettu uni, ja kerrottu uni voi tuskin koskaan olla ihan samanlainen kuin muistettu uni.

 

Kirjallisuutta

Anders Nixin selonteko Digitaaliarkistossa: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3672695

Antero Heikkinen, Paholaisen liittolaiset. Noita- ja magiakäsityksiä ja -oikeudenkäyntejä Suomessa 1600-luvun jälkipuoliskolla (n. 1640–1712). Suomen historiallinen seura 1969. https://www.doria.fi/handle/10024/162484

Mirkka Lappalainen, Pohjoisen noidat. Oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa. Otava 2018.

Cristina M. Iosifescu Enescu & Lorenz Hurni, Pinpointing Dream Settings Onto Place Cookies. Teoksessa On the Way to Platial Analysis. Can Geosocial Media Provide the Necessary Impetus? – Proceedings of the First Workshop on Platial Analysis (PLATIAL’18), toimittaneet Rene Westerholt, Franz-Benjamin Mocnik & Alexander Zipf. Zenodo 2018. https://www.research-collection.ethz.ch/handle/20.500.11850/317862

Cristina M. Iosifescu Enescu, Hans-Rudolf Bär, Matthias Beilstein & Lorenz Hurni, Place cookies and setting spiders in dream cartography. Transactions in GIS 24 (4) (2020).

Louis Marrou & Isabelle Arnulf, Dreams of a geographer: A long dream and waking life series of geographic locations. International Journal of Dream Research 11 (1) (2018).

Antti Revonsuo & Christina Salmivalli, A content analysis of bizarre elements in dreams. Dreaming 5 (3) (1995).

Antti Revonsuo & Krista Tarkko, Binding in dreams. The bizarreness of dream images and the unity of consciousness. Journal of Consciousness Studies 9 (7):3–24 (2002).

Robert Stickgold, Cynthia Rittenhouse & J. Allan Hobson, Dream Splicing. A new technique for assessing thematic coherence in subjective reports of mental activity. Consciousness and Cognition –  An International Journal 3 (1) (1994).

Painajainen sanoin ja kuvin

Pahaa unta on käsitteellistetty eri kielissä hieman eri tavoin, joskin yhtäläisyyksiäkin voi havaita. Suomen kielen painajainen, joka vanhassa suomen kielessä esiintyi myös rinnakkaismuodossa painaja, viittaa olentoon, joka ahdistaa nukkujaa asettumalla hänen päälleen ja painamalla häntä. Germaanisten kielten painajaistermistö viittaa samanlaiseen olentoon, nimittäin maraan, joka piinaa nukkujia. Näin selittyvät esimerkiksi ruotsin mardröm, englannin nightmare, hollannin nachtmerrie ja saksan Nachtmar. Nykysaksassa yleisin painajaisunta tarkoittava termi on kuitenkin Albtraum eli Alptraum. Sekin viittaa pahoja unia tuottavaan olentoon eli haltiaan (Alb tai Alp), joka asettuu maran ja suomalaisen painajaisolennon tavoin nukkujan päälle ja häiritsee painollaan hänen untaan. Samanlainen mielikuva selittää myös ranskan kielen cauchemar-sanan, joka tarkoittaa nukkujaa painavaa maraa. Norjan- ja tanskankielisellä alueella painajaisunta kuvataan sanoilla mareritt ja mareridt, jotka viittaavat maran ”ratsastamiseen” nukkujan päällä.

Vaikka yö ja pimeys on useissa kulttuureissa yhdistetty pelottaviin asioihin ja pahuuteen, edellä käsitellyistä esimerkeistä vain englannin nightmare, hollannin nachtmerrie ja saksan Nachtmar liittävät painajaisunen ja -olennon eksplisiittisesti yöhön. Sama ajatus tavataan kuitenkin myös slaaviselta kielialueelta, jossa esiintyy muun muassa öiseen aikaan liikkuvaa pelottavaa hahmoa tarkoittava termi nocnitsa eri muunnoksineen.

