Sitä saa mitä tilaa

Neljä vuotta on pitkä aika, pitkä aika kuunnella puhetta ja kiistelyä 75 prosentin työllisyysasteesta, niin kuin se olisi talouspolitiikan ainoa asia! Tuo mittari − 15-64-vuotiaiden työllisten määrän suhde samanikäiseen väestöön − on tärkeä talouden tilan indikaattori, mutta vain yksi monista ja rajallinen jo työpanoksen kehityksen kuvaajana. Mutta minkäs teet, kun Antti Rinteen (sd) hallitus on ohjelmassaan nostanut tuon prosenttiluvun oman onnistumisensa mittariksi. Joten ei voi kuin yhtyä iskelmäsanoittaja Sinikka Svärdin viisauteen: sitä saa mitä tilaa. Lue loppuun

Tasapainoilua

”Työllisyysasteeksi tavoitellaan vuoteen 2023 mennessä 75 %” ja työttömyysasteeksi 4,7 prosenttia. Ei, tuo ei ole Antti Rinteen (sd) hallituksen ohjelmasta vaan kansliapäälliköiden tammikuun lopulla julkaisemasta puheenvuorosta Mahdollisuudet Suomelle (s. 21). Rinteen hallituksen ohjelmassa Osallistava ja osaava Suomi mainitaan hallituskauden  keskeisistä talouspoliittisista tavoitteista ensimmäisenä se, että ”[t]yöllisyysaste nostetaan 75 prosenttiin ja työllisten määrä vahvistuu vähintään 60 000 henkilöllä vuoden 2023 loppuun mennessä” (s. 12). Työttömyysastetavoite on 4,8 prosenttia. Hallitusohjelman laatijoita ei siis pääse syyttämään virkamiesnäkemyksen täydellisestä kopioinnista, kun työttömyysastetavoitteessa on sentään prosentin kymmenesosan ero! Lue loppuun

Ilmiömäistä!

Neljä vuotta sitten, kun Juha Sipilän (kesk.) hallitusta oltiin luomassa, kehui kokoomuksen silloin puheenjohtaja ja tuleva valtiovarainministeri Alexander Stubb sitä nopeutta, jolla ”yhteinen tilannekuva” saatiin muodostetuksi. Hän otti aikaa: sitä kului vain 74 minuuttia, kun Jyrki Kataisen (kok.) hallituksella oli aikaa tärväytynyt neljä vuotta (ks. merkintäni). Tällä kertaa edetään Antti Rinteen (sd.) johdolla hitaammin. Niin hitaasti, että Sipilä viime perjantaina jo huokaisi, että ”kello käy, eikä Hakulista näy”. Jos keväällä 2015 saatiin suhdanneselfie näpsätyksi runsaan tunnin pähkäilyn jälkeen, ollaan nyt ottamassa ennemminkin dagerrotypiaa, eikä tiedossa ole, milloin neuvottelijat pääsevät asettumaan Säätytalon portaikkoon niskatukineen ja magnesium roihahtaa. Toivottavasti kenelläkään ei ole silloin mustikkakeittoa rinnuksilla. Lue loppuun

Onko maallamme malttia velkaantua?

Valtiovarainministeriön (VM) esitys valtion ensi vuoden talousarvioksi on valmistunut (löytyy täältä). Tulot eivät ensi vuonakaan riitä kattamaan menoja, vaan valtio ottaa lisää velkaa. VM:n budjettiesityksen mukaan valtion nettovelanotto olisi ensi vuonna 1,7 miljardia. Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) budjettiesitys saa huutia SDP:n puheenjohtajalta Antti Rinteeltä, joka syyttää Orpoa velkapopulismista ja sanoo kokoomuksen kasvattaneen Suomen valtionvelkaa enemmän kuin mikään muu puolue. P-sana onkin ollut kuluvan vuoden talouspoliittisessa keskustelussa ahkerassa käytössä, sillä sekä pääministeri Juha Sipilä (kesk) että Orpo ovat puolestaan leimanneet (vaikkapa täällä ja täällä) Rinteen vappuiset eläkelupaukset populistisiksi. Lue loppuun

Niin syvä on kuin pitkäkin

Talouskasvun kiihtyessä kiihtyy myös keskustelu kasvun rajoitteista, etenkin työvoiman saatavuudesta. Uusimman sytykkeen väittelyyn heitti kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok), joka Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 18.11.) arvioi todellisen työvoimareservin kooksi 40 000 henkeä. Se on − Vartiaisen sanoin − ”ihan eri kokoluokka kuin nämä sadattuhannet, joista on tapana puhua”. ”Uskomatonta roskaa!!!”, latasi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. Sananvaihdon voisi kuitata hallitus- ja oppositiopuoleen kansanedustajien väliseksi poliittiseksi suukovuksi, ellei tiedettäisi, että Vartiainen ajatteli samoin jo kuuluessaan Rinteen kanssa samaan puolueeseen.1

Lue loppuun