Kun kaksi maailmaa eivät kohtaa: jähmettyvä työttömyysturva, muuttuva työ

Omassa työssä työllistyjästä yrittäjä vaikka väkisin?

Jos ei muuta, niin ainakin Sipilän hallitus antaa keskustelun aiheita pohjattoman tuntuisella kauhalla. Viime päivinä on puhuttanut (monien muiden asioiden lisäksi) hallituksen esitys 94/2015 – mutta olisi saanut puhuttaa enemmänkin.

Esitetyn lakimuutoksen vaikutuksista on ensilukemalta hankala saada kunnon kuvaa. Tärkeintä esityksessä on kuitenkin yrittäjämääritelmän muuttaminen, millä on pyritty selkiyttämään yrittäjien ja omaa työtä tekevien määritelmiä. HE:n perustelujen mukaan ”[t]yöttömyysturvajärjestelmän näkökulmasta työtä tehdään joko yrittäjänä tai palkansaajana, ja jos kyse ei ole kummastakaan näistä, toimintaa arvioidaan ns. omassa työssä työllistymisenä.”  Muutoksen jälkeen ”omassa työssä työllistymisenä arvioitaisiin jatkossa lähinnä sellaista työtä, jota ei tehdä ansiotarkoituksessa.” Tämän kaiken tarkoituksena on perustelujen mukaan ”madaltaa kynnystä uusien työtilaisuuksien etsimiseen ja vastaanottamiseen”.

Mikäli olen ymmärtänyt hallituksen esityksen oikein, jos ei ole palkansaaja (= tekee ansiotyötä työsopimuksella työnantajalle) eikä työtön (= ei tee mitään työtä ansaintatarkoituksessa), on työttömyysturvan näkökulmasta yrittäjä, halusi tai ei. Saatan olla tulkinnassani väärässä – kerrankin toivon, että kirjoitukseeni tulee kommentti, joka osoittaa ajatteluni ja kirjoitukseni virheellisiksi.

Olen kirjoittanut aiemminkin itsensätyöllistäjien ja mikro/pienyrittäjien surkeasta sosiaaliturvasta. Hallituksen esitys ei ole läpeensä huono, vaan se ihan aidosti parantaisi paikoin itsensätyöllistäjien ja yksinyrittäjien asemaa. Esitykseen ovat ottaneet kantaa mm. Suomen Yrittäjien Harri Hellstén ja Suomen Journalistiliitto. Suosittelen lukemaan molemmat kannanotot sekä Journalistiliiton lausunnon, ne valottavat tätä sangen hämärää lakiesitystä hyvin.

Kaikessa tässä kuitenkin tunnutaan olettavan, että ”omassa työssä työllistyvät” ovat jo yrittäjiä, siis oman Y-tunnuksen rekisteröineitä, mutta heidän yritystoimintansa on vain niin pientä, etteivät he ole oikeutettuja yrittäjän työttömyysturvaan. Tässä nähdäkseni mennään pahasti pieleen ja tehdään hallinnollista väkivaltaa mahdollisesti kymmenille tuhansille oman työn tekijöille. Vaikka Suomessa itsenäistä (= itsensä elättävää) ja vapaata yrittäjää on ainakin sanahelinän tasolla arvostettu korkealle vähintään vuosisadan verran, on ihan oikeasti olemassa joukko ihmisiä, jotka eivät halua yrittäjiksi. Yrittäjyys ei edusta kaikille henkilökohtaisesti vapauden auvoa, vaan joillekin (disclaimer, mikäli ei ole vielä tässä vaiheessa selvää: myös minulle) se edustaa sietämättömän huonoa, pientä ja/tai epävarmaa toimeentuloa ja sosiaaliturvaa, yhdistettynä yrittäjän paperityöhön, markkinointiin jne. Kaikin puolin luotaantyöntävä yhdistelmä hyvin pienillä tai olemattomilla hyödyillä, siis. Samaa aihetta on käsitelty mm. Zygomatica-blogissa (Jakke Mäkelä) ja Miia Kososen Tohtorille töitä ‑blogissa.

