Ei kukkia, vaan tasa-arvoa

Hyvää naistenpäivää!

Tänään on se päivä, kun naisille kanniskellaan suklaata ja kukkasia, lirkutellaan miten ihania naiset ovat, valitetaan miksei ole miestenpäivää, vastavalitetaan miten on 364 miestenpäivää ja niin edelleen.

Kaikki yllä olevat kohdat menevät omalta osaltaan huti naistenpäivän tarkoituksesta. Ei sillä, kyllä läheisiään saa huomioida herkuin, kukkasin ja muilla huomionosoituksilla, mutta ei siihen naistenpäivää tarvita, ja huomionosoituksia saa kyllä osoittaa muillekin sukupuolille kuin naisille. Miestenpäivä on olemassa, joten voitaisiinko nyt vihdoinkin luopua noista puolin ja toisin kiukuttelevista miestenpäivä-argumenteista naistenpäivänä?

Miksi sitten tarvitaan naistenpäivää? Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota naisiin kohdistuviin tasa-arvo-ongelmiin. Varsinkin globaalisti tarkasteltuna (ja kyseessähän on kansainvälinen naistenpäivä) naisilla menee yhä vuonna 2015 huonosti. Kaikkein vakavin aihe on naisiin kohdistuva väkivalta ja hyväksikäyttö: naisten ympärileikkaus*, happoiskut, lapsivaimot, raiskauksen käyttö sotakeinona… Nämä ovat väkivallan muotoja, jotka kohdistuvat kutakuinkin yksinomaan naisiin. Sen lisäksi on olemassa erinäisiä väkivallan ja hyväksikäytön muotoja, joissa naiset ovat yliedustettuja (esim. ihmiskauppa ja pakotettu prostituutio, kunniamurhat, lähisuhdeväkivalta, etenkin henkeä uhkaavan vakava tai kuolemaan johtava lähisuhdeväkivalta…). Näitä en siltikään laske tässä yhteydessä naisiin kohdistuvaksi väkivallaksi, sillä uhreina on muitakin kuin naisia: muita sukupuolia, seksuaalivähemmistöjä jne. Lisäksi surullisen tunnettu asia lienee naisten alistettu asema esimerkiksi Saudi-Arabiassa tai Afganistanissa.

* Kyllä, miehenkin voi ympärileikata. Ilman lääketieteellistä perustetta ympärileikkaaminen on peniksenkin kohdalla silpomista ja moraalisesti äärimmäisen kyseenalaista. Peniksen ympärileikkaamiselle voi kuitenkin olla myös lääketieteellinen syy, eikä (asiallisesti suoritettu) ympärileikkaus ole vammauttava, vaikka se ei olisikaan lääketieteellisesti perusteltu. Naisten ympärileikkaamiselle ei ole mitään lääketieteellistä perustetta, se on ainoastaan vammauttavaa väkivaltaa.

Suomi, tasa-arvon mallimaa… melkein

Tätä taustaa vasten Suomessa totisesti menee hyvin tasa-arvon rintamalla, ja siitä sietää olla kiitollinen ja ylpeä.

Mutta vaikka kansainvälisesti vertailtuna Suomessa menee hyvin, tekemistä riittää vielä täälläkin. Esimerkiksi sukupuolten välisiä palkkaeroja ei ole tähän päivään mennessä saatu kirittyä umpeen. Eurostatin mukaan palkkaero on Suomessa n. 20 prosenttia (v. 2013 18,7 %). Tässä kohtaa on kuitenkin huomautettava, että kyseessä on unadjusted gender pay gap, eli oikaisematon sukupuolten välinen palkkaero. Luku kuvaa miesten ja naisten keskimääräisen tuntiansion välistä eroa. Laskelmassa siis otetaan huomioon työajat (työtunnit), mutta ei mitään muita muuttujia.