Painajaisterminologian globaali tarkastelu paljastaisi epäilemättä kiinnostavia kulttuurisidonnaisia eroavaisuuksia, mutta jo tämä suppea eurooppalaisella aineistolla tehty pintaraapaisu riittää osoittamaan, että kaukanakin toisistaan asuvat väestöt ovat personifioineet pahojen unien alkuperän varsin samansuuntaisesti. Me nykyihmiset emme kuitenkaan välttämättä enää ajattele pahansuopaa myyttistä uniolentoa, vaikka käytämmekin siihen viittavia sanoja puhuessamme pahoista unista. Mutta kuten taannoisessa blogikirjoituksessani toin esiin, mara, nocnitsa ja niiden hengenheimolaiset ovat viime vuosina nousseet kauhufilmien kuvastoon ja tulleet sitä kautta takaisin laajempaan tietoisuuteen.

Oman ulottuvuutensa painajaisten käsitehistoriaan tuovat kulttuurit, joissa kirjoitetaan tai on kirjoitettu kuvamerkeillä: onko kuvasymboleilla ehkä jokin yhteys painajaisia koskeviin mielikuviin ja jos, niin millainen? Myös muinaisessa Egyptissä uskottiin, että pahojen unien taustalla olisi demonien kaltaisia olentoja. Painajaisten kuvailtiin myös asettuvan tai putoavan nukkujan päälle. Mutta egyptiläinen hieroglyfikirjoitus tuottaa ensisilmäyksellä katsottuna pienoisen pettymyksen: pahaa unta tarkoittava käsite rswt wt, jossa adjektiivi on sijoittunut pääsanan perään, on ilmaistu merkeillä, jotka vastaavat yksittäisiä äänteitä pääosin samoin kuin nykyeurooppalaiset kirjainmerkit. Ilmaus näyttää kuvamerkein kirjoitettuna harmittomalta ja suorastaan hellyttävältä pienine kananpoikineen:

rswt                                        ḏwt   

Unta tarkoittavan rswt-sanan perässä oleva  silmä, jolla ei ole äännearvoa, viittaa egyptiläisten käsittäneen, että ihminen näkee unen – siis samaan tapaan kuin suomeksi kerrotaan, että nähtiin sellainen ja sellainen uni. Viimeinen merkki, jolla silläkään ei ole äännearvoa, on kuitenkin varpunen. Faraoiden maassa varpusta ei maaniteltu hakemaan siementä, koska se teki niin muutenkin. Itse asiassa suuret varpusparvet verottivat satoa, joka tarvittiin leipien leipomiseen ja oluen panemiseen. Varpusen läsnäolo kertoi kuvakieltä ymmärtämättömällekin, että kyse oli pahasta asiasta. Pahan unen olemuksesta hieroglyfien hahmo ei kuitenkaan kerro mitään, vaikka egyptiläisten mytologia tunsi lukuisia hirviömäisiä olentoja.

Kiinalainen kuvakirjoitus sitä vastoin sisältää kiinteämmän yhteyden painajaisen kokemiseen. Selkeimmin tämä ilmenee painajaisunta ja sen näkemistä tarkoittavasta merkistä yǎn ja sen vanhemmasta variantista:

Sekä uudempaan että vanhempaan muotoon sisältyy ensinnäkin demonia, kummitusta ja pelottavaa tarkoittava merkki:

Koska useimmat kiinalaiset kirjoitusmerkit ovat aikojen kuluessa muuttaneet muotoaan, kummitusta tarkoittava merkki näyttää nykyisin kaikkea muulta kuin aavemaiselta, mutta sen taustalle kätkeytyy ihmistä muistuttava hahmo, jolla oli käärmemäinen häntä. Tuhansia vuosia sitten sen alkumuoto näytti tällaiselta, selvästikin nykyhahmoaan pelottavammalta:

Painajaisunta tarkoittavan merkin osana nähdään myös painamista tarkoittava merkki tai :

Siinä neljä eri symbolia painaa alas merkkiä, joka symboloi maata ja maaperää:

Ajatus on siis pohjimmiltaan samanlainen kuin eurooppalaisilla kielialueilla. Kiinassakin on terminologian kautta kerrottu painajaisunesta se olennaisin eli ruumiillinen kokemus ahdistavasta painosta.