Ei olekaan sattumaa, että Suomessa on olemassa sellaiset yritykset kuin UKKO.fi tai Eezy, eli laskutusfirmat, jotka käytännössä toimivat yrityksenä omien asiakkaidensa/käyttäjiensä puolesta. Ne ovat saaneet vain muutamassa vuodessa 35 000 käyttäjää, minkä lisäksi on lukuisia muita vastaavia palveluja. Yhteensä laskutuspalveluja käyttäviä on mutuna 45–50 000, ellei enemmänkin.

Laskutuspalvelut kertovatkin omaa tarinaansa siitä, miten työmarkkinat ovat muuttumassa. Yritykset eivät enenevässä määrin halua tai pysty ostamaan työtä perinteisen palkkasuhteen kautta – palkkaaminen on liian kallista tai ei ole järkeä (tai laillista) palkata ketään lyhyttä toimeksiantoa varten. Vastaavasti on kasvava määrä ihmisiä, jotka omasta tahdostaan tai tilanteen pakosta tekevät työtä toimeksiantona, eli omana työnä. Tämä ei välttämättä ole sellaisenaan huono asia, mutta siitä tehdään ongelma.

Muuttuvista työmarkkinoista ja nykyisestä sosiaaliturvasta ovat vastavuoroisesti ilmeisen pihalla sekä päätöksentekijät että työmarkkinoiden ns. uudet toimijat, keikkatalous-startup-yrittäjät.

Naiivia maailmanparannuskapitalismia

Mikäli tulkintani hallituksen esityksestä pitää kutinsa, yllä kuvatun kaltaista toimeksiantopohjaista, työkorvausperusteista keikka- tai osa-aikatyötä tekevät luokitellaan yrittäjiksi. Hehän eivät ole työsuhteisessa palkkatyössä, mutta tekevät työtä ansiotarkoituksessa. Uuden määritelmän mukaan he siis silloin lienevät yrittäjiä. Tämä siitäkin huolimatta, että heillä ei välttämättä ole Y-tunnusta, mikä ehkä voi olla jonkinlainen indikaattori siitä, etteivät he (ainakaan sillä hetkellä) halua olla yrittäjiä. Silloin he eivät myöskään voi olla YEL-vakuutettuja.

Laskutuspalvelun kautta työllistyvän asema ei tosin nykyisellään rinnastu myöskään palkansaajaan. Tehty työ ei nimittäin kerrytä työssäoloehtoa, vaikka kuuluisi kassaan. Toisin kuin palkkatyön kanssa, työtön ei voi sovitellun päivärahan muodossa yhdistää työttömyyspäivärahaa sekä laskutusfirman kautta tehtyä työtä, joka ylittää 300 euron suojaosan.* Jos TE-toimisto katsoo laskutusfirman kautta tehdyn työn täyttävän päätoimisuuden kriteerit, ei saa esteetöntä työvoimapoliittista lausuntoa eli ei ole oikeutettu työttömyysturvaan ollenkaan. YEL-lainsäädäntö langettaa joka tapauksessa YEL-vakuutusvelvollisuuden, jos oman työn toiminnasta saadut tulot (esim. työkorvaukset) ylittävät 7 502,14 euroa vuodessa. 625 euron kuukausituloilla henkilön siis katsotaan olevan päätoiminen yrittäjä, jolla on aivan olematon sosiaaliturva.

