Viikon vainaja: Iitti-special, osa 4

Viimeistä viedään Iitin hautuumaalla olevan vanhan hautakiven henkilöiden elämäntarinoiden metsästyksessä. (Edelliset osat: osa 1, osa 2 ja osa 3.) Neljäntenä ja viimeisenä kohtana kivessä lukee:

Och Sonen major
R. M. Brunow
född D. 16 Maij 1777
död D. 5 Jul. 1830

(Ja poika majuri
R. M. Brunow
synt. 16. toukokuuta 1777
kuoll. 5. heinäkuuta 1830)

Kyse on siis Anna Charlotta ja Georg Brunowin pojasta Robert Magnusista. Hän ei ollut perheen esikoispoika, mutta hänestä tuli perimysmielessä perheen vanhin poika hänen kahden vanhemman veljensä kuollessa lapsina ja yhden, Uudenmaan ratsuväkirykmentin kornetin Otto Wilhelmin, kuollessa Loviisassa kuumetautiin vain 15-vuoden iässä.

Vuonna 1777 syntynyt Robert Magnus lähti isänsä lailla sotilasuralle. Kuusitoistavuotiaana hän oli Uudenmaan jalkaväkirykmentin vänrikki ja eteni siitä Adlercreutzin kevyen jalkaväkirykmentin kapteeniksi. Hän jätti armeijan Suomen sodan jälkeen 1810 ja hänet ylennettiin erohetkellä majuriksi. Robert Magnusista alkaneen sukuhaaran jäädessä Suomen sodan jälkeen Suomen puolelle, heidät introdusoitiin vuonna 1818 perustettuun Suomen ritarihuoneeseen.

Nuorena, naimattomana luutnanttina Robert Magnus asui ainakin rippikirjan mukaan vuosisadan vaihteessa Perheniemen osatilalla Robertslundissa (mahdollisesti talo/tila on nimetty hänen mukaansa), mutta myöhemmin hän muutti perheineen pysyvästi asumaan isänsä ja sisarustensa luo varsinaiseen Perheniemeen.

Robert Magnus meni 3. lokakuuta 1802 naimisiin isänpuoleisen serkkunsa, itseään kaksi vuotta nuoremman Anna Elisabeth Brunowin kanssa. Serkusten väliselle avioliitolle vaadittiin tuolloin kuninkaan lupa, mikä näkyy pariskunnan kohdalla myös vihittyjen luettelossa. Kuninkaalta anominen kuulostaa ehkä hankalalta, mutta noihin aikoihin kuninkaan lupaa tarvittiin monissa tällaisissa asioissa: serkusavioliitoissa, muissa ”lähisukulaisavioliitoissa” (edesmenneen miehen veli ym.) sekä esimerkiksi epäsäätyisissä avioliitoissa aatelisen ja ei-aatelisen välillä. Kuningas Kustaa IV Adolf ei kuitenkaan itse myönnellyt ja epäillyt lupia sekretäärinsä edessä istuen, vaan jossakin oli todennäköisesti kokonainen virkamieskomppania käsittelemässä näitä anomuksia. Mutta hienoltahan se näyttää, että on saanut kuninkaan luvan liitolleen. (Vrt. Suomessa Tasavallan Presidentiltä anottu oikeus mennä alle 18-vuotiaana avioon. Vaan eipä sitäkään asiaa enää päätä edes muodollisesti presidentti, nykyään asiaa hoitaa ilmeisesti Oikeusministeriö.)

Brunow&Brunow saivat kaikkiaan neljä lasta. Heistä vanhin, Göran Robert syntyi vuonna 1804 ja teki uransa Venäjän armeijassa kohoten Yleisesikunnan everstiksi ja useammankin venäläisen ritarikunnan ritariksi. Hän kuoli naimattomana vuonna 1849. Gabriel Anrepin Ättar taflor väittää Göran Robertin menneen kuusivuotiaana Haapaniemen kadettikoulun, mikä on kyllä hieman epäuskottavaa, sillä kadettikouluun vaadittiin yleensä 13–15 vuoden ikä. Göran Robertin ollessa 13 ikäinen eli Haapaniemi viimeisiä vuosiaan ennen lakkautusta ja siirtoa Haminaan, joten silloin hän ehkä olisi juuri ja juuri ehtinyt olla siellä oppilaana…

