Treffeillä kolmatta tehtävää hoitamassa

Wikipedian mukaan treffit tarkoittavat sovittua tapaamista, etenkin seurustelutarkoituksessa. Treffit tekee onnistuneeksi se, että treffikumppaneilla on yhteisiä kiinnostuksen aiheita. Jos intressit eivät kohtaa, toisia treffejä ei todennäköisesti tule.

Olen menossa treffeille, ensimmäisen kerran kai vuosikymmeniin. Vähän jännittää, mutta niin kai treffeille mennessä kuuluukin. Toivottavasti ruoka ei juutu kurkkuun tai juoma läiky rinnuksille. Nämä treffit eivät kuitenkaan toteudu mitenkään romanttisessa mielessä, vaan kyse on tiedetreffeistä. En ole menossa treffeille edes yksinäni, vaan yhdessä kollegani kanssa. Tiedetreffit ovat Seinäjoen yliopistokeskuksen organisoimia vapaamuotoisia tapaamisia esimerkiksi aamupalan, kahvin tai lounaan merkeissä. Tiedetreffien aikana molemmat osapuolet voivat oppia toisiltaan ja parhaimmassa tapauksessa syntyy siemen tulevaa yhteistyötä varten. Joka tapauksessa päästään ainakin tutustumaan uusiin ihmisiin rennossa ympäristössä. Tällaiset treffit ovat siis yksi tapa toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa.

Lue loppuun

Osallisuuspuhetta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen osallisuustutkijat ovat tarkastelleet osallisuutta muun muassa julkaisussa Mitä osallisuus on? Eräänä käsitteeseen liittyvänä taustahuomiona tuodaan esille hallinnonalojen erilainen osallisuuspuhe. Sosiaali- ja terveysministeriössä osallisuudesta puhutaan aktiivisen kansalaisuuden ja palveluiden yhdenvertaisuuden hengessä. Oikeusministeriön dokumenteissa osallisuus yhdistetään demokratiaan ja ihmisoikeuksiin. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla osallisuuden yhteydessä painotetaan yksilön mahdollisuuksia ja merkityksellisyyttä. Lue loppuun

Maaseudut ja kaupungit – yhdessä kestävämpiä

30 vuotta sitten, helmikuun 1. päivänä vuonna 1988 tuli voimaan Helsingin yliopiston kanslerin hyväksymä Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen johtosääntö. Sitä voidaan pitää nykyisen Ruralia-instituutin perustamispäivänä. Käytännön toiminta käynnistyi tämän jälkeen sekä Mikkelissä että Seinäjoella. Tuolloin Suomessa elettiin ennennäkemättömän nousukauden taitosta kohti syvän laman aikaa. Lue loppuun

Brexit ja Ruralia-instituutti

SamiKurkiNyt on kulunut muutama päivä tiedosta, että vedonlyöjien ennustukset olivat väärässä. Britannian kansa äänesti EU-eron puolesta. Vielä ei tiedetä miten päätös oikeasti realisoituu, mutta asian vaikutusta eurooppalaiseen yhteistyöhön eri kentille jo pohditaan. Ruralia-instituutille ja laajemminkin maaseutututkimukselle ja siihen liittyvälle kansainväliselle yhteistyölle brittien lähteminen olisi ikävä takaisku.

Lue loppuun

Kuoriutuuko uusista erikoistumiskoulutuksista iloinen yllätys?

KatjaPerttuNäin pääsiäisen aikaan herkullisen väriset ja useimmiten myös herkullisen makuiset pääsiäismunat ilahduttavat ja muistuttavat meitä kasvusta ja uudistumisesta. Myös asiantuntijuus vaatii uudistumista. Monilla aloilla työkokemusta omaavilta korkeakoulutetuilta on kuitenkin jo pitkään puuttunut toimiva ammatilliseen erikoistumiseen tähtäävä koulutusmuoto. Lue loppuun

Terveisiä keskikentältä

Blogiin, SamiKurkiYliopistolaisissa on paljon intohimoisia jalkapallofaneja. Olen itsekin viettänyt viimeiset 15 vuotta kentän laidalla erilaisissa tukitehtävissä. Kun meitä nyt vielä palkitaan Brasilian MM -turnauksella, on riittävät aasinsillat kasassa. Eli voin kertoa metaforisesti pelistä, jossa Ruralia-instituutti on mukana. Avaan myös pelipaikkaa, jossa yritämme avauskokoonpanoon täydellä peliajalla. Lue loppuun

Eikä vieläkään tuulivoimaa?

Ruralia-instituutin projektipäällikkö YTT Aapo Jumppanen

 Luin viime viikolla kaksi aluetieteen pro gradua viisastuakseni tuulivoimarakentamiseen liittyvissä kysymyksissä. Toisen oli kirjoittanut Jaana Rantala ja toisen Jutta Vento. Kiinnostukseni ei ollut puhtaan ideologista, vaan elinkeinotoimintaan suuntautuvaa, sillä tein samalla pohjatöitä hankehakemukseen, jonka on määrä valmistua joskus ensi vuoden puolella. Lue loppuun

Yliopistoharjoittelu – mahdollista myös Etelä-Pohjanmaalla!

 

                                                                                                                                               

Ruralia-instituutin projektipäällikkö Leena Viitaharju

Aloitin Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin Seinäjoen toimintayksikön palveluksessa vuonna 1999, ja tuosta vuodesta lähtien työyhteisöämme on ollut rikastuttamassa kymmeniä yliopistoharjoittelijoita useasta eri yliopistosta. Osa heistä on tehnyt pelkästään tuon harjoittelujaksonsa ja palannut sitten takaisin opiskelujensa pariin, mutta osa harjoittelijoista on jäänyt Ruraliaan palkkatöihin harjoittelunsa jälkeen, joko lyhyemmäksi tai pidemmäksi ajaksi. Lue loppuun