Hyväntahtoinen kömpelyys ampuu itseään jalkaan

Uimari Ari-Pekka Liukkonen kertoi tänään Ylen Urheiluviikonloppu-ohjelmassa olevansa homo. Liukkosen teko oli erityisen rohkea ottaen huomioon, että hän on ensimmäinen suomalainen homo urheilija, joka on julkisesti kertonut suuntautumisestaan.

Millaista reaktiota  ja keskustelua odotat muilta?

– Toivon, että Suomessakin oivalletaan mahdollisimman pian, että tämä on asia, josta ei tarvitse sen enempää keskustella. Homoseksuaalisuus on samanlainen ihmisen ominaisuus kuin se, onko siniset tai ruskeat silmät tai onko oikea- tai vasenkätinen.

Näin toteaa Liukkonen itse, ja kyllähän sitä jo soisi, että ”Matti kertoi olevansa homo” olisi yhtä absurdin kuuloinen uutinen kuin ”Matti kertoi olevansa hetero”.

Yle on uutisoinut Liukkosen homoseksuaalisuudesta positiiviseen sävyyn ja varmastikin hyvällä tarkoituksella, mutta valitettavasti häkellyttävän kömpelöt sanavalinnat ja ideat eivät Liukkosen toivetta edesauta.

Aloitetaan otsikkotasosta: Näkökulma: Urheileva homokin on ihminen. Niin vähän sanoja, niin paljon pielessä. Ensinnäkin homo (merkityksessä homoseksuaalinen mies) on määritelmällisesti ihminen, eli otsikossa todetaan ihmisen olevan ihminen. Ällistyttävää, kukapa olisi arvannut? ”Näkökulma:” kuitenkin asettaa tämän kyseenalaiseksi – ilmeisesti homojen ihmisyys onkin mielipideasia.

Samalla linjalla jatkettiin äänestyksellä siitä, voiko urheilija olla avoimesti homo. Kysymystä tarkennetaan ”Voiko urheilija olla avoimesti oma itsensä, vai määritteleekö seksuaalinen suuntautuminen urheilijaa?” Yle siis kysyy lukijoiltaan ei/kyllä-äänestyksellä, saako urheilija olla oma itsensä. Aivan järkijättöinen idea. Miksi tästä pitäisi edes keskustella vuonna 2014 ja vieläpä siitä näkökulmasta, että yleisöllä, ei siis urheilijalla itsellään, olisi asiasta jotain sanottavaa?

Ylellä ei myöskään arastella käyttää kaapista ulos tulemisen kaltaisia ilmaisuja, vaan sitä viljellään leipätekstissä surutta ja päästetään otsikkotasollekin komeilemaan: Suomalainen olympiauimari  kaapista ulos. Piilottelua ja häpeilemistä korostava kaappivertauskuva on yleisyydestään huolimatta aivan tarpeeton, ja saman asian voi vallan hyvin ilmaista neutraalisti.

Neutraaliutta olisi muiltakin osin kaivattu. Esimerkiksi tässä:

Liukkonenhan on oiva esimerkki siitä, että myös menestyvä ja fiksu huippu-urheilija ja ihminen voi olla homo eikä se tee hänestä yhtään huonompaa ihmistä. Päinvastoin. Erilaisuus on nähtävä rikkautena, ja Liukkonen on siitä nyt uusi hyvä elävä miesmalli ja esimerkki.

No ihanko totta homous ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä, edes menestyvästä ja fiksusta huippu-urheilijasta? Vaikka tarkoitus onkin hyvä, korostuneen positiivinen ja itsestäänselvyyksiä alleviivaava tyyli luo vaivihkaisen vaikutelman, että homo urheilija olisi jotenkin vammainen, mutta siitä huolimatta hei oikeesti ihan hyvä tyyppi vaikka se onki vähä tommone. Itsestäänselvyyksien korostamisella myös ikään kuin otetaan annettuna ja hyväksyttynä se, että joillekin voisi olla epäselvää, että homo on ihminen tai että homous ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä. Tokihan näitäkin ihmisiä on, mutta heidän mielipiteensä on niin yksiselitteisen väärä, ettei sille pidä antaa mitään jalansijaa.

Ja mikä ihmeen ”päinvastoin”? Homoseksuaalisuus ei tee kenestäkään parempaa tai huonompaa ihmistä sen paremmin kuin pituus tai hiustenvärikään. Homouden ylistäminen ”erilaisuutena” on häkellyttävän kritiikitön heteronormatiivisuuden riemuvoitto.

Yle niittää pisteitä myös surkuhupaisilla rinnastuksillaan:

Viimeiset pari vuotta mykoplasmasta kärsinyt Liukkonen tajusi yläasteiässä, että hän saattaa olla homoseksuaali. – Häh?

Arvioiden mukaan vähintään viisi prosenttia suomalaisista kuuluu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Tämä tarkoittaa Suomessa noin 300 000 ihmistä eli heitä on vähintään saman verran kuin suomenruotsalaisia. – Ahaa.

Korostan vielä, että tarkoitukseni ei missään nimessä ole vähätellä Liukkosen tekoa. Tiedostan myös, että Ylen urheilutoimituksella / Jarno Rannalla on varmastikin ollut vilpittömän hyvä tahto. Kömpelöt ja alentuvat sanavalinnat ja ideat kuitenkin valitettavasti tahraavat hyväntahtoisuutta pahasti, eivätkä varsinaisesti edesauta sitä, että seksuaalinen suuntautuminen olisi täysin yhdentekevä asia.

Ps. Hesari julkaisi asiasta huomattavasti paremman jutun. Sanavalinnoissa olisi siinäkin petrattavaa, mutta varsinaisessa asiassa keskitytään homofobisen urheilumaailman ongelmiin eikä ”homous on hei jees” -ylistykseen.