Toinen lapsi, tammikuussa vuonna 1806 syntynyt Carl Wilhelm Gabriel, ehti Suomalaisen merijalkaväkirykmentin vänrikiksi asti, mutta kuoli 12. maaliskuuta 1831 Siedlcessä(?), Puolassa taistelussa saamiinsa haavoihin. Hänen kuolemansa liittyy Puolan Marraskuun kansannousuun, joka alkoi marraskuussa 1830 sururuhtinas Konstantinin murhayrityksellä. Sodaksi kansannousu äityi seuraavan vuoden alussa Venäjän armeijan tullessa kukistamaan puolalaisten ”kapinaa”. Venäjän armeijan osana myös suomalaiset, Suomen Kaarti etunenässä, olivat mukana taisteluissa. Tähän kansannousuun liittynee myös Carl Wilhelm Gabrielin kohtalo, koska hänen sanontaan haavoittuneen hyökkäyksessä Białołęka-nimiseen kylään. Tässä lienee kyse Białołękan taistelusta helmikuun lopulla 1831, jossa kaikkiaan 770 puolalaista ja 1070 venäläistä sotilasta menetti henkensä. Suomessakin samainen Puolan kansannousu aiheutti poliittisen skandaalin ylioppilaiden juoman Puolan maljan muodossa.

Perheen pojista kolmas, Robert Magnus, syntyi tammikuussa vuonna 1807 mutta kuoli vain 10 päivää myöhemmin.

Lapsia syntyi Perheniemessä tasaiseen tahtiin vielä neljäs, Anna Charlotta, helmikuussa 1808. Toisin kuin veljensä, hän hylkäsi sotilaspiirit ja solmi avoliiton 1829 pankkitirehtööri, vapaaherra Axel Eric Boije af Gennäsin kanssa, joka oli tehnyt uransa Venäjän suuriruhtinaskunnan hallinnossa Suomen asiain parissa Pietarissa ja noussut sitä kautta johtajaksi Suomen vaihto-, laina- ja talletuskonttoriin – eli Suomen pankkiin. Pariskunta siirtyi myöhemmin asustamaan Kuopion ja sittemmin eläkepäiviään viettämään Porvooseen.

Robert Magnus kuoli Perhenimessä 5. heinäkuuta 1830, 53-vuoden ikäisenä vesitautiin. Hänen taloutensa oli ollut ilmeisesti jo jonkin aikaa melkoisen kurjassa kunnossa, sillä hänen kuolemansa vei perheen vararikkoon ja Perheniemen kartano oli pakko myydä. Sen osti varakas kauppias Erik Johan Stråhle Porvoosta. Robert Magnusin puoliso Anna Elisabeth Brunow muutti vuonna 1831 kartanosta Helsinkiin, mahdollisesti tyttärensä ja tämän perheen luo. Hieman myöhemmin hänet löytää vielä vuosien 1838–47 Porvoon kaupungin rippikirjasta asumasta äitinsä, leskimajurska Brunowin luota; ja Porvoossa hän myös kuolee vuonna 1864.

 * * *

Robert Magnus oli siis Anna Charlotta ja Georg Brunowin 8. lapsi, Iiitti-spesiaalin edellisessä osassa sivuttu Fredrika Wilhelmina taas heidän 12. lapsensa. Heidän sisaruksistaan kolme poikaa ja kolme tytärtä kuoli lapsina ja yksi poika nuorena. Katsastetaan nyt Iitti-spesiaalin lopussa nopeasti vielä hautakiven alkuperäispariskunnan muidenkin aikuisikään eläneiden lasten vaiheet.

Vanhin Anna Charlottan ja Georgin aikuisiksi eläneistä tyttäristä, Dorothea Sophia, meni 40-vuotiaana naimisiin majuri ja Suomen käskynhaltija Bernd Magnus Stackelbergin kanssa, jonka ensimmäinen vaimo oli ollut Dorothea Sophian täti äidin puolelta. (Stackelberg ja hänen toinen vaimonsa Dygdig Maria Reuterholm erosivat, mikä osoittaa jälleen sen ettei avioero todellakaan ole mikään uusi keksintö!) Pariskunta sai myöhäisellä iällä vuonna 1813 kaksoistytöt Dorothea Ottelianan ja Lovisa Bernhardinan. Dorothea Sophia kuoli saman vuoden lopulla, hänen miehensä kaksi vuotta myöhemmin. Tyttärien myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa; Svenska adelns ättar taflor tosin mainitsee Dorothea Ottelianan eläneen naimattomana Suomessa vielä vuonna 1858.

Brunowien 9. lapsi Georg Fredric, lähti sotilasuralle tykistöön ja kohosi lopulta Ruotsin armeijassa everstiksi. Eläköidyttyään armeijasta hänestä tuli Göteborgin maatullin ylitarkastaja. Hän kuoli 68-vuotiaana vuonna 1847. Rippikirjan mukaan Georg Fredric asui viimeisen elinaikansa sisarensa Fredrika Wilhelminan ja tämän tyttären perheen luona Håkansbölen kartanossa. Helsingin maistraatin pöytäkirja vuodelta 1800 tietää myös kertoa, että nuori aliluutnantti Georg Fredric Brunow omisti reen, jonka hän verhoilutti nahalla laittomasti satulaseppänä toimineella sotilaalla. Yllättävistäkin paikoista voi löytää hauskoja lisäpaloja ihmisten elämäpalapeliin!

