University of Helsinki
Sitvas jakoi eilen Mikael Lilius -solidaarisuuspalkinnon SAK:n pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Lauri Ihalaiselle. Palkintoteksti on luettavissa täällä.
Osuimme tärkeään asiaan (ja hiljaiseen uutispäivään), joten erilaiset viestimet tarttuivat koukkuun:
www.hs.fi/artikkeli/Mikael+Lilius-palkinto+Lauri+Ihalaiselle/1135247851707
www.kansanuutiset.fi/uutiset/1936318.html
www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/07/24307
Mutta miksi pilkata tällä tavoin omia? Emmekö me nyt vaan upota jo ennestään horjuvaa vasemmiston venettä yhä syvemmälle ja tarjoa Perussuomalaisille lisää aseita? (Jotkut heistä näkyvät jo saaneen huvituksensa tästä)?
Itse ainakin ajattelen, että nyt onkin aika vasemmiston vähän kyntää pohjamutia. Nyt haetaan uusia ratkaisuja, uusia retoriikkoja, uusia toimintakulttuureja. Tällaisena aikana solidaarisuudella ja ongelmien lakaisemisella piiloon saadaan aikaan ainoastaan vielä paljon enemmän vahinkoa ja hallaa. Lisäksi tavallaan koko tuon palkinnon pointti on herättää ajattelemaan, mitä on vasemmistolaisuus vuonna 2009 ja mille se pohjaa.
Tavallaanhan AY-liike on hyvinkin edustanut nimenomaan työläisten yhteenliittymää ja ajanut siten köyhän kansan asemaa. Näin vuonna 2009 on enää hyvin vaikeaa pitä niitä, jotka käyvät töissä ja osallistuvat AY-liikkeen toimintaan, sinä todellisena köyhälistönä. Voidaan hyvin kysyä, kuinka vasemmistolainen projekti AY-liike enää on.
Toisaalta, voidaan myös sanoa, että nimenomaan vahva AY-liike on vähintäänkin hidastanut Suomessa nk. working poorin syntyä, täällä noin keskimäärin useimmilla töillä pystyy elämään ja ottamaan asuntolainan (joka kait lienee se täysipainoisen elämän mittari).
Se nyt ainakin on selvää, että SATA-komitean työskentelyssä tapahtui melko hävytöntä oman edun ajamista ja köyhimmistä piittaamattomuutta, ja jo siitä SAK oikeastaan palkintonsa ansaitsi. Nämä ovat niitä kysymyksiä, joihin 2000-luvun vasemmiston on vastattava.
Ja jos voi pienellä vittuilulla hämmentää tällaista soppaa, niin miksi ei?