Olipa kerran euro

Mitä tämä oikein on: taloutta, politiikkaa vai moraalioppia? Nimittäin Kreikan velkakriisiä koskeva keskustelu ja päätöksenteko. Taloudesta tietenkin pitäisi olla puhe, kun kyse on jopa sadoista miljardeista euroista ja 340-miljoonaisen väestön yhteisestä valuutasta. Mutta jos euroalueen valtiovarainministerien tai valtiojohtajien lasuntojen ohella on kuunnellut ekonomistien kommentteja, ei voi välttyä tunteelta, etteivät taloustieteelliset perustelut ole paljoa painaneet Brysselin päätöksenteossa. Politiikkaa tämä totta kai on mutta ei vain siitä. Saksan liittokansleri Angela Merkel totesi toissa sunnuntaina (12.7.), että ”tärkein valuutta on menetetty: luottamus” − luottamus Kreikkaan. Taannoisia Brysselin neuvotteluja seuratessa tuntui välillä siltä kuin eläisi Grimmin satua. Ei niitä lapsille siistittyjä versioita vaan alkuperäisiä1, joissa ilkeä äitipuolikuningatar joutuu panemaan tulihehkuiset rautakengät jalkaansa ja tanssimaan kunnes kaatuu kuolleena maahan. Paitsi että nyt rautakenkiin ei joutunutkaan astumaan ilkeä äitipuoli vaan tuo uppiniskainen poika (Kreikka), joka oli pettänyt muun europerheen, valehdellut, laiskotellut, kieltäytynyt leikkauksista ja rakenteellisista uudistuksista. Lue loppuun