Ilmiömäistä!

Neljä vuotta sitten, kun Juha Sipilän (kesk.) hallitusta oltiin luomassa, kehui kokoomuksen silloin puheenjohtaja ja tuleva valtiovarainministeri Alexander Stubb sitä nopeutta, jolla ”yhteinen tilannekuva” saatiin muodostetuksi. Hän otti aikaa: sitä kului vain 74 minuuttia, kun Jyrki Kataisen (kok.) hallituksella oli aikaa tärväytynyt neljä vuotta (ks. merkintäni). Tällä kertaa edetään Antti Rinteen (sd.) johdolla hitaammin. Niin hitaasti, että Sipilä viime perjantaina jo huokaisi, että ”kello käy, eikä Hakulista näy”. Jos keväällä 2015 saatiin suhdanneselfie näpsätyksi runsaan tunnin pähkäilyn jälkeen, ollaan nyt ottamassa ennemminkin dagerrotypiaa, eikä tiedossa ole, milloin neuvottelijat pääsevät asettumaan Säätytalon portaikkoon niskatukineen ja magnesium roihahtaa. Toivottavasti kenelläkään ei ole silloin mustikkakeittoa rinnuksilla.

Finanssikriisin jälkeiset vuodet ovat olleet epäkiitollista aikaa talousennustajille. Sen kertoo kuvio 1, joka kuvaa Suomen henkeä kohti lasketun bruttokansantuotteen (bkt) määrää: sininen käyrä osoittaa toteutuneen kehityksen ja punaiset katkoviivat Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) huhtikuun ennusteen vuosilta 2011, 2015 ja 2019 (punainen pallo osoittaa ennusteen tekovuoden). Kahdeksan vuotta sitten IMF, kuten kotimaisetkin ennustajat ja Kataisen hallituksen muodostajat, olivat jälkiviisauden valossa hurjasti ylioptimistisia. IMF:n neljä vuotta sitten arvioima kasvu-ura osoittautui puolestaan pessimistiseksi. Nyt heiluri on kenties heilahtanut toiseen suuntaan, ja vuoteen 2024 ulottuva ennuste saattaa osoittautua taas turhan toiveikkaaksi. Maailmantaloudessa on näet paljon poliittisperäisiä epävarmuustekijöitä − Trumpin kauppasota niistä suurimpana −, jotka voivat masentaa talouskehitystä.

Tulevan neljän vuoden talouskehityksen ennustaminen sattaa osoittautua yhtä vaikeaksi arvailuksi kuin edellisiä hallituksia muodostettaessa. Myös arvioissa suhdannevaiheesta on hieman eroja, kuten kuvio 2 osoittaa. Siinä on esitetty Euroopan komission ja IMF:n tuoreimmat arviot Suomen talouden tuotantokuilusta eli toteutuneen ja ennustetun bkt:n suhteesta talouden tämänhetkistä tuotantokapasiteettia kuvaavaan potentiaaliseen kokonaistuotantoon. Komission arvion mukaan Suomen talous ylitti jo viime vuonna potentiaalisen tasonsa, kun taas IMF:n mukaan olisimme tänä ja ensi vuonna taloudellisen potentiaalimme tasolla, ei siis kuumenneessa suhdanteessa. Tuotantokuilulaskelmat ovat arviointihetkeensä sidottuja ja niillä on tapana muuttua suurestikin talouden käänteiden myötä. Joka tapauksessa voi sanoa, että tuleva hallitus aloittaa taipaleensa suhdannepoliittisesti kuta kuinkin neutraalissa tilanteessa.

Minkä verran suhdanne-ennusteista sitten pitäisi välittää, kun niiden osuvuus on ollut viimeisen vuosikymmenen aikana heikohko (ks. merkintäni)? Helsingin Sanomien mukaan kokoomuksen hallitusneuvottelut tyssäsivät muun muassa sen vaatimukseen valtiontalouden sopeuttamisesta ”jopa parilla miljardilla eurolla, jos talouskehitys ei ole riittävä eikä valtiontalous ole tasapainossa vuoteen 2023 mennessä” (HS 11.5). Vaan mistä tiedämme, onko valtiontalouden tasapaino finanssipoliittisesti tavoiteltavaa vuonna 2023?

Rinteen tapaa koota hallitusohjelmaa ”ilmiöpöydissä” on ehditty kritisoida talouden tilannekuvan puuttumisesta. Väistyvän hallituksen valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) vakuutti ministeriönsä valtiosihteeriin viitaten, että ”se talouden realismi tulee sieltä, kun Martti Hetemäki astelee sisälle” (HS 8.5.). Se, että bruttokansantuote henkeä kohti saavuttaa kenties vasta ensi vuonna vuoden 2008 tason (ks. kuvio 1), kehottaakin varovaisuuteen menonlisäyksiä suunniteltaessa − mutta toisaalta myös panostamaan talouden kapasiteettia kasvattaviin pitkän aikavälin investointeihin. Voi hyvinkin olla, että ilmiöpohjainen hallitusohjelman rakentaminen lässähtää tavanomaiseksi taisteluksi siitä, miten liian suuria toiveita tungetaan julkisen talouden ahtaisiin kehyksiin. Tavoitteet edellä tapahtuva ohjelmanrakennus ansaitsee kuitenkin kehuja yrityksestä tehdä asioita uudella tavalla, vaikka lopputulos ei olisikaan ilmiömäinen.