Pariskunnan 11. lapsi Charles Emil jäi hänkin Ruotsin armeijan palvelukseen ja kohosi sotilasurallaan majuriksi. Hän kuoli vuonna 1829 Tukholmassa 47-vuotiaana, perhettä ei ainakaan aatelistauluissa häneltä mainita jääneen.

Nuorin lapsi Gabriel Wilhelm ei jäänyt veljiään pahemmaksi, vaikka jatkoikin sotilasuransa Ruotsin sijasta Suomessa. Ruotsin armeijassa hän pääsi ylijahtimestariksi asti kunnes vuonna 1812 vaihtoi Suomen puolelle 2. Suomen jääkärirykmentin Elimäen komppaniaan ja siirtyi sittemmin Mikkeliin. Hän kohosi Keisarillisen Suomen jääkärirykmentin kapteeniksi ja hänet introdusoitiin veljensä Robert Magnuksen ohella Suomen Ritarihuoneeseen. Hän meni vuonna 1822 naimisiin Hedvig Sophia Hästesko af Måla Gårdin kanssa, mutta kuoli kihtiin ilmeisesti lapsettomana vain neljä vuotta myöhemmin.

* * *

Jos tästä sisarussarjasta jotakin yhteenvetoa haluaa tehdä, voidaan todeta että Brunowit ovat puhdasoppinen alemman aatelin upseerisuku, jossa isästä poikaan kaikki menivät armeijan palvelukseen, vaimot hankittiin upseeriperheistä ja tyttäret naitettiin upseereille. Itse asiassa koko Brunowien aatelissuvusta löytyy vuosilta 1600–1829 yksi ainoa tilanomistaja, Villähteen kartanon herra Emil Brunow; kaikki muut Brunowit ovat upseereita tai upseereiden vaimoja. Seuraava ei-upseerismies perheessä löytyy vuodelta 1829, edellä esitellyn Robert Magnusin vävy: pankinjohtaja. Uudet, keskiluokkaiset tuulet alkavat siis puhaltaa aatelisupseeriperheisiinkin Venäjän vallan ajalla. Tosin herra pankinjohtajakin on kyllä vapaaherra ja upseerin poika…

Anna Charlottan ja Georgin poikien upseeriurissa näkyy hyvin Suomen sota 1808–09, jonka jälkeen jokaisen Suomessa asuvan aatelisen oli valittava puolensa: jakaako uraa ”kotona” Venäjän armeijassa vai jäädäkö entisen emämaan huomaan ja luopua virka- ja omistussiteistä Suomeen. Kenties Gabriel Wilhelm oli juuri sen verran veljiään nuorempi, että hän ei ollut ehtinyt vielä edetä kovin pitkälle Ruotsin armeijassa vuoden 1809 tullessa, ja siirtyminen Venäjän armeijaan oli kivuttomampaa kuin hänen vanhemmille upseerisveljilleen.

Perheen kolmestatoista lapsesta, joista vieläpä kahdeksan oli poikia, voisi luulla jonkun jatkaneen nimeä ja sukuhaaraa eteenpäin. Neljä poikaa kuoli kuitenkin ennen naimaikää, kaksi loi upseerinuran, mutta ei avioitunut, yksi avioitui mutta kuoli vain muutama vuosi sen jälkeen lapsettomana. Robert Magnusin harteille jäi siis perheen nimen jatkaminen, mikä ei sekään kolmesta pojasta huolimatta onnistunut. (Muista haaroista Brunow-sukua ilmeisesti on kyllä edelleen olemassa Suomessa.) Perheen tytötkään eivät avioliitoissaan saaneet kovin suuria lapsikatraita, joten pienenevä lapsiluku näkyi jo 1800-luvun alussa edelliseen sukupolveen verrattaessa. Joskaan ei 1700-luvullakaan kaikilla ollut kaksikymmenlapsisia perheitä, vaikka joskus niin näytetäänkin ajattelevan…

Tähän päättyy Iitin kirkkomaalla seisovan vanhan hautakiven henkilöiden saaga. Jatkoakin näille spesiaaleille voi seurata, jos kiinnostavia kiviä löytyy, sillä Helsingin Vanhan kirkkopuiston haudat eivät loputtomiin riitä Viikon vainaja -sarjaa täyttämään. Jos te hyvät lukijat tiedätte vähälle huomiolle jääneitä suomalaishautuumaiden 1700-luvun kiviä, vinkatkaa toki vaikkapa tämän merkinnän kommentteihin! Ja kuva olis kiva, muttei pakollinen. 🙂

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *