Kun kirjailijat kuvaavat elämää, he eivät voi välttyä kuvaamasta ihmisten välisen kanssakäymisen ongelmia – niitä kun on kaikkialla. Tarkastelen tässä blogissa, miten kommunikaatiotaitojen riittämättömyys näkyy Ulla-Lena Lundbergin viimeisimmän romaanin henkilöhahmojen elämässä. Kirjailija kuljettaa lukijan kolmen sukupolven vaiheiden läpi päätyen Suomen itsenäistymisen alkuvuosiin. Kuvaus on niin tarkkaa ja myötätuntoista, että lukija pystyy samaistumaan henkilöhahmojen kohtaloihin, elämään heidän elämäänsä.
Aihearkisto: Kieli ja kommunikaatio
Valikoivaa asenteellisuutta vai rakentavaa skeptisyyttä?
Blogi perustuu Skeptikko-lehden numerossa 4/2022 julkaistuun kirjoitukseen. Pohdiskelen siinä, miten tutkijoiden asenteellisuus näkyy tutkimuksen tekemisessä. Tästä ei useinkaan puhuta, koska pelätään keskustelun vähentävän tieteen arvovaltaa luotettavimpana tiedon lähteenä. Lue loppuun
Todennäköisyyksiä *)
Ihmisaivoissa, kuten varmaan muiden eläinten aivoissa, toimii huippunopea todennäköisyyslaskuri. Sen avulla teemme salamannopeita päätelmiä siitä, miten pitää toimia missäkin tilanteessa. Aivomme päättelevät alle sekunnissa, millainen kohtaamamme ihminen on, onko hän ystävä vai pitääkö häntä pelätä. Aivomme tekevät myös pika-arvion siitä, onko sinne tunkeutunut tiedonjyvä totta tai ei.
Ääriliikkeitä ja heräämisen aika *)
Kun sain käteeni Matti Virtasen kirjan, rupesin pohtimaan, mitä ”identiteettipolitiikka” tarkoittaa. Kuvittelen tietäväni suunnilleen, mitä tarkoitetaan identiteetillä ja kouluajoilta muistan, että politiikka voidaan määritellä yhteisten asioiden hoitamiseksi. Mutta kun nämä kaksi asiaa pistetään yhteen, päässäni syntyy vain kysymysmerkkejä.
Kuinka kommunikoida outoihin asioihin uskovan kanssa?
Sain Risto K. Järviseltä sähköpostiviestin, jossa hän kirjoitti: ”Kirjan Väärinymmärryksiä innoittamana rohkenen pyytää, että kirjoittaisit lehteen artikkelin siitä, kuinka skeptikko voi kommunikoida järkevästi sellaisen henkilön kanssa, jolla on täysin erilainen maailmankatsomus – joka on esimerkiksi new age -uskovainen / salaliittoihin uskova / rokotekriittinen. Vai onko tällainen kommunikointi mahdollista mitenkään?” Koska mahdottomalta tuntuvat tehtävät ovat aina kiehtoneet minua, suostuin siltä istumalta pohtimatta sen kummemmin, pystynkö vastaamaan noihin kysymyksiin. Tällainen juttu sitten julkaistiin Skeptikko-lehden numerossa 2021-1.
Konsultaatiota kirurginveitsi kädessä
Sain hiljattain laskun terveyspalveluita tarjoavalta yritykseltä. Siinä pyydettiin maksamaan omavastuu KUNTAKONSULTAATIOSTA. En tajunnut, mistä oli kysymys. Googlen harvat esimerkit liittyivät kunnille annettavaa konsultaatioon. Tämä merkitys ei sopinut laskun aiheeksi, Yrityksen kotisivuilla sana ei esiinny kertaakaan. Sanan merkityksen selvittäminen paljasti hämmästyttäviä asioita. Se käy hyvästä esimerkistä siitä, miksi emme aina ymmärrä toisiamme.