* Huom! Täsmennys 29.11.: Tämä siis siinä tapauksessa, että esim. keikkatyötä saa vasta siinä vaiheessa, kun saa jo työttömyysetuutta, eli TE-toimisto ei ole ottanut kantaa oman työn sivu- tai päätoimisuuteen. Eli esimerkiksi jää työttömäksi kokopäiväisestä palkkatyöstä ja saa sen pohjalta TE-toimiston esteettömän lausunnon, ja kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen saa keikkatyön. Ja kun nyt olen tiedustellut tästä eri paikoista, ilmeisesti kassoilla on myös tästä eri käytäntöjä. Kannattaa siis AINA varmistaa kassalta etukäteen, mitkä heidän toimintatapansa ja periaatteensa ovat!
Lisäksi jos HE tulee voimaan, yllä kuvatussa tilanteessa oman työn tekijöihin sovelletaan jatkossa yrittäjämääritelmää, eli oman työn aloittaminen = yritystoiminnan aloittaminen = menettää palkansaajan työttömyysturvan. Tai näin ainakin itse ymmärtäisin, toivon olevani väärässä.

Omaa työtä työkorvaus-, toimeksianto- jne. pohjalta tekevä on siis sosiaaliturvan näkökulmasta huomattavasti heikommassa asemassa kuin palkansaaja. Tämä on uutisoinnin perusteella esimerkiksi Woltin väelle tuntematon yksityiskohta. Helsingin Sanomien jutussa toimitusjohtaja Miki Kuusi selittää nonchalantisti, miten maksamatta jääneet ylityö- ja sunnuntaikorvaukset ynnä muut kiusalliset pikku sekaannukset johtuvat ihan vain siitä, että ”Woltin kuljettajia siirretään parhaillaan työsopimusmallista työkorvauksen maksamiseen”. Kuusi jatkaa: ”Meidän tavoitteena olisi saada kaupunkilaisille mukavia asioita ja nuorille töitä. Tarkoituksena ei ole missään tapauksessa riistää opiskelijoita ja tehdä sillä voittoa.” No kiva. Harmi vain, että työkorvausmalli nyt vain tosiasiallisesti on merkittävä heikennys työntekijän asemaan, eikä se muuten verottajankaan näkökulmasta (kohta 6.2) onnistu ihan tuosta noin vain.

Tällaista ”me vaan halutaan luoda ja jakaa kivoja juttuja kaikille” ‑startup-retoriikkaa ja -ajattelua kutsun naiiviksi maailmanparannuskapitalismiksi. Toisessa Helsingin Sanomien jutussa on vastaavaa puhetta: ”19-vuotiasta yrittäjää Matias Mäkitaloa Woltin kaltaisten keikkatöitä tarjoavien yritysten arvostelu tympii. ’Jos oikeasti haluamme, voimme saada yhdessä positiivisia asioita aikaan. Jakamistalous tulee kuitenkin olemaan tulevaisuuden työelämän ytimessä.’” Moppi-yrityksen perustajajäsen Antti J. Peltonen kuvailee: ”Emme ole työnantaja vaan markkinapaikka asiakkaan ja siivoojan välissä. Voimme maksaa siivoojille paremmin ja hinnat ovat asiakkaalle edullisemmat. Kaikki voittavat.” Jutussa ei kuitenkaan mainita mitään siitä, mitä tällainen keikkatyö voi työntekijöille sosiaaliturvan puolesta merkitä, tai sitä, että jonkun – eli työntekijän itse – täytyy hoitaa erinäiset lakisääteiset maksut. Sehän olisi ihan ei-kivaa ja ikävästi latistaa pöhinää. [En tiedä miksi ja miten tämä sana on tarttunut yleiseen kielenkäyttöön tässä kontekstissa, mutta jollain perverssillä ja masokistisella tavalla pidän siitä.]

Jatkan vielä kriittistä lukuani samasta Hesarin jutusta. ”Työlainsäädännön tulisi Mäkitalon mielestä herätä muutokseen. ’Mutta sitä ei voi jäädä odottamaan, koska silloin voi olla liian myöhäistä. Pitää vain keksiä tapoja toteuttaa asiat hieman eri tavalla.’” Voinee siis tulkita, että nämä keikkatalousfani-startup-yrittäjät suhtautuvat työlainsäädäntöön samalla tavalla kuin aggressiiviset verosuunnittelijat suhtautuvat veronmaksuvelvollisuuteen. Pitää löytää keino kiertää suunnitella asiat niin, että hommat saadaan optimoitua ilman varsinaista lain rikkomista. Haluan kuitenkin uskoa, että enimmäkseen on vain kyse siitä, ettei naiiveissa innovatiivisuuden appisfääreissä ole pysähdytty miettimään, mitä ruohonjuuritasolla tapahtuu.

