Varhaisten painajaiskuvausten jäljillä

Suomessa ja muualla Skandinaviassa vanhojen, ennen vuotta 1400 koettujen pahojen unien löytäminen on lähestulkoon mahdotonta. Ennen kristinuskon saapumista pohjolassa luotettiin enemmän omaan muistiin kuin riimujen veistämiseen tiedon säilyttämisen välineenä, ja kirjalliset lähteet ovat siksikin vähäisiä. Varhaisimmat skandinaaviset painajaiskuvaukset löytyvätkin oletettavasti Islannista, missä kirjallinen kulttuuri nousi keskiajalla suureen kukoistukseen.

Carta Marina: Islanti
Islantia kuvaava osa Olaus Magnuksen laatimasta Skandinaviaa ja sen ihmeitä esittelevästä kartasta Carta Marina vuodelta 1539. Kuvalähde: Wikimedia Commons

Islannissa oli vuonna 1000 tapahtuneen kristinuskoon kääntymisen jälkeen otettu käyttöön latinankieliset aakkoset, ja oma kansankielinen kirjatuotanto alkoi jo viimeistään 1100-luvun alussa. Latinankielisistä teksteistä tehtiin käännöksiä ja lisäksi kirjattiin ylös suullisessa perinteessä liikkuneita tarinoita esi-isistä mutta myös aikalaistapahtumista. Viimeksi mainittujen joukosta löytyykin kertomuksia, joissa kuvataan (nykymääritelmän mukaisia) pahoja unia.

Kummun asukin tarina (Kumlbúa þáttr) on 1200-luvulla laadittu hyvin lyhyt kertomus erään 1100–1200-lukujen vaihteessa eläneen islantilaismiehen unikokemuksesta. Siinä kuvatut tapahtumat sijoittuvat tarinan mukaan Länsi-Islantiin, ja tarinassa mainitaan nimeltä eräs apotti Þorfinnr Þorgeirsson (k. 1216). Kyseinen kirkonmies tunnetaan myös muista aikalaislähteistä. Onkin mahdollista, että tarinassa kuvattu uni pohjautuu todelliselle, koetulle unelle.

Uneksuja on apotin sisaren mies, Þorsteinn Þorvardsson nimeltään. Heti aluksi saamme kuulla, että Þorsteinn oli avioliitostaan huolimatta vietellyt toisen miehen vaimon ja että syrjähypystä oli syntynyt lapsi. Ollessaan tässä ”hulluuden tilassa”, kuten saagassa asia ilmaistaan, Þorsteinn sattuu kulkemaan pimeässä kotiin ja saapuu paikkaan, josta löytää vanhan haudan. Haudassa on luita ja miekka, jonka Þorsteinn ottaa mukaansa. Seuraavana yönä haudan asukki kuitenkin ilmestyy Þorsteinnille unessa, uhkailee tätä ja vaatii miekkaansa takaisin.

Þorsteinnin unikokemuksesta kerrotaan, että hän ”pelästyi miehen uhkailuja kovin ja nukkui rauhattomasti.” Kuvauksen perusteella Þorsteinnin uni muistuttaa siis nykymääritelmämme mukaista painajaista ja pahaa unta, sillä se aikaansaa Þorsteinnissa pelkoa. Þorsteinnin rauhaton nukkuminen tuo mieleen jopa yöllisen kauhukohtauksen, jonka aikana nukkuja saattaa liikehtiä voimakkaasti ja heittelehtiä vuoteessaan – tosin tällainen nukkujan ulkoisiin eleisiin viittaava maininta on kenties ollut vain keino osoittaa, että nukkuja näkee merkittävää unta, aivan kuten vuoteessaan heittelehtivät nukkujat nykyelokuvissa saattavat ilmentää pahan unen näkemistä.

Keskiajalla pahan unen syistä ajateltiin kuitenkin toisin kuin nykyään. Kirkolla oli oma käsityksensä unien alkuperästä – jo senkin vuoksi, että ihmiset katsoivat unien usein kertovan tulevasta ja kirkko tahtoi suitsia tätä käsitystä. Mutta vaikka apotti Þorfinnrin sisaren miehen Þorsteinnin unesta kertova tarina säilyi ja mahdollisesti myös kirjoitettiin ylös kirkollisissa piireissä, Þorteinnin paha uni ei ollut kristinuskon näkökulmasta kovinkaan puhdasoppinen.

