Turun kaupungin varhaiskasvatuksen, LiikU ry:n, Helsingin yliopiston Orientaatioprojektin ja Turun ammattikorkeakoulun yhteinen kehittämisprojekti ToLiVa (Toimintakulttuurin liikunnallistaminen varhaiskasvatuksessa) järjesti Caribia Areenalla 29.–30.10. Mikä-Mikä-Liikuttaa-tapahtuman. Tapahtumassa projektista kertoivat ja lasten liikkumista kommentoivat projektin johtaja Outi Arvola ja päiväkodin johtaja Kalervo Valli.
Category Archives: Kehitystehtävät
Hiekkasäkkipedagogiikka
Turun ToLiVa- hankkeessa (Toimintakulttuurin liikunnallistaminen varhaiskasvatuksessa) loimme hankkeen mentorien kanssa hiekkasäkkipedagogiikan. Tämä vastaiskuna opetustilanteiden ja esineleikkien kovin vähäiselle liikkumiselle. Tutustu ja sovella!
Lukutaitoa ruutua hypäten
Orientaatioprojektin tuloksista ilmeni, että tehtäviä sisällä tehdessä lapset eivät liiku juuri lainkaan. Opettaja-lehdessä 27.9.2013 on vihtiläisiä esimerkkejä siitä, miten kynä ja paperi -tehtävistä voisi siirtyä liikunnallisempiin tehtäviin.
Vihdin kehitystehtävien esittely
Liikkuva Lapsi -messuilla Vihdissä oli teemana lisää liikuntaa alle kouluikäisille lapsille. Päivähoitoyksiköt esittelivät omia kehitystehtäviään. Esitykset olivat sekä inspiroivia että konkreettisia ja kokemuksia vaihdettiin.
Vihdin Uutisten juttu messuista on luettavana täällä. Vihdin Uutisten juttu on hyvä johdatus aiheeseen. Jutun otsikon kuitenkin vaihtaisin, sillä aikuisten tuki on kuitenkin tärkeä lasten liikkumisen näkökulmasta. Liikkumisesta tietoinen aikuinen voi rikastaa lasten liikkumista ja hänellä on silmää nähdä, milloin lapsi tarvitsee tukea ja rohkaisua päästäkseen kestävälle polulle.
Tutkimusmatkalla varh.kasv. liikkumiskäytäntöihin
Torstai 29.8.13 klo 9- 15.45 Satakuntatalon Kiltasalissa (Lapinrinne1, 00180 Helsinki) on Valo ry:n organisoima pilotoinnin starttiseminaari. Tämän starttiseminaaripäivän tavoitteena on käydä läpi uuden liikkumis- ja hyvinvointiohjelman tämänhetkistä kokonaisuutta ja verkostotyön periaatteita. Tavoitteena on käsitellä pilotoinnin työkaluja, kokonaisuutta ja kehittämiskohteiden jatkotyöstöä sekä muodostaa pilottiparikkeja ja verkostoitua pilottikohteiden kesken. Seminaarissa käydään läpi Orientaatioprojektin nostamia kehitystehtäviä ja käytännön esimerkin esittelee Pajuniityn päiväkodin johtaja Heidi Hausalo Vihdistä. Päivän ohjelma on saatavissa täältä
Liikkuva lapsi -messut Vihdissä 11.9.
Keskiviikkona 11.9.2013 klo 14-19 Kuoppanummen koulukeskuksessa, Kuoppanummentie 18.
Vihdin varhaiskasvatus lähti syksyllä 2012 mukaan Helsingin yliopiston ja Valo ry:n (Nuori Suomi) kanssa hankkeeseen, jonka tavoitteena on lisätä alle kouluikäisten lasten liikunnan määrää.
Orientaatioprojektissa tehdyn tutkimuksen mukaan alle kouluikäiset lapset liikkuvat vähän suhteessa lasten liikuntasuosituksiin.
Jokaiselle Vihtiläiselle päiväkodille ja perhepäivähoitajille on valittu liikunnallinen kehittämistehtävä, jota on työstetty yhteistyössä Orientaatioprojektin ja Valo ry:n kanssa.
Päivähoitoyksiköt esittelevät omia kehittämistehtäviään, lisäksi tilaisuuteen on kutsuttu paikallisia liikuntajärjestöjä esittelemään toimintaansa. Tilaisuuden ohjelmaan voi tutustua täällä.
Toimintakulttuurin liikunnallistaminen varhaiskasvatuksessa
ToLiVa- hanke (Toimintakulttuurin liikunnallistaminen varhaiskasvatuksessa) on saanut ELY-rahoitusta Orientaatioprojektin työkalujen soveltamisesta liikkumisen kehittämisen mentorointiin. Yhteistyötahoja ovat ainakin Turun AMK/hyvinvointipalvelut ja terveysala, taideakatemia, Turun kaupunki/varhaiskasvatuspalvelut, LiikU ry, Valo ry, Turun Liikuntapalvelukeskus ja Turun Itäisen palvelualueen neuvolatyö. Hanke toteutetaan Turun itäisen alueen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa.
Henkilöstö on jo saanut havainnointirungon, jonka perustana ovat Orientaatioprojektin tutkimustuloksista nousseet kehitystehtävät. Havainnoinnin jälkeen lokakuun 24. päivä lähdemme rakentamaan kokeilua havainnoista nousseen kehitystehtävän ratkaisuksi.
Chang Gung seminaarin 10.5.13 esitykset nyt saatavilla
Dong Hwa -yliopiston Orientaatiokonferenssi 18.5.2013
Vuoden 2013 kansainvälinen konferenssi Varhaiskasvatuksen kehitysmalleista (The 2013 International Conference on Early Childhood Education Pro-Development and Agentive Practice) Dong Hwan yliopistossa Hualienissa oli sykähdyttävä kokemus niin mielelle kuin sydämellekin. Kuntien edustajat esittelivät omia tapojaan tehdä varhaiskasvatuksen kehitystyötä konkreetisti kuvaten niin hankaluuksia kuin onnistumisiakin. Varhaiskasvattaja oman työnsä tutkijana ja kehittäjänä herätti valtavasti kiinnostusta. Esityksistä huokui realismi ja kokemus siitä että olemme tekemässä jotakin arvokasta. Konferenssin esitykset tulevat blogiin heti kun ne on saatu järjestykseen ja koottua. Konferenssin käsikirjaan voi kuitenkin jo nyt tutustua täällä.
NAERin konferenssi Taipeissa 14-15.5.2013
National Academy of Educational Research in Taiwan järjesti toisen kansainvälisen konferenssin 14.-15.5.2013 aiheena lasten agenssi ja oppiminen. Konferenssissa esiteltiin Orientaatioprojektin tuloksia niin Suomesta, Taiwanista kuin Hong Kongistakin. Kunhan esitykset saadaan järjesteltyä, ne julkaistaan blogissa. Konferenssin käsikirja on kuitenkin luettavissa täällä. Konferenssi oli samalla välitilinpäätös prosessissa, jonka aloitimme Keelungissa 2008. Oli hämmästyttävää nähdä millaisia tuloksia noista kaukaisista viritelmistä on noussut ja realisoitunut.