Vetoomus modernin työttömyysturvan puolesta

Käsittelin viime kuun lopussa hallituksen esitystä (94/2015), jonka on määrä uudistaa työttömyysturvaa. Kirjoitin edellisessä kirjoituksessani pitkällisemmin, mikä esityksessä mättää ja miksi se ei sovi tähän päivään. Lyhyesti: esityksen myötä oma työ (= ei yrittäjä- eikä palkkatyö) lakkaisi olemasta, ja oman työn tekijät määriteltäisiin yrittäjiksi. Työn luonne muuttuu koko ajan, eikä tällainen mustavalkoinen luokittelu toimi.

Esitys meni tänään sosiaali- ja terveysvaliokunnassa läpi. Alkaa pahasti näyttää siltä, että huonosti valmisteltu ja jostain syystä kovin kiireellä puskettu lakiesitys astuu voimaan jo 1.1.2016.

Esitys ei sinänsä ole läpeensä paha; omassa työssä päätoimisesti työllistyvät eivät (välttämättä) ole oikeutettuja palkansaajan sen paremmin kuin yrittäjän sosiaaliturvaan, joten edes jonkin sosiaaliturvan piiriin sisällyttäminen on plussaa. Yrittäjän sosiaaliturva kuitenkin sattuu olemaan Suomessa huonoin mahdollinen, joten ratkaisu on mahdollisista ratkaisuista huonoin.

Ongelmallista on, että esityksessä ei määritellä riittävän hyvin sivu- ja päätoimisuuden eroa. Sikäli kuin itse tulkitsen esitystä, oma työ = yrittäjyys, sillä sipuli. En ole löytänyt perusteluista tai lakitekstistä tämän selkeämpää määrittelyä.

Perustelujen mukaan uudistuksen tarkoituksena on ”madaltaa kynnystä uusien työtilaisuuksien etsimiseen ja vastaanottamiseen”.

Nimenomaan tässä uudistus epäonnistuisi tyystin.

Joustamaton luokittelu yrittäjään ja palkansaajaan, mitä nyt oltaisiin tekemässä entistä jyrkemmäksi, ei ole enää 2010-lukua. Yhä useampi soveltaa – tai haluaisi soveltaa – yhdistelmää monesta eri työmuodosta, tulojen sillisalaattia. Tätä kuitenkin ollaan nimenomaisesti vaikeuttamassa.

Yritystoiminnan aloittaminen katsotaan usein päätoimiseksi (mikä on aivan päätöntä jo itsessään – mistä kukaan voi heti tietää, ottaako uusi yritys tuulta alleen?), missä tapauksessa menettää oikeuden palkansaajan työttömyysturvaan. Jos omassa työssä työllistyvät luokiteltaisiin tästä eteenpäin yrittäjiksi, sovellettaisiinko tätä ohjenuoraa myös heihin?

Jos pahat aavistukseni ja tulkintani pitävät paikkansa, pahimmillaan tämä johtaisi esimerkiksi siihen, että palkansaajana työttömyysvakuutettu työtön voisi menettää oikeuden työttömyysturvaansa, jos ottaa vastaan keikkatyötä. Tai että palkansaajakassaan vakuutettu, mutta palkkatyön ohessa omana työnä sivutyötä tehnyt henkilö tulkitaankin palkkatyön päätyttyä TE-toimistossa yrittäjäksi, eli henkilö ei olekaan oikeutettu palkansaajan työttömyysturvaan.

Ongelmallista onkin, että maan tavan mukaan sivu- ja päätoimisuus on täysin TE-toimistojen omien läpinäkymättömien ja toimistoittain vaihtelevien tulkintojen varassa. Pahimmillaan yksi muutaman tunnin toimeksianto kuukaudessa tulkitaan päätoimiseksi. Lisäksi näistä tulkinnoista, so. lausunnoista, ei voi valittaa.