Þorsteinnin unta ei tulkittu kristillisessä kontekstissa paholaisesta lähtöisin olevaksi uneksi. Sen sijaan uni seurasi aikalaiskäsityksiä rauhattomista vainajista. Kuolleiden katsottiin voivan palata, jos elävien yhteisössä oli tehty normirikkomuksia. Unessa palaava haudan asukki toimii juuri näin: hän palaa noutamaan miekkaansa paitsi Þorsteinnin tekemän anastuksen vuoksi myös siksi, että hän on kajonnut toisen (elävän) miehen omaisuuteen eli tämän vaimoon. Þorsteinnin pahan unen syynä ovat siis – aivan kuten kuusi vuosisataa myöhemmin Topeliuksen Nukkumatissa – hänet omat pahat tekonsa, joskaan yöllisestä pelosta ei ole vastuussa mara vaan (Uuno Harvan termein) ’moraalin vartijaksi ’ ja ’tapojen tuomariksi’ asetettu vainaja.

Koko Kummun asukin tarina on lyhykäisyydessään luettavissa täältä.

Painajaiset ja demoninen seksi

Painajaisiin ja unihalvauksiin liittyvät uskomukset ovat hiljattain nousseet kansainvälisessä mediassa esille yllättävässä asiayhteydessä. Kristillisen saarnaajan esittämät väitteet demonien kanssa unessa harjoitetusta seksistä perustuvat laajalle levinneeseen ja elinvoimaiseen uskomukseen.

Kuva: Persian Demons from a Book of Magic and Astrology (1921). The Public Domain Review. Princeton University Library.

Yhdysvalloissa presidentti Trump ja hänen kannattajansa ovat jakaneet saarnaajana ja lääkärinä toimivan Stella Immanuelin videota koronaviruksen vaarattomuudesta ja malarialääkkeenä tunnetun hydroksiklorokiinin tehosta sitä vastaan. Samalla median huomio on kiinnittynyt Immanuelin muihin vuosien varrella antamiin lausuntoihin kuten siihen, että monet gynekologiset ja taloudelliset ongelmat voivat johtua öisestä seksistä demonien kanssa unimaailmassa. Saarnatessaan demonisesta seksistä Immanuel yhdistää karismaattisessa kristillisyydessä yleistyneitä varoituksia öisestä henkipuolisosta ja ikivanhoja eurooppalaisia painajaisiin ja unihalvauksiin liittyviä uskomuksia, joita kristilliset ryhmät nostavat nyt esille Yhdysvalloissa. Ilmiö on laaja, ja useat kristilliset liikkeet opettavat internet-sivuillaan, että demoninen uhka öisin on todellinen.

Unihalvauksia on satojen vuosien ajan tulkittu eri puolilla maailmaa yleensä yliluonnollisen olennon aiheuttamiksi, ja sen neurologis-fysiologinen tausta selvitettiin unitutkimuksissa vasta 1970-luvulla. Euroopassa kansanomaiset selitykset painajaisolennosta ovat perustuneet noituuskäsityksiin, jolloin olennon on oletettu olevan pahantahtoinen naapuri tai hänen lähettämänsä olento. Niiden rinnalle ehtivät tulla 1900-luvulla näkemykset unihalvauksesta avaruusolentojen aiheuttamina. Kirkko puolestaan tulkitsi olennon demoniksi. Myös unihalvauksen ja seksin välistä yhteyttä vaalittiin nimenomaan kristillisessä traditiossa.

Keskiajan kristillisissä lähteissä naisten luona öisin vierailevaa seksuaalista demonia kutsuttiin latinankielisellä nimellä incubus, ja miehen unissa näkyvää naispuolista demonia nimellä succubus. Saman demonin katsottiin voivan hakea succubuksena spermaa mieheltä ja hedelmöittää sillä naisen incubuksena. Vaikka unihalvaukseen liittyy nykyään seksuaalisia tuntemuksia melko harvoin, teema korostui ankaraa seksuaalimoraalia edellyttävässä luostarielämässä. Eroottisten unien syntisyys ja demonisuus tekivät niistä pahoja. Runsaasti painajaisen ja seksuaalisuuden yhdistävää aineistoa on myös viktoriaanisesta Englannista, jossa seksuaalinormisto oli tiukka. Vielä 1900-luvun alkupuolella psykoanalyyttinen näkemys unihalvauksista oli, että se johtuu tukahdutetuista seksuaalisista haluista. Kansanomaisessa kuvastossa painajaisolennon aiheuttama vaiva on yleensä terveydellinen ja taloudellinen, mutta sen aiheuttajana saattoi ahneiden ja kateellisten naapurien ohella olla myös pettynyt kosija. Pieni eroottinen häivähdys siis löytyy kansanomaisestakin aineistosta.