Valtakunnan tason kriisiviestintä
Kriisiviestinnästä puhutaan useimmiten organisaatioiden näkökulmasta. Yritysten maine voi saada pahan kolauksen jonkin skandaalin tai onnettomuuden vuoksi. Siksi konsultit kurssittavat niiden johtoa varautumaan etukäteen tilanteisiin, joissa tarvitaan nopeaa ja tehokasta viestintää. Koronaikana olemme saaneet seurata kansakunnan ylimmän johdon kriisiviestintää. Se on ollut – ainakin monen silmissä – pääosin upeaa katseltavaa. Uskottavuutta ja päättäväisyyttä huokuvat ministerit ovat marssineet kerta toisensa jälkeen median eteen kertomaan, mikä on Suomen seuraava askel taistelussa koronavirusta vastaan. Koronapandemia on kuitenkin vasta pieni harjoittelukriisi, paljon pahempaa voi olla tulossa. Siksi tarvitaan huomattavasti järeämpiä keinoja, jotta kansalaisten tiedonsaanti olisi turvattu.
Lempparimusaa vai lempimusiikkia?
Kun eilen illalla Aristoteleen kantapää -sivustolla esitettiin kysymys: ”Sanoja, joiden ’lempinimestä’ tai slangimuodosta on tullut virallisen veroinen: lenkkikengät – lenkkarit. Mitä muita?”, oli odottavissa vastausten vyöry. Joukkoistaminen onnistui sataprosenttisesti, kuten aina näyttää käyvän. Aktiiviset ja nopeat ryhmäläiset heittivät kehiin nopeassa tahdissa runsaasti yli sata sanaa. Niistä riittäisi paljonkin puhuttavaa ja tutkittavaa, mutta teen tässä muutaman pikahuomion. Taustamateriaalina olen käyttänyt Ison suomen kieliopin verkkoversion eli tuttavallisesti VISKin antia.
Keitä me suomalaiset olemme?
Geneettisesti me suomalaiset eroamme melko paljon muista eurooppalaisista. Se näkyy hyvin tältä geenikartalta .Viime vuosina on myös osoitettu, että suomessa asuu oikeastaan kaksi kansaa. Eikä tällöin tarkoiteta kesäsuomalaisia ja talvisuomalaisia, kuten BBC aikoinaan väitti, vaan sitä, että itä- ja länsisuomalaisten välillä geeneissä on suurempi ero kuin monien eurooppalaisten kansojen välillä. Geenit selittävät kuitenkin varsin vähän siitä, millaisia me olemme. Käyttäytymiseemme ja arvoihimme vaikuttavat enemmän kulttuuri ja uskonto. Kun siihen lisätään kieli, saadaan kokoon suomalaisuuden kivijalka. Tässä jutussa en kuitenkaan pohdi suomalaisuutta itsessään, vaan sitä millainen varsin epäselvä mielikuva syntyy siitä tavasta, millä suomalaisista puhutaan.
Miksi koronaepidemiaa kuvaavia lukuja käytetään, vaikka niihin ei voi luottaa?
Kun A-studion Katri Makkonen grillasi pääministeri Marinia koronarajoitusten lieventämispäätöksen jälkeen, hän tivasi päätöksen perustana olevia lukuja. Kun Marinin vastauksessa vilahti maininta R0-luvusta, Makkonen kysyi, mikä on se raja-arvo, mitä korkeammalle se ei saa nousta. Edellä kuvattu liittyy koronaepidemiaan, mutta se voisi olla osa mitä tahansa poliittista keskustelua. Eikä vain poliittista. Oli sitten kyseessä arkinen ostospäätös tai tieteellinen artikkeli, johtopäätösten tekemiseen tarvitaan lukuja. Ne ohjaavat maagisella tavalla ajatteluamme, vaikka tiedämme, että niihin ei voi luottaa. Ne ovat meille faktoja, vaikka ne ovat harvoin totta. Lue loppuun