Eivät keikkatalous-startupit kuitenkaan ole kaiken pahan alku ja juuri. Niiden edustajat ovat täysin oikeassa näkemyksessään, että työmarkkinat muuttuvat. Ja kuten edellä totesin, sen ei välttämättä tarvitsisi olla huono asia.

On hyvä, että omaa työtä halutaan määritellä aiempaa selvemmin, jotta päästään harmaista alueista. Hallituksen esitys ei kuitenkaan vieläkään ole 2010-luvulla eikä varsinkaan aikaansa edellä, vaan se vain jähmettää vanhoja, toimimattomia rakenteita. Nykypäivän ja tulevaisuuden ihmiset eivät enää ole 1/0-yksiselitteisesti yrittäjiä tai palkansaajia, vaan he voivat ja haluaisivat yhdistellä eri ansaintatapoja. Työttömyysturvan ja muun sosiaaliturvan pitäisi tukea tätä, ei pitää kynsin hampain kiinni anakronistisista ja yhteensovittamattomista kategorisoinneista.

Olisiko tänä yksilön ihannoimisen aikakautena aivan mahdotonta, että yksilö voisi itse määritellä, onko hän yrittäjä tai ei, esimerkiksi sen pohjalta, haluaako Y-tunnuksen tai haluaako hän vakuuttaa työnsä palkansaajien vai yrittäjien työttömyyskassaan? Ja olisikohan kenties mahdollista saada TE-toimistoille yksiselitteiset ja sitovat toimintaohjeet, jotka estäisivät nykyisenkaltaisen mielivaltaisen päätöksenteon? Paitsi ai niin, eiväthän TE-toimistot tee päätöksiä, vaan ne antavat sitovia lausuntoja, joista ei voi valittaa. Olisikohan tässä oikeusvaltiossamme myös aika saada ihan lain tasolle muutos, että ”Työvoimaviranomaisen antamasta sitovasta lausunnosta saa erikseen hakea muutosta valittamalla”?

Työlainsäädäntömme totisesti kaipaa päivitystä. Perustulo helpottaisi tilannetta osaltaan. Tämä hallituksen esitys ei kuitenkaan ole tehtävänsä tasalla.

 

One thought on “Kun kaksi maailmaa eivät kohtaa: jähmettyvä työttömyysturva, muuttuva työ”

  1. Kiitos hyvästä ja kiehtovasta blogikirjoituksestasi!

    Mielestäni osut varsin hyvin pohdinnassasi asian ytimeen siinä, ettei jako yrittäjään ja työntekijään ole, eikä sen välttämättä tarvitse saati kannata olla, yhtä yksiselittäistä kuin millaisena sitä nykyään pidetään.

    Tarkka kategorisointi aiheuttaa jäykkien rakenteiden kaltaisia ongelmia ja vero-optimointimahdollisuuksia. Vertauksena voisin nähdä esimerkiksi tulojen erottelun pääoma- ja ansiotuloihin. Ennen vuotta 1993 ei ollut erikseen pääoma- ja ansiotuloja. Näiden eriyttämisen jälkeen esimerkiksi syntyi korkeapalkka-aloille insentiivejä toimia sittenkin yrittäjänä, jolloin omat tulot voi muuttaa pääomatulomuotoiseksi, ja siis vähemmän verotettavaksi. Ja koska yritysten rakenteet ovat monimutkaisempia ja esimerkiksi verovähennykset monimuotoisempia, jäävät nämä kikkailut herkästi nimenomaan varakkaiden keinoiksi.