 

Nykypäivän henkipuolisoa koskevissa käsityksissä ei aina ole yhteyttä unihalvaukseen. Esimerkiksi Afrikassa ihmisellä voi olla öinen rakastaja ilman että hän edes tietäisi siitä tai muistaisi näkevänsä eroottisia unia. Tilanne voi ilmetä pelkkinä terveys- tai avioelämän ongelmina tai vaikeutena löytää puolisoa valvetodellisuudessa. Tätä oppia pitävät yllä pienet kristilliset ryhmittymät, jotka varottavat vanhojen paikallisuskontojen yhteyksistä henkimaailmaan ja kehottavat turvautumaan tarjoamiinsa rukoilupalveluihin. Amerikkalaiset rukoilupalvelut puolestaan nojautuvat enemmän eurooppalaiseen painajaisolentojen traditioon ja korostavat, että synti ja okkulttiset harrastukset vetävät demoneita puoleensa.

Saarnatoiminnassaan Stella Immanuel yhdistää afrikkalaisia ja amerikkalaisia traditioita ja liittää demonisen seksin seuraukset nimenomaan lääketieteellisiin ongelmiin. Myös kansanomaiset uskomukset eri aikakausilta ovat läsnä: hänen mukaansa toimijana voi demonin sijaan olla myös ihminen, joka saapuu aktiin astraalimuodossa noituuden avulla.

Kuva: Demonisista puolisoista varoittavaa kirjallisuutta myydään ja julkaistaan koko ajan eri maanosissa. Niissä korostetaan yön olevan sielulle vaarallisinta aikaa.

Internetissä lisänimen ”Doctor Demon Sperm” saanut Stella Immanuel ei ole yksittäinen eksentrikko, vaan hän edustaa laajaa uskonnollista liikehdintää, joka haastaa tieteen näkemykset todellisuudesta ja julistaa yksilön moraalisten valintojen ja rukouksen vaikuttavan hyvinvointiin, terveyteen ja varallisuuteen. Väitteet demonien yöllisestä toiminnasta edellyttävät sen hyväksymistä, että unessa koetut asiat ovat totta. Sekä Raamattu että eurooppalainen uskomusperinne ovat kertoneet jo vuosisatoja, että henkimaailma on olemassa ja saa kosketuksen ihmiseen unen välityksellä. Käsitys siitä, että unet ovat vain oman mielen tuotetta, on ollut vallitsevana Euroopassa vasta noin sata vuotta, ja sen asema on edelleen ilmeisen hauras.

Suomalaisten kirjoittamissa painajaiskuvauksissa, joita tutkimusryhmämme on saanut hiljattain luettavakseen, paras pakokeino painajaiselta on käsittää, että se oli vain unta. Moni pystyy herättämään itsensä painajaisesta tajuamalla sen uneksi; toisille tämä huojennus koittaa vasta kun on lopulta herännyt hiestä märkänä. Erityisesti unihalvauksen sietäminen on helpompaa, kun tietää näkemiensä uhkaavien olentojen olevan harhaa.

Käsitykset unesta ja sen olemuksesta, kuten mistään muustakaan, eivät kehity suoraviivaisesti tietämättömyydestä ymmärrykseen. Näkemyksiin vaikuttavat monenlaiset tekijät kuten toive saada ongelmatilanteissa selkeitä ohjeita ja apua – kuten rukousapua – sekä kamppailu auktoriteetista, jota uskonnolliset ja poliittiset ryhmät käyvät sekä tiedettä että toisiaan vastaan. Humanistisen tutkimuksen yksi tehtävä on käsittää niitä vaikuttimia, jotka ohjaavat näkemysten valintaa.