Aika on rahaa

Pitkän aikavälin talouskasvuun tutustuneet tietävät, että pienehköltä tuntuva ero vuosittaisessa kasvuprosentissa synnyttää aikaa myöten suuria tasoeroja. Näin tapahtuu, koska kyseessä on korkoa-korolle-kasvu (compounding). Albert Einsteinin väitetään sanoneen, että ”koronkorko on maailman kahdeksas ihme” − se joka ymmärtää sen tienaa sen, se joka ei ymmärrä maksaa sen. Koronapandemia havainnollistaa meille ikävällä tavalla, miten tämä eksponentiaalisen kasvun mekanismi toimii. Eikä nyt ole kyse vuosista vaan päivistä. Eikä kukaan tienaa. Kaikki maksavat.

Kuvio 1 kertoo koronatartuntojen tämänhetkisen tilanteen Suomesa logaritmisella asteikolla, jossa eksponentiaalinen kasvu saa suoran muodon. Alussa, kun testattiin kaikki tartuntaepäillyt (sininen käyrä), tartuntojen kumuloitunut määrä kasvoi 31,3 prosentin päivävauhtia, mikä merkitsee kaksinkertaistumista 2,5 päivässä. Samanlainen kasvuvauhti on koettu muuallakin. Tämän kuun 14. päivästä lähtien testaaminen rajattiin ensisijaisesti potilaisiin, joilla on vakavia hengitystieinfektio-oireita. Siksi viimesen puolentoista viikon tartuntatilasto (punainen käyrä) ei ole vertailukepoinen aiemman kanssa. Tämä uusi tilasto osoittaa 14 prosentin päivittäistä kasvua, joka merkitsee kaksinkertaistumista 5,4 päivässä. Todellinen tartuntojen määrä on titetenkin suurempi: jos se olisi kasvanut entistä vauhtia, tartunnan saaneita olisi nyt reilu neljä tuhatta. Ei se vielä mitään, mutta kuukauden kuluttua menisi jo hallituksen vaikean epidemiavaihtoehdon (3,2 milj. tartunnan saanutta) raja rikki. Punaisella trendillä sinne päädyttäisiin toukokuun lopulla.

Tämän hetken 958 varmistetusta COVID-19-tapauksesta joka kymmenes (96) on sairaalahoidossa, heistä 24 tehohoidossa (lähe: THL). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) esitti eilen (25.3.) kaksi skenaariota koronaepidemian etenemisestä, kahden eri tarttuvuusluvun (R₀) pohjalta. Vakavamman  skenaarion (R₀=1,8) mukaan sairaalahoitoa tarvitsisi kaikkiaan 15 500 potilasta, heistä tehohoitoa 5 000. Lievemmässä skenaariossa (R₀=1,6) sairaalahoitoa tarvitsevia olisi 11 300, heistä 3 600 potilasta. Kuvion 1 vaalenapunainen katkoviiva esittää näiden keskiarvoa (13 400). Tämä raja tulisi vastaan jo vappuun mennessä, jos todennetut tartunnat lisääntyisivät entiseen malliin (punainen katkoviiva) ja tartunnan saaneista kymmenesosa joutuisi sairaalahoitoon (vihreä katkoviiva). Jos viruksen leviämisvauhti puolittuisi tähänastisesta, sairaalahoitoa tarvitsevien (10 % varmistetuista tartunnoista) kumuloitunut määrä saavuttaisi THL:n ennusteen kesän alussa (turkoosi katkoviiva). Tämä laskuharjoituskin osoittaa, että lähiviikkoina ja -kuukausina ei voida elää kuin ennen.

Aika on nyt rahaa − monessakin mielessä. Tuo Benjamin Franklinin nimiin pantua aforsimia (time is money), voi pitää muistutuksena siitä, että aika on arvokas rajallinen resurssi, jota ei ole syytä tuhlata. Italian on varoittava esimerkki viivyttelyn seurauksista. Suomella on ollut Italiaa enemmän aikaa toimia. Se, onko tuo aika käytetty viisaimmalla tavalla, on jälkianalyysissä ratkaistava asia. Nyt tärkeämpää on se, että tulevina päivinä ja viikkoina toimitaan fiksusti. Eksponentiaalisen kasvun julma mekanismi pakottaa reagoimaan nopeasti: mitä enemmän ja mitä varhaisemmassa vaiheessa tartuntavauhtia saadaan hidastetuksi, sitä enemmän on pelivaraa jatkotoimille.

Aika on rahaa myös siinä mielessä, että mitä enemmän tartuntahuippua saadaan tasatuksi, sitä paremmin terveydenhuollon resurssit saadaan riittämään. Näin myös ostetaan suunnittelu- ja varustautumisaikaa epidemian mahdollista toista aaltoa varten. Tarvitaan lisää testauskapasiteettia sekä suunnitelmat epidemian hillitsemiseksi ensimmäisen huipun mentyä ohi. Ajan ostaminen on tärkeää myös siksi, että testausmentelmiä kehitellään kovaa vauhtia eri puolilla maailmaa. Testauksilla voidaan karanteenitoimia kohdentaa tarkemmin. Nyt joudutaan käyttämään massiivisia keinoja, jotka maksavat paljon. Mitä rajatumpiin toimenpiteisiin päästään, sitä pienempi on lasku.

Mutta aika on rahaa siinäkin mielessä, että mitä enemmän ja mitä kauemmin normaalia elämänmenoa rajoitetaan, sitä suurempi on siitä aiheutuva kansantaloudellinen tappio. Talouden taivas on niin sankassa harmaassa pilvessä, että on kuta kuinkin mahdotonta nähdä, kuinka syvä ja pitkä epidemian aiheuttamasta talouden alamäestä tulee. Kotimaiset rajoitustoimet ovat jo iskeneeet moniin palvelualoihin. Niiden osuus  Suomen bruttokansantuotteesta (bkt) on runsaat 4 prosenttia (kuvio 2). Sen verran voisi ajatella kokonaistuotanon supistuvan rajoitustoimien aikana, maalis−toukokuussa.

Alkutuotantoa kriisi ei ehkä hetkauta. Julkisten palvelujen suhteen asia on hallituksn päätettävissä, ja oletan, että niiden taso pidetään. Maailmantalouden kehkeytyvä taantuma kuristaa aikaa myöten Suomen vientiteollisuutta ja siitä riippuvia toimialoja. Kuinka pian, kuinka  raskaasti ja kuinka pitkään, lienee mahdotonta ennustaa. Kymmenen prosentin supistus teollisuustuotannossa tietää silti vain vajaan kahden prosentin suoraa pienennystä kokonaistuotannosta, mutta kerrannaisvaikutukset tulevat tietenkin sen lisäksi. Yksityiset palvelut muodostavat yli puolet bkt:sta, mutta ne koostuvat hyvin erilaisista toimialoista, eikä koronašokki suinkaan kohtele kaikkia yhtä ankarasti kuin vaikkapa ravintoloita. Päivittäistavaroiden kauppa esimerkiksi tuskin kärsii; onhan ihmisten syötävä ja asioitava ruokakaupassa sitäkin enemmän, kun ravintoloissa ei voi ruokailla. Tietotyöläiset jatkavat töitään etänä. Epidemia mittaakin taloutemme digitalisoitumisen astetta. Ehkä säkkiin pukeutuminen on vielä ennenaikaista…