Artikkelit

Julkaistu

Erotuomariasiantuntija on kotonaan niin viheriöllä kuin toimistolla

Erotuomariasiantuntijan tehtävässä yhdistyvät Antti Munukan aikaisemmat työkokemukset konsulttifirmassa ja erotuomarina – toimiston lisäksi hänet voi bongata myös pelikentiltä. Suomen Palloliittoon sijoittuvassa tehtävässään Munukka koordinoi noin 900 erotuomarin toimintaa, joten hänen lähettämillään sähköposteilla on laaja lukijakunta. Munukka suhtautuu intohimoisesti paitsi viestiensä kieleen myös taustaansa erotuomarina: “Mikä ikinä on ollutkaan mun duuni, mä oon aina kertonut, kuinka tärkeä mun erotuomariura on.”

Kuvassa on Antti Munukka erotuomarin tehtävässä pelikentällä.
Kuva: Mira Lönnqvist

Monelle jalkapalloerotuomariasiantuntijan ammatti on täysin vieras. Antti Munukan, 41, työ onkin Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen – hän aloitti tehtävässä vuonna 2020, kun tarve työtehtävälle syntyi Palloliiton uudistusten myötä. Käytännössä Munukka vastaa kaikista jalkapallon parissa työskentelevistä erotuomareista Palloliiton eteläisellä alueella.

Suuri osa erotuomariasiantuntijan työajasta kuluu sähköpostien lähettämiseen ja vastaanottamiseen. Sähköpostien lisäksi Munukka työskentelee tekstien parissa esimerkiksi käsitellessään koulutusmateriaaleja ja laatiessaan otteluraportteja. Toisinaan hän myös lukee jalkapallon sääntökirjaa ylläpitääkseen omaa asiantuntijuuttaan.

Sähköpostit löytävät tiensä jopa 900 tuomarille

Munukan vastuulla on huolehtia siitä, että kaikissa otteluissa on tuomarit paikalla. Yhteydenpito erotuomareiden kanssa tapahtuu pitkälti sähköpostin välityksellä, ja usein yksi viesti lähteekin monelle sadalle ihmiselle. Tärkeää on siis viestinnän tehokkuus – Munukka kertookin pyrkivänsä aina mahdollisimman tiiviiseen ja yksiselitteiseen viestintään. Ihmisten väliset erot kyvyssä viestiä ja ymmärtää viestejä vaihtelevat, joten työ ei ole niin yksinkertaista kuin voisi luulla. Viestinnälle tuottaa haasteita myös kohderyhmän laajuus. Munukka kertoo olevansa yhteydessä samanaikaisesti aloittelevista teini-ikäisistä erotuomareista aina kuusikymppisiin konkareihin asti. Esimerkiksi viestien vastaanottajien harjaantuneisuus sähköpostin käytössä onkin erittäin vaihtelevaa.

“Jos sähköposti on pitkä, se on ihan sama mitä mä sinne kirjoitan.”

Kokemus on opettanut Munukan kirjoittamaan mieluummin useita lyhyitä, nopeasti luettavia sähköposteja kuin laajempia kokonaisuuksia. Hyvä sähköposti on siis selkeä, tarpeeksi lyhyt ja mahdollista lukea yhdellä vilkaisulla myös puhelimen näytöltä. Munukka naurahtaakin, että voisi kirjoittaa pitkän viestin loppuun “klikkaa tästä, niin saat sata euroa”, ja silti kukaan ei reagoisi mitenkään, koska viestejä harvoin luetaan loppuun.

Huoliteltu kieli antaa viestinnästä ammattimaisen ja viimeistellyn vaikutelman

Munukka on paitsi toiminut jalkapalloerotuomarina myös työskennellyt konsulttifirmassa, jossa pääsi kehittämään viestintätaitoja monipuolisesti. Hän kertoo oppineensa paljon esimerkiksi erilaisten koulutusmateriaalien valmistelusta. Lisäksi Munukka on harjaantunut tarkkailemaan viestinnän laatua.

Munukka kertoo olevansa intohimoisen tarkka viestintänsä estetiikasta ja kielenkäytöstä. PowerPoint-esitysten tulee näyttää hyvältä, ja välimerkkien tulee olla oikeilla paikoillaan. Erityisesti Palloliiton erotuomaritoiminnan ulkopuolisissa yhteyksissä kuten joukkueiden kanssa viestiessään hän kokee oikeinkirjoituksen olevan äärimmäisen tärkeää. Liiallinen sooloilu kielenkäytön ja välimerkkien kanssa vaikuttaa ulospäin epäammattimaiselta ja epäselvältä. Esimerkiksi kollegoiden välisen viestittelyn runsas ja osin ironinen välimerkkien käyttö ei sovellu ulkoiseen viestintään. Huoliteltu kieli palvelee myös pelikentillä: otteluista kirjoitettavissa raporteissa selkeä ja ytimekäs kieli on keskeistä. Pahimmassa tapauksessa epäselvä viestintä voi aiheuttaa väärinkäsityksiä.

Teksti- ja vuorovaikutustaidot täydentävät toisiaan

Edelleen huippuerotuomarina toimiva Munukka on hionut vuorovaikutustaitojaan jo vuosien ajan pelikentillä. Tekstimuotoisen viestinnän kehittämisessä yritys ja erehdys on tehokas työväline – Munukka kertookin kyselevänsä usein palautetta esimerkiksi lähettämistään sähköposteista. Jalkapallopelissä erotuomarina toimiminen puolestaan vaatii taitoa ilmaista näkemyksensä nopeasti, mutta myös valmiutta myöntää olleensa väärässä. Munukka kokee, että kasvokkaisessa ja kirjallisessa viestinnässä on samoja ulottuvuuksia – tärkeää on kyky seistä sanojensa takana mutta myös halu kehittyä jatkuvasti kritiikin avulla.

Kokonaisuudessaan erotuomariasiantuntijan työ vaatii organisaatiokykyä ja kielellistä varmuutta. Toistaiseksi tehtävään sisältyy kuitenkin Munukan mielestä liikaa sähköpostiviestien kirjoittamista ja liian vähän aitoa ihmisten kohtaamista. Munukka toivoo ja uskoo, että työnkuva muuttuu tulevaisuudessa enemmän kasvokkaisen vuorovaikutuksen suuntaan, kauemmas perinteisestä toimistotyöstä. Kohtuullisen tuore työtehtävä onkin vasta löytämässä muotoaan ja kehittyy jatkuvasti.

Aku Havukainen, Eetu Julin, Teemu Mustonen, Eetu Vänskä ja Aamos Waher

Julkaistu

Queer-iloa ja tietoisuuden lisäämistä – seksologin työn kirjavuus näkyy erilaisissa someteksteissä

Ani Iivanainen vaikuttaa monella eri yhteiskunnan osa-alueella. Päivätyössään diakonina ja sateenkaariyhteyshenkilönä hän keskittyy erityisesti sateenkaari-ihmisten kokemaan hengelliseen väkivaltaan. Seksologian kentällä Iivanainen tuottaa mahdollisimman saavutettavaa sisältöä sosiaaliseen mediaan sekatekniikoin – taidetta ja tiedettä yhdistellen. Kaiken työn keskiössä on sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus.

Haastateltava hymyilee kuvassa diakonin työvaatteissa ja sateenkaari-avainnauha kaulassa.
Kuva: Ani Iivanainen

Diakoni ja Suomen Seksologisen Seuran auktorisoima seksuaalineuvoja Ani Iivanainen työskentelee tekstien parissa monipuolisesti. Hän kouluttaa yhdenvertaisuuteen ja inklusiivisuuteen liittyvistä teemoista, seuraa aktiivisesti erilaisia seksologian kentällä julkaistuja tekstejä ja osallistuu niistä käytävään keskusteluun. Lisäksi Iivanainen tuottaa materiaalia muun muassa asiantuntijatekstien, blogipostausten ja sosiaalisen median päivitysten muodossa. Iivanainen on myös kirjoittanut sateenkaari-ihmisten kohtaamaa hengellistä väkivaltaa käsittelevän tietokirjan Isä meidänkin (2021). Iivanaisen pyrkimyksenä on tuottaa mahdollisimman ymmärrettävää sisältöä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta moninaiselle yleisölle – myös niille, joille aiheet ja teemat ovat vieraita.

Saavutettavaa sisältöä someen

Iivanaisen julkaisualustoista aktiivisin ja seuratuin on Instagram, jossa hänellä on kaksi tiliä. Annartfi-tili yhdistelee tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvistä aiheista sekä taidetta. Julkaisujen joukosta löytyy esimerkiksi valokuvaprojekti Me olemme, jossa Iivanainen on kuvannut queer-ihmisiä. Ani.iivanainen-tilillä taas keskitytään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja kristinuskoon liittyvien teemojen yhdistämiseen.

Iivanaisen Instagram-julkaisuissa teksti ja kuva selittävät toisiaan. Hän kertoo julkaisevansa kuvia sekä tietoa visualisoivana infografiikkana että taiteellisemmilla tarkoitusperillä riippuen siitä, mitä haluaa välittää. Suurin osa Iivanaisen kuvista sisältää myös tekstiä. Lisäksi on postauksia, joissa informaatioteksti on sijoitettuna pelkästään kuviin. Kuvan alle kirjoitettavissa teksteissä Iivanainen pyrkii selkeään kieleen. Iivanaisella on henkilökohtaista kosketuspintaa lukivaikeuteen, ja hän on huomannut, että selkokielisyys auttaa tekstin hahmottamisessa. Iivanainen on pyrkinyt edistämään saavutettavuutta entisestään lisäämällä kuviinsa myös alt-tekstin eli vaihtoehtoisen tekstin. Alt-tekstissä julkaistun kuvan sisältö kuvaillaan sanallisesti siten, että visuaalinen informaatio tavoittaa myös esimerkiksi näkövammaisen käyttäjän.

Positiivista sateenkaarevuutta faktapohjaisesti

Sosiaalisessa mediassa julkaistuja, sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta käsitteleviä tekstejä tuntuu usein leimaavan negatiivinen sävy: puhe keskittyy siihen, mikä on huonosti. Iivanainen haluaakin erityisesti nuoria seuraajia ajatellen luoda toivoa tulevaisuudesta. Hän nostaa somepostauksissaan esiin yhteiskunnassa otettuja edistysaskelia vastapainona epäkohtien käsittelemiselle: “Haluan myös tuottaa materiaalia siitä, mikä saa aikaan queer-iloa.”

Iivanaisen somejulkaisut pohjaavat tutkittuun tietoon ja erilaisiin lähteisiin, jotka hän tavalla tai toisella merkitsee postauksiinsa mahdollisista merkkirajoituksista huolimatta. Näin postauksen nähnyt pääsee halutessaan paneutumaan aihepiiriin syvemminkin. Omien julkaisujensa ohella Iivanainen jakaa sosiaalisissa medioissaan muiden postauksia. Iivanaisen somepostauksissa kuuluu siis hänen oman äänensä lisäksi laaja asiantuntija- ja aktiiviverkosto seksologian alalta.

Perinteistä painettua ja pikseleitä

Iivanaisella on kokemusta tekstin tuottamisesta sekä perinteisesti painettuun muotoon että digitaalisille alustoille. Eri julkaisualustat ja -muodot mahdollistavat erilaisia tapoja tuottaa materiaalia. “Mitä pidempi formaatti, sitä syvemmälle aiheeseen voi upota yhdessä tekstissä”, toteaa Iivanainen. Eri julkaisukanavien hyödyntäminen vaatii ymmärrystä niiden ominaisuuksista ja käyttömahdollisuuksista.

Vaikka kirjan sivuille painetun tekstin tuottamisessa ja sosiaalisessa mediassa julkaistavan postauksen muotoilussa on suuria eroja, kokee Iivanainen prosessien hyödyttävän toisiaan. Toisinaan etenkin somessa julkaistavien postausten lähdeaineistot saattavat olla laajoja, minkä vuoksi oleellista on kokonaisuuksien hahmottaminen ja kyky tunnistaa aineistoista keskeisimmät asiat. Toisaalta se, että on vaikkapa somejulkaisuja varten pilkkonut isoa ilmiötä pienempiin palasiin, lisää ymmärrystä siitä, mistä kaikesta suurempi kokonaisuus koostuu.

Seksologina Ani Iivanainen työskentelee eri tekstien parissa monipuolisesti ja aktiivisesti. Kiinnostus omaan alaan, into oppia jatkuvasti uutta ja laajat tekstitaidot ovat antaneet Iivanaiselle mahdollisuuden yhdistellä kiinnostuksenkohteitaan ja luoda monenkirjavaa sisältöä suurelle yleisölle. Tekstityön ytimessä on keskustelun käyminen – saavutettavasti, näkyvästi ja piilottelematta. Iivanainen toivoo tulevaisuuden tekstien ja tutkimusten tuovan mukanaan lisää näkymättömän näkyväksi tekemistä ja tietoisuutta siitä, että sateenkaarevuus ei tarkoita traagista elämää.

Jukka Ahlström, Roosa Heimo, Riia-Maria Kyllönen, Aino Kökkö ja Aino Männistö

Julkaistu

Kuvittaminen on muutakin kuin vain piirtämistä

Kuvittaminen on aina ollut Kai Vaalion kutsumus. Vaikka ammatinvalinta oli selkeä, toi työ kuitenkin mukanaan yllätyksiä ja omia haasteitaan. Freelancerina työskentelevä Vaalio muistelee uransa alkutaipaleen olleen haastava; koulutuksessa hän olisi kaivannut enemmän tukea muun muassa alan sopimusten tulkitsemiseen ja apurahahakemusten laatimiseen.

Haastateltava poseeraamassa kuvittamansa sarjakuvakirjat kädessään
Kuva: Saimi Joutsi

Freelancerina työskentelevä Kai Vaalio käyttää montaa eri ammattinimikettä: graafinen suunnittelija, kuvittaja, sarjakuvapiirtäjä sekä matkakirjailija. Tällä hetkellä hänen suuri projektinsa on kuitenkin Arttu Unkarin Isämies-sarjan kuvittaminen.

“Kuva tukee tekstiä ja teksti kuvaa”

Kuvittamisella on etenkin lastenkirjassa tärkeä rooli, mutta Vaalion mukaan kuvitus jää usein vaille ansaitsemaansa arvostusta: “Kirja ei toimi ilman tekstiä, mutta ei myöskään ilman kuvia.” Vaalion mielestä myös kuva on tekstiä ja täten itse kuvittamisprosessi tekstityötä.

Kuvitusprosessin ydin on siis kuvan ja kirjoitetun tekstin välinen suhde. Kuvittajan työssä korostuvat etenkin erilaisten lukutaitojen merkitys: kuvanlukutaito ja tekstin lukeminen kulkevat kuvitusprosessissa käsi kädessä. Suurin osa kuvittajan tekstityöstä kohdistuukin nimenomaan kirjoitettujen tekstien lukemiseen sekä niiden pohjalta tehtyihin tulkintoihin. Vaalio kertoo lukevansa Isämies-teoksien pohjatekstit viidestä kuuteen kertaan kuvitusprosessin aikana. Myös kuvittaminen itsessään on pitkäkestoinen prosessi: yhden Isämiehen kuvittaminen kestää keskimäärin puoli vuotta.

Kuvittaja, kirjailija ja kustannustoimittaja tiiviissä yhteistyössä

Kuvittajan ammatissa myös hyvät kirjoitustaidot ovat tarpeellisia esimerkiksi yhteydenpidossa kirjailijan ja kustannustoimittajan kanssa. Vaaliolla, Unkarilla ja kustannustoimittajalla on yhteinen sähköpostiketju, jossa heitellään Isämiehen kuvittamista koskevia ideoita. Näin kaikki pysyvät perillä kirjan toteutuksesta. Vaikka Unkari on itse tekstin tuottaja, myös Vaalio saa ehdottaa omia visioitaan: “Olemmehan me kuitenkin fifty–fifty-tekijät.”

Joskus taas kirjailija antaa välihuomioita kuvitukseen ja pyytää vaikkapa lisäämään jonkin tietyn kuvan. Vaalio, joka hoitaa myös Isämiehen taittamisen, lisää Unkarin ehdotukset mukaan, jos ne sopivat sivun asetteluun. Aina välillä joku kolmikosta joutuu siis joustamaan. Isämiehen toiseen osaan Vaalio oli kuvittanut kohtauksen, jossa Isämies riehuu päiväkodissa ja osoittelee pikkulapsia aseella. Kustantamon puolella alettiin kuitenkin pohtia, olisiko kuva liian raju ja hyväksyisivätkö vanhemmat sitä. Lopulta aseet korvattiin kompromissina banaaneilla.

Kuvittaja oppii kantapään kautta

Freelancerina tekstiä joutuu tuottamaan myös oman työn markkinointitarkoituksissa, kuten verkkoportfolion luomisessa, apurahahakemuksissa sekä viestittelyssä asiakkaiden kanssa.  Vaalio on lisäksi työstänyt omia projektejaan, kuten itse kirjoittamiaan sarjakuvamuotoisia matkakirjoja. Hän uskoo, että matkakirjojen kirjoittamista hyödyttäisi toimittajatausta, joka voisi auttaa kuvittajaa ymmärtämään paremmin alan ammattietiikkaa ja toimintatapoja.

Kuvittajan koulutuksessaan Vaalio olisi kaivannut hieman enemmän apua tekstitaitojen kehittämiseen, etenkin sopimusten laatimiseen ja apurahojen hakemiseen. Vaalio muistelee suorittaneensa joitakin yrityskursseja, joista ei kuitenkaan jäänyt kovin paljon käteen. Apurahojen hakemista käsiteltiin todella lyhyesti, ja monelle tuntui jäävän epäselväksi, mitä apurahat edes ovat. Vaalion mukaan olisikin ollut hyödyllistä päästä kirjoittamaan hakemuksia jo koulutusvaiheessa. Toisaalta esimerkiksi opinnäytetyössä joutui perustelemaan tarkkaan, mitä on tehnyt ja miksi, mikä opetti seisomaan omien töidensä takana myös työelämässä.

Tekstitaitojen kehittämisessä Vaalio kokee hyötyneensä etenkin liittymisestä Kuvittajat ry -ryhmään muutama vuosi sitten. Ryhmän kautta saa esimerkiksi vinkkejä sopimusten laatimiseen ja oppii arvioimaan sopivan hinnoittelun omalle työlleen. Toisaalta myös Vaalion pitkään kuvittajana toiminut veli Anssi Vaalio on toiminut merkittävänä apuna samoissa asioissa. Vaalio myöntää oppineensa tekstitaitoja, kuten sopimusten laatimista ja apurahahakemusten kirjoittamista, eniten kantapään kautta – valitettavasti.

Emma Honkanen, Hanna Stocklin, Noora Westermarck, Juulia Mäyrä

Julkaistu

Sosiaaliohjaajan työ muutoksessa – teksteillä turvaa ja selkeyttä asiakastyöhön

Vantaan kaupungilla lastensuojelun avopalveluissa työskentelevä sosiaaliohjaaja Hanna Liljeström on toiminut alalla vuodesta 1992 ja nähnyt alansa tekstityössä tapahtuneen muutoksen. Työssä, jossa sensitiivisyys ja läpinäkyvyys ovat merkittävässä osassa, vaaditaan sosiaaliohjaajalta silmää tekstien työstämiseen.

Haastateltava hymyilemässä kameraan päin harmaalla taustalla
Kuva: Sara Hack

Sosiaaliohjaaja Hanna Liljeström kertoo tekstien määrän kasvaneen merkittävästi työssään vuosien mittaan. Liljeström kohtaa monenlaisia tekstejä vapaamuotoisista WhatsApp-teksteistä virallisiin palvelusuunnitelmiin ja päivittäisraportteihin. Sosiaalityöhön liittyvä tekstityö on toisaalta luonteeltaan hyvin tarkkaan säädeltyä, ja käytössä onkin paljon valmiita pohjia ja lomakkeita, joita muokataan kunkin asiakkaan tilanteeseen sopiviksi. Liljeström kuvailee työstään yli puolen olevan työskentelyä tekstien parissa joko yksin, kollegan tai asiakkaan kanssa.

Raportoinnin lisäyksellä läpinäkyvyyttä työhön

Sosiaalityössä asioita kirjataan ylös huomattavasti enemmän kuin ennen, minkä Liljeström näkee vain hyvänä asiana: ”Asiakkaan kannalta ajateltuna tilannetta on parantanut paljon se, että työstä on tullut läpinäkyvämpää.” Aiemmin asiakastapaamisista ei välttämättä edes tehty kirjauksia, minkä takia asiakkaan saattoi olla vaikea ymmärtää, mitä prosessissa tapahtuu. Nykyään jokaisesta tapaamisesta tehdään muistio Apotti-ohjelmaan, josta tiedot siirtyvät tietojärjestelmä Maisaan asiakkaan luettavaksi.

Kullekin asiakkaalle laaditaan palvelusuunnitelma – lupaus lastensuojelun tarjoamasta palvelusta – johon kirjataan muun muassa perheen nykytilanne ja työkalut, joilla perheen tilannetta arvioidaan. Kaksikymmentä vuotta sitten kukin työntekijä kirjasi palvelusuunnitelmaan itsestä parhaimmalta tuntuvat asiat, jos suunnitelmaa edes tehtiin. Nykyään palvelusuunnitelma on lailla pakolliseksi määrätty raportti, jossa täytyy näkyä työskentelyn keinot ja tavoitteet. Liljeströmin mukaan työhön on kahdessakymmenessä vuodessa tullut kirjausten myötä lisää järjestystä ja suunnitelmallisuutta. Jos perheen tilanne johtaa esimerkiksi oikeusprosessiin, kirjauksia tutkitaan hyvin tarkkaan hallinto-oikeudessa.

Vaikka kirjausten määrä on lisännyt työtä, ei Liljeström kuitenkaan kaipaa aikaa, jolloin kirjaamista oli vähemmän. Hän näkee nykyisen käytännön tarjoavan tarpeellisen tavan mitata työtä ja esimerkiksi sitä, olisiko lapsi ollut sijoituksen tarpeessa vai ei. ”Aiemmin, kun ei ollut pakko kirjoittaa niin paljon, asiat jäivät pimentoon, mistä kärsi suoraan lapsi. Aika oli hyvin erilainen silloin”, Liljeström sanoo.

Tekstitaidot kehittyvät koulutuksessa ja työelämässä

Sosiaalityöhön oleellisesti liittyviin tekstitaitoihin kiinnitetään paljon huomiota jo opiskeluvaiheessa, jolloin niitä opetellaan muiden taitojen ohessa. Korkeakouluopintojen varaan ei kuitenkaan lasketa kaikkea, vaan uusien harjoittelijoiden ja työntekijöiden kanssa käydään aina läpi tekstin tuottamiseen ja käyttämiseen liittyviä asioita. Lisäksi kokeneempi työntekijä tarkastaa aloittelijoiden tekstit ennen kuin ne lähetetään eteenpäin. Ensimmäinen kosketus työmaailmaan otetaan tyypillisesti sosionomiopintojen kolmantena vuotena, jolloin opiskelijoilla on Liljeströmin mukaan jo paljon osaamista ja kirjaukset onnistuvat pääsääntöisesti hyvin. ”Riippuu toki harjoittelijasta, miten hyvin osaa hahmottaa, mitä lapsen kirjaukseen sopii laittaa ja mitä ei.”

Työ edellyttää kuitenkin jatkuvaa kehittymistä ja oppimista, ja siksi Vantaan kaupunki järjestää sosiaalityön ammattilaisille säännöllisesti dokumentointikoulutuksia, joissa hiotaan yksityiskohdatkin kuntoon. Liljeströmille itselleen tekstin tuottaminen tuntuu helpolta. Hän mainitsee vahvuuksikseen napakkuuden ja lyhytsanaisuuden. ”Jo yhdessä asiakkaassa on paljon pohdittavaa ja kirjattavaa, joten kovin pikkutarkasti ei pysty kirjoittamaan”, hän toteaa. Mahdollisia täytettäviä kohtia esimerkiksi palvelusuunnitelmassa on hänen arvionsa mukaan ainakin kolmekymmentä.

Sensitiivisyys kaiken toiminnan lähtökohtana

Liljeström kohtaa työssään vaikeissa tilanteissa olevia henkilöitä, joiden auttaminen vaatii myös hienotunteista asennoitumista. Asiakasta täytyy kunnioittaa. ”Teksteissä ei saa olla mitään sellaista, mikä turhaan pahoittaa asiakkaan mielen”, Liljeström toteaa. Tämä on tärkeää jo siksi, että lapset pääsevät lukemaan tekstejä vielä aikuisenakin.

Huoltajat näkevät alle 12-vuotiaiden lasten tekstit heti Maisan kautta. Sen takia onkin oltava tarkkana, miten mikäkin asia ilmaistaan. Osa asiakkaista tarttuu herkästi siihen, jos jokin tekstissä on heidän mielestään väärin. Silloin työntekijän pitää korjata tekstiä. Koska teksteissä puhutaan asiakkaiden henkilökohtaisista asioista, tavoitellaan aina mahdollisimman neutraalia ilmaisua. ”Pyritään siihen, että tekstimme liittyvät lapsiin eivätkä esimerkiksi vanhempien eroriitoihin, mutta osittain voidaan joutua kertomaan myös erosta, kun se on osa lapsen tilannetta.”

Aiemmin sosiaalihuollossa näkyi paljon mielivaltaa lasten sijoituksissa. Nykyään muutokset tekstityössä ovat tuoneet läpinäkyvyyden ja sensitiivisyyden osaksi sosiaalityön jokaista päivää.

Emma Eklund, Sara Hack, Iiris Helinä, Venla Tarus

Julkaistu

Merenneitokoulussa tekstitkin ammentavat luovuudesta

Liikunnanohjaajan työssä tekstit saattavat jäädä fyysisen työn varjoon, mutta niillä on tärkeä rooli esimerkiksi yhteydenpidon ja markkinoinnin onnistumisessa. Merenneitouintia ohjaava Sessa Verkkoperä haluaa välittää teksteissä merenneitokoulun lämmintä tunnelmaa.

Haastateltava istumassa merenneitopyrstö päällään

Merenneitokoulussa merenneitopyrstön kanssa uimista opettavan Sessa Verkkoperän tavanomainen työpäivä merenneito-opena on monipuolinen. Se sisältää kommunikaatiota asiakkaiden kanssa, tilojen siivoamista ja merenneitokoulun sivujen päivittämistä. Pääpaino on fyysisessä työssä: Verkkoperä pitää merenneitouinti- ja joogatunteja kaiken ikäisille. Tällä hetkellä hän kouluttaa myös uusia ohjaajia tulevaisuudessa kenties laajenevaan toimintaan. Verkkoperä vastaa kaikkien kurssien toteutuksesta itse. Paitsi tunneilla myös muissa työtehtävissä varsinaisten ohjaustuntien ulkopuolella hänen persoonansa merkitys on suuri.

Yhteydenpitoa merenneitoterveisin

Verkkoperä kertoo käyttävänsä tekstejä työssä lähinnä yhteydenpidon välineinä. Hän tiedottaa koulunsa nettisivuilla tuntitarjonnasta ja vastaa viesteillä asiakkaiden kysymyksiin. Vuorovaikutus sosiaalisen median kanavissa on toistaiseksi ollut pienimuotoista. Koulun tavoitteena on kuitenkin käyttää esimerkiksi Instagramia monipuolisemmin. Verkkoperä kertoo uusien nettisivujenkin valmistuvan parhaillaan ja vaikuttaa tyytyväiseltä.

Merenneitokoulunsa positiivista ja helposti lähestyttävää imagoa Verkkoperä haluaa pitää yllä rennon viestinnän avulla. Hän mainitsee käyttävänsä runsaasti emojeja, joiden kautta asiakkaille on tarkoitus välittää ”positiivista energiaa”. Esimerkiksi uimahallin käytäntöjä koskeviin ohjekyltteihin hän pyrkii lisäämään leikkisyyttä kirjaamalla niihin “merenneitoterveisiä” ja lisäämällä simpukkahymiöitä. Vaikka Verkkoperä pitää iloista ja helposti lähestyttävää kommunikointia tärkeänä, hän nostaa esille myös oikeakielisyyden merkityksen osana ammattimaista toimintaa.

Sanavalinnat markkinoinnin haasteena

Myös markkinointi on tärkeä osa merenneito-opettajan työtä. Flyerien kirjoittaminen ja mainosten suunnittelu vaativat taitoa. Verkkoperä ei ole itse saanut markkinointikoulutusta, mutta markkinoinnin asiantuntijalle olisi tilaa: ”Jos saisimme sellaisen merenneito-opettajan, jolla on markkinointiosaamista, niin se olisi tiimillemme todella arvokasta.”

Koululla järjestettävien merenneitosyntymäpäivien markkinoinnissa on kiinnitetty viime aikoina huomiota asiakaskunnan laajentamiseen. Merenneito-sana saattaa Verkkoperän mukaan herättää joissain ihmisissä ennakkoluuloja, eivätkä kaikki halua järjestää merenneitosynttäreitä. Synttärit sopivat kuitenkin kaikille sukupuoleen katsomatta, koska käytännössä merenneitouinti on ”vapaasukellusta jalat yhdessä” uimapukupyrstön kanssa ja hyvää treeniä selkärangalle ja keskivartalolle. Päänvaivaa on tuottanut merenneito-sanan korvaaminen sukupuolineutraalimmalla ilmauksella. Tällä hetkellä Verkkoperä on laajentamassa synttäreiden konseptia esimerkiksi merirosvoihin.

Tarinallisuus on olennainen osa syntymäpäiviä. Luovuutta tarvitaan myös videoiden ja kurssiohjelmien rakentamisessa. Verkkoperä kertoo kurssisisältöjen syntyvän lähinnä ”lennossa”, mutta joskus myös suunnittelua tarvitaan. Etenkin videoiden suunnitteluun Verkkoperä haluaisi panostaa enemmän myös kirjallisesti.

Kokopäiväiseksi merenneito-opettajaksi?

Yrittäjänä Verkkoperä pääsee toisinaan myös perinteisempien työtekstien pariin tehdessään laskuja ja veroilmoituksia sekä pitäessään asiakasrekisteriä. Ohjaajien vähäisen määrän lisäksi tekstien tuottamiseen käytettävää aikaa rajoittaa se, että merenneitokoulu ei toistaiseksi ole Verkkoperän päivätyö. Hän toivoo, että voisi olla kokopäiväinen merenneito-opettaja, mutta toistaiseksi joutuu toisen työnsä hoitamiseen kuluvan ajan vuoksi priorisoimaan, mitä asioita hän merenneitokoulun eteen ennättää tehdä. Kaiken sen, mitä hän tekee, hän toivoo kykenevänsä tekemään “rauhan kautta sydämestä” mieluummin kuin pakon edessä ja kiirehtien.

Hilpi Lyytikäinen, Jiina Ruuskanen, Suvi Ponkiniemi, Salli Mäkinen

Julkaistu

Ei klikkiotsikoita eikä kaunistelua – Amnestyn tekstit pyrkivät vaikuttamaan faktojen avulla

Amnesty International on ihmisoikeusjärjestö, jonka toiminnassa tekstit ovat keskeinen vaikuttamisen väline. Yhtäältä järjestö pyrkii vaikuttamaan tavallisiin ihmisiin, toisaalta päättäjiin – onhan sen keskeinen tehtävä ihmisoikeuksien edistäminen maailmassa. Anu Tuukkanen työskentelee Amnestyssa asiantuntijana, jonka pöydälle päätyy luettavaksi ja kommentoitavaksi mitä erilaisimpia tekstejä raporteista mediateksteihin. Kokonaisia tekstejä hän harvemmin tuottaa itse – Amnestyssa ne laaditaan pääasiassa tiimityönä.

Anu Tuukkanen työskentelee Amnesty Internationalin Suomen-osastossa asiantuntijana. Kuva: Amnesty International

Amnesty Internationalissa asiantuntijana työskentelevän Anu Tuukkasen arkipäivät täyttyvät lukemisesta ja kirjoittamisesta. Hän esimerkiksi editoi monenlaisia tekstejä ja tarkastaa niissä esitetyt faktat. Lisäksi hänen työhönsä kuuluu varmistaa, että tekstistä löytyy koukku, joka pitää lukijan mielenkiinnon yllä loppuun asti. Tämä liittyy Tuukkasen mukaan siihen, että päättäjät eivät oikeastaan lue pidempiä tekstejä kuin A4.

Merkittävä osa tekstityöstä Amnestyssa tapahtuu ikään kuin taustalla. Siihen kuuluu muun muassa erilaisten tilanteiden ja puheenvuorojen käsikirjoittamista ja suunnittelua etukäteen. Toisaalta sosiaaliseen mediaan voidaan julkaista sisältöä verrattain nopealla aikataululla. Amnestyn tarkkailijat voivat esimerkiksi olla läsnä oikeudenkäynneissä ja päivittää tapahtumia liki reaaliajassa järjestön sosiaalisen median kanaviin. Näin tehtiin ihmisoikeusjärjestö Memorialin lakkauttamisoikeudenkäynnissä Venäjällä vuonna 2021. Tuukkasella itsellään on Twitterissä työtili, jolla hän julkaisee itse sekä jakaa muiden viestejä. Myös sosiaalisen median viestien lukeminen on osa työtä.

Tekstilajien ja sävyjen hallintaa            
  

Tärkeänä työvälineenään ja lähdeaineistonaan Tuukkanen mainitsee Amnestyn kansainvälisen kattojärjestön tuottamat raportit eri maiden ihmisoikeustilanteista. Niitä käytetään Amnestyn Suomen osaston tekstejä laadittaessa. Raportit sisältävät vain tarkistettua tietoa, ja niiden tarkka kieli noudattaa kansainvälisen oikeuden termistöä. Kaikissa järjestön julkaisuissa periaatteena on pitäytyä ilmaisussa, joka on tutkimuksen pohjalta perusteltavissa ja vahvistettavissa, vaikka media käyttäisi raflaavaakin kieltä. “Emme esimerkiksi käytä sanaa ’kansanmurha’ kuvaamaan uiguurien vainoa Kiinassa”, Tuukkanen havainnollistaa.

Monien tekstilajien ja -ympäristöjen parissa työskentely vaatii erilaisten tyylien ja sävyjen hallitsemista. Tyypillisimpiä Amnestyn tuottamia tekstilajeja on mediatiedote. Se on sävyltään lähellä aiemmin mainittua raporttia – tyyliltään hyvin asiallinen ja toteava, jopa kuivakka. Kannanotoilla Amnesty taas esittää näkökulmansa ajankohtaisiin ihmisoikeuskysymyksiin, ja ne kohdistuvat yleensä käsiteltävänä oleviin lakimuutoksiin ja -luonnoksiin. Neljäntenä tekstilajina Tuukkanen mainitsee varainhankintatekstit, jotka ovat Amnestyn olemassaolon kannalta elintärkeitä: varmistaakseen puolueettomuutensa järjestö rahoittaa toimintansa lahjoitusvaroin eikä ota vastaan taloudellista tukea valtioilta. Sävyltään varainhankinnan tekstit ovat tunteisiin vetoavampia kuin raportit, kannanotot ja tiedotteet. Varainhankinnan laatimissa julkaisuissa kerrotaan usein yhden ihmisen ainutlaatuinen tarina, jolla kannustetaan lukijoita tukemaan Amnestyn toimintaa.

Tekstien työstämisen prosessit ovat Amnestyssa tavallisesti melko vakiintuneita. Luonnostekstit, myös Tuukkasen omat, kulkevat yleensä useampien käsien kautta ennen valmistumista tai julkaisua. ”Usein käyn oikeudellisen asiantuntijan kanssa tekstejä läpi ja tarkistan, menivätkö termit ja yksityiskohdat oikein, koska en ole juristi”, Tuukkanen valottaa yhteistyön saloja

Teksti vetoaa ja velvoittaa

Amnestyn tekstien tarkoitus on loppujen lopuksi tuoda päivänvaloon kansainväliset ja paikalliset ihmisoikeusloukkaukset. Julkaistu teksti voi muistuttaa, että koska Suomi on EU-maa, se jakaa unionin yhteiset arvot. Siksi ihmisoikeuksien puolustaminen on velvollisuus, ja järjestö voi hyvin todeta poliitikoille suoraan, ettei tilannetta yksinkertaisesti voi jäädä seuraamaan sivusta.

Realistinen tavoite ei kuitenkaan yksin riitä tekemään tekstistä vaikuttavaa – sen lisäksi tarvitaan vedenpitävät tausta-argumentit. Amnestyn teksteissä painotetaan lähteitä ja argumentoidaan kansainvälisillä ihmisoikeusnormeilla, kuten YK:n kansalais- ja poliittisten oikeuksien sopimuksella. Viestillä voidaan tarvittaessa lähestyä suoraan ihmisoikeusloukkaajaa ja nostaa epäkohtia esiin, joskus äänekkäästikin. Naming and shaming -tyyppisessä lähestymistavassa paljastetaan väärinteko ja tuodaan selkeästi esille, kuka on vastuussa.

Vaikuttaminen on pitkäaikainen prosessi

Pelkkä yksittäinen teksti ei vielä riitä muuttamaan maailmaa. Siksi päämäärää kohti pyritään erilaisten tekstien sarjalla. ”Nämähän eivät oikeastaan ole vain yhden tekstin asioita. Usein vaikuttaminen saattaa kestää pitkän aikaa”, Tuukkanen kertoo. Pitkäaikainen työskentely ratkaisemattoman ihmisoikeusloukkauksen parissa voidaan kokea kuormittavana. Väistämättä eteen tulee myös hetkiä, joihin ei pysty etukäteen varautumaan tarkimmallakaan käsikirjoituksella. Tuukkasen mieleen on jäänyt esimerkiksi radiohaastattelu yhdessä kuolemanrangaistuksesta armahdetun nuoren nigerialaismiehen kanssa.

Vaikeiden aiheiden parissa työskentelyä helpottaa työn ja henkilökohtaisen elämän pitäminen erillään sekä huomion kohdistaminen käytännön tekemiseen. Toisaalta voimakkaat tunteet, kuten suuttumuksen, voi muuntaa voimavaroiksi ja energiaksi, jotka auttavat kurottamaan vielä vähän pidemmälle. Silloin saattaa syntyä esimerkiksi veitsenterävä tekstikoukku.

Akseli Liukkonen, Mikke Kaanila, Tiina Linna, Varpu Räikkä

Julkaistu

Kohti lausetasoa ja sen yli: kääntäjälle kokonaisuus on tärkeä

Kääntäjän ammatissa käytännössä kaikki työ tapahtuu erilaisten tekstien parissa, lähinnä sähköisissä ympäristöissä. Tämän vuoksi Unna Pietilä hallitsee monenlaisia tekstiin liittyviä taitoja.

Kääntäjä Unna Pietilä työskentelee erilaisten tekstien parissa saksaksi, ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi. Pietilä toimii nykyisin vakituisena käännöstoimiston työntekijänä eli inhouse-kääntäjänä, mutta on toiminut myös päätoimisena ja sivutoimisena freelancer-kääntäjänä useiden vuosien ajan. Nykyisessä inhouse-työssä toimeksiantoja on työn alla lähes koko ajan useita kappaleita aina tekstityksistä yritysten blogiteksteihin.

Pietilä kertoo kääntäjän työn olevan lähes pelkästään työskentelyä tekstien parissa eli tekstityötä. ”Usein ihmiset suhtautuvat tekstityön käsitteeseen niin, että kaikkihan osaa kirjoittaa, vaikka näin ei todellakaan ole”, hän toteaa. Kääntäjän ammattiin kuuluu kuitenkin kirjoittamisen lisäksi paljon muutakin tekstityötä, kuten valmiiden tekstien oikolukua, kielenhuoltoa sekä tekstin yhtenäisyyden ja termien tarkistamista.

Myös työn keskiössä oleva kääntäminen on monipuolisempaa työtä kuin aluksi voisi kuvitella. Prosessi on yhtäaikaisesti alkutekstin lukemista, kääntämistä ja valmiin käännöksen kieliasun hiontaa. Pietilä kääntää päivittäin erilaisia asiatekstejä – haastattelupäivänä työn alla oli ollut jo käyttöliittymätekstiä ja kiukaan käyttöohje. ”Kun ihmiset kysyvät, mitä käännät ja kenelle, on helpompi vastata, mitä en käännä”, Pietilä naurahtaa. Hän kertoo kääntävänsä lähes kaikkea muuta kuin kaunokirjallisuutta. Myöskään syvää asiantuntijuutta vaativat tekstit eivät kuulu hänen repertuaariinsa. Esimerkiksi asianajotoimistoilla on omat kääntäjänsä.

Vaihtelu virkistää  

Inhouse-kääntäjän ja freelancer-kääntäjän töissä on vaihtelua monella eri tasolla, mutta Pietilän kohdalla leimallisin ero on ollut itse teksteissä: inhouse-kääntäjänä Pietilä kääntää pääasiassa kirjoitettuja asiatekstejä, kun taas freelancerin roolissa mukaan kuului enemmän audiovisuaalisen materiaalin, kuten tv-sarjojen tekstityksiä.

Myös käännösprosessit eroavat toisistaan sen mukaan, onko kyseessä inhouse- vai freelance-käännös. Freelance-kääntäjänä Pietilä kertoo olleensa suoremmin yhteydessä tiettyihin asiakkaisiin kuin inhouse-kääntäjänä. Inhouse-kääntäjän työssä viestinviejinä asiakkaan ja kääntäjän välillä toimivat käännöskoordinaattorit. Freelance-tekstitysprojekteissa Pietilä on lisäksi ajastanut repliikit itse.

Tekstityön monet kasvot

Erityisen haastavaa käännöstyössä on, että oman tekstin virheille voi sokeutua helposti. ”’Voiko näin edes sanoa’ on ajatus, joka käy mielessäni ainakin kymmenen kertaa päivässä”, Pietilä hymähtää. Pietilä nimeääkin luetunymmärtämisen yhdeksi tärkeimmistä työnsä elementeistä. Lukeminen vie noin puolet Pietilän kaikista työtunneista. Aikaa kuluu alkuperäistekstin ja käännöksen lukemiseen eri näkökulmista käännösprosessin aikana. Lisäksi on luonnollisesti luettava asiakkaan ohjeistus.

Pietilä ylläpitää työssään myös kääntäjien yhteisiä termipankkeja ja tuottaa satunnaisesti kirjallisia ohjeita kollegoilleen. Erikoisalatekstien kohdalla termien tunnistaminen on tärkeää, jotta asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Sanastoja ja termipankkeja Pietilä kertoo käyttävänsä enemmän inhouse-töissä, sillä samat sanastot ovat käytössä sadoilla kääntäjillä, ja on tärkeää varmistaa terminologian johdonmukaisuus. Yksin työskennellessä sanastojen rooli oli vähäisempi.

Teknologia tekstityön välineenä

Pietilä hyödyntää työssään paitsi erilaisia sähköisiä termipankkeja, korpuksia ja sanakirjoja myös käännösmuistiohjelmaa, joka kerää kaikki kääntäjän tarvitsemat työkalut yhteen näkymään. ”Joillain erikoisaloilla manuaaliset sanakirjat ovat kuitenkin vielä luotettavimpia”, Pietilä kertoo, ”mutta sellaiset alat ovat melko harvassa”. Hän nimeääkin erikoissanakirjat yksiksi ainoista ei-digitaalisista työkaluistaan.

Sähköisen käännösohjelman avulla Pietilä voi tarkastella samanaikaisesti sekä alkuperäistekstiä että käännöstä ilman vaivalloista ikkunoiden välillä vaihtelua. Pietilä kertoo, että vielä sivutoimisen uran alkuvaiheessa pärjäsi perinteisellä tekstinkäsittelyohjelmalla, mutta nyt kääntäjille kehitetyt ohjelmat ovat välttämättömiä. Sähköisellä käännöstyökalulla on kuitenkin myös rajoitteensa: se tarkastelee tekstiä lyhyinä segmentteinä, ja teksti täytyy kääntää lause kerrallaan. Tämä voi johtaa tekstin pirstaloitumiseen. ”Olen huomannut, että lause kerrallaan työstäminen heikentää tekstin hahmottamista kokonaisuutena. Lausetasolla hyvä käännös ei välttämättä toimi tekstinä, jos esimerkiksi tekstin sidosteisuus on kovin heikentynyt lähtötilanteeseen nähden”, Pietilä havainnoi.

Tekstejä pitäisikin aina Pietilän mukaan tarkastella myös kokonaisuuksina yksittäisten lauseiden tai sanojen sijaan. Palasissa käännetyn tekstin ongelmat tulevat esiin esimerkiksi automaattisissa konekäännöksissä. Koska tekstin kääntänyt konekäännin ei yleensä ota huomioon laajempaa kontekstia, monimerkityksiset sanat saattavat kääntyä väärin – joskus tahattoman humoristisin lopputuloksin. Ihmiskääntäjä pyrkii toistaiseksi pitäytymään vain sellaisessa huumorissa, joka löytyy myös käännettävästä tekstistä ja sieltäkin tositarkoituksella.

Roosa Kantola, Ruska Miettunen, Roosa Niemi

Julkaistu

Liikuntatoimenjohtaja kaipaa aikaa teksteihin syventymiseen

Lahden kaupungin liikuntatoimenjohtaja Tommi Lanki työskentelee tekstien parissa suuren osan työajastaan. 20-vuotisen työuran aikana työn tempo on kiihtynyt. Syventymisen sijaan Langin työssä valttia on nykyään nopea reagointi ja argumentointi.

Tommi Lanki ja Salpausselän hyppyrimäet. Kuva: Pyry Aarnio

Tommi Lanki on toiminut virassaan Lahden kaupungin liikuntatoimenjohtajana 23 vuotta. Tehtävään hän kertoo päätyneensä urheilutaustansa sekä liikuntahallinnon ja sosiologian opintojensa kautta. Lanki vastaa Lahden kaupungin liikuntapalveluiden työnjohdosta sekä esimerkiksi liikuntapaikkojen hallinnoinnista, kunnossapidosta ja liikunnanohjauksen järjestämisestä. Liikuntatoimenjohtajalla kuluu tekstien parissa noin 70 prosenttia työajasta. Työn ja vapaan välinen raja on kuitenkin liukuva ja liikunta-alan tekstit innostavat Lankia vapaa-ajallakin.

Tekstityö liikunta-alan muutosten paineessa

Langilla on pitkä kokemus samasta tehtävästä, joten hän on päässyt todistamaan monia muutoksia. Vaikka kokemus on tuonut tekstien ja esitysten suunnitteluun tehokkuutta ja varmuutta, aikaa paneutua teksteihin on Langin mukaan yhä vähemmän. Liikuntatoimenjohtaja toimii muun muassa virallisten asiakirjojen valmistelijana, joten suunnittelun pohjana olevien dokumenttien lukemiseen pitäisi varata aikaa. Erityisesti suunnitteluun aikaa jää nykyisin vain vähän, sillä työssä painottuvat pikemminkin reagointi ja raportointi.

Yksi syy ajanpuutteeseen on Langin mukaan liikuntalajien ympärivuotistuminen. Talvi- ja kesäkausien välille ei enää jää välikausia, jolloin olisi aikaa tekstityölle. Vuodenaikojen sijaan vuotta jaksottavat hallinnolliset tehtävät, kuten harjoitusvuorojen koordinointi, määrärahojen jakaminen ja liikuntatapahtumat, joihin kaikkiin liittyy huomattava määrä tekstityötä. ”Tapahtumien merkitys korostuu erityisesti Lahdessa, sillä monet urheilutapahtumat järjestetään täällä,” Lanki selittää ja viittaa toimistonsa ikkunasta näkyvää stadionia ja hyppyrimäkiä kohti.

Joustava johtaja mukautuu viestinnän muutoksiin

Lanki kertoo, että tekstityön siirtyminen pikaviestikanaviin, kuten Teams-palveluun ja WhatsAppiin, on muuttanut työn tekemisen määrää ja rytmiä viimeisten vuosien aikana. Työ on pirstaloitunut, kun viestejä täytyy seurata useammasta kanavasta ja niihin täytyy reagoida nopeasti. Uusista kanavista huolimatta sähköposti on yhä tyypillisin liikuntatoimenjohtajan tuottama teksti.

Pikaviestinnän lisäksi Teamsissa suunnitellaan ja tuotetaan nykyisin myös virallisia asiakirjoja, kuten raportteja, pöytäkirjoja, muistioita ja suunnitteluasiakirjoja. Teams on siten tärkeä julkishallinnon tekstityön työkalu, jonka käyttöä Lanki on joutunut opettelemaan. Työuransa alussa hän tottui kirjoittamaan itsekseen ja antamaan sitten tekstinsä eteenpäin. ”Nykyisin keskeneräisiä tekstejä pallotellaan yhteisillä alustoilla aiempaa enemmän. Keskeneräisen tekstin jakamisessa on ollut totuttelemista”, Lanki naurahtaa. Tekstityön julkisuus ei kuitenkaan ole Langille aivan vierasta, sillä liikuntatoimen valmiit tekstit ovat julkisia.

Liikuntasektorin yleisemmätkin muutokset ovat vaikuttaneet liikuntatoimenjohtajan tekstityön luonteeseen. Nykyään on mahdollista harrastaa useampia lajeja ympäri vuoden, joten asiakkaat myös odottavat enemmän ja parempia palveluja. Langin mukaan erityisesti nuoremmat sukupolvet vaativat palveluita rohkeammin.

Asiakkaiden palveluodotusten lisääntyminen on Langin mukaan lisännyt argumentaation merkitystä työssä. Julkishallinnon johtajan työ vaatii erilaisten intressien välillä tasapainoilemista, mikä edellyttää myös kompromisseista viestimistä. Kaikki kompromissit eivät aina miellytä asiakkaita. ”Urheiluväki on aika intohimoista. He suhtautuvat omaan lajiinsa ja seuraansa tunteella,” selittää Lanki. Kriittiseenkin palautteeseen vastaaminen on osa johtajan tekstityötä. Tällaisissa tilanteissa diplomatia ja viestinnän tavat ovat tärkeitä. Lanki pyrkiikin tekstityössään viestin ymmärrettävyyteen ja ammatilliseen etäisyyteen.

Kielityö vaatii aikaa ja asiantuntemusta

Lahden kaupungin organisaatioiden eriytyminen on vähentänyt kielityössä saatavaa tukea. Vaikka Lanki ei kaipaakaan vanhan ajan sihteeriä, harmittelee hän tekstin tuottamiseen saatavan avun vähentymistä. Avun väheneminen on Langin mukaan julkishallinnossa yleisempikin trendi. Langin yksikössä on kuitenkin yritetty kiinnittää huomiota kielen ymmärrettävyyteen, ja hyvään virkakieleen on annettu koulutustakin.

Lanki pitää hyvää kielenkäyttöä tärkeänä työelämässä: ”On tätä päivää, että esimerkiksi liikuntapaikanhoitajakin osaa kirjoittaa ja viestiä.” Oman työnsä tekstipainotteisuutta Lanki ei vierasta, sillä hän pitää teksteillä asioimisesta ja on kirjoittajana tuottelias. ”Kun kirjoitan asiat ylös, hahmottuvat ne itsellenikin paremmin”, Lanki summaa. Kieli ja kirjoittaminen ovat Langille tärkeitä myös varsinaisten työtehtävien ulkopuolella. Hän osallistuu liikunta-alan keskusteluun kirjoittamalla pääkirjoituksia alan lehtiin ja pyrkii auttamaan kollegoitaan kielikysymyksissä.

Lanki toivoisi, että johtajan tekstityölle jäisi enemmän rauhallista aikaa. Hän ehdottaa, että viestintä- ja raportointikanavia yhtenäistettäisiin ja ”deadlinejen” painoarvoa vähennettäisiin. Näin teksteihin voisi syventyä paremmin.

Pyry Aarnio, Anni Haiko, Vilma Lanki

Julkaistu

Sponsorihakukirjeistä twiitteihin – Ammattipurjehtijan työssä tarvittavat kielelliset taidot saattavat yllättää

Tapio Lehtinen ei ole mikään sunnuntaipurjehtija, vaan esimerkki siitä, millaisia asioita äärimmäisellä intohimolla ja rakkaudella lajiin voi saavuttaa. Yksin maailman ympäri purjehtinut Lehtinen kohtaa työssään monenlaisia tekstejä ja tilanteita, joissa niitä pitää myös itse tuottaa.

Tapio Lehtinen on yksi kuudesta ihmisestä, jotka ovat suorittaneet loppuun Golden Globe Race -kilpailun, eli purjehtineet maailman ympäri yksin, pysähtymättä ja ilman nykyaikaista teknologiaa. Vuoden 2018 kilpailu, johon Lehtinen osallistui, järjestettiin kilpailun 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Lehtinen on purjehtinut lapsesta asti ja nimittää itseään elämäntapapurjehtijaksi. Koulutukseltaan hän on tuotantotalouden diplomi-insinööri, mutta työskentelee ammattipurjehtijana ja omistaa myös alaan keskittyvän yrityksen. Seuraavien kahden vuoden aikana on luvassa kaksi uutta purjehduskilpailua, Golden Globe Race 2022, sekä Ocean Globe Race vuonna 2023, johon Lehtinen osallistuu yhdessä miehistön kanssa.

Lokikirjan kirjoittamista ja twiittejä

Lehtisen työhön kuuluu paljon muutakin kuin itse purjehtiminen, yhtenä osa-alueena erilaisten tekstien käsittely ja tuottaminen. Purjehtijana hän lukee ja hyödyntää muun muassa ohjekirjoja, manuaaleja, karttoja, säätiedotuksia, viestejä sekä tiedotteita. Itse hän kirjoittaa esimerkiksi lokikirjoja, joilla kartoitetaan purjehdusmatkojen etenemistä.

Yleisesti ottaen lokikirjan rakenteelle tai sisällölle ei ole tiukkoja vaatimuksia. Golden Globe Race -kilpailussa siitä oli kuitenkin löydyttävä kaikki sijainnin määrittelemiseksi tehdyt toimenpiteet, kuten sekstantin avulla tehdyt laskutoimitukset. Kirjaa oli pidettävä myös radioyhteyksistä. Toisin sanoen lokikirjan oli osoitettava, ettei kilpailija ole käyttänyt esimerkiksi GPS-navigaattoria. Muuten se, mitä lokikirjaan kirjoittaa, oli kilpailun aikana purjehtijan itse päätettävissä.

Myös sosiaalinen media ja sen sisällön tuottaminen liittyy olennaisesti purjehtijan työhön, sillä esimerkiksi sponsorien hankinnassa näkyvyys on hyödyksi. Golden Globe Race -kilpailussa purjehtijoita vaadittiin julkaisemaan vähintään yksi Twitter-päivitys päivässä, mihin Lehtinen suhtautui aluksi hieman vastahakoisesti. Twiitit lähetettiin satelliittipuhelimella, ja niiden oli oltava vähintään 60 merkkiä. “Päätin, että lopetan kiukuttelun ja plöräytän sinne mitä mielessä milloinkin oli”, Lehtinen nauraa.

Sponsorihankinta “kuin nyrkkeilyä”

Koska Golden Globe Race 2018 järjestettiin turvallisuusvälineistöä lukuun ottamatta vuoden 1968 alkuperäisillä säännöillä, vaati siihen osallistuminen runsaasti valmistautumista ja työtä. Tekstitaitojen osalta tärkein, raskain ja vaativin osa kilpailua on Lehtisen mukaan kuitenkin sponsorien hakeminen, joita ilman kilpailuun osallistuminen olisi mahdotonta.

Tällä hetkellä käynnissä on sponsorihankinta vuoden 2023 Ocean Globe Race -kilpailuun, johon Lehtinen osallistuu kymmenhenkisen miehistön kanssa. Lehtisen keski-iältään 24-vuotias miehistö valmistelee vuoden 2023 purjehdusta työryhmissä, joista yhden tehtävänä on varain- ja sponsorihankinta. Sponsorihankinta etenee niin, että Lehtinen käy työryhmän kanssa firmalistoja läpi ja analysoi yhteistyökumppanuutta, joka voisi toimia. Tämän jälkeen valittua yritystä lähestytään sähköpostitse. Ensimmäisen sähköpostin avulla luodaan ensivaikutelma, jonka tekemiseen annetaan tilaisuus vain kerran. Lehtinen kuvaa, kuinka viesti pyritään viilaamaan niin, että yrityksen mielenkiinto herää ja aikaa tunnin videopalaverille löytyy.

Sponsorihakutiimi tekee lujasti töitä saavuttaakseen 1,3 miljoonan euron tavoitteen. Lehtinen kertoo ottaneensa tiiminsä kanssa yhteyttä 200–300 firmaan, ja noin yksi kolmestakymmenestä on suostunut. “Sanon aina tiimilleni, että se on kuin nyrkkeilyä”, Lehtinen kertoo. “Voittajakin on voitostaan huolimatta ottanut monta kymmentä kipeää iskua vastaan.”

Sponsorihakuun liittyvä tekstintuottaminen on Lehtisen mukaan pitkälti tiimityötä, jossa ideoita pallotellaan puolin ja toisin. Parhaimmillaan teksti syntyy siten, että joku tekee pohjan, jota viilataan yhdessä tiimin kanssa. Tiimi työskentelee hyvin oma-aloitteisesti ja hoitaa itsenäisesti jopa yhteydenottoja firmoihin. Lehtinen on kuitenkin mielellään mukana prosessin siinä osassa, johon kuuluu lähestyttävien firmojen taustojen tarkistaminen ja sen varmistaminen, että viestin muotoilu resonoi firman tilanteen ja tavoitteiden kanssa.

Oma kirja ja intohimona kaunokirjallisuus

Vuonna 2020 Lehtisen yksinpurjehduksesta julkaistiin kirja, jonka on kirjoittanut Helsingin Sanomissa pitkän uran urheilutoimittajana tehnyt Ari Pusa. Kirjoitusprosessi oli ajoittain vaativa, sillä pitkästä urastaan huolimatta Pusalla ei ollut omakohtaista kokemusta juuri purjehtimisesta, ja hän kirjoitti kirjan ensimmäisen version lähes pelkästään radioamatöörien raporttien pohjalta. Radioamatöörit olivat Suomesta käsin Lehtisen apuna toiminut ryhmä, jonka avulla hän piti yhteyttä Suomeen ja sai paljon tärkeää informaatiota kilpailun aikana. Myös seuraavasta purjehdusmatkasta, syksyllä 2022 starttaavasta toisesta Golden Globe Racesta on tavoitteena tehdä kirja, joka näillä näkymin kirjoitetaan sekin Ari Pusan kanssa.

Myös kaunokirjallisuudella on merkittävä rooli Lehtisen työssä. Pitkillä, jopa liki vuoden mittaisilla, purjehduksilla hän voi yhdistää kaksi intohimoaan ja uppoutua pitkiin romaaneihin. Lehtinen toteaa, että lukeminen kilpailun aikana on kiinni omasta halusta, mutta kokee itse tällä olevan olennainen rooli omilla purjehduksillaan. Häntä huolettaa nuorten vähentynyt lukuinto, ja tuleville purjehtijoille hän haluaa korostaa lukemisen merkitystä. “Hyvän kaunokirjallisuuden avulla voi elää monia muita elämiä kuin vain omansa, se rikastuttaa ja laajentaa elämää”, Lehtinen kuvaa. Hän uskoo, että lukemalla hän voi muokata sujuvammaksi myös omaa kirjoittamistaan – edes pykälän verran.

 

Saara Päivinen, Anni Ranta ja Rosa Mattila  

Julkaistu

Rehtori on yksinpuurtaja ja ohjeiden noudattamisen mestari

Tomi Ojanen toimii rehtorina Pihlajamäen ala-asteen koulussa. Hänen työpäiväänsä kuuluu juoksevien asioiden hoitamista, ajatusten vaihtamista opettajien ja koulusihteerin kanssa sekä erilaisten tekstien kirjoittamista ja lukemista. Tekstit ovat Ojasen ammatissa hyvin tärkeitä, ja niiden parissa hän työskentelee usein yksin työhuoneessaan.

Rehtorin työssä ei ole kahta samanlaista päivää. Välillä työpäivät kuluvat kirjoittamisen parissa, kun taas joskus suuren osan työpäivästä vie erilaisten tekstien lukeminen. Myös erilaiset kokoukset, infotilaisuudet ja koulun juhlapäivät tuovat työpäiviin vaihtelua. Rehtorin ammatissa teksteihin liittyvät tehtävät painottuvat usein esimerkiksi opettajille suunnattujen ohjeiden laatimiseen: Tomi Ojanen muokkaa ja suodattaa Helsingin kaupungilta tulleet ohjeet sellaisiksi, että ne pätevät ja soveltuvat hänen yksikköönsä. Vaikka Ojanen työskentelee suuren työyhteisön keskellä ja toimii vuorovaikutuksessa oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan kanssa, hänen työhönsä kuuluu myös paljon yksin puurtamista.

Ei mitään ”höpöhöpökieltä” – rehtorin tekstejä määrittelevät tarkat raamit

Vaikka useimmat huoltajille ja henkilökunnalle suunnatut tekstit saa muotoilla oman harkinnan mukaan, rehtorin on kyettävä laatimaan tekstejä myös tarkkoja ohjeita noudattaen. Olennaista on myös se, että rehtori tuottaa tekstejä pääsääntöisesti itsenäisesti – siksi vastuu ohjeiden noudattamisesta lepää hänen harteillaan.

Ojanen kirjoittaa esimerkiksi vakinaisten opettajien virkaanottopäätöksiä, joiden sisältö ja muoto on määritelty hyvin tarkkaan. Ojanen muistelee 20 vuoden takaisia ohjeistuksia, jotka ulottuivat aina fontteihin saakka: ”Piti käyttää Arial 12 -kirjasinta kaikissa kaupungin virallisissa asiakirjoissa. Olen käyttänyt sitä siitä lähtien ja käytän edelleen.” Vaikka näin tarkkoja ohjeistuksia ei usein enää anneta, virkaanottopäätöksien kirjoittaminen on edelleen pikkutarkkaa työtä. Yksikin virhe riittää siihen, että aluepäällikkö tai HR-assistentti käännyttää tekstin välittömästi takaisin. ”Mokaamiseen ei ole varaa”, rehtori tiivistää.

Tarkat raamit pätevät myös koulun johtokunnan kokouksia varten laadittaviin esittelyteksteihin. Kirjallinen materiaali jää pysyvästi arkistoihin, joten kieliasun on oltava sen mukainen. Ojasta lainaten: ”Ne eivät voi olla mitään höpöhöpökieltä.” Tällaisetkin tekstit rehtori tuottaa itsenäisesti, joten oikeanlaisen ilmaisutavan löytäminen on pääsääntöisesti hänen vastuullaan.

Kokenut rehtori piilottaa persoonansa ja välttelee ammattijargonia

Rehtorin on huomioitava ilmaisutavassaan se, kenen tai keiden kanssa viestii: Virallisten tahojen, kuten aluehallintoviraston, kanssa kommunikoidessa on noudatettava erityistä tarkkuutta ja pysyteltävä jokseenkin ”persoonattomana”, jotta vältytään epäselvyyksiltä. Sen sijaan kollegan sähköpostiin vastatessa on sallittua käyttää arkisempaa koodia ja siten tuoda viesteihin myös enemmän persoonallisuutta.

Työn parissa vietetyt vuodet näkyvät Ojasen ammattitaidossa. Hän kertoo, että uran alkutaipaleella hänen kirjoittamissaan teksteissä näkyi enemmän hänen oma persoonansa. Silloin saamastaan palautteesta Ojanen on myös oppinut olemaan varovaisempi, ja nykyään hän kirjoittaa muodollisempaa tekstiä. Ojanen kertoo, ettei hän voi rehtorina tuoda teksteissä esiin omia mielipiteitään, ja korostaa: ”Täällä tehdään niitä hallinnollisia töitä, jotka Helsingin kaupunki on määrännyt tehtäväksi, ja poliitikot hoitavat sitten omaa rooliaan.”

Persoonan häivyttämistä on myös se, että teksteissä vältetään ammattislangin ja -sanaston käyttämistä silloin, kun kohderyhmä ei niitä ymmärrä. Esimerkiksi huoltajille suunnatuissa kuukausitiedotteissa Ojanen kertoo suosivansa yleistajuisia käsitteitä, jotta kohderyhmä eli huoltajat ymmärtäisivät sisällön mahdollisimman hyvin. ”Vanhemmille pitää puhua sellaisilla termeillä, että he ihan oikeasti ymmärtävät. Sitten taas opettajilta voi vaatia, että heidän pitää hallita ammattikieli. Heille puhutaan vähän erityylisesti”, Ojanen toteaa.

Silmäilyn jalo taito

Kirjoittamisen lisäksi rehtorin työhön sisältyy paljon lukemista. Pääosin Ojanen lukee työssään hallinnollisia tekstejä, kuten virallisia tutkimusraportteja ja koronaohjeistuksia. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta rehtori lukee tekstejä yksin, ja hänen vastuullaan on ymmärtää lukemansa tekstit. Jos hän ei ymmärrä lukemaansa, hänen on vaikea välittää tietoa eteenpäin koulun henkilökunnalle ja huoltajille.

Rehtorin työssä lukutaidon on siis oltava hyvällä tasolla. Luettavia tekstejä on paljon, ne voivat olla keskenään erilaisia ja jotkin voivat vaatia erityistä keskittymistä. Ojanen kertoo, että ydinasian löytäminen tekstistä on tärkeä taito. Hän myös toteaa silmäilevän lukemisen olevan hyödyllistä pitkien tekstien kanssa, sillä rehtorin työaika on rajallinen. ”Esimerkiksi raportit ovat sellaisia, että ei niistä voi lukea kaikkia sivuja. Ei aika riitä semmoiseen”, Ojanen tarkentaa.

Rehtori hukkuu teksteihin, mutta ”se on tätä päivää”

Tekstityötä voisi Ojasen mukaan olla hieman vähemmän. Tekstien tulva on todella suuri. Kiire on koko ajan läsnä, ja kirjoitetun tekstin laatu saattaa kärsiä. ”Tekstit ovat varmasti riittävän hyviä, mutta aina voisi vähän parantaa”, Ojanen sanoo.

Rehtorin työtä helpottaa, jos hänelle tarjotaan valmis tekstipohja, jota muokata omanlaisekseen. Ojanen pohtii myös mahdollisuutta saada avuksi työntekijä, joka voisi jakaa hänen kanssaan vastuuta tekstien tuottamisesta: ”Olisi vaikeaa miettiä sellaisia ihmisiä, jotka tuottaisivat minulle tekstiä. Sellaisia ei oikein tahdo löytyä”, Ojanen toteaa. Ojanen on tyytyväinen työhönsä, vaikka tekstityön määrä onkin suuri. ”Sille ei varmaan oikein voi mitään. Se on tätä päivää.”

 

Julia Roos, Tinna Virpo, Helmi Wiikeri ja Jarna Örö