Sieppari lumihangessa

”Suomi on kuilun partaalla”, kirjoittaa Jorma Ollila Helsingin Sanomissa (2.1.2016). Kielikuvia ei pitäisi ottaa kirjaimellisesti, mutta silti: eikö Suomen talous ole ennemminkin kuilun pohjalla? Suomen bruttokansantuote (bkt) ei saavuta alkaneenakaan vuonna potentiaaliaan eli taloutemme on edelleen tuotantokuilussa, jonka syvyydeksi Euroopan komissio arvioi 2,0 % ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) 2,7 %. Niin pessimististä ennustajaa ei sentään taida löytyä, joka povaisi uutta romahdusta tälle tai seuraavalle vuodelle. Joten tässä mielessä ei voine väittää Suomen olevan kuilun partalla. Lue loppuun

Menetetty vuosikymmen

Suomen talousluvut ovat synkkiä kuin tämän itsenäisyyspäivän sää. Eurostatin viimekuinen (13.11.) tilasto kertoo, että maamme on vajonnut talouskasvulla mitaten Euroopan jumbosijalle. Euroopan komissio arvioi syysennusteessaan (5.11.) Suomen päättymässä olevan vuoden talouskasvuksi 0,3 prosenttia, mutta tuo perustui arvioon hienoisesta kasvusta myös kolmannella neljänneksellä. Jos tilastokeskuksen (ja samalla Eurostatin) ennakkotieto bruttokansantuotteen (bkt) supistumisesta kolmannella neljänneksellä pitää paikkansa, voi tuon vaatimattoman kasvunkin saavuttaminen osoittautua vaikeaksi. Lue loppuun

74 minuutin suhdanneselfie

Hallitusneuvottelut etenevät vauhdilla. Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb otti aikaa ja kehui tulosta: ”Viime hallitukselta meni neljä vuotta yhteisen tilannekuvan saamiseen, nyt siihen meni yksi tunti ja 14 minuuttia.” Vertailuun sisältyy tietenkin moite hänen edeltäjänsä Jyrki Kataisen kevään 2011 suoritusta kohtaan. Jälkiviisaushan on, kuten Konsta Pylkkänen tiesi, ”kaikista paras ja imelin” viisauden lajeista. Historioitsijat nauttivat tätä herkkua työkseen, mutta ovat sille persoja poliitikotkin − näemmä vaikka oman puolueen miestä tulisi samalla hutkaistuksi. Lue loppuun

Mistä kasvua?

Euroopan komissio tarkensi kevään talousennusteessaan (5.5.) Euroopan kasvunäkymiä hieman myönteisempään suuntaan. Komissio ennustaa, että EU:n kokonaistuotanto kasvaa tänä vuonna 1,8 % ja ensi vuonna 2,1 %. Euroalueen kasvu jää vaisummaksi: sen arvellaan olevan 1,5 % tänä vuonna ja 1,9 % vuonna 2016. Suomi jää tästäkin jälkeen: komissio arvioi taloutemme kasvavan 0,3 % tänä ja 1,0 % ensi vuonna. Se on vähemmän kuin valtiovarainministeriö kuukausi sitten ennusti (0,5 % ja 1,4 %) ja vähemmän kuin komissio kolme kuukautta sitten arvioi. Komission uusi ennuste ei siis sekään vala uskoa Suomen talouden kasvunäkymiin, joiden historiallista vaisuutta esittelin edellisessä merkinnässäni. Jatkan tässä 15 seuraavan vuoden kasvunäkymien pohdintaa. Lue loppuun