Lisäyksiä Suomen lakiin

Noin yleisesti ottaen ihmisten kannustaminen rahalla houkuttelemalla tuskin on kovinkaan kannattavaa. Mikäli puhelinoperaattorin asiakaspalvelutyöntekikäjät saavat bonuksia, mikäli pitävät puhelut lyhyinä, joku älypää kyllä keksii ruveta lyömään luuria korvaan asiakkaille. Tällaisia palkitsemisjärjestelmiä lienee lähes mahdotonta virittää niin hienosyisiksi, että ne todella onnistuisivat kannustamaan niitä virittävän tahon kannalta parhaaseen lopputulokseen. Amerikkalainen ohjelmistoyrittäjä Joel Spolsky on kirjoittanut tämänkaltaisesta manageroinnin tavasta loistavassa blogissaan. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että on hiukan surullista, että lähes parasta blogikirjoittamista täytyy etsiä amerikkalaisilta nörteiltä.) . Kuten Spolsky toteaa, sisäinen motivaatio korvautuu ulkoisella. Eli itse asia lakkaa oikeastaan kiinnostamasta, vain palkkio merkitsee. Perus kapitalismia, siis.

Asiaan. Saattaa kuitenkin olla tilanteita, joissa tällaisella palkitsemisen tavalla voitaisiin saada huomattavia etuja, ja jopa avata monta koko yhteiskunnan tason tabua.  Vanity Fairin uusimmassa numerossa oli artikkeli  Irakin sodasta. (Vanity Fair on hämmentävä lehti, jossa on juttuja ainoastaan julkkiksista, [Amerikan] presindenteistä ja Irakin sodasta.) Jutussa seurattiin enemmän tai vähemmän tavalisia kansalaisia, jotka yrittivät saada kuriin laajana rehottavan sotaan liittyvien väärinkäytösten suon. Tai tarkemmin sanottuna Yhdysvaltain hallituksen tekemien hankinta-, rakennus- ja muonituspalveluiden härksin ylihinnoittelun ja suoranaisen varastamisen.

Pysähdytäänpä tähän hetkeksi. Tavalliset kansalaiset? Mitä tekemistä tavallisilla kansalaisilla voisi olla tällaisten tapausten kanssa? Eivätkö ne kuuluisi journalisteille, sankarisosiolgeille tai Valtiontalouden tarkastusvirastolle?

Siirrymme otsikon teemaan. Ainakin yhen lain voisi tuoda sellaisenaan amerikkalaisesta muutoin täysin toisenlaisesta ja hiukan omituisesta oikeuskäytännöstä. Amerikassa näetsen kuka tahansa kansalainen, joka epäilee tai tietää huijauksesta, petoksesta tai väärinkäytöksestä valtiota vastaan, saattaa haastaa tämän väärikäytöksen tekijät oikeuteen valtion puolesta. Varsinkin väärinkäytöksiä tekevässä organisaatiossa (ajatellaanpa vaikka ulkoistettuja vammaisten taksikuljetuspalveluja…) työskentelevä henkilö saattaisi hyvinkin tietää jotakin hyvinkin raskauttavaa. Tällaista henkilöä kutsutaan englanniksi Whistlebloweriksi, pillinpuhaltajaksi tai miten sen nyt kääntää.

Mutta missä on biiffi? Täältä tulee. Kun tällainen oikeusjuttu nostetaan, syyttäjänvirasto ottaa sen tutkittavakseen. Mikäli he päättävät, että on aiheita nostaa syyte, koko juttu siirtyy valtion kontolle. Ja mikäli valtio voittaa, väärinkäytöksiin syyllistynyt firma ja henkilöt tuomitaan hävyttömiin korvauksiin. JA. Tuo pillinpuhaltaja, tuo valtiontalouden yksinäinen vahtikoira, moraalin selkäranka ja muutoinkin hyvä ihminen, saa 15-30% noista vahingonkorvauksista. Kuten arvata saatatte, summat voivat nousta isoja kilpailutuksia tehdessä ja kaikkea ulkoistettaessa täysin naurettavan korkeiksi, jolloin myös tuon kanteen nostajan saamat rahat helähtävät helposti aivan älyttömiksi. Siinä rupeaa hyväntekijäksi ryhtyminen kiinnostamaaan vähän paatuneempaakin kauppatieteiden maisteria, kun palkkiot lasketaan miljoonissa.
Englanniksi tämäntyyppisistä oikeusjutuista käytetään latinasta peräisen olevaa lyhennettä Qui tam, joka tulee suunnilleen lauseesta “Hän, joka haastaa oikeuteen sekä kuninkaan että itsensä puolesta”. Suomessa kuningasta vastaa kansa kaikkivaltias, joten suomeksi voisi sanoa “sekä kansan että itsensä puolesta”. Laki olisi varmaan syytä ulottaa myös kuntatalouteen.

Olisiko tällainen järjestelmä sitten kovin tarpeen täällä? Emmekö me ole maailman vähiten korruptoitunut ja parhaiten hampaansa harjaava kansakunta? Ehkä. Kuka tietää? Sillä todellista, suhteiden ja pelauksien kautta toteutettua ylemmän tason korruptiota ja hyvää veljeilyä on täysin mahdoton saada näkyviin.

Juuri tässä kohtaa voitaisiin saavuttaa merkittävää etua tarjoamalla ihmisille ihan silkkaa rahaa kannustimiksi. Nimittäin jo tällaisen oikeusjutun nostamismahdollisuus saisi todennäköisesti kaikki diilinviilausta valtion kanssa suunnittelevat harkitsemaan kahteen kertaan. Jokainen oman organisaation sisällä muuttuisi potentiaaliseksi kavaltajaksi. Näin saadaan aikaan hyvä ja oikeudenmukainen valvontajärjestelmä yhdistämällä pahimmat opit Stalinilta ja kapitalisti-fasisteilta  meheväksi keitokseksi. Sillä tässä järjestelmässä kärsijiksi eivät todella joudu kuin ne, jotka puhaltavat meidän yhteisiä massejamme.

Burn!