Talouspolitiikan koronatesti

Lähikaupan wc-paperihylly ammottaa tyhjyyttään. Hamstrauksen aiheuttama vessapaperin myyntipiikki jäänee kuitenkin vähäisimmäksi koronaviruspandemian taloudellisista seurauksista. Mitä muita ja suurempia taloudellisia vaikutuksia pandemialla on Suomen ja maailman talouteen, voi vain arvailla. Jaan omat arvailuni kolmeen aikaperspektiiviin: 1) epidemian akuutti vaihe eli lähikuukaudet, 2) epidemian jälkeinen taloudellinen toipuminen eli vuoden jälkipuolisko ja ainakin ensi vuosi ja 3) kriisin jälkiaalto eli tulevat vuodet, mahdolisesti vuosikymmenet. Tämän kolmijaon puitteissa pohdin myös epidemian synnyttämiä ja vaatimia talouspoliittisia ratkaisuja.
Koronaviruksen aiheuttama kriisi on ensisijaisesti kansanterveydellinen. Sanna Marinin (sd) hallitus esitteli maanantaina 16.3. kolme vaihtoehtoa koronan etenemisestä ja sen vaikutuksista − lievän, keskiverron ja vaikean. Lievässä vaihtoehdossa tartunnan saisi 20 prosenttia väestöstä eli 1,08 miljoonaa ihmistä, joista kuolisi 0,05−0,1 prosenttia1 eli 540−1 080 ihmistä. Vaikeassa tapauksessa tartunnan saisi 60 prosenttia väestöstä eli peräti 3,24 miljoonaa, joista kuolisi 1 620−3 240. Keskivertovaihtoehto asettuisi näiden ääripäiden väliin. Koronakuolleisuusarviot voi suhteuttaa kuolleiden tavanomaiseen vuotuiseen määrään, joka oli vuonna 2018 54 527. Jos tähän ynnätään tuo maksiarvio 3 240 ja oletetaan sen olevan kokonaisuudessan ”ylimääräistä” kuolleisuutta, päädytään kuolleisuuslukuun, jota suurempi tilastoitiin viimeksi vuonna 1949 (ks. kuvio 1 ja kuolleisuustilasto). Lievimmän vaihtoehdon toteutuminen puolestaan nostaisi kuolleisuuden lamavuoden 1993 tasolle.

Vaikka koronavirukseen ei ole vielä tiettävästi kuollut yksikään suomalainen, osoittavat nämä hypoteettiset laskelmat, että kyseessä on suuren mittaluokan terveysuhka, joka vapaasti toteutuessaan aiheuttaisi runsaasti inhimillistä murhetta. Lisäksi se rasittaisi raskaasti terveydenhuoltojärjestelmäämme. Pahimman skenaarion (60 % saa tartunnan, 1 % heistä hoidetaan sairaalassa) mukaan sairaalahoitoa tarvitsisi peräti yli 30 000 suomalaista, heistä tehohoitoa yli 8 000. Mitä pienemmäksi tartunnan saajien määrä saadaan ja mitä enemmän epidemian etenemistä saadaan hidastetuksi, sitä parempi sekä kansalaisten että terveydenhuoltomme toimitakyvyn kannalta.

Edetessään koronapandemia joka tapauksessa sairastuttaa lievemmin tai vakavammin suuren joukon suomalaisista ja siten vähentää väliaikaisesti työvoiman tarjontaa. Paljon nopeammin epidemian kielteiset taloudelliset vaikutukset näkyvät kuitenkin kysyntäpuolella. Syynä ei ole tauti sinänsä vaan sen etenemisen hillitsemiseksi ja kansalaisten suojelemiseksi meillä ja muualla tehdyt toimenpiteet. Sanna Marinin (sd) hallitus on yhdessä tasavallan presidentin Sauli Niinistön kanssa todennut Suomen olevan poikkeusoloissa ja saattanut opposition tuella voimaan valmiuslain, joka antaa hallituksen mahdollisuuden rajoittaa kansalaisten ja talouden normaalia toimintaa monin tavoin. Jo toteutetut rajoitustoimet ja annetut käyttäytymissuositukset vähentävät etenkin palveluiden − matkailu, ravintolat, elokuvat, parturit jne. − kysyntää.

Kun hallitus on kansanterveydellisesti perustelluilla päätöksillään saattanut talouselämän poikkeustilan, sen on myös talouspoliittisilla ratkaisuillaan tultava poikkeustilanteesta kärsivien avuksi. Hyvinvointivaltion turvaverkko työttömyyskorvauksineen ja toimeentulkotukineen pehmentää yksittäisen kansalaisen kokemaa iskua, mutta sen lisäksi tarvitaan tukea vaikeuksiin joutuneille ja joutuville yrityksille. Näissä poikkeusloissa konkurssi ei ole paljon puhutun ”luovan tuhon” osoitus, kuten Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan (17.3.) aiheellisesti muistutti. 1990-luvun alun pankkikriisin katkerat kokemukset turhista konkursseista on syytä muistaa.