Kiinan kielessä on muitakin painajaisia tarkoittavia sanoja, kuten è mèng, sananmukaisesti ’paha uni’. Kirjoitusmerkeillä termi voidaan kirjoittaa useilla tavoilla, esimerkiksi

Pahuus on monitahoinen ilmiö, joten on ymmärrettävää, että sitä voidaan kuvata useilla symboleilla: Ensimmäisen version taustalla on ehkä surullisia kasvoja esittävä jadenaamio, joskin toisen tulkinnan mukaan kyseessä olisikin kuningasta esittävä merkki, jota piirittää (?) neljä suuta:

Toinen, vaihtoehtoinen painajaista tarkoittava symboli koostuu hautaa ja sydäntä tarkoittavista merkeistä

Kolmannessa versiossa sydämen merkki yhdistyy merkkiin, joka oli haudan symbolin toisinto. Sillä voi olla useita täysin eri merkityksiä käyttöyhteydestä riippuen:

Molempia yhdistää äännearvo tai , joka tuo ne lähelle painamisen (ja sen kokemisen) käsitettä.

Unta tarkoittavien kirjoitusmerkkien osana nähdään kuunsirppiä esittävä merkki:

Tällä merkillä viitataan muun muassa auringonlaskuun ja yöhön. Sen yllä nähdään keskimmäisessä versiossa merkki, jonka taustalla on tuhansia vuosia vanha kuva vuoteella makaavasta, käsiään heiluttelevasta ihmisestä:

Varhaisemmissa kirjoituksissa nukkuva ihminen ja hänen vuoteensa piirrettiin pystyasentoon, kunnes se käännettiin normaaliin horisontaaliin nukkumisasentoon, johon keskimmäisessä versiossa nähtävä merkki viittaa.

Uudemmissa versioissa unissaan liikkuvan nukkujan on korvannut metsää tarkoittava merkki

Yhdistelmä voidaan tulkita eri tavoin, kuten viittaukseksi illankoittoon: aurinko laskee metsän taakse ja hämärä laskeutuu. Mutta metsä voidaan ymmärtää myös symbolina tilalle, jossa ihminen on tutun ympäristönsä ulkopuolella.

Kiinalainen merkistö tarjoaa kiinnostavan esimerkin kuvakirjoituksesta, jossa merkit itsessään välittävät tietoa uniin ja painajaisiin liitetyistä mielikuvista. Jokapäiväisessä käytössä niillä kirjoittavat ja niitä lukevat tuskin kuitenkaan tulevat ainakaan tietoisesti ajatelleeksi merkkien taustoja yhtä vähän kuin nykysuomalainen ajattelee savupirtteihin ja navettoihin hiipivää kummajaista painajais-sanaa käyttäessään.

Kirjallisuutta:

Alexandre Baratta, Luisa Weiner, Luisa & Olivier Halleguen, Le cauchemar: histoire du concept, données cliniques et implications sociétales. L’Information psychiatrique, 2010, Vol.86 (1), 73–78.

Li Hongjing & Darren Lu, (Mèng): Origin of a Dream. Beijing 26.11.2020. https://www.pressreader.com/china/beijing-english/20201126/281874415961215

Sing-Chen Lydia Chiang, Collecting the Self: Body and Identity in Strange Tale Collections of Late Imperial China. Sinica Leidensia, no. 67. Leiden and Boston: Brill 2005.

Kasia Szpakowska, Nightmares in Ancient Egypt. Teoksessa Le cauchemar dans l’Antiquité: Actes des journées d’étude de l’UMR 7044 (15–16 Novembre 2007, Strasbourg, toim. Jean-Marie Husser, Alice Mouton. Paris: France de Boccard, 2010, 21–39.