Kun laskelmissa otetaan huomioon esimerkiksi työtehtävät/asema, koulutus, työuran pituus, tehdyt työtunnit ja/tai kompetenssi (muuttujat vaihtelevat hieman tutkimuksesta riippuen), palkkaero kaventuu. Se ei kuitenkaan useimmissa laskelmissa häviä, vaan arvioista ja alasta riippuen kaventuu n. 5–10 prosenttiin, keskimäärin 10 prosenttiin. Tätä kutsutaan selittämättömäksi palkkaeroksi. Yksityisen sektorin toimihenkilöiden ammattiliitto Pro on arvioinut selittämättömän palkkaeron olevan 8 prosenttia. Suomen Ekonomien laskemat luvut ovat 11 prosenttia yksityisellä sektorilla ja 4 prosenttia valtiolla. Keskuskauppakamarin teetättämän selvityksen mukaan nais- ja miesjohtajien välinen selittämätön ero on 5 prosenttia (iloista kylläkin oli huomata, että ero on kaventunut lähes puoleen aiemmasta 9 prosentista). Työterveyslaitoksen jutussa siteerataan tutkimuksia, joiden mukaan teollisuuden toimihenkilöillä selittämätön palkkaero on 6 prosenttia, yksityisissä palveluammateissa olevien 4 prosenttia.

Iän karttuessa palkkaerot kasvavat. Tarkalleen ottaen: naisten palkkakehitys pysähtyy. Taloussanomat uutisoi, että naisen palkka ei enää kasva 40 ikävuoden jälkeen. Uutinen on kylläkin jo jokusen vuoden vanha, mutta Helsingin sanomien tuoreempi artikkeli tältä vuodelta viittaisi siihen, että trendi ei ole tuosta muuttunut: mitä pidemmälle ura etenee, sen suuremmaksi palkkaerot kasvavat.

On huomionarvoista, että useissa laskelmissa Suomen sukupuolittuneita työmarkkinoita pidetään yhtenä selittävänä tekijänä. Tämä on hyvin nurinkurista. Miksi otetaan annettuna, että naisvaltaisilla aloilla kuuluukin maksaa matalampaa palkkaa? Tai ylipäätään, että naisilla on sisäsyntyinen halu tai tarve hakeutua eri aloille kuin miehet? Kulttuurisilla tekijöillä on tässä ratkaiseva rooli – miehiä kannustetaan tiettyihin asioihin, naisia toisiin, jo lapsena. Erot ovat onneksi hitaasti mutta varmasti hälvenemään päin sitä mukaa, kun uudet vanhempien ja opetusalan ammattilaisten sukupolvet omaksuvat uudenlaisia asenteita. Nykyisissä työmarkkinaeroissa kulttuuriset sukupuoliasenteet kuitenkin näkyvät yhä vahvasti.

Kovin annettuna otetaan myös, että miehet ja naiset nyt vain hakeutuvat erilaisiin tehtäviin. Ei ole mikään luonnonlaki, että nainen haluaa jäädä assistentin tehtävään ja mies haluaa edetä urallaan. Vaikka naisten koulutustaso on noussut, lasikatto on yhä edelleen todellinen ilmiö, kuten myös Keskuskauppakamarin selvitys (Ura-lehden uutisointi) ja Ammattiliitto Pron selvitys osoittavat. Johtajanpalleilla lepää ennen muuta palleja.

Usein yhtenä selittävänä tekijänä pidetään myös sitä, että naiset hakeutuvat miehiä useammin julkiselle sektorille, missä palkkataso on matalampi. Vaan miten tällä selittyy esimerkiksi ekonomien suurempi yksityisen sektorin palkkaero?

