Onko maallamme malttia velkaantua?

Valtiovarainministeriön (VM) esitys valtion ensi vuoden talousarvioksi on valmistunut (löytyy täältä). Tulot eivät ensi vuonakaan riitä kattamaan menoja, vaan valtio ottaa lisää velkaa. VM:n budjettiesityksen mukaan valtion nettovelanotto olisi ensi vuonna 1,7 miljardia. Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) budjettiesitys saa huutia SDP:n puheenjohtajalta Antti Rinteeltä, joka syyttää Orpoa velkapopulismista ja sanoo kokoomuksen kasvattaneen Suomen valtionvelkaa enemmän kuin mikään muu puolue. P-sana onkin ollut kuluvan vuoden talouspoliittisessa keskustelussa ahkerassa käytössä, sillä sekä pääministeri Juha Sipilä (kesk) että Orpo ovat puolestaan leimanneet (vaikkapa täällä ja täällä) Rinteen vappuiset eläkelupaukset populistisiksi. Lue loppuun

Business as unusual

Luottoluokituslaitos Fitch laski kolme viikkoa sitten (11.3.2016) Suomen valtion pitkäaikaisen velan luottoluokituksen parhaasta AAA-luokasta toiseksi parhaaseen luokkaan AA+. Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) reagoi  tähän kirjoittamalla kirjeen suomalaisille. ”Luottoluokituksen aleneminen ei ole mikään ’business as usual’ -varoitus, jonka jälkeen kaikki jatkuu kuin ennallaan”, Stubb kirjoitti; ”Se on merkki siitä, että meitä ulkopuolelta arvioivat ovat alkaneet menettää uskoaan Suomen kykyyn uudistua.” Vastausta siihen, miten Suomea arvioidaan ulkopuolelta, voi kysyä kaikkitietäviltä ja -näkeviltä markkinavoimilta. Lue loppuun

74 minuutin suhdanneselfie

Hallitusneuvottelut etenevät vauhdilla. Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb otti aikaa ja kehui tulosta: ”Viime hallitukselta meni neljä vuotta yhteisen tilannekuvan saamiseen, nyt siihen meni yksi tunti ja 14 minuuttia.” Vertailuun sisältyy tietenkin moite hänen edeltäjänsä Jyrki Kataisen kevään 2011 suoritusta kohtaan. Jälkiviisaushan on, kuten Konsta Pylkkänen tiesi, ”kaikista paras ja imelin” viisauden lajeista. Historioitsijat nauttivat tätä herkkua työkseen, mutta ovat sille persoja poliitikotkin − näemmä vaikka oman puolueen miestä tulisi samalla hutkaistuksi. Lue loppuun