Talouspolitiikan koronatesti

Lähikaupan wc-paperihylly ammottaa tyhjyyttään. Hamstrauksen aiheuttama vessapaperin myyntipiikki jäänee kuitenkin vähäisimmäksi koronaviruspandemian taloudellisista seurauksista. Mitä muita ja suurempia taloudellisia vaikutuksia pandemialla on Suomen ja maailman talouteen, voi vain arvailla. Jaan omat arvailuni kolmeen aikaperspektiiviin: 1) epidemian akuutti vaihe eli lähikuukaudet, 2) epidemian jälkeinen taloudellinen toipuminen eli vuoden jälkipuolisko ja ainakin ensi vuosi ja 3) kriisin jälkiaalto eli tulevat vuodet, mahdolisesti vuosikymmenet. Tämän kolmijaon puitteissa pohdin myös epidemian synnyttämiä ja vaatimia talouspoliittisia ratkaisuja. Jatka lukemista ”Talouspolitiikan koronatesti”

Sitä saa mitä tilaa

Neljä vuotta on pitkä aika, pitkä aika kuunnella puhetta ja kiistelyä 75 prosentin työllisyysasteesta, niin kuin se olisi talouspolitiikan ainoa asia! Tuo mittari − 15-64-vuotiaiden työllisten määrän suhde samanikäiseen väestöön − on tärkeä talouden tilan indikaattori, mutta vain yksi monista ja rajallinen jo työpanoksen kehityksen kuvaajana. Mutta minkäs teet, kun Antti Rinteen (sd) hallitus on ohjelmassaan nostanut tuon prosenttiluvun oman onnistumisensa mittariksi. Joten ei voi kuin yhtyä iskelmäsanoittaja Sinikka Svärdin viisauteen: sitä saa mitä tilaa. Jatka lukemista ”Sitä saa mitä tilaa”

Olipa kerran euro

Mitä tämä oikein on: taloutta, politiikkaa vai moraalioppia? Nimittäin Kreikan velkakriisiä koskeva keskustelu ja päätöksenteko. Taloudesta tietenkin pitäisi olla puhe, kun kyse on jopa sadoista miljardeista euroista ja 340-miljoonaisen väestön yhteisestä valuutasta. Mutta jos euroalueen valtiovarainministerien tai valtiojohtajien lasuntojen ohella on kuunnellut ekonomistien kommentteja, ei voi välttyä tunteelta, etteivät taloustieteelliset perustelut ole paljoa painaneet Brysselin päätöksenteossa. Politiikkaa tämä totta kai on mutta ei vain siitä. Saksan liittokansleri Angela Merkel totesi toissa sunnuntaina (12.7.), että ”tärkein valuutta on menetetty: luottamus” − luottamus Kreikkaan. Taannoisia Brysselin neuvotteluja seuratessa tuntui välillä siltä kuin eläisi Grimmin satua. Ei niitä lapsille siistittyjä versioita vaan alkuperäisiä1, joissa ilkeä äitipuolikuningatar joutuu panemaan tulihehkuiset rautakengät jalkaansa ja tanssimaan kunnes kaatuu kuolleena maahan. Paitsi että nyt rautakenkiin ei joutunutkaan astumaan ilkeä äitipuoli vaan tuo uppiniskainen poika (Kreikka), joka oli pettänyt muun europerheen, valehdellut, laiskotellut, kieltäytynyt leikkauksista ja rakenteellisista uudistuksista. Jatka lukemista ”Olipa kerran euro”

Deflaatiota vai ei?

Kuluttajahinnat alentuivat euroalueella tammikussa 0,6 prosenttia Euroopan unionin yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin (YKHI) mukaan, kertoo Eurostatin ennakkotieto. Näin jyrkkä hintatason lasku nähtiin edellisen kerran heinäkuussa 2009. Hintojen laskusuunta syventyi joulukuusta, jolloin kuluttajahinnat alentuivat 0,2 prosentilla. Arviot deflatorisen kehityksen voimistumisesta olivat tiedossa, kun Euroopan keskuspankki (EKP) päätti 22.1. omaisuuserien ostojen laajentamisesta eli rahapolitiikan ns. määrällisestä keventämisestä (käsitettä selventää Antti Suvannon kirjoitus). Esitellessään EKP:n neuvoston päätöstä pääjohtaja Mario Draghi ei kuitenkaan edes maininnut sanaa deflaatio. Miksei?
Jatka lukemista ”Deflaatiota vai ei?”