Tämä muodostaa kokonaisuutena sellaisen työttömyysturvan venäläisen ruletin, että se nimenomaisesti ei kannusta ottamaan vastaan uusia työtilaisuuksia, jotka eivät ole perinteistä palkkatyötä. Esitys toimii toisin sanoen aivan omaa tarkoitustaan vastaan.

Näkisin tässä kolme vaihtoehtoa (nykyisen sosiaaliturvan puitteissa). Paremmuusjärjestyksessä:

1) Omassa työssä työllistyvä saisi itse päättää, kokeeko omalle tilanteelleen parhaaksi yrittäjyyden, eli Y-tunnuksella toimimisen, vai Y-tunnuksettoman ”kevytyrittäjyyden” (omassa työssä työllistymisen). Kevytyrittäjyys edellyttäisi sitä, että laskutuspalvelut alkaisivat (ja saisivat!) hoitaa asiakkaidensa puolesta kaikkia työnantajan velvollisuuksia, laskutuspalveluiden kautta tehty työ laskettaisiin palkansaajan ansiotyöksi ja tämän työn voisi vakuuttaa palkansaajan työttömyyskassassa tai Kelan kautta.

Päätoimisille Y-tunnuksellisille (esim. toiminimiyrittäjille) HE on sinänsä hyvä, koska se parantaa yrittäjän sosiaalivakuutuksen saamisen edellytyksiä, ja se olisikin tervetullut uudistus. Sivutoimisuuden määrittely kuitenkin kaipaa viilaamista, jotta sivutoimiseksi siirtyminen esim. YEL-vakuutuksesta luopumalla ei tosiasiallisesti heikennä henkilön sosiaaliturvaa.

Pää- ja sivutoimisuuden määrittelyyn täytyy ylipäätään saada läpinäkyvät ja universaalit kriteerit, jotka sitovat TE-toimistoja. TE-toimistojen lausunnoista pitää saada valittaa.

2) Omassa työssä työllistyvä laskettaisiin lähtökohtaisesti palkansaajaksi ja sivutoimiseksi yrittäjäksi. Tämä olisi nykytilanteeseen selvä parannus, mutta yksilön valinnanvapaus oman toimintansa määrittämiseen on kapeampi. Ero on siis ennen muuta periaatteellinen, eikä palvele yhtä hyvin heitä, jotka haluaisivat toimia päätoimisesti yrittäjinä ja vakuuttaa itsensä yrittäjänä.

Edellyttää samoja muutoksia ja tarkennuksia kuin kohta 1.

3) Omassa työssä työllistyvä määritellään yrittäjäksi, oli Y-tunnusta tai ei. Yrittäjänä hän on oikeutettu vakuuttamaan työnsä YEL:iin ja yrittäjän työttömyyskassaan nykyistä armollisimmilla ehdoilla. En kylläkään ymmärrä, miten yrittäjän vakuutus on mahdollista ilman Y-tunnuksen rekisteröimistä. Jos taas tämä johtaisi siihen, että Y-tunnus on pakko rekisteröidä, ei tätä tulkintatapaa nyt oikein muuksi voi kutsua kuin pakkoyrittäjyydeksi.

Hallituksen esitys on ennen muuta kolmannen vaihtoehdon kaltainen. Parempi päätoimisille omassa työssä työllistyville, ei niinkään kenellekään muulle. Se ei kannusta työllistymiseen, vaan tuo silpputöistä koostuville aloille ja työmarkkinoille vielä uuden riskitekijän. Pahimmillaan se lamauttaa työhaluiset ja ‑kykyiset ihmiset täysin työttömiksi (sen sijaan että he tienaisivat ainakin osan tuloistaan työllä), tai kannustaa pimeään työhön.

Hallituksen esitys on vanhentunut jo syntyessään. Työttömyysturva kaipaa uudistusta, mutta ei tällaista.

PS. Lukekaa myös Outi Alanko-Kahiluodon vastalause ja blogikirjoitus.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *