Avainsana-arkisto: osallistuminen

Tapahtumia ja tekemistä

Kansalliskirjaston Digitointi- ja konservointikeskuksen Aviisi- ja Digitalia-projektien väkeä osallistui Euroopan laajuisen EU-koodiviikon tapahtumaan (sekä osallistujana & järjestäjänä). Osallistujia oli OKF:stä, Mikkelin Ammattikorkeakoulusta ja Mikkelin Hacklabistä, sekä muita kiinnostuneita.

API:Suomi-työpajassa päätettiin perustaa oma Mikkeli APIOps-yhteisö, joka toimii Suomen APIOps-yhteisön osana, hyödyntäen siellä jo kertynyttä oppia ja haastaen sitä eteenpäin uusilla kysymyksillä. Tavoite on linkittää sekä julkishallinnon (esim. muistiorganisaatioiden) työtä, yrityksiin ja pitkällä tähtäimellä kohti kansallista palveluväylää. Tärkeä teema myös Aviisin piloteissa, jossa pyritään tuomaan kansallista kulttuuriperintöaineistoa saataville paremmin sekä tutkimus- että koulutuskäyttöön. Digitaaliset aineistot (eli sanomalehdet, aikakauslehdet ja pienpainatteet) ovat kuitenkin hyvää aineistoa ja opettavat ajankuvaansa ja samalla myös kriittistä ajattelua, sillä kukin lehti on aikakautensa ja ympäristönsä tuoto

Open Knowledge Finland (OKF)-organisaatiosta Teemu Ropponen (OFC:n kilpailukoordinaattori) kävi myös sparraamassa ja houkuttelemassa uusia ehdotuksia tämän vuotiseen Open Finland Challenge 2015-kilpailuun. Hetken porukalla pohdittuaan osallistujat loivatkin yli 25 uutta ideaa, Koodiviikko-tapahtuman alkuhaasteiden lisäksi. Kaikki ehdotukset olivat kiinnostavia ja niiden kanssa voi heti tarttua toimeen.

Mikkelin Hacklab oli myös innolla mukana, ja osallistujat saivat hands-on-kokemusta kuinka päästä elektroniikan ihmeelliseen maailmaan. 3D-tulostin oli myös tehokäytössä koko viikonlopun ajan, kun osallistujien löytämiä 3D-malleja tulostettiin. Digitaalisten aineistojen hyödyntämistä 3D-tulostuksessa ei keretty kokeilemaan, mutta niinpä jäi tekemistä tuleville kerroille. Hacklabin väki kannusti osallistujia liittymään Hacklabin jäseniksi, koska jäsenmaksulla pääsee mukaan osaajien yhteisöön ja Hacklabin tilat ja työkalut ovat käytettävissä omiin projekteihin.

#eucodeweek viikonloppu jatkuu, 3D-tulostin käynnissä jo. 3D-printing starting as other work.

Kuva, jonka Kansalliskirjasto (@natlibfi) julkaisi

P.S. Virkeä Digitointi- ja konservointikeskus vietti myös 9.10. 25-vuotisjuhlaansa yhdessä Helsingin yliopiston 375-vuotisjuhlien kanssa Ristiinassa. http://digi.kansalliskirjasto.fi -palvelun digitaalisia aineistoja esiteltiin sekä juhlan yhteydessä näyttelyssä, lisäksi ne toimivat ideoiden lähteenä koodiviikon tapahtumassa. Mahdollisesti joitakin protoiltuja asioita voidaan kokeellisesti tarjota käyttäjille jatkossa, viikonlopun aikana tuli löydettyä ja toteutettuakin muutamia hyviä hyödynnettäviä funktioita.

P.P.S. Kiitokset organisoijille, yhteistyökumppaneille ja osallistujille!