Perhevapaiden epätasa-arvoistava vaikutus

Keskisuomalainen uutisoi pari päivää sitten, miten Keski-Suomen Kokoomusnaiset ehdottaa miesveroa, mikä sittemmin selitettiin heh-heh vitsiksi. Vitsi ei ole kuitenkaan kovinkaan kaukaa haettu. Esimerkiksi Akavassa ollaan varovaisen myönteisiä kiintiöitä kohtaan (ks. Ura-lehden artikkeli). Kiintiöt eivät kuitenkaan nähdäkseni ole hyvä ratkaisu, sillä valintojen pitäisi perustua kompetenssiin, ei kiintiöihin. Pahimmillaan kiintiöt vain pahentaisivat asenneilmapiiriä ja söisivät naisten uskottavuutta (kuulen jo korvissani keskustelun ”kiintiönaisista”). Sen sijaan positiivinen syrjintä siinä muodossa, että kahdesta tasavahvasta hakijasta pitäisi valita se, joka edustaa aliedustettua ryhmää (naisia, maahanmuuttajia tms.), on kannatettavaa.

Sekään ei kuitenkaan riitä, sillä Suomen palkkatasa-arvo kytkeytyy laajaan rakenteelliseen ja kulttuuriseen kokonaisuuteen, jota ei yksittäisillä rekrytointivalinnoilla muuteta. Ylipäätään tasa-arvon edistämisen ei pitäisi olla yksittäisten yritysten tai yksilöiden omantunnonasiana tehtyjä tekoja, vaan rakenteista itsestään täytyisi saada tasa-arvoisempia.

Eräs seikka, joka vaikuttaa ratkaisevasti tasa-arvoon Suomen työmarkkinoilla, on perhevapaajärjestelmämme ja -tapamme. Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan mukaan naiset käyttävät vapaasti jaettavista perhevapaista (vanhempainvapaasta) yli 90 prosenttia. Näin vinoutunut jakauma kertoo siitä, että kyseessä ei ole aidosti vapaaseen valintaan perustuva ilmiö, vaan syystä tai toisesta erittäin vahvana perusoletuksena on, että äiti jää hoitamaan perheeseen siunaantuvia lapsia. Kun tätä vielä verrataan siihen, että isät käyttävät ennen muuta heille erikseen jyvitettyjä vapaita, alkaa olla ilmeistä, ettei kyse ole siitäkään, että nimenomaan äidit haluavat jäädä kotiin ja isät eivät.

Jopa Google havainnoi tätä kulttuurista ja rakenteellista perusoletusta:

koti-isat

Selitykset, joita tälle ilmiölle annetaan, kietoutuvat yleensä toisiinsa. Äideillä on huonompi palkka, joten perheelle on taloudellisesti kannattavampaa, että äiti jää kotiin. Miksi äideillä on huonompi palkka? Osittain siksi, että vanhempainvapaaresurssien ylläpitäminen ja pyörittäminen on kallista. Laki ei tällä hetkellä velvoita työnantajaa maksamaan äitiyslomalta palkkaa, mutta useimmat työ- ja virkaehtosopimukset velvoittavat siihen – eli käytännössä työnantajan täytyy nuoren naisen kohdalla olla varautunut siihen, että kohta rapsahtaa iso lisälasku. Naisten työnantajat kantavat siis todella suurta osuutta vanhemmuuden riskeistä ja kustannuksista.

Tämä näkyy naisten ura- ja palkkakehityksessä. Kuten Yle uutisoi: Todennäköisin pätkätyöläinen on korkeasti koulutettu nuori nainen. Akavan johtajan Maria Löfgrenin mukaan ”työnantajilla on sisäänrakennettu vauvariski nuorten naisten palkkaamisen kynnyksessä”. Tästä ei sinänsä mielestäni voi syyttää työnantajia, hehän vain yrittävät minimoida omat riskinsä pitämällä ns. riskialttiit työntekijät määräaikaisissa suhteissa, jolloin työsuhde voi päättyä riidattomasti ja ei-niin-kiusallisesti. Ja koska perusoletus on, että naiset jäävät lapsia hoitamaan, nimenomaan nuoret naiset ovat riskiryhmää.

Tämä vaikeuttaa naisten asemaa työmarkkinoilla ja ura- ja palkkakehitystä huomattavasti – riippumatta siitä, aikovatko he hankkia lapsia tai ei.