Koronakriisin päälläolevan akuutin vaiheen aikana talouspolitiikan melkeinpä ainoa tehtävä − terveydenhuollon resurssoinnin lisäksi − on estää pysyvien kansantaloudellisten vahinkojen syntyminen, niin että kun pahin kansanterveydellinen kriisi on ohi, talous voi palata mahdollisimman nopeasti normaalille uralleen. Nyt testataan Marinin hallituksen talouspoliittista kyvykkyyttä ja rohkeutta varsin poikkeuksellisissa oloissa. Puhe työllisyysasteesta, julkisen talouden taspainottamisesta ja kestävyysvajeesta voidaan unohtaa. Markkinoilla vallitsevan epävarmuuden oloissa hallituksen on osoitettava, että se on valmis tekemään kaiken tarpeellisen syvän talouskriisin estämiseksi. Antamalla tänään (20.3.) oman arvionsa mukaan 15 miljardin euron suuruisen toimenpidepaketin Marinin hallitus on läpäissyt talouspoliittisen koronatestin ensivaiheen. Hallitus tukeutui työmarkkinajärjestöjen tekemään esitykseen. Korporaatio-Suomi osoitti kriisin hetkellä kiitettävää toimintakykyä.

Oppostion ensireaktio oli odotettu ja virsi useasti veisattu: toimenpiteet ovat oikean suuntaisia mutta riittämättömiä. Entinen valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) haluaisi jakaa enemmän rahaa suorana tukena yrittäjille mutta kiittelee tukitoimien suuntaamista niin työnantajille että työntekijöille sekä yksinyrittäjille ja freelancereille. Itsensä työllistäjien huomioon ottamisesta hallitus ansaitseekin erityiskehut, sillä heistä monille tilanne voi olla suorastaan katastrofaalinen − eikä heillä välttämättä ole äänekkäitä etujärjestöjä asiaansa ajamassa.

Nämä ja mahdolliset lisätoimet ovat tärkeää ensiapua, mutta samaan aikaan on valmistauduttava kakkosvaiheeseen: talouden finanssipoliittiseen elvyttämiseen sen jälkeen, kun pahimmasta kansanterveydellisestä kriisistä on selvitty. Tositoimiin päästään vasta kuukausien päästä, mutta nopea liikkeellelähtö edellyttää, että on olemassa selkeä toimenpidelista. Ja jos on tarkoitus käynnistää konkreettisia elvytyshankketa, niiden pitäisi olla niinsanotusti ”lapiovalmiita”. Finanssipoliittisen elvytyksen tunnettu ongelma on oikea-aikaisuus: koska hankkeet vaativat valmistelua, on riskinä, että elvytys ajoittuu suhdannepoliittisesti väärin. Olisikin mainiota, jos olisi olemassa riittävästi valmisteltu järkevien elvytysprojektien lista, joka nopeuttaisi toimenpiteisiin ryhtymistä. Tai jos sellainen on olemassa, nyt se on syytä ottaa esiin.

Ja milläkö tämä kaikki rahoitetaan? Velalla tietenkin! Tällä viikolla epävarmuus ulottui myös valtionvelkamarkkinoille (siitäköhän syystä Suomen Pankin tilastosivulla ei ole tältä viikolta Suomen valtionlainojen korkonoteerauksia?).2 Euroopan keskuspankin (EKP) ilmoitettua mittavasta hätäohjelmasta tilanne rauhoittui; Suomen valtionlainojen jälkimarkkinakorko alentui tänään hallituksen julkistettua tukiohjelmansa (ks. kuvio 2). EKP näyttääkin Christine Lagarden johdolla tekevän osansa, aivan kuten se teki Mario Draghin pääjohtajakaudella. Luvatessaan ostaa markkinoilta valtion − sekä yritysten − velkapapereita EKP takaa, että elvytysvelkaa tulee löytymään alhaisella korolla.

Tarvittavan elvytyksen mittakaava selviää sitä mukaa, kun käsitys talouden väistämättömän alamäen jyrkkyydestä ja pituudesta tarkentuu. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (Etla) arvioi bruttokansantuotteen (bkt) supistuvan 1−5 prosenttia. Etlan ennustepäällikön Markku Lehmuksen mukaan ”haarukan negatiivinen pää vaikuttaa juuri nyt selvästi todennäköisemmältä”. Suomen Pankki puolestaan arvioi talouden supistuvan 1,5−4 prosenttia. Ensimmäisten taantuma-arvioiden haarukka on suuri Saksassakin. Siellä eri ennustelaitokset arvelevat kokonaistuotannon supistuvan tänä vuonna 1−9 prosenttia.

Arvioiden − vai pitäisikö sanoa arvausten? − suuri vaihteluväli kertoo epävarmuudesta: vielä ei ole paljoakaan tuoretta tilastotietoa ennusteiden pohaksi. Suomen bkt oli viime vuonna 240 miljardia euroa (lähde: kansantalouden tilinpito). Laskennallinen viikottainen bkt oli 4,6 mrd. Kymmenesosan supistus viikko-bkt:ssa (0,46 mrd.) vastaisi noin 0,2 prosenttia vuosi-bkt:sta. Neljä viikkoa tällaista vähennystä merkitsisi 0,8 prosentin vähennystä vuosi-bkt:hen, 8 viikkoa 1,6 prosenttia ja 12 viikkoa 2,4 prosenttia. Ja jos akuutin kriisin aiheuttama kokonaistuotannon supistus olisi viidesosa viikko-bkt:sta tuplaantuisivat laskennallset vuosituotannon menetykset vastaavasti (1,6−4,8 %). Kun tiedossa ei ole vielä sen kummemmin akuutin kriisin aiheuttaman kokonaistuotannon supistumisen suuruus kuin sen kesto, lienee mahdotonta ennustaa, kuinka matalalta ja milloin Suomen kansantalous lähtee elpymään.

Koronapandemia on testi myös Euroopan unionin (EU) ja euroalueen talouspoliitikoile. Oli odotettavissa, että EKP pystyy tarvittassa järeisiin toimiin, mutta selvää on, että tämä ei yksin riitä. Rahapoliittisten kriisitoimien lisäksi tarvitaan aktiivista finanssipolitiikkaa, jonka vajavaisuus on ollut euroalueen suuri talouspoliittinen ongelma. Suuren kuvan hahmottamisen sijasta on keskitytty finanssipoliittisten sääntöjen pikkutarkkaan hiomiseen. Nyt ne joutavat syrjään − ainakin, jos EU ja euroalue halutaan pelastaa uhkaavasta kriisistä. Saksa on tässä tietenkin avainasemassa, mutta Suomen hallituksen on syytä vaikuttaa mahdollisuuksiensa mukaan siihen, että EU:n hallitukset tekevät osansa taantuman torjunnassa.

Nyt tarvittaisiin kipeästi myös globaalia talouspoliittista yhteistyötä, mutta sellaisen näkymät eivät vaikuta lupaavilta. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump käyttää pandemiaakin keinona Kiinaa vastaan käymässä hegemoniataistelussa. Siksi hän kutsuu SARS-CoV-2-virusta ”kiinalaiseksi virukseksi” (ks. kuva Trumpin puhemuistiinpanoista). Tämä tuskin yllättää ketään, joka on seurannut Trump-2016-viruksen etenemistä maailmantalouden rakenteissa viimeisen kolmen vuoden aikana. Taustalla on viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana tapahtunut suuri voimasuhteiden muutos maailmantaloudessa. Vuonna 2014 Kiinasta tuli Yhdysvaltoja suurempi kansantalous (ostovoimapariteetin, PPP, mukaisilla luvuilla laskettuna) (ks. kuvio 3).

Kiinan talouden avautuminen on ollut osa sitä globalisaatioaaltoa, jota on myös hyperglobalisaatioksi kutsuttu. Sen kiivain vaihe, jonka aikana maailmankaupan suhde maailman bkt:een vahvasti kasvoi, päättyi finanssikriisiin; tuohon mennessä saavutetulla tasolla on sitten pysytty, kuten kuvion 3 vihreä käyrä osoittaa (lisää globalisaation vaiheista täältä, s. 23−24) Voi olla, että koronapandemia osoittautuu ”historialliseksi käännekohdaksi, joka kääntää globalisaation peruutusvaihteelle”, kuten Saska Saarikoski kirjoittaa (HS 15.3.). Jos näin käy, arvelen sen kuitenkin johtuvan ennen kaikkea siitä, että pandemian synnyttämiä reaktioita hyödynnetään antiglobalistisen politiikan ajamiseksi. Vaan kenpä tietää. Optimisti voi aina toivoa, että koko maailmaa yhdistävä vitsaus lisää globaalia yhteistyötä.

Optimismiin onkin syytä. Lähikaupasta saa taas WC-paperia.


1. Maailmalla liikkuvat kuolleisuusarviot vaihtelevat suuresti riippuen siitä, suhteutetaanko kuolleiden/kuolevien määrä havaittuihin tartuntoihin vai joukkoon, jossa ovat mukana myös piilotartunnat (HS 19.3.) Hubein maakunnassa, jossa epidemia on käytännössä ohi, on tätä kirjoitettaessa rekisteröity 3 133 virukseen kuollutta ja 58 382 siitä toipunutta. Näistä luvuista saadaan kuolleisuudeksi 5,1 % [= 3 133/(3 133+58 382)*100]. Jos ”todellinen” kuolleisuus (suhteessa kaikkiin tartunnan saaneisiin) olisi Hubeissa ollut tuo suomalaisten laskelmien maksimi eli 0,1 %, olisi  tartunnan saaneiden todellinen määrä ollut 51-kertainen eli 3,1 miljoonaa − runsaat 5 % maakunnan väestöstä.
2. Kuvion 2 korkokäyrän tätä viikkoa kuvaavan punaisen osan tiedot ovat Financial Timesista.

1 thought on “Talouspolitiikan koronatesti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *