Helsingin yliopisto
Tiedekasvatus on toimintaa, joka lisää tiedeosaamista. Tiedeosaaminen tarkoittaa kykyä käsitellä sekä arvioida uutta tietoa ja seurata tieteellistä kehitystä sekä kiinnostusta näihin asioihin (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2014). Yliopisto-opinnot tarjoavat paljon laajemmankin tieteellisen osaamisen ja asiantuntijuuden, mutta olisi yhteiskunnan etu, että jonkinlaista tiedeosaamista olisi niilläkin, jotka eivät ole suorittaneet yliopisto-opintoja. Koska tiede voi tarjota tulkintoja ja ratkaisuja moniin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, kansalaiselle on tärkeää ymmärtää jotain tieteellisestä prosessista, tieteen arvioinnin perusteista, tieteen rajoitteista, objektiivisuuden haasteista ja keinoista vähentää puolueellisuutta. Nämä vaatimukset eivät saisi kuitenkaan sulkea ihmisiä ulos tieteen ja yhteiskunnallisen päätöksenteon rajapinnoilla liikkuvista keskusteluista, vaan pikemminkin olisi tärkeää saada useammat osallistumaan. (Kolstø 2001.)
Tiedeosaamisen tärkeys voi tarjota teologian ja uskonnontutkimuksen opiskelijalle tärkeän näkökulman omiin opintoihin. Kursseilla ei opiskellakaan vain faktoja ja metodeja ei opetellakaan vain kandin- ja maisterintutkielmaa varten. Sen sijaan kaikessa yliopiston opetuksessa on taustalla tutkimus ja tieteellinen, kriittinen ajattelutapa, joista opitaan tuntemaan paitsi tulokset myös niihin liittyviä epävarmuuksia ja kiistoja sekä tapoja arvioida niitä. Tätä tietoa ja prosessia yliopistosta valmistunut voi viedä työskentely-ympäristöihinsä, olivat ne sitten uskonnollisissa yhteisöissä, kasvatuksessa, hyvinvointipalveluissa, viestinnässä, hallinnossa tai järjestöissä.
Teologia ja uskonnontutkimus lukeutuu humanistis-yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Esimerkkejä nimenomaan tällaiselle tutkimukselle tyypillisestä tieteellisestä ajattelusta ja argumentoinnista, josta voi olla hyötyä monenlaisissa asiantuntijatilanteissa, ovat seuraavat:
- erilaisten ajattelu- tai toimintatapojen erottelu ja nimeäminen käsitteiden avulla
- luokittelu tunnistamalla säännöllisyyksiä, yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia
- selittäminen pohtimalla kriittisesti syy-yhteyksiä tai niiden epävarmuutta
- oletusten tunnistaminen
- näkökulmien tunnistaminen ja vaihtaminen
- rajaaminen: mitä ryhmää, kontekstia tai ajanjaksoa joku päätelmä tai kuvaus koskee?
- yleensä näkymättömissä olevien ilmiöiden tai ihmisryhmien tekeminen näkyviksi.
Teologialle ja uskonnontutkimukselle erityisiä osaamisalueita puolestaan voivat olla teologinen ja uskonnollinen lukutaito, joihin liittyy uskonnon ilmiön moninaisuuden ja moninaisten vaikutusten ymmärtäminen sekä eksistentiaalisten kysymysten erittelykyky (Freathy & Davis 2018).
Sana ”kasvatus” vie ajatukset lasten ja nuorten kanssa toteutettavaan toimintaan. Tällaista toimintaa on jo pitkään ollut luonnontieteellisillä aloilla: on järjestetty tiedekerhoja, -leirejä, -synttäreitä ja muita tiedetapahtumia (Aksela, Oikkonen & Halonen 2018). Lapsia ja nuoria kannattaa myös teologian ja uskonnontutkimuksen opiskelijan miettiä. Teologia ja uskonnontutkimus eivät ole aloja, joissa tyypillisesti tehdään kokeita ja näkyvien ilmiöiden mittauksia. Miten puhua abstrakteista, monimutkaisista ja käsitteellisistä tutkimuksista lasten ja nuorten kanssa? Asioista voi antaa käytännön esimerkkejä ja etsiä aiheita lasten ja nuorten elämästä. Toisaalta teologiassa ja uskonnontutkimuksessa tehdään tutkimusta myös visuaalisista lähteistä. Lasten kanssa voi myös ennakkoluulottomasti filosofoida, jos lähtee yksinkertaisista kysymyksistä. Lasten ja nuorten kanssa tehtävään tiedekasvatukseen voi perehtyä avoimella MOOC:illa.
”Tiede ja oppiminen kuuluvat kaikille” on Helsingin yliopiston uuden strategian (2021–2030) yksi strategisista valinnoista. Tuo ajatus sisältää tavoitteen viedä tieteen lukutaitoa myös yliopiston ulkopuolelle. Yliopiston arvoihin kuuluvat totuus, sivistys, vapaus ja yhteisöllisyys, jotka viittaavat siihen, että yliopistolla on oltava merkitystä totuuden, sivistyksen ja ajattelun vapauden edistäjinä muuallakin yhteiskunnassa. (Helsingin yliopisto 2020.) Sinulla on mahdollisuus olla tässä mukana ainakin neljällä tavalla. Ensinnäkin voit ryhtyä opiskelijalähettilääksi. Tietoa yliopiston yhteisestä opiskelijalähettilästoiminnasta löydät Opintoni-sivustolta. Tiedekunnan omasta opiskelijalähettilästoiminnasta voit olla yhteydessä Timo Åvistiin. Toiseksi joillakin kursseilla tehdään yhteistyötä yliopiston ulkopuolisten tahojen kanssa. Kolmanneksi voit sisällyttää tiedekasvatukseen liittyviä projekteja työssäoppimisjaksoihisi, ja neljänneksi voit tehdä tällaisen projektin osana opinnäytetyötäsi.
Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta ovat vastikään laatineet kriteerit laadukkaalle tiedekasvatukselle. Suosituksen mukaan tiedekasvatuksen tulisi olla saavutettavaa, laaja-alaista, osallistavaa ja yhteisöllistä. Tiedekasvatus on saavutettavaa, kun siinä otetaan huomioon erilaisten ihmisten tarpeita ja rajoitteita. Saavutettava tiedekasvatus lisää tasa-arvoa. Se on laaja-alaista, kun se on monipuolista ja antaa moninaisen kuvan tieteentekijöistä. Se on osallistavaa, kun se pyrkii aktivoimaan osallistujia ja herättää kiinnostusta syvällisempään tiedeoppimiseen. Lopulta tiedekasvatus on yhteisöllistä, kun se nojaa verkostoihin. (TSV & TJNK 2021.) Opiskelijana omissa tiedekasvatusprojekteissa on hyvä ottaa huomioon erityisesti saavutettavuus ja osallistavuus. Viimeistään asiantuntijana työelämässä onkin sitten hyvä huomata oma rooli osana verkostoja sekä mahdollisuudet laaja-alaiseen yhteistyöhön tiedeosaamisen edistämisessä.
Kirjallisuus
Aksela, Maija, Juha Oikkonen & Julia Halonen (2018). Yhteisöllistä tiedekasvatusta Helsingin yliopistolla vuodesta 2003: Uusia ratkaisuja ja pedagogisia innovaatioita opetukseen varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Helsinki: [Helsingin yliopisto, Tiedekasvatuskeskus].
Freathy, Rob & Anna Davis (2018). Theology in multi-faith Religious Education: a taboo to be broken? Research Papers in Education 34(6), 749–768. DOI: 10.1080/02671522.2018.1550802
Helsingin yliopisto (2020). Helsingin yliopiston strategia 2021–2030. https://www.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/hy2030_strategia_fi.pdf. Katsottu 11.8.2020.
Kolstø, Stein D. (2001). Scientific Literacy for Citizenship: Tools for Dealing with the Science Dimension of Controversial Socioscientific Issues. Science Education 85, 291-310.
Opetus- ja kulttuuriministeriö (2014). Suomi tiedekasvatuksessa maailman kärkeen 2020: Ehdotus lasten ja nuorten tiedekasvatuksen kehittämiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2014:17. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75252/tr17.pdf
TSV & TJNK (2021). Tiedeosaaminen muuttaa maailmaa. Tiedekasvatuksen suositukset. https://tjnk.fi/sites/default/files/2021-02/tiedekasvatuksen_suositukset.pdf