”Perheellistymisestä ja lasten synnyttämisestä aiheutuvat kustannukset ja rasitteet eivät saisi yksipuolisesti kohdistua vain naisiin ja heidän työnantajiinsa vaan ne olisi jaettava tasapuolisemmin yleisiksi sosiaalikustannuksiksi.”

Yllä oleva oli ote Väestöliiton toimintakertomuksesta. Arvatkaapa huviksenne, mistä vuodesta on kyse.

1982. Tästä asiasta on siis puhuttu yli 30 vuotta, vähintään. Eikö jo olisi aika tehdä asialle jotain?

6+6+6-malli ajaa isän, äidin, lasten ja naisten asiaa

Viimeisen muutaman vuoden aikana nk. 6+6+6-malli on noussut puheisiin yhä useammin, mitä olen itse ilolla tervehtinyt. THL:n hahmottelema malli saa täyden tukeni.

6+6+6-mallilla tarkoitetaan vanhempainvapaamallia, jossa äidille ja isälle kummallekin jyvitetään 6 kk ja 6 kk on vapaasti jaettavissa. Monet kirkaisevat tässä kohtaa mallin huonontavan lapsen asemaa. Jäitä hattuun. Nykyiset perhevapaat päättyvät lapsen ollessa 9–10 kuukauden ikäinen. 6+6+6-malli korvaisi nykyisen äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan, ei hoitovapaata. Eli vaikka äiti pitäisi nykyisen oletuksen mukaan oman vapaansa ja ”vapaasti jaettavat” vapaat ja isä ei yhtäkään päivää, lapsi voisi silti olla nykyistä pidempään kotona. Yksinhuoltaja saisi luonnollisestikin koko 18 kk käyttöönsä. Tämä ei siis ole mitenkään huononnus nykyiseen, vaan parannus.

Rahoitus olisi ratkaisevasti erilainen kuin nykyisin. Rahoitusmuodoista on esitetty erilaisia ehdotuksia, mutta yhteistä niille on, että rahoitus on ns. yhteispotti. Rahoitukseen toisin sanoen osallistuisivat työnantajat, palkansaajat ja valtio yhdessä, jolloin yksittäisen työnantajan taakka ei muodostu kohtuuttomaksi, toisin kuin nykyisin. Tämä vähentäisi nuorten naisten riskialttiutta työnantajan näkökulmasta.

Mutta miksi kiintiöt vanhemmille? Olen kiintiöitä kritisoivien kanssa samaa mieltä siitä, että kiintiöt eivät ole ihanteellinen ratkaisu, sillä ne määritelmällisesti eivät anna täyttä valinnanvapautta. Kuitenkin kuten edellä on jo käynyt ilmi, aitoa valinnanvapautta ei ole tälläkään hetkellä. Nykyinen valinnanvapauden näennäisyys on kuitenkin piilossa rakenteissa ja kulttuurissa, jolloin siihen on vaikea päästä käsiksi. Naisten vaikeampi työmarkkinatilanne perustuu osaltaan oletukseen naisten lastenhuoltajan asemasta. Jos tätä oletusta ei tuntuvasti ja selvästi haasteta luomalla myös miehille selkeitä mahdollisuuksia osallistua lastensa hoitoon, kehitys kohti tasa-arvoisempia työmarkkinoita on toivottoman hidasta – THL:n mukaan nykyisellä kehitystahdilla vanhempainvapaiden tasaisehkoa jakautumista saadaan odotella 200 vuotta.

Islannissa ja Norjassa isien vanhempainvapaan käyttö nousi parista prosentista yli 80 prosenttiin, kun käyttöön otettiin kiintiöt. Luvut ovat selvä osoitus siitä, että isät kyllä haluavat käyttää vanhempainvapaita, kun heille vain luodaan siihen edellytykset. Vapaaehtoisuus ei selvästikään ole tähän riittävä edellytys. Äiti jää kotiin ‑oletus on niin vahva, että toisaalta isät itse arkailevat vapaalle jäämistä, toisaalta isien vapaita pidetään työelämässä hankalina järjestää ja asenteet isien vapaita kohtaan voivat olla negatiivisiakin. Työelämässä ei yksinkertaisesti olla resurssi- ja asennetasolla varautuneita siihen, että isätkin voisivat jäädä kotiin.

