Vaalit. Nyt!

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=z1c031ti-so]

Vaalien viimeiset hetket lähestyvät.  Oikeastaan tilanne jännittää aika monella tavalla.  Olen itse ensimmäistä kertaa ehdolla edustajistoon (hallitukseen päädyin muuta reittiä), joten totta kai on aika kiinnostavaa, että montako ääntä sataa omaan laariin.  Oikeastaan kuitenkin Sitvasin laari kiinnostaa enemmän.  Osallistummeko ensimmäiseen vasemmiston vaalivoittoon ainakin Helsingissä pitkiin aikoihin, vai olemmeko osa floppaavaa ketjua?

Kuitenkin myös vaalien äänestysprosentti on aika jännittävä asia. Teimme koko keskustoimiston jengin ja ennen kaikkea viestinnän supertiimin kanssa apinan lailla töitä saadaksemme aikaan mahdollisimman näkyvän ja iskevän kampanjan. Ainoa mittari sen onnistumiselle on äänestysprosentti huomenna ja ylihuomenna. Hallitusohjelmassamme lukee äänestysprosentista seuraavaa:

Loppuvuodesta järjestetään edustajistovaalit, ja tavoitteena on, että yli puolet ylioppilaskunnan jäsenistä äänestäisi niissä. Tämä edellyttää vaaleihin liittyvän viestinnän huolellista suunnittelua ja toteutusta. Vaalit ovat myös oiva keino konkretisoida ylioppilaskunnan toimintaa, luoda yhteistä identiteettiä sekä käydä keskustelua ylioppilaskunnan tulevaisuudesta.

Jokaisten vaalien tavoitteena on ehdottomasti oltava, että yli puolet äänioikeutetuista äänestäisi. Se on välttämätöntä jo demokratian toteutumisenkin kannalta, saati sitten sisällöllisemmistä syistä. Voi olla, että tässä ei onnistuta. Todennäköisesti tässä ei onnistuta. Mutta ainakin me yritettiin.

Muistakaa käydä äänestämässä. Äänestyspisteet löytyvät täältä. Ja numero on 312.

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=SwP4q5cncsI]

One Reply to “Vaalit. Nyt!”

  1. Hei Veikko, jos olisin äänioikeutettu näissä vaaleissa äänestäisin sua, enkä ainoastaan sen takia, että oot tuttu.

Comments are closed.