    Jako työntekijöihin ja yrittäjiin synnyttää myös vastaavia ongelmia.
    Esimerkiksi freelancetyönä tehtävä toimittajantyö on juridisesti yrittäjänä toimimista ja silti hyvin lähellä työntekijyyttä, mutta heitä vastaavanlaiset etuudet eivät koske. Tämä asettaa ihmiset erilaiseen asemaan.

    Yksi ongelma on kokonaiskuvan ymmärtämisessä. Työntekijä aiheuttaa työnantajalle paljon erilaisia sivukuluja puhumattakaan erilaisista työehtosopimuksista löytyvistä lomarahoista. Työn kustannukset eivät työn tekijälle täysin näy. Näkisin, että työn kulujen tuominen selkeämmin ainakin esille voisi parantaa dialogia työntekijän ja työnantajan välillä, sekä lähentää erilaisten työmarkkinajärjestöjen mielipiteitä. Näiden asioiden tuominen jollain järkevällä tavalla kaikkien pöydälle voisi myös lisätä esimerkiksi kilpailua työntekijöistä ja samalla parantaa heidän asemaansa. Voisiko ajatella että olisi järkevää esimerkiksi asettaa kaikki työnantaja- ja työntekijäkulut samalle listalle ja vetää kaikki kulut reilusti puoliksi?

    Kun ero työntekijän ja yrittäjän välillä on nykyisen jyrkkä, myös erilaisia optimointitapoja syntyy väistämättä eri aloille. On todellakin hämmentävää kuinka paljon ukko.fi:n tyyppiset palvelut vetävät porukkaa, sillä työn tekemisen pitäisi aina olla helppo ja kannattavaa jokaiselle taholle omasta riskitasostaan huolimatta. Pienyrittäjyys on yksi sorretuimmista työntekijyyden muodoista, sillä silloin sekä yrittäjyyden että työntekijyyden huonot puolet yhdistyvät ja yhteiskunnan takaama turvaverkko on äärimmäisen epäreilu kun asiat menevät päin honkia ja yrittäjä konkurssin tehdessään saa maksuhäiriömerkinnän. Toisaalta nämä “itsensä työllistäjät” taas ovat yhteiskunnan tärkeimpiä tukipilareita jotka joustavat taloustilanteiden mukaan ilman lööppiotsikkoisia yt-neuvotteluja. Hampaita kiristellään varmasti samaan tapaan.

    Työlainsäädäntömme todella kaipaa päivitystä. Tarvitsemme uuden työn käsitteen, ja vahvan turvaverkon joka kannustaa työntekoon ja omaan henkilökohtaisesti sopivaan riskinottoon. Tarvitsemme uskoa tulevaisuuteen mutta samalla rohkeita yrittäjiä jotka uskaltavat lähteä rakentamaan uusia kansainvälisiä menestystarinoita. Samalla tarvitsemme joustavuutta, jotta emme päädy samanlaisiin jäykkiin rakenteisiin kuin nykyaikana, jolloin muutama iso yhtiö tai ala (Nokia ja puuteollisuus) voivat yhdessä ajaa Suomen lamaan. Yhteiskuntamme kannattaa ketteröityä ja vastata maailman haasteisiin ripeästi, niin selviämme nopeasti muuttuvassa ympäristössä.

    Toivon vahvasti että perustulokokeilu menestyy. Tutkimusten mukaan yksi suurimpia syrjäytymisen syitä on paitsi epätietoisuus, myös häpeä. Ihmiset eivät osaa eivätkä kehtaa hakea tukia KELAlta kun olisivat siihen oikeutettuja. Jotkin henkilöt venyttävät asiaa liian pitkälle ja ajavat itsensä syvemmälle umpikujaan. Perustulo voisi toimia reiluna ja vähäbyrokraattisena tapana taata kaikille sama reilu turva.

Comments are closed.