Kiintiöt loisivat isille parempia mahdollisuuksia jäädä kotiin. Koska isäkiintiötä ei voi jakaa äidille, on turha ihmetellä tai jupista, miksei äiti hoida hommaa. Huomattakoon myös, että ketään ei pakoteta jäämään vapaalle. Isä voi pitää 0–6 kk vapaata oman halunsa ja tilanteensa mukaan.
Korjaus: Kuten Lyy huomautti kommentissaan, isä voi pitää 0–12 kk vapaata oman halunsa ja tilanteensa mukaan – sen vapaasti jaettavan 6 kuukauttahan voi yhtä hyvin pitää myös isä. Kiusallinen lapsus itseltäni, mutta havainnollistaapahan harvinaisen hyvin, miten sitkeässä nämä asenteet istuvat.

Tasaisemmin jakautuvat perhevapaat toisivat työelämään monenlaisia rakenteellisia ja kulttuurisia muutoksia. Jos sekä äiti että isä pitävät perhevapaita, ei työnantajan näkökulmasta erotu enää yhtä selkeää riskiryhmää, vaan karkeasti ottaen kaikki hedelmällisessä iässä olevat henkilöt ovat ”riskiryhmää”. Lisäksi kustannukset jaettaisiin tasaisemmin naisten, miesten, perheellisten ja perheettömien kesken, eli yksittäinen työntekijä tai työnantaja ei ole nykyisenkaltaisessa haavoittuvassa tilanteessa. Tämä vähentäisi ”tarvetta” pitää nimenomaan naisia pätkäsuhteissa ja veisi osaltaan pohjaa palkkaeroilta. Palkkaerojen kaventuminen taas lisäisi perheiden valinnanvaraa perhevapaiden suunnittelussa. Huomionarvoista on myös, että perhevapaiden tasainen jakautuminen tasaisi myös julkisen ja yksityisen sektorin kuormituseroa: nykyisin julkinen sektori kantaa naisvaltaisena suuren osan vanhemmuuden kustannuksista. Jos yksityinen sektori osallistuisi tähän taakkaan nykyistä tuntuvasti enemmän, saattaisi julkisen sektorin (eli ennen muuta naisten) palkkakehityksessäkin näkyä muutosta, mikä kaventaisi yleistä palkkaeroa.

Kaiken kaikkiaan 6+6+6-uudistus parantaisi monen toimijan asemaa. Naisten työmarkkina-asema paranisi. Isillä olisi nykyistä paremmat edellytykset olla lastensa kanssa. Lapsella olisi mahdollisuus jäädä nykyistä pidempään kotiin. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa (sikäli kuin perheessä on kaksi vanhempaa), ja uudistus tarjoaisi tähän paremmat edellytykset. Mitä siis oikein odotamme?

Tasa-arvoista naistenpäivää kaikille. Toivottavasti joku kaunis päivä koko naistenpäivä ja keskustelu vanhempainvapaiden kiintiöistä kuulostavat absurdeilta.

9 thoughts on “Ei kukkia, vaan tasa-arvoa”

  1. Sanot: “Eurostatin mukaan palkkaero on Suomessa n. 20 prosenttia (v. 2013 18,7 %). Tässä kohtaa on kuitenkin huomautettava, että kyseessä on unadjusted gender pay gap, eli oikaisematon sukupuolten välinen palkkaero. Luku kuvaa miesten ja naisten keskimääräisen tuntiansion välistä eroa. Laskelmassa siis otetaan huomioon työajat (työtunnit), mutta ei mitään muita muuttujia.”

    No, totuus on se, että unadjusted tarkoittaa nimenomaan sitä, ettei tehtyjä työtunteja (miehet tekevät niitä 20 % enemmän) oteta huomioon.
    EU-komission kirjassa sanotaan näin: “In the EU, the gender pay gap is referred to officially as the ‘unadjusted gender pay gap’, as it does NOT take into account all of the factors that impact on the gender pay gap, such as differences in education, labour market experience, HOURS WORKED, type of job, etc.”
    European Commission – Directorate-General for Justice: Tackling the gender pay gap in the European Union, ISBN: 978-92-79-28821-0, 2013, sivu 5.

    Mutta hyvä yritys. Ymmärsit vain asian täysin päinvastoin kuin se on.

  2. Eurostatin mukaan: “It is defined as the difference between the average gross hourly earnings of men and women expressed as a percentage of the average gross hourly earnings of men.” Otaksuin, että tuntiansioista puhuttaessa otettaisiin huomioon siis myös työajat. Jos näin ei ole, korjaan asian tekstiin.

    Joka tapauksessa huomioni nimenomaan ei kohdistu tähän oikaisemattomaan palkkaeroon, vaan selittämättömään palkkaeroon, jonka laskemisessa työajat, työkokemus, työtehtävät, kompetenssi jne. on otettu huomioon.

  3. Erinomainen artikkeli, joka välttää lähes kaikki ne tyypilliset sudenkuopat ja yksisilmäiset asenteet, joihin tasa-arvokysymyksiä käsittelevät tekstit yleensä kompastuvat. Brava!

    Lasikaton lisäksi on olemassa myös käsite “lasiliukuportaat” (glass escalator): naisvaltaisilla aloilla työskentelevät miehet ylennetään suhteettoman usein johtotehtäviin. Ozy Franz muistuttaa kirjoituksessaan The Great Glass Escalator, ettei tämä kuitenkaan ole puhtaasti miesten hyväksi tapahtuvaa syrjintää: osittain miehiä siirretään johtotehtäviin sen vuoksi, että asiakkaat eivät tykkää siitä, että vaikka lastentarhanhoitaja tai sairaanhoitaja on mies. Pomolle usein helpoin ratkaisu on siirtää naisvaltaisella alalla toimiva mies “piiloon” toimistohommiin: “In particular, the clients of schools, hospitals and social work agencies tend to prefer women to equally qualified men. Supervisors respond to this by promoting men out of these occupations.”

    “Keskisuomalainen uutisoi pari päivää sitten, miten Keski-Suomen Kokoomusnaiset ehdottaa miesveroa, mikä sittemmin selitettiin heh-heh vitsiksi.”

    Miesveroa on ehdotettu ihan tosissaan (kts. esim osio IV tästä kirjoituksesta). Se ratkaisisi aika yksinkertaisella ja elegantilla tavalla kaikki tasa-arvo-ongelmat, joten en tajua, miksi kokoomusnaiset kiirehtivät selittämään sitä vitsiksi. Kiintiöihin nähden vero on täysin ylivoimainen: jos joku väen vängällä haluaa palkata pelkkiä miehiä, hän voi vapaasti tehdä niin, mikäli hän oikeasti uskoo miesten olevan ylimääräisen maksun väärtejä. Ei tarvitsisi valittaa “kiintiönaisista” tms.

  4. Palailempa näin vanhaan tekstiin, mutta 6+6+6 mallissa isä voisi pitää 0-12 kk vapaata, jos perhe niin päättää. Hivenen tuossa sorruit samaan oletukseen, että isä pitäisi vain omansa (0-6 kk). Tää nyt oli vaan saivartelua, mutta kuitenkin ;)

  5. Lyy, olet aivan oikeassa! Onpas noloa, näin ne asenteet ja oletukset paljastuvat itse kullakin, köhhh. Korjaanpa asian heti tekstiin ja jätän kämmini esille.

  6. Moi Antti! Anteeksi, olen tyystin unohtanut vastata kommenttiisi. Kiitos kehuista sekä hyvin mielenkiintoisista ja osuvista pointeista.

    Tuosta lasiliukuportaasta olen täysin samaa mieltä – on perusteetonta olettaa, että kukaan pelkästään sukupuolensa vuoksi haluaisi tai olisi haluamatta johtotehtäviin. “To not be given the chance to choose emotional satisfaction with your work over monetary reward is exactly the same as to not be given the chance to choose monetary reward over emotional satisfaction with your work. It’s the same situation, as reflected in a broken mirror.” Allekirjoitan ja alleviivaan moninkertaisesti! Ja tämäkin palautuu niihin harmillisen sitkeisiin oletuksiin miehen ja naisen rooleista ja ammateista.

    Miesveroteksti oli hulvattomasti kirjoitettu, naureskelin sille ääneen. En ole ainakaan vielä aivan laakista vakuuttunut ideasta, mutta en suoralta kädeltä tyrmääkään sitä tuossa muodossa. Suomeksi: minun täytyy vielä pureskella asiaa, ennen kuin pystyn muodostamaan kantaani. Mielenkiintoinen ajatus joka tapauksessa.

  7. “Joka tapauksessa huomioni nimenomaan ei kohdistu tähän oikaisemattomaan palkkaeroon, vaan selittämättömään palkkaeroon, jonka laskemisessa työajat, työkokemus, työtehtävät, kompetenssi jne. on otettu huomioon.”

    Olet oikeassa vain, jos löydät Suomesta yhdenkin palkkaerotutkimuksen, jossa tehdyt työtunnit on huomioitu. Helsingin Sanomat etsi, mutta joutui oikaisemaan väitteensä HS kuukausiliite 1 vuonna 2015.

    HS OIKAISU 8.2. klo 17:35

    Jutussa kerrotaan tutkimuksesta, jonka mukaan miehet tekevät kaiken kaikkiaan niin paljon enemmän töitä kuin naiset, että heille kuuluisi nykyistäkin enemmän palkkaa. Artikkelissa kerrotaan, etteivät tilastotieteilijät ole löytäneet väitteelle tukea. Tilastotieteilijät eivät kuitenkaan ole tutkineet palkkatasa-arvoa Suomessa juuri tällä menetelmällä.

    Usko nyt hyvällä, ettei tehtyjä työtunteja huomioida palkkaerolaskelmissa. Luepa vaikka Vartiaisen tutkimus vuodelta 2001, Sukupuolten palkkaeron tilastointi ja analyysi, jossa hän heti alussa kertoo, ettei työaikoja eikä ylitöitä ole otettu huomioon. Sivulla 22 Vartiainen sanoo, ettei hän käyttänyt selittäjinä työaika- tai ylityömuuttujia.

  8. Pron tutkimuksessa on otettu huomioon “työhön käytetty tuntimäärä” ja Suomen Ekonomien tutkimuksessa selittävänä muuttujana on käytetty “todellista työaikaa viikossa”. TTL:n jutussa tosiaan mainitaan erikseen, että työaikaa ei ole otettu huomioon, korjaan siis tekstiä hieman.

  9. Pro:n tutkimuksessa on ihmisiltä itseltään kysytty työaikoja. Jokainen työaikatutkija tietää, ettei näin saada todellisia työaikoja selville vaan naiset yliarvioivat ja miehet aliarvioivat työaikojaan. Eroa todellisiin työaikoihin syntyy 5-10 %. Tästä on olemassa sekä suomalaisia että kansainvälisiä tutkimuksia. Ja AKAVA:n tutkimuksessa kysyttiin “tavanomaisen” työviikon pituutta. Sellaisen kyselyn tuloksesta ei millään ilvellä voida saada esille todellisia vuosityötunteja. Tavanomaisella työviikolla ei olla poissa, lomilla eikä tehdä epäsäännöllisiä ylitöitä.

    Joten väitän edelleen, ettei Suomessa ole tehty yhtään palkkavertailua, jossa olisi käytetty luotettavia vuosityötunteja tehdyn työn mittarina.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *